Tarja Filatov: Vihreän siirtymän tulee olla talouden uusi normaali

Hallituksen energia- ja ilmastostrategia puhuu puhtaasta siirtymästä, investointivarmuudesta ja Suomen asemasta vihreän teollisuuden edelläkävijänä. Paperilla suunta näyttää oikealta. Mutta ilmastopolitiikan uskottavuus ei rakennu tavoitteista. Se rakentuu päätöksistä, jotka kestävät myös poliittista painetta ja lyhyen aikavälin houkutuksia.

Suomella on poikkeuksellisen hyvät edellytykset onnistua. Meillä on jo nyt vahva uusiutuvan energian tuotantopohja, osaamista sähköistämisessä ja kasvava vetytalous. Tuuli- ja aurinkovoiman kustannukset ovat laskeneet. Teollisuus etsii kuumeisesti puhdasta energiaa kilpailukykynsä turvaamiseksi. Strategia tunnistaa tämän mahdollisuuden.

Silti kokonaisuudessa on ristiriita, jota ei voi sivuuttaa. Samaan aikaan kun tavoittelemme hiilineutraaliutta, päätöksenteko horjuu maankäyttösektorin, metsien hiilinielujen ja fossiilitukien karsimisen kohdalla. 

Jos hiilinielut heikkenevät ja päästövähennykset lykkääntyvät, joudumme ostamaan päästöyksiköitä ulkomailta. Se ei ole taloudellisesti eikä moraalisesti kestävää.

Ympäristömyönteinen näkökulma ei ole talouspolitiikan vastakohta. Selkeä, johdonmukainen ilmastolinja luo investointivarmuutta. Yritykset tarvitsevat ennakoitavan sääntely-ympäristön, jossa päästöjen vähentäminen on pysyvä suunta, ei hallituskausittain muuttuva kokeilu. Jokainen epäselvä signaali nostaa rahoituksen hintaa ja hidastaa hankkeita.

Erityisen tärkeää on energiatehokkuus. Halvin ja puhtain energia on se, jota emme käytä. Rakennusten korjausvelka, kaukolämmön murros ja teollisuuden hukkalämmön hyödyntäminen ovat alueita, joilla päästövähennykset syntyvät nopeasti ja kustannustehokkaasti. Strategiassa nämä mainitaan, mutta toimeenpanon mittakaava ratkaisee.

On myös katsottava sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Vihreä siirtymä onnistuu vain, jos kansalaiset kokevat sen reiluksi. Energiaverotuksen, liikkumisen kustannusten ja alueellisen tasa-arvon kysymykset on ratkaistava tavalla, joka ei sysää taakkaa pienituloisille.

Ilmastokriisi ei odota parempia suhdanteita eikä hallituskausien rytmiä. Strategian todellinen testi on siinä, uskalletaanko vaikeat päätökset tehdä nyt, nekin päätökset, jotka eivät ole poliittisesti helppoja. 

Jos Suomi haluaa olla vihreän siirtymän voittaja, sen on oltava johdonmukainen, kunnianhimoinen ja valmis korjaamaan kurssia tiedon muuttuessa.

Energia- ja ilmastostrategia voi olla käännekohta. Mutta vain, jos se nähdään tiekarttana, ei viestintädokumenttina. Tulevaisuuden kilpailukyky, luonnon kantokyky ja seuraavien sukupolvien mahdollisuudet riippuvat siitä, valitsemmeko rohkeuden vai varovaisuuden. Nyt olisi rohkeuden aika.

Eduskunta keskusteli tänään tiistaina hallituksen energia-ja ilmastostrategiasta.

Tarja Filatov: Me tarvitsemme toisiamme - Hyvää ystävänpäivää!

”Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.”

Nämä Tommy Tabermannin sanat kertovat ihmisyyden ytimestä. Me olemme kaikki jonkun synnyttämiä, jonkun hoivaamia ja kasvattamia. 

Kukaan ei pysty elämään toisen puolesta eikä toisen elämää. Ilman toisiamme meillä ei ole kieltä, ei kulttuuria eikä historiaa. 

Silti olemme yksilöitä, joilla on oma ainutkertainen yhtä arvokas elämä ja joilla on oikeus hyvään omannäköiseensä elämään. 

Yksin ollessakin ystävillä on merkitystä. Ihminen kaipaa seuraa ja yksinoloa. Molempia. Yksin oleminen ei automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä. Monelle kiireisen työpäivän jälkeinen yksinolon hetki on voimaannuttava ja rentouttava. 

Yksin voi tehdä rakastamiaan asioita, lukea, kirjoittaa, lenkkeillä... mutta vaikkapa hyvän kirjan jakaminen ja keskustelu siitä hyvän ystävän kanssa tuo kokemuksen uudelle tasolle.

Jos yksinäisyys ei ole vapaaehtoista, toivottua yksinoloa, vaan negatiivinen olotila, joka liittyy sosiaalisten suhteiden puutteeseen kyseessä ei ole pikku juttu.

Yhteisöllisyyden rapautuminen, etätyön lisääntyminen, sosiaalisen median lisäämä vertailu ja toisaalta romanttisen rakkauden korostaminen voivat vahvistaa yksinäisyyden kokemusta. 

SPR:n tuore barometri kertoo huolestuttavalla tavalla yksinäisyyden lisääntymisestä. Kyse ei ole pelkästään yksittäisen ihmisen ongelmasta, vaan koko yhteiskunnan hyvinvointia ravisuttavasta asiasta. 

Yksinäisyys voi aiheuttaa niin psyykkistä kuin fyysistä oireilua. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että ihminen kokee tulevansa syrjäytetyksi yhteiskunnasta. Se on paitsi inhimmillinen tragedia, myös valtava menetys yhteiskunnalle.   

Yhteiskunta ei voi taata ystävää, mutta se voi tukea olosuhteita, joissa ystävyyksiä syntyy. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa tulee olla resursseja panostaa kaveritaitojen vahvistamiseen. Järjestöillä, joilla on merkittävä rooli yksinäisyyden vähentämisessä, tulee olla kunnolliset toimintaedellytykset. Ikääntyneiden yksinäisyyttä voidaan torjua vahvistamalla yhteisöllisiä palveluja ja varmistamalla, että jokaisella on mahdollisuus osallisuuteen ja merkityksellisiin ihmissuhteisiin toimintakyvystä riippumatta. Niissä työyhteisöissä, joissa tehdään etätyötä, olisi tärkeää pohtia miten varmistetaan, että kukaan ei jää ruudun taakse yksin.  

Yksinäisyyden vähentämiseen tarvitaan kuitenkin meitä jokaista. On tärkeää, että huomaamme ympärillämme olevat ihmiset arjessa.

Ystävyys on tärkeä osa ihmisenä olemista.  Se ei ole vain sanoja, vaan myös tekoja.

Ystävyys ja yhteisöllisyys ovat arvoja, jotka kantavat meitä niin arjessa. Välittäminen, oikeudenmukaisuus ja yhdessä tekeminen tekevät maailmasta paremman paikan meille kaikille.

”Mitä olisinkaan ilman sinua? Vähemmän kuin nyt. Olenhan oppinut katsomaan myös sinun silmilläsi, kuulemaan myös sinun korvillasi, ajattelemaan myös sinun tavallasi. Sinä olet avartanut maailmankatsomustani – oiva kumppanini. Ystäväni.” - Pam Brown

Tänään on hyvä hetki muistaa, että yhdessä olemme vahvempia. Pidetään huolta toisistamme – tänään ja vuoden jokaisena päivänä.

Tarja Filatov: Eläkkeiden leikkaus ja väärät motiivit

Aurinko ei vielä juurikaan flirttaile keväthangilla, mutta jälleen puhumme julkisuudessa eläkkeiden leikkaamisesta. Ainakin eläkeläisten osallistumisesta taloustalkoisiin. 

Ennen uusia päätöksiä kannattaa pohtia, mihin ja keihin Orpon-Purran hallituksen säästöt ovat kohdentuneet ja mitä eläkepolitiikassa tapahtuu.

Eläkkeisiin on säästöjen saatossa kohdistunut lukuisia muutoksia. Osa niistä osuu nyt eläkeellä oleviin, osa tulevaisuuden eläkeläisiin.

On päätetty esimerkiksi eläkkeiden tasoa heikentävästä elinaikakertoimesta ja vanhuuseläkkeen ikärajan automaattisesta noususta.  

Lisäksi eduskuntaan on tulossa uusi eläkeuudistus, johon sisältyy indeksirajoitin, joka heikentää maksussa olevien työeläkkeiden inflaatiosuojaa.

Julkisuudessa on esitetty, että pitäisi puuttua eläkekertymään palkattomien jaksojen kohdalla.  Mitä ne palkattomat jaksot sitten ovat? Ne ovat vanhempainvapaita, opiskeluaikoja ja työttömyysjaksoja. Nämä kertymät kohdentuvat eri väestöryhmiin eri tavoin. 

Kummallista keskustelussa on ollut se, että on vaadittu eläkeläisten osallistumista säästöihin. Jos nyt päätämme, että opiskelusta tai työttömyysjaksoista ei kerry eläkettä, niin se koskettaa tämän hetken työttömiä ja opiskelijoita tulevaisuudessa. Heitä joihin sosiaaliturvan leikkaukset ovat kohdentuneet kipeästi. Ja joiden elämässä leikkausten kasautuminen näkyy nyt. 

Toinen peruste on se, että voitaisiin alentaa työeläkemaksuja ja näin raivata tilaa verotuksen kiristämiseen. 

Tällä eduskuntakaudella eri etuuksia on leikattu rajulla kädellä ja samalla kevennetty mm. yhteisöveroa, jonka työllisyysvaikutukset ovat asiantuntijoiden mukaan varsin kyseenalaiset.  

Yhteisöveron alentamiseen haettiin rahoitusta myös kuppaamalla valtion eläkerahastoa. Tämä pikavippi on osoittautunut varsin kalliiksi, koska valtio menettää joka vuosi rahaston tuloja. Suora velanotto olisi ollut edullisempaa.

Itse asiassa kannattaa muistaa, että suomalainen eläkepolitiikka on onnistunut paremmin kuin ennustettiin. Eläkkeellesiirtymisiän odote on nyt lähes vuoden alun perin tavoiteltua korkeampi.  

Tuoreiden tilastojen mukaan suomalaiset jäävät työeläkkeelle keskimäärin 63,2-vuotiaana. Tavoite ylittyi lähes vuodella. Tämä tarkoittaa miljardiluokan vahvistumista työeläketurvassa.  

Sitä paitsi iso osa eläkeläisiä on jo osallistunut talouden tasapainottamiseen. Lääkekorvaukset ovat heikentyneet, terveydenhuoltomaksut nousseet, palveluihin pääsy vaikeutunut jne. On väärin sanoa, että eläkeläiset eivät olisi osallistuneet.

Mutta on ryhmä, jotka eivät ole ole olleet leikkausten kohteena. Päinvastoin. He ovat maamme hyvätuloisimpia. Olipa tulo eläketuloa, palkkatuloa tai yritystuloa. Kannattaa kohdentaa tasapainotoimet hyvätuloisimpien verotukseen. Se tuo tuloa nopeasti, on yksinkertaista ja oikeudenmukaista.

Tarja Filatov: Medialukutaito on demokratian lihaskuntoa

Valeuutisista on tullut aikamme varoittava sana. Niistä puhutaan vaalien alla, kriisien keskellä ja sosiaalisen median kohujen yhteydessä. Usein keskustelu kuitenkin kapenee yhteen kysymykseen: osaammeko tunnistaa valheen? Se on tärkeää, mutta se ei riitä. 

Medialukutaito on paljon enemmän kuin valeuutisten bongailua. Se on kriittistä ajattelua, lähdekritiikkiä, ymmärrystä vaikuttamisesta ja ennen kaikkea kykyä keskustella rakentavasti. Ilman näitä taitoja demokratia heikkenee hiljaa.

Kriittinen ajattelu ei tarkoita kyynisyyttä tai epäluuloa kaikkea kohtaan. Se tarkoittaa ymmärrystä pohtia, mistä tieto tulee, mihin se perustuu ja mitä siitä seuraa? 

Digitaalisessa ympäristössä tieto ei enää kulje portinvartijoiden kautta samalla tavalla kuin ennen. Jokainen meistä kohtaa päivittäin kymmeniä, jopa satoja viestejä, tuhansiakin viestejä, joista osa on totta, osa puolitotuuksia ja osa tarkoitushakuista vaikuttamista. Kriittinen ajattelu on taito erottaa informaatio mielipiteestä ja mielipide manipuloinnista.

Lähdekritiikki on kriittisen ajattelun käytännön työkalu. Se ei ole vain tutkijoiden tai toimittajien erikoisosaamista, vaan kansalaistaito. Kuka viestin on tuottanut? Onko kyseessä uutinen, mainos vai vaikuttamiskampanja? Millaisin silmälasein viestin tuottaja maailmaa arvottaa? Löytyykö sama tieto muualta? 

Erityisen tärkeää tämä on aikana, jolloin tekoäly pystyy tuottamaan uskottavia tekstejä, kuvia ja videoita. Se, mikä näyttää aidolta, ei välttämättä ole sitä. Lähdekritiikki ei ole epäluottamusta, vaan kestävän luottamuksen rakentamista.

Viestintä pyrkii aina johonkin. Myymään, vakuuttamaan, herättämään tunteita tai ohjaamaan ajattelua. Sosiaalisen median algoritmit vahvistavat sisältöä, joka herättää voimakkaita reaktioita. Vihastuttava, pelottava tai järkyttävä sisältö leviää tehokkaimmin. Kun opimme tunnistamaan tämän taustan, emme ole yhtä helposti vietävissä. Ymmärrämme, että tunteemme ovat osa viestin vaikutuskeinoa. Tietoisuus ei tee meistä immuuneja, mutta se tekee meistä harkitsevampia.

Ehkä vaikein mutta tärkein osa medialukutaitoa on kyky keskustella rakentavasti. Demokratia ei ole vain äänestämistä, vaan jatkuvaa julkista keskustelua. Jos keskustelukulttuuri rapautuu, niin demokratian perusta heikkenee. Rakentava keskustelu tarkoittaa kykyä kuunnella, perustella ja tarvittaessa muuttaa omaa näkemystään. Demokratiassa eri mieltä oleminen ei ole sama asia kuin vihollisuus.

Polarisoituneessa ilmapiirissä on houkuttelevaa hakeutua samanmielisten kupliin. Algoritmit tukevat tätä. Ne näyttävät meille sisältöä, josta todennäköisesti pidämme. Näin oma maailmankuva vahvistuu, ja vastakkaiset näkemykset alkavat tuntua vierailta tai jopa uhkaavilta. Medialukutaito auttaa tunnistamaan tämän ilmiön ja rohkaisee tietoisesti tutustumaan omista ajatuksista poikkeaviin näkemyksiin. 

Medialukutaito on demokratian lihaskuntoa. Se ei kehity itsestään, vaan vaatii harjoittelua. Koululla on tässä keskeinen rooli. Mutta se ei riitä. Kodeissa, työpaikoilla ja julkisessa keskustelussa voidaan vahvistaa taitoja, jotka tukevat yhteistä tiedon perustaa. Kun aikuinen sanoo ääneen tarkistavansa tiedon ennen jakamista, hän opettaa esimerkillä. Kun nuori oppii kyseenalaistamaan lähteen mutta perustelemaan näkemyksensä asiallisesti, hän harjoittelee demokratian ydintaitoja.

On helppo ajatella, että valeuutiset ovat jonkun muun ongelma. Harhaan johdettujen, sinisilmäisten tai pahantahtoisten ihmisten. Todellisuudessa kukaan ei ole täysin immuuni. Juuri siksi medialukutaito on yhteinen projekti. Se ei jaa meitä fiksuihin ja hyväuskoisiin, vaan muistuttaa, että jokainen meistä on sekä tiedon kuluttaja että sen levittäjä.

Demokratia rakentuu luottamukselle instituutioihin, mediaan ja toisiin kansalaisiin. Luottamus ei synny sokeudesta, vaan kriittisyydestä. Kun osaamme arvioida tietoa, ymmärrämme vaikuttamisen mekanismeja ja keskustelemme toisiamme kunnioittaen, vahvistamme yhteiskunnan kestävyyttä.

Medialukutaito ei siis ole vain puolustustautumista valeuutisia vastaan. Se on aktiivinen, rakentava taito, joka mahdollistaa yhteisen todellisuuden rakentamisen. 

Vietämme parhaillaan mediataitoviikkoa 9.-15.2.2026

Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, joka tarjoaa ammattilaisille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille tietoa ja uusia ideoita mediataitojen vahvistamiseen. 

mediataitoviikko.fi

Tarja Filatov: Työttömyyden kasvu iskee kovimmin nuoriin ja pitkäaikaistyöttömiin

Työttömyyden kokonaistasoon vaikuttavat paljon kansainvälinen tilanne ja suhdanne. Suomi on päässyt Euroopan unionin kyseenlaiselle ykköstilalle työttömyydessä. 

Tehdyt työtunnit ovat vähentyneet. Työllisten määrä on vähentynyt. Työttömyys kasvoi vuoden takaiseen verrattuna kaikissa ikäryhmissä. Työttömiä oli joulukuun lopussa yhteensä 351 500, mikä on lähes 30.000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Orpon hallituksen aloittaessa työttömiä oli 264 731. Saldo on mykistävä.

Venäjä vaikuttaa varmasti tilanteeseen enemmän kuin monessa muussa maassa, mutta emme ole ainoa, johon Venäjä vaikuttaa paljon. Yhdysvallat on ollut Suomen ykkösvientimaa eikä sielläkään hyvä heilu. 

Emme me kotimaassakaan syyttömiä ole. Katastrofipuhe Suomen taloudesta ja tulevaisuudesta syö ihmisten uskoa sekä toivoa. Pienituloisimpiin kohdistuvat leikkaukset heikentävät kotimaista kysyntää. Hyvinvointialueiden ahdinko ja mittavat säästöt julkiselle sektorille,ovat johtaneet suoriin irtisanomisiin. Tämä näkyy erityisesti naisten nousseessa työttömyydessä.

Työttömyyden nousu ei ole vain tilastokysymys – se on inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma. Vaarallisinta on pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen sekä nuorten heikentynyt asema työmarkkinoilla.

Välinpitämättömyys pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa käy kalliiksi

Pitkäaikaistyöttömyys rapauttaa osaamista, terveyttä ja uskoa tulevaisuuteen. Mitä pidempään ihminen on työelämän ulkopuolella, sitä vaikeammaksi paluu käy. Samalla kasvaa riski syrjäytyä pysyvästi. Tämä on kallista yksilölle – ja ikääntyvässä Suomessa koko yhteiskunnalle.

Välityömarkkinoiden alasajo on seurausta työvoimapolitiikan muutoksista ja rahoituksen häviämisestä. Tuettu työ järjestöissä ja julkisella puolella ei ole tehokkain keino saada ihmisistä avoimille työmarkkinoille, mutta aikana, jona avoimet työmarkkinat eivät vedä, se on oiva keino pitää ihmisiä työkykyisinä ja huolehtia elämänhallinnasta. Samalla voidaan huolehtia monista yhteiskunnallisesti arvokkaista tehtävistä.

Kuntien työllisyysvastuuseen liittyvä rahoitusmalli kaipaa korjaamista. Mallissa ei ole huomioitu suhdannepolitiikkaa. Jos valtiovalta ei huolehdi riittävästä rahoituksesta, se vetäytyy vastuustaan työllisyyden hoidossa. Niin nyt on käynyt. Rahoitus tarvitsee suhdannekertoimen ja ns. ”sakkomaksuissa” on palkittava muustakin kuin kokoaikaisesta avoimille työmarkkinoille työllistymisestä.

Pelastetaan edes nuoret

Nuorten kohdalla tilanne on erityisen vakava. Ensimmäisen työpaikan puuttuminen, katkonaiset koulutuspolut ja epävarmat työsuhteet voivat jättää pysyviä jälkiä. Erityisen tuhoisaa nuorille on jatkuva kannustinpuhe. Se synnyttää kuvan, että syy työttömyyteen on nuoressa itsessään. Liian vähässä yrittämisessä, vaikka ilmeinen syy on työpaikkojen riittämättömyys.

Työttömyyden torjunta vaatii aktiivista työvoimapolitiikkaa, koulutukseen panostamista ja aitoja polkuja työelämään. Nuorille on tarjottava mahdollisuuksia päästä kiinni työhön työharjoittelu. Ja tuetun työn kautta, jos markkinaehtoinen työllistyminen pitkittyy. Pitkäaikaistyöttömille tarvitaan yksilöllistä tukea, joka huomioi osaamisen, työkyvyn ja elämäntilanteen.

Työ ei ole vain toimeentuloa. Se on osallisuutta, merkitystä ja tulevaisuudenuskoa. Siksi työttömyyden kasvuun on vastattava aktiivisella työvoimapolitiikalla. Herätys!

Tarja Filatov: Häirinnän nollatoleranssi vaatii tietoa ongelmista

Häirintä ja epäasiallinen käytös eduskunnan avustajia kohtaan nousi julkisuuteen edustaja Ville Merisen kommenttien vuoksi. Hyvä, että nousi. 

Ehkä julkinen keskustelu antaa rohkeutta epäasiallista kohtelua kohdanneelle ilmoittaa asiasta eteenpäin. Niin eduskunnassa kuin muissa työyhteisöissä. 

Tieto siitä, ettei ole yksin ja ainoa, voi antaa voimaa hakea itselleen oikeutta.

Julkisuus on hyvästä siinä mielessä, että se haastaa parantamaan ilmoittamis- ja puuttumismenetelmiä sekä ennen muuta ennaltaehkäisyä. Toivottavasti muualla eikä vain eduskunnassa.

Häirintä, kiusaaminen tai epäasiallinen kohtelu ei saa olla vaiettu tabu. Häirinnästä ilmoittamisen vaikeus ei ole yksilön heikkous, vaan kertoo ongelman monimutkaisuudesta.

Kyseessä on viheliäinen vääryys, koska läheskään kaikki kaltoin kohdellut eivät vie asiaa eteenpäin. Sellaista, josta ei tiedä, on vaikea korjata.

Kun työpaikoilla rakennetaan luottamusta, selkeitä prosesseja ja aitoa tukea, ilmoittamisen kynnys madaltuu ja häirintään voidaan puuttua ajoissa ja vaikuttavasti.

Miksi häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä on vaikea ilmoittaa?

Olipa sitten kyse eduskunnasta tai mistä tahansa työpaikasta. Syitä on monia. Kyse on varsin henkilökohtaisesta asiasta. Asiaan liittyy häpeää ja syyllistämistä. Ehkä myös epävarmuutta siitä, mikä on häirintää. Huolta, että ilmoittaminen leimaa ja haittaa omaa uraa jne.

Yleisin syy lienee pelko. Häirintää kokeva voi pelätä leimautumista hankalaksi, urakehityksen hidastumista tai työtehtävien muuttumista.

Jos häiritsijä on esihenkilö tai vaikutusvaltaisessa asemassa, ilmoittaminen voi tuntua vielä vaikeammalta. Moni pelkää, ettei häntä uskota tai että kokemusta vähätellään.

Jos ei ole selvää, kenelle ilmoittaa, miten asiaa käsitellään ja mitä sen jälkeen tapahtuu, kynnys nousee. Epävarmuus prosessista lisää turvattomuuden tunnetta.

Häirintä kuluttaa voimavaroja. Uupunut ihminen ei välttämättä jaksa ryhtyä raskaaksi koettuun ilmoitusprosessiin, varsinkin jos se vaatii tapahtumien toistuvaa läpikäyntiä.

Mitä keinoja puuttua epäasialliseen häirintään työpaikoilla?

Epäasiallinen häirintä on vakava työhyvinvointia heikentävä ilmiö, jota esiintyy valitettavan monilla työpaikoilla.

Se voi ilmetä esimerkiksi toistuvana vähättelynä, loukkaavana puheena, syrjintänä, uhkailuna tai epäasiallisena kohteluna.

Häirintä ei vaikuta ainoastaan yksilöön, vaan koko työyhteisön ilmapiiriin, tuottavuuteen ja luottamukseen. Siksi siihen puuttuminen on sekä inhimillinen että organisatorinen välttämättömyys.

Kun työpaikoilla rakennetaan luottamusta, selkeitä prosesseja ja aitoa tukea, ilmoittamisen kynnys madaltuu – ja häirintään voidaan puuttua ajoissa ja vaikuttavasti.

Tarvitaan selkeät pelisäännöt ja nollatoleranssi.

Työpaikalla tulee olla helposti hahmotettava linjaus siitä, mitä pidetään epäasiallisena käytöksenä ja että sille on nollatoleranssi.

Periaatteet on hyvä olla kirjattuna esimerkiksi työpaikan ohjeistuksiin ja perehdytysmateriaaleihin. Niistä on tärkeää keskustella avoimesti koko henkilöstön kanssa.

Turvallinen ja avoin keskustelukulttuuri madaltaa kynnystä tuoda esiin häirintäkokemuksia. Työntekijöiden tulee voida luottaa siihen, että heitä kuunnellaan ja että asiaan suhtaudutaan vakavasti.

Säännölliset tiimipalaverit, työhyvinvointikyselyt ja mahdollisuus kahdenkeskisiin keskusteluihin esihenkilön kanssa tukevat avointa vuorovaikutusta.

Esihenkilöiden vastuu ja osaaminen on oleellinen osa häirintään puuttumisessa. Heidän tulee tunnistaa epäasiallinen käytös, puuttua siihen viipymättä ja toimia esimerkkinä muulle työyhteisölle.

Tämä edellyttää koulutusta ja valmiuksia käsitellä haastavia tilanteita rakentavasti ja oikeudenmukaisesti. Välttely tai ongelmien vähättely voi pahentaa tilannetta entisestään.

Eduskunnassa esihenkilön rooli on jaettu. Avustajan esihenkilö on sekä edustaja että ryhmäkansia tai eduskunnan hallinto. Tämä monimutkaistaa rooleja, mutta se ei saa olla syy puuttumattomuuteen.

Kansanedustajat tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista ja valmius esihenkilönä toimimiseen vaihtelee. Jokaisella meillä on tässä varmasti opittavaa, koska eduskunta on melko poikkeuksellinen työyhteisö. 

Edustaja on töissä 24/7 ja joskus on vaikea muistaa, että muulla henkilöstöllä on työaika ja oikeus lain säätämiin vapaisiin. Työssä toimitaan yhteisen aatteen eteen ja eduskuntatyö sekä muu poliittinen työ limittyy erottamattomasti toisiinsa.

Itse kullakin on aika ajoin syytä pohtia omassa edustajantyössään, mikä on mitäkin.

Työpaikalla tulee olla ennalta sovittu toimintamalli häirintätilanteiden varalle. Mallissa kuvattuna, miten asia viedään eteenpäin, kehen voi olla yhteydessä ja miten tilannetta selvitetään. Kun prosessi on selkeä, häirintää kokevan ei tarvitse jäädä yksin tai epätietoisuuden varaan.

Mitä aikaisemmin epäasialliseen käytökseen puututaan, sitä helpompi tilanne on ratkaista. Pieniltäkin tuntuvat kommentit tai teot voivat ajan myötä kasvaa vakavaksi ongelmaksi. Rakentava ja asiallinen puheeksiotto heti ensimerkkien ilmetessä voi estää häirinnän jatkumisen.

Häirintää kokeva tarvitsee tukea. Esihenkilön, työterveyshuollon tai luottamushenkilön apua. On tärkeää varmistaa, ettei häirinnän esiin tuomisesta aiheudu kielteisiä seurauksia ilmoittajalle ja että hänen jaksamisestaan huolehditaan. Tapahtuneesta on myös osattava oppia, miten vastaavat ongelmat voidaan ehkäistä.

Häirinnästä vapaa työpaikka ei synny itsestään. Se rakennetaan yhdessä joka päivä.

Tarja Filatov: Kun turva murenee, ei synny vastuuta vaan pelkoa

Olen ollut politiikassa tarpeeksi kauan tietääkseni, milloin esitys lupaa enemmän kuin se voi lunastaa. Toimeentulotuen uudistus kuuluu tähän joukkoon. 

Se puhuu vastuusta ja kannustavuudesta, mutta tosiasiassa se luo epävarmuutta, tasapainottaa valtion taloutta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella. Siirtää tuskan heille, joilla on jo valmiiksi vähiten puskuria.

Jos esitys olisi paniikinomainen säästö, voisin jotenkin vielä ymmärtää sen, vaikka olen eri mieltä kohdennuksesta. Ehkä se ei ole huolimaton esitys, vaan tietoinen valinta. Valinta, jossa sosiaaliturvaa kohdellaan ongelmana eikä ratkaisuna.

Minua vaivaa erityisesti se keveys, jolla esityksessä sivuutetaan toimeentulon riittävyys. Ikään kuin kyse olisi vain laskelmista ja käyttäytymisvaikutuksista. 

Toimeentulo ei ole teoria. Toimeentulo on kykyä maksaa on vuokra, ruoka ja lääkkeet. Se on arjen turvaa. Luottamusta siihen, että ensi kuusta selvitään.

Jos pysähtyy katsomaan keihin vaikutukset kohdistuvat, vastaus on kylmä. Ne kohdistuvat niihin, joiden työllistyminen ei ole kiinni tahdosta vaan rakenteista, terveydestä, iästä tai alueesta. Uudistus lupaa lupaa kannustimia, mutta tarjoaa todellisuudessa heikompia kannustimia pieniin ansioihin.

Kannustavuudesta on helppo puhua silloin, kun oma toimeentulo ei ole katkolla. Pelko ei ole kannustin. Epävarmuus ei lisää työllisyyttä. Se lisää stressiä, sairastavuutta ja syrjäytymistä sekä kasvattaa tulevaisuuden kustannuksia. Tämä ei ole vain mielipide, vaan vuosikymmenten tuoma kokemuksen ääni.

Minua huolestuttaa se, miten kevyesti yhdenvertaisuus ohitetaan. Samat säännöt eivät koske kaikkia. Rikkaita kannustetaan palkitsemalla ja köyhiä kurittamalla.

Politiikka on aina valintoja. Toimeentulotuen "uudistus"valitsee lyhyen aikavälin säästöt ja kyseenalaiset työllisyysvaikutukset sen sijaan, että se vahvistaisi luottamusta ja osallisuutta ja ihmisten voimavaroja. Se valitsee kontrollin tuen eteenpäin auttavien palveluiden sijaan. 

Yhteiskunta ei vahvistu siitä, että heikoimmilla voimavaroilla olevien ihmisten turvaa leikataan. Yhteiskunta vahvistuu siitä, että ihmiset saavat apua ja pysyvät mukana, myös silloin, kun elämä ei kulje talouden kaavioiden mukaan. 

Ehkä kaikkein eniten minua loukkaa julkisessa keskustelussa hehkutetut neljän tonnin toimeentuloetuudet, jotka ovat todella poikkeuksellisia ja jotka turvaavat lähinnä lasten elämää. 

Tänä jouluna säädetty toimeentulotuki tiputtaa tuen perusosan alle 300 euron. Sillä pitäisi ostaa ruoka, vaatteet ja itsehoitolääkkeet. Bussiliput ja nettiyhteys, jotta voi hakea töitä. Tulisitko sinä tällä rahalla kuukauden toimeen? Minä en? Varsinainen joululahja kaikkein köyhimmille.

Tarja Filatov: Siirretäänkö joulu?

Tiesitkö, että joulunpyhiä oli ennen neljä. Stefanuksen eli Tapaninpäivän jälkeen tuli kolmas joulupäivä Johanneksen päivä ja neljäs eli viattomien lasten päivä.

Aateliston ja porvariston mielestä pyhien pito laiskisti liikaa palkollisia, joten Kustaa III vähensi joulunpyhät kahteen vuonna 1774.  

Nyt näköjään palataan samaan keskusteluun. 

Liikemies Kyösti Kakkonen ehdottaa, että jouluaattoa voitaisiin viettää perjantaina, jolloin lauantai ja sunnuntai voisivat myös olla juhlapäiviä. Tällöin tehokasta työaikaa menetettäisiin vain yhden päivän verran.  

Kyösti Kakkonen oli 2008 vaaleissa Kehittyvien maakuntien Suomen puuhamiehiä. Yhdistys tuki runsaasti yrittäjien tavoitteille myönteisiä pääasiassa keskustan ja kokoomuksen ehdokkaita.  

Vaalituen antaminen samanmielisille ehdokkaille sinänsä on täysin laillista. Jopa kannatettavaa. KMS:n osalta kompastuskiveksi nousi se, että todelliset rahoittajat jäivät pimentoon. Sittemmin vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuutta on kiristetty. Ja hyvä niin.

Auttaisiko sitten joulun siirtäminen Suomea suosta. Tuskin. Jos ajattelee nenäänsä pidemmälle ymmärtää, että joulu on Suomelle matkailuvaltti. Joulua vietetään lähes kaikkialla maailmassa samaan aikaan. 

Jouluun liittyy vapaata, jolloin on mahdollisuus matkustaa. Jos Suomessa joulu olisi eri aikaan kuin muualla maailmassa, houkuttelisimmeko enemmän vai vähemmän. Todennäköisesti vähemmän. 

Joulu on pimeintä vuodenailaa. Jos siirto hieman helpottaisi yrittäjiä pyhäkorvausten maksamisessa, niin hyöty valuisi melko varmasti lisääntyviin sairauspoissaoloihin. 

Sitä paitsi on asioita, jotka ovat rahaa arvokkaampia ja joulu kuuluu niihin. 

Pidetään joulu paikallaan. Annetaan ihmisten huoahtaa edes vähän läheistensä kanssa vuoden pimeimpänä aikana. Tankata voimia talveen.

Tarja Filatov: Väkivalta on vallan väärinkäyttöä

Väkivalta on liian arkinen asia, jopa hyväksyttävä. Joku aika sitten Suomea kohautti tutkimus, jonka mukaan joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käytöksensä takia. Kaikista miehistä näin ajattelee joka viides.  

Onneksi 84 prosenttia miehistä ajattelee, että miesten tulee ottaa suurempi vastuu naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta.

Naiset saivat äänioikeuden Suomessa, koska taistelussa oli mukana miehet. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei taltuteta ilman, että miehet, erityisesti nuoret miehet, ovat mukana muokkaamassa asenteita ja tukemassa väkivallan ehkäisyä. 

Väkivalta on sukupuolittunutta ja naisiin kohdistuva väkivalta on iso ongelma on Suomessa ja maailmalla. Suomi ei ole maailman onnellisin maa kaikille. Suomi on EU:n turvattomin turvattomin maa naisille. 

Naiset kokevat useammin väkivaltaa kotona, muissa yksityisissä tiloissa tai työpaikoilla. Eikä somekaan ole vapaa väkivallasta. Naisten kokemassa väkivallassa tekijä on useimmiten nykyinen tai entinen kumppani. Maailmanlaajuisesti joka 10. minuutti nainen tai tyttö tapetaan perheenjäsenen toimesta. Suomessa koti on vaarallinen paikka: joka vuosi noin 15 naista kuolee nykyisen tai entisen kumppanin surmaamana.

Suomessa asuvista naisista seksuaaliväkivaltaa on kokenut noin 37 prosenttia Suomessa asuvista naisista, lähisuhdeväkivaltaa noin 53 prosenttia. 

Jokaisen prosentin sisällä on ihminen, perhe, yhteisö.  Samaan aikaan turvakodit ovat täynnä. Niihin joutuu jonottamaan.

Tyypillinen turvakodin asiakas on nainen, joka on elänyt väkivallan keskellä pitkään ja tulee vasta, kun väkivalta on pahentunut, alkaa kohdistua lapsiin tai henki on uhattuna. 

Väkivalta ei aina ole näkyviä vammoja, vaan se voi olla jatkuvaa kontrollointia, uhkailua ja mustasukkaisuutta. Taloudellista väkivaltaa. 

Viime aikoina turvakoteihin on tullut yhä enemmän iäkkäitä ihmisiä, joita omat aikuiset lapset pahoinpitelevät. 

Nämä luvut ja tarinat osoittavat, että lähisuhdeväkivalta ei koske vain nuoria. Se on koko yhteiskunnan läpileikkaava ongelma, jonka ehkäisy tarvitsee riittävät resurssit ja pysyvän rahoituksen.

Suomessa on tunnistettava lähisuhdeväkivaltaa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa nykyistä paremmin. Parisuhteessa tapahtuvaa tappoa edeltänyt väkivalta tulee vain harvoin viranomaisten tietoon. Yksilön turvallisuus lähtee hänen elinympäristöstään. Kodin on oltava kaikille turvallinen paikka.

Toistuva väkivalta parisuhteissa kohdistuu useammin naisiin kuin miehiin. Taustalla on tiukkaan juurtunut sukupuolten välinen epätasa-arvo ja vääristynyt käsitys siitä, että naisen asema on alisteinen suhteessa mieheen. Tätä  ylläpitää kulttuuriset seikat ja fyysisen voiman erot. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy kaikissa sosioekonomisissa asemissa.

Julkisessa terveydenhuollossa käytetään joka vuosi 150 miljoonaa euroa lähisuhdeväkivallan seurauksien hoitoon. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset käyttävät terveys- ja sosiaalipalveluita kaksi kertaa enemmän kuin väestö keskimäärin. 

Puututaan paremmin lähisuhdeväkivaltaan, parannetaan ammattilaisten osaamista, uhrin auttamista ja tekijän ohjaamista irti väkivallan kierteestä. Järjestöillä on tässä suuri rooli. Tuetaan järjestöjä tässä työssä. Autetaan ajoissa. Meillä on siihen varaa! 

“Oranssit päivät" on YK:n vuosittainen kampanja, joka pyrkii lopettamaan naisiin kohdistuvan väkivallan. Se alkaa kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25. marraskuuta ja päättyy ihmisoikeuksien päivänä 10. joulukuuta. Kampanjassa kiinnitetään huomiota tähän ongelmaan ja toimia sen lopettamiseksi. Kampanjan aikana tunnettuja rakennuksia valaistaan oranssiksi symboloimaan toivoa tulevaisuudesta ilman väkivaltaa. Monet pukevat päälleen jotain oranssin väristä osoittaakseen tukensa kampanjalle.

Tarja Filatov: Toipumista mielenterveyden häiriöistä ei voi aikatauluttaa

Joskus elämä pysähtyy. Ei siksi, että olisit heikko, vaan siksi, että olet kantanut liikaa. Liian pitkään.

Mielenterveyden haasteet eivät näy ulospäin, mutta tuntuvat syvällä sisällä.

Jokainen pieni askel, jokainen hengenveto, jokainen hetki, jolloin päätät jatkaa toipumista on tärkeä. Toipuminen ei ole suora tie. Siinä on mutkia, ylä- ja alamäkiä. Oivalluksia, takaiskuja,  ja toivoa.

Se on oppimista puhumaan, pyytämään apua ja antamaan itsellesi anteeksi. 

Mielenterveyden ongelmissa on tärkeä pitää kiinni elämästä. Valo ei katoa – joskus se menee piiloon, jotta voisit löytää sen uudelleen. Tärkeää on, että sinä et kulje matkaa yksin.

Mielenterveysongelmista toipumiselle ei ole deadlinea. On turhaa katsoa kalenterista, milloin olisi optimaalinen aika palata töihin tai opintoihin. 

Hyvinvointivaltion mannerlaatat liikkuvat. Ihmiskäsitykset muuttuvat. Samaan aikaan mielenterveyden ongelmat kasvavat. Ei vain Suomessa, vaan muuallakin maailmassa. 

Raha on noussut yhä useammin ihmisen edelle. Ihmistä tarkastellaan liian usein homo economicuksena – taloudellisena toimijana. 

Ihmisen arvo mitataan työn tuottavuudella tai markkinasuorituksilla. Tämä ajattelu kutistaa elämää.

Yhteiskunta asettaa sairastuneelle painetta siirtyä nopeasti tuottavaksi kansalaiseksi. Mielenterveyden järkkyessä lähipiirissä ei ehkä ymmärretä, kuinka pitkästä prosessista toipumisessa on kyse – ja ettei lopputuloksena ole välttämättä sama ihminen, jonka he joskus tunsivat.  Toipumista on myös opetella elämään sellaisen sairauden kanssa, joka kulkee rinnalla läpi elämän.

Toipumisrauha kuuluu kaikille. Se ei tarkoita passiivisuutta, vaan omien voimavarojen puitteissa toimimista. Yhteiskunta ja lähipiiri voivat tukea siinä, ettei kenenkään tarvitse toipua yksin eikä kenenkään tarvitse olla toipumisen jälkeen valmis.

Mielenterveyden häiriöt maksavat OECD:n mukaan Suomessa noin yksitoista miljardia euroa vuodessa. Summa koostuu työmarkkinoiden ja terveyspalveluiden kustannuksista sekä sosiaaliturvasta. 

Kyseessä on iso raha. Jos onnistumme varhaisen avun antamisessa paremmin säästämme inhimillisesti ja taloudellisesti.

Nykyään jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi.

Vähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriön ja joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen.

Vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Yhteiskunta ei saa sulkea silmiään tältä. Me pystymme parempaan!

Tänä vuonna mielenterveysviikon teemana on toipumisrauha. Teemaviikkoa vietetään marraskuussa viikolla 47. Mielenterveyden keskusliitto on järjestänyt teemaviikon vuodesta 1974. Tavoitteena on vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, lisätä tietoa mielenterveysongelmien yleisyydestä ja tarjota vertaistukea sitä tarvitsevalle.

Taustaa mielenterveysviikosta