Tarja Filatov: Henkilön arvonnousuvero on oikeus ja kohtuus

Yritykset shoppailevat maailmalla ja sijottavat tuotantoaan tarpeidensa mukaan. Yksi lähelle markkinoita, toinen osaavan työvoiman luo, kolmas halvan työvoiman perässä. Tämä on osa kansainvälistä taloutta. Sitä ei voi oikein voi moralisoida. Niin se vain on.

Mutta meistä ajattelee, että yritystuki pitää maksaa takaisin, jos yritys päättää siirtää toimintansa nopeasti tuen saatuaan ulkomaille. Tässä syyttävä sormi kysyy kohtuuden perään.

Entäpä kun yksittäinen ihminen toimii samoin?

Ihminen, joka saa koulutuksensa suomalaisten veroeuroista, tekee työtä ja kerryttää varallisuutta, perustaa firman ja menestyy. Hieno homma hänelle ja Suomelle.

Entäpä kun ihminen ikääntyy ja manaa Suomen perintöveroa?

Hänellä on varaa firmassaan omaan verojuristiin. Yhdessä he miettivät, millä välttyä veroilta. He osaavat ennakoida ja henkilö päättää järjestellä omaisuuden siirron lahjana lapsille. Veroselvittelyssä käy ilmi, että jos kyseinen henkilö ja hänen lapsensa siirtävät kirjansa maahan, jossa lahjaa ei veroteta, veroilta vältytään. Tällä perheellä on osaamista valita oikea maa ja välttyä veroilta. Muutto on keinitekoinen, mutta sillä tekee ison tilin.

Samaan aikaan tavallinen duunari on onnistunut hankkimaan kaksi asuntoa ja haluaa lahjoittaa toisen jäkikasvulleen. Duunari ei tunne Suomen verojärjestelmää kovin hyvin. Lapsi saa asunnon lahjana ja maksaa kiltisti lahjaveron Suomeen. Perheessä ehkä kirotaan Suomen verotasoa, mutta ajatellaan, että veroillahan isovanhempien hoivakin maksetaan. Jostain verot on kerättävä. Ratkaisu kirpaisee, mutta lapsi välttyy asuntolaina- ahdingosta.

Ensimmäisen kaltaisi henkilöitä ei ole monia. He ovat varakkaita ja harvinaisen tietoisia verojärjestelmien aukoista. Onko väärin tukkia heidän veronkiertoaan?

Arvonnousuvero mahdollistaisi sen, että arvon nousu verotetaan siellä missä se on syntynyt. Sama pätee nykyisin eläkkeisiin. Suomessa ansaittu eläke veroteaan Suomessa Suomalaisen verotason mukaan, vaikka henkilö muuttaisikin halvemman verotuksen maahan.

Yksityishenkilöiden arvonnousuverossa on kyse siitä, että myyntivoittoja ja perintöjä sekä lahjoja verotetaan muuton jälkeen Suomessa siltä osin, kun arvonnousu on kertynyt Suomessa. Myös uuden maan lainsäädänöössä voidaan verottaa samaa tuloa, mutta kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta on sovittu maisen välisissä verosopimuksissa. Niillä on varmistettu, että myyntivoittoja ja perintöjä eikä lahjoja veroteta tuplasti molemmissa maissa.

Arvonnousuveroa peritään mm. Tanskassa ja Norjassa. Ruotsissakin on samankaltainen mekanismi. Ei ole ihme, että mallit on käytössä Pohjoismaissa, koska niissä verotuksella tehdään tulonjakopolitiikkaa ja halutaan pitää yllä hyvinvointivaltion hyväksyntää.

Itseasiassa tänään julkaistu valtiovarainministeriön raportti kertoo, että malli on käytössä monessa muussakin maassa.

Nykyisin varakkailla yksityishenkilöillä on mahdollisuus välttää verot pääomatuloistaan mm. vakuutuskuorien avulla, lahjoistaan ja perinnöistään Suomessa muuttamalla kirjat ulkomaille.

EU:n veronkiertodirektiivi velvoitti ottamaan yhteisöjen arvonnousuveron käyttöön 2020 alusta. Firmojen on vaikeampi vältellä veroja kikkailemalla maantieteellä, joten olisi aika toteuttaa arvonnousuvero Suomessa myös yksityishenkilölle.

Arvonnousuvero on poliittinen valinta. Otetaan se käyttöön oikeudenmukaisuussyistä.