Tarja Filatov: Työttömyyden kasvu iskee kovimmin nuoriin ja pitkäaikaistyöttömiin

Työttömyyden kokonaistasoon vaikuttavat paljon kansainvälinen tilanne ja suhdanne. Suomi on päässyt Euroopan unionin kyseenlaiselle ykköstilalle työttömyydessä. 

Tehdyt työtunnit ovat vähentyneet. Työllisten määrä on vähentynyt. Työttömyys kasvoi vuoden takaiseen verrattuna kaikissa ikäryhmissä. Työttömiä oli joulukuun lopussa yhteensä 351 500, mikä on lähes 30.000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Orpon hallituksen aloittaessa työttömiä oli 264 731. Saldo on mykistävä.

Venäjä vaikuttaa varmasti tilanteeseen enemmän kuin monessa muussa maassa, mutta emme ole ainoa, johon Venäjä vaikuttaa paljon. Yhdysvallat on ollut Suomen ykkösvientimaa eikä sielläkään hyvä heilu. 

Emme me kotimaassakaan syyttömiä ole. Katastrofipuhe Suomen taloudesta ja tulevaisuudesta syö ihmisten uskoa sekä toivoa. Pienituloisimpiin kohdistuvat leikkaukset heikentävät kotimaista kysyntää. Hyvinvointialueiden ahdinko ja mittavat säästöt julkiselle sektorille,ovat johtaneet suoriin irtisanomisiin. Tämä näkyy erityisesti naisten nousseessa työttömyydessä.

Työttömyyden nousu ei ole vain tilastokysymys – se on inhimillinen ja yhteiskunnallinen ongelma. Vaarallisinta on pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen sekä nuorten heikentynyt asema työmarkkinoilla.

Välinpitämättömyys pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa käy kalliiksi

Pitkäaikaistyöttömyys rapauttaa osaamista, terveyttä ja uskoa tulevaisuuteen. Mitä pidempään ihminen on työelämän ulkopuolella, sitä vaikeammaksi paluu käy. Samalla kasvaa riski syrjäytyä pysyvästi. Tämä on kallista yksilölle – ja ikääntyvässä Suomessa koko yhteiskunnalle.

Välityömarkkinoiden alasajo on seurausta työvoimapolitiikan muutoksista ja rahoituksen häviämisestä. Tuettu työ järjestöissä ja julkisella puolella ei ole tehokkain keino saada ihmisistä avoimille työmarkkinoille, mutta aikana, jona avoimet työmarkkinat eivät vedä, se on oiva keino pitää ihmisiä työkykyisinä ja huolehtia elämänhallinnasta. Samalla voidaan huolehtia monista yhteiskunnallisesti arvokkaista tehtävistä.

Kuntien työllisyysvastuuseen liittyvä rahoitusmalli kaipaa korjaamista. Mallissa ei ole huomioitu suhdannepolitiikkaa. Jos valtiovalta ei huolehdi riittävästä rahoituksesta, se vetäytyy vastuustaan työllisyyden hoidossa. Niin nyt on käynyt. Rahoitus tarvitsee suhdannekertoimen ja ns. ”sakkomaksuissa” on palkittava muustakin kuin kokoaikaisesta avoimille työmarkkinoille työllistymisestä.

Pelastetaan edes nuoret

Nuorten kohdalla tilanne on erityisen vakava. Ensimmäisen työpaikan puuttuminen, katkonaiset koulutuspolut ja epävarmat työsuhteet voivat jättää pysyviä jälkiä. Erityisen tuhoisaa nuorille on jatkuva kannustinpuhe. Se synnyttää kuvan, että syy työttömyyteen on nuoressa itsessään. Liian vähässä yrittämisessä, vaikka ilmeinen syy on työpaikkojen riittämättömyys.

Työttömyyden torjunta vaatii aktiivista työvoimapolitiikkaa, koulutukseen panostamista ja aitoja polkuja työelämään. Nuorille on tarjottava mahdollisuuksia päästä kiinni työhön työharjoittelu. Ja tuetun työn kautta, jos markkinaehtoinen työllistyminen pitkittyy. Pitkäaikaistyöttömille tarvitaan yksilöllistä tukea, joka huomioi osaamisen, työkyvyn ja elämäntilanteen.

Työ ei ole vain toimeentuloa. Se on osallisuutta, merkitystä ja tulevaisuudenuskoa. Siksi työttömyyden kasvuun on vastattava aktiivisella työvoimapolitiikalla. Herätys!

Tarja Filatov: Häirinnän nollatoleranssi vaatii tietoa ongelmista

Häirintä ja epäasiallinen käytös eduskunnan avustajia kohtaan nousi julkisuuteen edustaja Ville Merisen kommenttien vuoksi. Hyvä, että nousi. 

Ehkä julkinen keskustelu antaa rohkeutta epäasiallista kohtelua kohdanneelle ilmoittaa asiasta eteenpäin. Niin eduskunnassa kuin muissa työyhteisöissä. 

Tieto siitä, ettei ole yksin ja ainoa, voi antaa voimaa hakea itselleen oikeutta.

Julkisuus on hyvästä siinä mielessä, että se haastaa parantamaan ilmoittamis- ja puuttumismenetelmiä sekä ennen muuta ennaltaehkäisyä. Toivottavasti muualla eikä vain eduskunnassa.

Häirintä, kiusaaminen tai epäasiallinen kohtelu ei saa olla vaiettu tabu. Häirinnästä ilmoittamisen vaikeus ei ole yksilön heikkous, vaan kertoo ongelman monimutkaisuudesta.

Kyseessä on viheliäinen vääryys, koska läheskään kaikki kaltoin kohdellut eivät vie asiaa eteenpäin. Sellaista, josta ei tiedä, on vaikea korjata.

Kun työpaikoilla rakennetaan luottamusta, selkeitä prosesseja ja aitoa tukea, ilmoittamisen kynnys madaltuu ja häirintään voidaan puuttua ajoissa ja vaikuttavasti.

Miksi häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä on vaikea ilmoittaa?

Olipa sitten kyse eduskunnasta tai mistä tahansa työpaikasta. Syitä on monia. Kyse on varsin henkilökohtaisesta asiasta. Asiaan liittyy häpeää ja syyllistämistä. Ehkä myös epävarmuutta siitä, mikä on häirintää. Huolta, että ilmoittaminen leimaa ja haittaa omaa uraa jne.

Yleisin syy lienee pelko. Häirintää kokeva voi pelätä leimautumista hankalaksi, urakehityksen hidastumista tai työtehtävien muuttumista.

Jos häiritsijä on esihenkilö tai vaikutusvaltaisessa asemassa, ilmoittaminen voi tuntua vielä vaikeammalta. Moni pelkää, ettei häntä uskota tai että kokemusta vähätellään.

Jos ei ole selvää, kenelle ilmoittaa, miten asiaa käsitellään ja mitä sen jälkeen tapahtuu, kynnys nousee. Epävarmuus prosessista lisää turvattomuuden tunnetta.

Häirintä kuluttaa voimavaroja. Uupunut ihminen ei välttämättä jaksa ryhtyä raskaaksi koettuun ilmoitusprosessiin, varsinkin jos se vaatii tapahtumien toistuvaa läpikäyntiä.

Mitä keinoja puuttua epäasialliseen häirintään työpaikoilla?

Epäasiallinen häirintä on vakava työhyvinvointia heikentävä ilmiö, jota esiintyy valitettavan monilla työpaikoilla.

Se voi ilmetä esimerkiksi toistuvana vähättelynä, loukkaavana puheena, syrjintänä, uhkailuna tai epäasiallisena kohteluna.

Häirintä ei vaikuta ainoastaan yksilöön, vaan koko työyhteisön ilmapiiriin, tuottavuuteen ja luottamukseen. Siksi siihen puuttuminen on sekä inhimillinen että organisatorinen välttämättömyys.

Kun työpaikoilla rakennetaan luottamusta, selkeitä prosesseja ja aitoa tukea, ilmoittamisen kynnys madaltuu – ja häirintään voidaan puuttua ajoissa ja vaikuttavasti.

Tarvitaan selkeät pelisäännöt ja nollatoleranssi.

Työpaikalla tulee olla helposti hahmotettava linjaus siitä, mitä pidetään epäasiallisena käytöksenä ja että sille on nollatoleranssi.

Periaatteet on hyvä olla kirjattuna esimerkiksi työpaikan ohjeistuksiin ja perehdytysmateriaaleihin. Niistä on tärkeää keskustella avoimesti koko henkilöstön kanssa.

Turvallinen ja avoin keskustelukulttuuri madaltaa kynnystä tuoda esiin häirintäkokemuksia. Työntekijöiden tulee voida luottaa siihen, että heitä kuunnellaan ja että asiaan suhtaudutaan vakavasti.

Säännölliset tiimipalaverit, työhyvinvointikyselyt ja mahdollisuus kahdenkeskisiin keskusteluihin esihenkilön kanssa tukevat avointa vuorovaikutusta.

Esihenkilöiden vastuu ja osaaminen on oleellinen osa häirintään puuttumisessa. Heidän tulee tunnistaa epäasiallinen käytös, puuttua siihen viipymättä ja toimia esimerkkinä muulle työyhteisölle.

Tämä edellyttää koulutusta ja valmiuksia käsitellä haastavia tilanteita rakentavasti ja oikeudenmukaisesti. Välttely tai ongelmien vähättely voi pahentaa tilannetta entisestään.

Eduskunnassa esihenkilön rooli on jaettu. Avustajan esihenkilö on sekä edustaja että ryhmäkansia tai eduskunnan hallinto. Tämä monimutkaistaa rooleja, mutta se ei saa olla syy puuttumattomuuteen.

Kansanedustajat tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista ja valmius esihenkilönä toimimiseen vaihtelee. Jokaisella meillä on tässä varmasti opittavaa, koska eduskunta on melko poikkeuksellinen työyhteisö. 

Edustaja on töissä 24/7 ja joskus on vaikea muistaa, että muulla henkilöstöllä on työaika ja oikeus lain säätämiin vapaisiin. Työssä toimitaan yhteisen aatteen eteen ja eduskuntatyö sekä muu poliittinen työ limittyy erottamattomasti toisiinsa.

Itse kullakin on aika ajoin syytä pohtia omassa edustajantyössään, mikä on mitäkin.

Työpaikalla tulee olla ennalta sovittu toimintamalli häirintätilanteiden varalle. Mallissa kuvattuna, miten asia viedään eteenpäin, kehen voi olla yhteydessä ja miten tilannetta selvitetään. Kun prosessi on selkeä, häirintää kokevan ei tarvitse jäädä yksin tai epätietoisuuden varaan.

Mitä aikaisemmin epäasialliseen käytökseen puututaan, sitä helpompi tilanne on ratkaista. Pieniltäkin tuntuvat kommentit tai teot voivat ajan myötä kasvaa vakavaksi ongelmaksi. Rakentava ja asiallinen puheeksiotto heti ensimerkkien ilmetessä voi estää häirinnän jatkumisen.

Häirintää kokeva tarvitsee tukea. Esihenkilön, työterveyshuollon tai luottamushenkilön apua. On tärkeää varmistaa, ettei häirinnän esiin tuomisesta aiheudu kielteisiä seurauksia ilmoittajalle ja että hänen jaksamisestaan huolehditaan. Tapahtuneesta on myös osattava oppia, miten vastaavat ongelmat voidaan ehkäistä.

Häirinnästä vapaa työpaikka ei synny itsestään. Se rakennetaan yhdessä joka päivä.

Tarja Filatov: Kun turva murenee, ei synny vastuuta vaan pelkoa

Olen ollut politiikassa tarpeeksi kauan tietääkseni, milloin esitys lupaa enemmän kuin se voi lunastaa. Toimeentulotuen uudistus kuuluu tähän joukkoon. 

Se puhuu vastuusta ja kannustavuudesta, mutta tosiasiassa se luo epävarmuutta, tasapainottaa valtion taloutta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella. Siirtää tuskan heille, joilla on jo valmiiksi vähiten puskuria.

Jos esitys olisi paniikinomainen säästö, voisin jotenkin vielä ymmärtää sen, vaikka olen eri mieltä kohdennuksesta. Ehkä se ei ole huolimaton esitys, vaan tietoinen valinta. Valinta, jossa sosiaaliturvaa kohdellaan ongelmana eikä ratkaisuna.

Minua vaivaa erityisesti se keveys, jolla esityksessä sivuutetaan toimeentulon riittävyys. Ikään kuin kyse olisi vain laskelmista ja käyttäytymisvaikutuksista. 

Toimeentulo ei ole teoria. Toimeentulo on kykyä maksaa on vuokra, ruoka ja lääkkeet. Se on arjen turvaa. Luottamusta siihen, että ensi kuusta selvitään.

Jos pysähtyy katsomaan keihin vaikutukset kohdistuvat, vastaus on kylmä. Ne kohdistuvat niihin, joiden työllistyminen ei ole kiinni tahdosta vaan rakenteista, terveydestä, iästä tai alueesta. Uudistus lupaa lupaa kannustimia, mutta tarjoaa todellisuudessa heikompia kannustimia pieniin ansioihin.

Kannustavuudesta on helppo puhua silloin, kun oma toimeentulo ei ole katkolla. Pelko ei ole kannustin. Epävarmuus ei lisää työllisyyttä. Se lisää stressiä, sairastavuutta ja syrjäytymistä sekä kasvattaa tulevaisuuden kustannuksia. Tämä ei ole vain mielipide, vaan vuosikymmenten tuoma kokemuksen ääni.

Minua huolestuttaa se, miten kevyesti yhdenvertaisuus ohitetaan. Samat säännöt eivät koske kaikkia. Rikkaita kannustetaan palkitsemalla ja köyhiä kurittamalla.

Politiikka on aina valintoja. Toimeentulotuen "uudistus"valitsee lyhyen aikavälin säästöt ja kyseenalaiset työllisyysvaikutukset sen sijaan, että se vahvistaisi luottamusta ja osallisuutta ja ihmisten voimavaroja. Se valitsee kontrollin tuen eteenpäin auttavien palveluiden sijaan. 

Yhteiskunta ei vahvistu siitä, että heikoimmilla voimavaroilla olevien ihmisten turvaa leikataan. Yhteiskunta vahvistuu siitä, että ihmiset saavat apua ja pysyvät mukana, myös silloin, kun elämä ei kulje talouden kaavioiden mukaan. 

Ehkä kaikkein eniten minua loukkaa julkisessa keskustelussa hehkutetut neljän tonnin toimeentuloetuudet, jotka ovat todella poikkeuksellisia ja jotka turvaavat lähinnä lasten elämää. 

Tänä jouluna säädetty toimeentulotuki tiputtaa tuen perusosan alle 300 euron. Sillä pitäisi ostaa ruoka, vaatteet ja itsehoitolääkkeet. Bussiliput ja nettiyhteys, jotta voi hakea töitä. Tulisitko sinä tällä rahalla kuukauden toimeen? Minä en? Varsinainen joululahja kaikkein köyhimmille.

Tarja Filatov: Siirretäänkö joulu?

Tiesitkö, että joulunpyhiä oli ennen neljä. Stefanuksen eli Tapaninpäivän jälkeen tuli kolmas joulupäivä Johanneksen päivä ja neljäs eli viattomien lasten päivä.

Aateliston ja porvariston mielestä pyhien pito laiskisti liikaa palkollisia, joten Kustaa III vähensi joulunpyhät kahteen vuonna 1774.  

Nyt näköjään palataan samaan keskusteluun. 

Liikemies Kyösti Kakkonen ehdottaa, että jouluaattoa voitaisiin viettää perjantaina, jolloin lauantai ja sunnuntai voisivat myös olla juhlapäiviä. Tällöin tehokasta työaikaa menetettäisiin vain yhden päivän verran.  

Kyösti Kakkonen oli 2008 vaaleissa Kehittyvien maakuntien Suomen puuhamiehiä. Yhdistys tuki runsaasti yrittäjien tavoitteille myönteisiä pääasiassa keskustan ja kokoomuksen ehdokkaita.  

Vaalituen antaminen samanmielisille ehdokkaille sinänsä on täysin laillista. Jopa kannatettavaa. KMS:n osalta kompastuskiveksi nousi se, että todelliset rahoittajat jäivät pimentoon. Sittemmin vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuutta on kiristetty. Ja hyvä niin.

Auttaisiko sitten joulun siirtäminen Suomea suosta. Tuskin. Jos ajattelee nenäänsä pidemmälle ymmärtää, että joulu on Suomelle matkailuvaltti. Joulua vietetään lähes kaikkialla maailmassa samaan aikaan. 

Jouluun liittyy vapaata, jolloin on mahdollisuus matkustaa. Jos Suomessa joulu olisi eri aikaan kuin muualla maailmassa, houkuttelisimmeko enemmän vai vähemmän. Todennäköisesti vähemmän. 

Joulu on pimeintä vuodenailaa. Jos siirto hieman helpottaisi yrittäjiä pyhäkorvausten maksamisessa, niin hyöty valuisi melko varmasti lisääntyviin sairauspoissaoloihin. 

Sitä paitsi on asioita, jotka ovat rahaa arvokkaampia ja joulu kuuluu niihin. 

Pidetään joulu paikallaan. Annetaan ihmisten huoahtaa edes vähän läheistensä kanssa vuoden pimeimpänä aikana. Tankata voimia talveen.

Tarja Filatov: Väkivalta on vallan väärinkäyttöä

Väkivalta on liian arkinen asia, jopa hyväksyttävä. Joku aika sitten Suomea kohautti tutkimus, jonka mukaan joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käytöksensä takia. Kaikista miehistä näin ajattelee joka viides.  

Onneksi 84 prosenttia miehistä ajattelee, että miesten tulee ottaa suurempi vastuu naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta.

Naiset saivat äänioikeuden Suomessa, koska taistelussa oli mukana miehet. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei taltuteta ilman, että miehet, erityisesti nuoret miehet, ovat mukana muokkaamassa asenteita ja tukemassa väkivallan ehkäisyä. 

Väkivalta on sukupuolittunutta ja naisiin kohdistuva väkivalta on iso ongelma on Suomessa ja maailmalla. Suomi ei ole maailman onnellisin maa kaikille. Suomi on EU:n turvattomin turvattomin maa naisille. 

Naiset kokevat useammin väkivaltaa kotona, muissa yksityisissä tiloissa tai työpaikoilla. Eikä somekaan ole vapaa väkivallasta. Naisten kokemassa väkivallassa tekijä on useimmiten nykyinen tai entinen kumppani. Maailmanlaajuisesti joka 10. minuutti nainen tai tyttö tapetaan perheenjäsenen toimesta. Suomessa koti on vaarallinen paikka: joka vuosi noin 15 naista kuolee nykyisen tai entisen kumppanin surmaamana.

Suomessa asuvista naisista seksuaaliväkivaltaa on kokenut noin 37 prosenttia Suomessa asuvista naisista, lähisuhdeväkivaltaa noin 53 prosenttia. 

Jokaisen prosentin sisällä on ihminen, perhe, yhteisö.  Samaan aikaan turvakodit ovat täynnä. Niihin joutuu jonottamaan.

Tyypillinen turvakodin asiakas on nainen, joka on elänyt väkivallan keskellä pitkään ja tulee vasta, kun väkivalta on pahentunut, alkaa kohdistua lapsiin tai henki on uhattuna. 

Väkivalta ei aina ole näkyviä vammoja, vaan se voi olla jatkuvaa kontrollointia, uhkailua ja mustasukkaisuutta. Taloudellista väkivaltaa. 

Viime aikoina turvakoteihin on tullut yhä enemmän iäkkäitä ihmisiä, joita omat aikuiset lapset pahoinpitelevät. 

Nämä luvut ja tarinat osoittavat, että lähisuhdeväkivalta ei koske vain nuoria. Se on koko yhteiskunnan läpileikkaava ongelma, jonka ehkäisy tarvitsee riittävät resurssit ja pysyvän rahoituksen.

Suomessa on tunnistettava lähisuhdeväkivaltaa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa nykyistä paremmin. Parisuhteessa tapahtuvaa tappoa edeltänyt väkivalta tulee vain harvoin viranomaisten tietoon. Yksilön turvallisuus lähtee hänen elinympäristöstään. Kodin on oltava kaikille turvallinen paikka.

Toistuva väkivalta parisuhteissa kohdistuu useammin naisiin kuin miehiin. Taustalla on tiukkaan juurtunut sukupuolten välinen epätasa-arvo ja vääristynyt käsitys siitä, että naisen asema on alisteinen suhteessa mieheen. Tätä  ylläpitää kulttuuriset seikat ja fyysisen voiman erot. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy kaikissa sosioekonomisissa asemissa.

Julkisessa terveydenhuollossa käytetään joka vuosi 150 miljoonaa euroa lähisuhdeväkivallan seurauksien hoitoon. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset käyttävät terveys- ja sosiaalipalveluita kaksi kertaa enemmän kuin väestö keskimäärin. 

Puututaan paremmin lähisuhdeväkivaltaan, parannetaan ammattilaisten osaamista, uhrin auttamista ja tekijän ohjaamista irti väkivallan kierteestä. Järjestöillä on tässä suuri rooli. Tuetaan järjestöjä tässä työssä. Autetaan ajoissa. Meillä on siihen varaa! 

“Oranssit päivät" on YK:n vuosittainen kampanja, joka pyrkii lopettamaan naisiin kohdistuvan väkivallan. Se alkaa kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25. marraskuuta ja päättyy ihmisoikeuksien päivänä 10. joulukuuta. Kampanjassa kiinnitetään huomiota tähän ongelmaan ja toimia sen lopettamiseksi. Kampanjan aikana tunnettuja rakennuksia valaistaan oranssiksi symboloimaan toivoa tulevaisuudesta ilman väkivaltaa. Monet pukevat päälleen jotain oranssin väristä osoittaakseen tukensa kampanjalle.

Tarja Filatov: Toipumista mielenterveyden häiriöistä ei voi aikatauluttaa

Joskus elämä pysähtyy. Ei siksi, että olisit heikko, vaan siksi, että olet kantanut liikaa. Liian pitkään.

Mielenterveyden haasteet eivät näy ulospäin, mutta tuntuvat syvällä sisällä.

Jokainen pieni askel, jokainen hengenveto, jokainen hetki, jolloin päätät jatkaa toipumista on tärkeä. Toipuminen ei ole suora tie. Siinä on mutkia, ylä- ja alamäkiä. Oivalluksia, takaiskuja,  ja toivoa.

Se on oppimista puhumaan, pyytämään apua ja antamaan itsellesi anteeksi. 

Mielenterveyden ongelmissa on tärkeä pitää kiinni elämästä. Valo ei katoa – joskus se menee piiloon, jotta voisit löytää sen uudelleen. Tärkeää on, että sinä et kulje matkaa yksin.

Mielenterveysongelmista toipumiselle ei ole deadlinea. On turhaa katsoa kalenterista, milloin olisi optimaalinen aika palata töihin tai opintoihin. 

Hyvinvointivaltion mannerlaatat liikkuvat. Ihmiskäsitykset muuttuvat. Samaan aikaan mielenterveyden ongelmat kasvavat. Ei vain Suomessa, vaan muuallakin maailmassa. 

Raha on noussut yhä useammin ihmisen edelle. Ihmistä tarkastellaan liian usein homo economicuksena – taloudellisena toimijana. 

Ihmisen arvo mitataan työn tuottavuudella tai markkinasuorituksilla. Tämä ajattelu kutistaa elämää.

Yhteiskunta asettaa sairastuneelle painetta siirtyä nopeasti tuottavaksi kansalaiseksi. Mielenterveyden järkkyessä lähipiirissä ei ehkä ymmärretä, kuinka pitkästä prosessista toipumisessa on kyse – ja ettei lopputuloksena ole välttämättä sama ihminen, jonka he joskus tunsivat.  Toipumista on myös opetella elämään sellaisen sairauden kanssa, joka kulkee rinnalla läpi elämän.

Toipumisrauha kuuluu kaikille. Se ei tarkoita passiivisuutta, vaan omien voimavarojen puitteissa toimimista. Yhteiskunta ja lähipiiri voivat tukea siinä, ettei kenenkään tarvitse toipua yksin eikä kenenkään tarvitse olla toipumisen jälkeen valmis.

Mielenterveyden häiriöt maksavat OECD:n mukaan Suomessa noin yksitoista miljardia euroa vuodessa. Summa koostuu työmarkkinoiden ja terveyspalveluiden kustannuksista sekä sosiaaliturvasta. 

Kyseessä on iso raha. Jos onnistumme varhaisen avun antamisessa paremmin säästämme inhimillisesti ja taloudellisesti.

Nykyään jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi.

Vähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriön ja joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen.

Vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Yhteiskunta ei saa sulkea silmiään tältä. Me pystymme parempaan!

Tänä vuonna mielenterveysviikon teemana on toipumisrauha. Teemaviikkoa vietetään marraskuussa viikolla 47. Mielenterveyden keskusliitto on järjestänyt teemaviikon vuodesta 1974. Tavoitteena on vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, lisätä tietoa mielenterveysongelmien yleisyydestä ja tarjota vertaistukea sitä tarvitsevalle.

Taustaa mielenterveysviikosta

Tarja Filatov: Suvaitsevaisuus ei ole heikkoutta, vaan vahvan yhteiskunnan perusta

Uutiset viharikosten lisääntymisestä ovat pysäyttäviä. Ne kertovat ajastamme: epävarmuus, taloudellinen paine ja nopea maailman murros ovat synnyttäneet tilaa puheelle, joka normalisoi vihaa, pelkoa ja vastakkainasettelua. 

Poliisin tietoon tulleen viharikollisuuden määrä on korkeammalla tasolla kuin koskaan aiemmin. Rasistinen uhkailu ja häirintä ovat lisääntyneet, Poliisiammattikorkeakoulun raportti kertoo.

Jokainen viharikos on yksilöön kohdistuva loukkaus ja isku yhteiskuntamme perustaa vastaan. Siksi tarvitsemme juuri nyt enemmän suvaitsevaisuutta – ei vähemmän.

” Konstikos se on olla rohkea, jos ei pelkää”

Suvaitsevaisuus vaatii rohkeutta kohdata viha ja pelko. Suvaitsevaisuus vaatii rohkeutta puolustaa solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta ajassa, jota leimaa mielipiteiden jakautuminen, vihapuhe ja polarisaatio. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus kasvaa ilman pelkoa syrjinnästä. Jokaisella aikuisella tulee olla oikeus elää ilman uhkailua ja häirintää. Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus syrjimättömyyteen.

Meistä jokainen voi vaikuttaa ilmapiiriin

Viharikokset eivät synny tyhjiössä. Ne ovat usein vaarallisen polun viimeinen askel. Polun, joka syntyy sanoista, vitseistä, sivulauseista ja hiljaisesta hyväksynnästä.

Sillä, mitä sanomme ja miten toimimme arjessa, on merkitystä.

Sillä, että emme naura loukkaaville heitoille.

Sillä, että puutumme kiusaamiseen.

Sillä, että puolustamme sitä, jonka ääni ei kuulu.

Sillä , kun pysähdymme kysymään, mitä toinen oikeasti tarvitsee.

Sillä, että vahvistamme kulttuuria, jossa viha ei saa jalansijaa.

Suvaitsevaisuus ei tarkoita välinpitämättömyyttä

Suvaitsevaisuus ei tarkoita kaiken hyväksymistä  tai kritiikittömyyttä. Se on kykyä tunnustaa ihmisarvo silloin, kun olemme eri mieltä. Se on lupa elää omana itsenään ilman pelkoa väkivallasta, syrjinnästä tai vihasta.

Suvaitsevaisuus on demokratian kivijalka. Se on luottamusta. Sitä, että erilaiset ihmiset voivat jakaa saman tilan ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta.

Yhdenvertaisuus ei ole mielipidekysymys

Suomi on kansainvälisesti turvallinen ja vakaa maa, mutta turvallisuus ei jakaudu tasaisesti. Etninen tausta, uskonto, seksuaalinen suuntautuminen, vammaisuus tai muu henkilökohtainen ominaisuus voi edelleen määrittää sitä, kuinka paljon riskiä ihminen kantaa mukanaan joka päivä.

Tämä ei ole hyväksyttävää missään olosuhteissa. Yhdenvertaisuus on ihmisoikeus, ei mielipidekysymys.

Rakennetaan Suomea, jossa kaikkien on hyvä olla

Politiikassa, työpaikoilla, kouluissa ja verkossa tarvitsemme johtajuutta, joka ei ruoki pelkoa, vaan rakentaa siltoja.

Tarvitsemme päätöksiä, jotka tukevat ihmisten osallisuutta ja torjuvat syrjäytymistä. Tarvitsemme kohtaamisia, jotka lisäävät ymmärrystä ja vähentävät pelkoa.

Mutta ennen kaikkea tarvitsemme tahtoa. Tahtoa puolustaa ihmisarvoa silloinkin, kun se vaatii meiltä rohkeutta.

Poistetaan syrjintä työelämässä

Rasismi näkyy työelämässä. Monesti kuulee monen maahanmuuttokriittisen peräänkuuluttavan sitä, että jos Suomeen tullaan, niin pitää tulla tekemään töitä. Kyllä näin on. Samaan aikaan meidän on annettava mahdollisuus tehdä työtä.

Todellisuus on se, että maahanmuuttajataustaisia ihmisiä syrjitään työnhaussa sekä työelämässä. Jopa lainsäädäntö asettaa esteitä työnteolle. Tarvitsemme eri taloilla syntyneen osaamisen tunnistamista ja tutkintojen tunnustamista. Anonyymia rekrytointia ja väärinkäytöksiin puuttumista. 

Tuoreen tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia ulkomaalaistaustaisista työttömistä kokee kielitaidon puutteet esteeksi työnsaannissa. On siis parannettava mahdollisuutta opiskella suomea ja ruotsia. Nyt niitä heikennetään.

Se, ettei tunne kantasuomalaisia, heikentää mahdollisuuksia työllistyä. Luodaan mahdollisuuksia kohtaamisille ja tutuksi tulemiselle. Verkoston puute paljastaa, että syrjintä ei ole vain yksilön kokemus, vaan osa rakenteita, jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista. Työelämän yhdenvertaista asenneilmapiiriä ja syrjimättömyyttä on vahvistettava.

Rasismi on merkittävä ongelma Suomessa

Uutissuomalaisen gallupin mukaan 60 prosenttia suomalaisista pitää rasismia merkittävänä ongelmana. Luku on kasvanut edellisvuosista, mikä osoittaa, että yhä useampi näkee rasismin todellisena uhkana yhteiskunnalle. Tämä tieto on samalla huolestuttava ja toiveikas: yhä useampi tunnistaa kasvavan ongelman, mutta samalla siihen on tartuttava yhä päättäväisemmin.  

Puututaan tiukemmin vihapuheeseen

Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) on ottanut tuoreessa raportissaan kantaa siihen, että Suomen tulisi puuttua nykyistä tiukemmin vihapuheeseen. 

Meidän on sekä yhteiskuntana että yksilöinä puututtava rasismiin ja vihapuheeseen esimerkiksi lainsäädännön ja koulutuksen kautta. Meidän on purettava syrjiviä rakenteita työelämässä ja arjessa. Meidän on rakennettava yhdenvertaisuutta konkreettisin teoin.

Vahvistetaan suvaitsevaisuutta ja nujerretaan viha ja pelko!

Kansainvälistä suvaitsevaisuuden päivää vietetään 16. marraskuuta. Päivä muistuttaa siitä, että moninaisuuden, vapauden ja tasa-arvon kunnioittaminen ei ole vain kaunis ajatus, vaan välttämätön edellytys rauhalle ja yhteiskunnan kehitykselle. 

Unescon suvaitsevaisuuden periaatteiden julistus korostaa, että suvaitsevaisuus on aktiivista sitoutumista ihmisoikeuksiin ja oikeudenmukaisuuteen sekä niiden edistämiseen. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ilman pelkoa tai vihaa.

Tarja Filatov: Halpa ei ole edullista, jos joku muu maksaa

Krääsätuonti Temun ja muiden nettikautta kuulostaa harmittomalta – mutta vaikutukset ovat kaikkea muuta. Eduskunta keskusteli Krääsäkauppa kuriin -kansalaisaloitteesta tänään. Toivon todella, että asia etenee.

Kun taloutta tasapainotetaan, halpatuonnin kuriin laittamisesta voisi saada jopa 300 miljoonan hyödyn. Kipeitä leikkauksia on tehty. Miksei tästä rahasta napata kiinni.

🧪 Tuoteturvallisuus: Tuotteita ei ole testattu EU-tason turvallisuusvaatimusten mukaisesti. Pohjoismaisen selvityksen mukaan jopa 70 prosenttia tuotteista ei täytä turvallisuuskriteereitä. Leikkuuterät, lelut, elektroniikka ja kosmetiikka voivat sisältää vaarallisia kemikaaleja, syttyviä materiaaleja, irtoavia osia jne. 

🌍 Ympäristö: Huonolaatuista tavaraa tulee maailman toiselta puolelta yli 50 miljoonaa pikkupakettia vuodessa. Tämä tarkoittaa turhaa päästökuormaa ja nopeasti roskaksi päätyvää tavaraa.

👷‍♀️ Työntekijät: Halvimmalla tuotetaan yleensä siellä, missä työoloja ei valvota eikä työntekijää arvosteta. Ei aina edes ihmisten henkeä. Kilpailu ei ole reilua kilpailua, jos työntekijöiden oikeuksista tingitään. Reilusti toimivat firmat kärsivät.

💶 Verotus: Osa veroista ja maksuista jää maksamatta. Tämä vääristää kilpailua ja rokottaa Suomen verotuloja. Rehellinen kotimainen kauppa kärsii, ja yhteinen kassa pienenee. 

💰Talous: Pakettien käsittely maksaa postissa. Tulli ei kykene valvomaan valtaisaa määrää. Jopa terveydenhuollolle tulee kustannuksia tästä hullutuksesta. Mainonta vääristää kilpailua. On arvioitu, että kyse on jopa 300 miljoonan euron potista.

Temuttamisen lasku maksetaan ihmisten turvallisuudella, ympäristöllä, työntekijöillä ja suomalaisilla veronmaksajilla. Me voimme vaatia reilumpia pelisääntöjä. Me voimme luoda maksuja ja tasapainottaa taloutta suitsimalla epätervettä kilpailua. Euroopan unioni on puuttumassa asiaan, mutta se kestää vielä. Toimitaan me nopeammin. Kyse on silkasta säästöstä.

Tarja Filatov: Isänpäivänä – erilaisten isyyksien äärellä

Isänpäivä saa monenlaisia muotoja, aivan kuten isyys. Se on yhtä aikaa arkinen ja ainutlaatuinen rooli, joka rakentuu teoista, tunteista ja läsnäolosta – ei tittelistä, perhemuodosta tai geeniperimästä.

Yhtä oikeaa tapaa olla isä ei ole. Isyys on tekoja, ei stereotyyppejä.

Isät ovat mukana neuvolakäynneillä, valvomassa öitä, kuuntelemassa murheita ja näyttämässä tunteita. Nämä teot, suuret ja pienet, ansaitsevat tulla nähdyksi. Nämä isät ovat hoivan, turvan ja tasa-arvoisen vanhemmuuden korvaamattomia rakentajia.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla isä

Isyyttä on niin monenlaista. On lähellä olevia isiä ja etäisiä, jotka kannattelevat suhdettaan lapsiinsa matkojen päästä. On vuoroviikoin vanhempina olevia isiä, jotka tasapainottavat työn, arjen ja yhteisen ajan.

On sateenkaariperheiden isiä, jotka rakentavat vanhemmuutta rakkaudella ja rohkeudella, usein ennakkoluulojen keskellä. On varaisovanhempina toimivia isiä ja isoisähahmoja, jotka astuvat rinnalle silloin, kun lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen.

On isäksi kasvaneita, jotka eivät välttämättä ole lapsen biologisia vanhempia, mutta ovat heille elämässä liimaa ja tukea.

On isiä, jotka surevat, sillä kaikki eivät tänään juhli – jotkut kaipaavat lasta tai isää, joka on poissa.

Jokainen isä on osa isyyden kirjoa, joka tekee isänpäivästä merkityksellisen.

Isäksi ei synnytä valmiina – siihen kasvetaan. Isyys on päätös olla läsnä, päätös kuunnella ja päätös opetella uutta silloinkin, kun tuntuu vaikealta. Se on lupaus kasvattaa lapsi tasa-arvoiseen ja turvalliseen maailmaan, jossa jokainen saa olla oma itsensä.  

Yhteiskunnan tehtävä on tukea isyyttä

Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia siitä, että erilaiset isyydet voivat toteutua erilaisten perheiden arjessa. Yhteiskunnan rakenteiden tulee tukea vanhemmuutta paremmin.  

Nykyään jo noin neljännes lapsiperheistä on yhden aikuisen ja lasten talouksia. Näistä suurin osa on äidin ja lasten muodostamia perheitä. Isyys jää edelleen vahvistamatta noin tuhannelle lapselle vuosittain. Etävanhemmuus on merkittävä osa monen lapsen arkea: vuonna 2020 etävanhempia oli noin 142 000, joista 80 % miehiä. Runsas viidesosa lapsista ei yöpynyt lainkaan etävanhemman luona. 

Nämä luvut kertovat, että isyys ei ole aina läsnä samassa kodissa, mutta se voi silti olla merkityksellistä ja tärkeää. 

Suomessa lapsilisä maksetaan sille vanhemmalle, jonka luona lapsi on kirjoilla. Lähivanhempi voi saada lisäksi yksinhuoltajakorotuksen, asumistuen ja elatusavun. Etävanhemman osuus näkyy lähinnä toimeentulotuessa, jossa huomioidaan tapaamisoikeus ja vuoroasuminen. Vanhemmuutta on voitava tukea taloudellisesti etävanhempien näkökulmasta. 

Olemme tulevaisuudelle velkaa lapsiperheiden köyhyyden vähentämisen

Nykyiset sosiaaliturvan leikkaukset osuvat kipeimmin juuri köyhyysriskissä oleviin lapsiperheisiin. Esimerkiksi työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen on syventänyt köyhien perheiden ahdinkoa.  

Lapsuudessa koettu köyhyys vaikuttaa läpi elämän. Se nakertaa lapsuutta, heikentää hyvinvointia ja lisää turvattomuutta. Vielä aikuisena lapsena koettu köyhyys vaikuttaa moneen asiaan. Se heikentää terveyttä, vaikuttaa koulutustasoon ja heikentää tulevaisuuden mahdollisuuksia. Lapsena koettu köyhyys altistaa huonommalle terveydelle, matalampaan koulutustasoon ja heikompiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin. 

Isänpäivänä on tärkeää muistaa, että isyyttä pitää tukea, jotta isillä on mahdollisuus tarjota lapsilleen turvallinen arki. Yhteiskunnan rakenteilla, esimerkiksi sosiaaliturvalla, voidaan joko tukea tai vaikeuttaa isyyttä. Jokainen lapsi ansaitsee vanhempansa läsnäolon ja riittävän toimeentulon. Jokainen isä ansaitsee yhteiskunnalta tukea isyyteen.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, isähahmoille ja heille,  jotka tekevät isyyttä näkyväksi joka päivä!

Tarja Filatov: Puhuu paljon, mutta mitä sanoo?

Iltapäivälehti tiesi kertoa, että olen pitänyt tällä vaalikaudella kaksi puheenvuoroa. Piti oikein tarkistaa, että kuinka se on mahdollista. Varapuhemiehenä kun ei ole kovin suotavaa puhua istuntosalissa, vaan pitää pysytellä hallitus/oppositioasemaan nähden neutraalina.

Puheenvuorot olivat peruja edellisen vaalikauden tehtävistä ja asian esittelyjä. Eli en ollut rikkonut eduskunnan rouvasnaissopimusta.

#Joskus on vaikea olla hiljaa

Uskokaa tai älkää puhumattomuus on tällä vaalikaudella ollut vaikeaa. Välillä pitää oikein pidätellä itseään. Muutaman kerran on jopa pitänyt lähteä pois salista, koska meinasin pompata pystyyn vaatimaan vastauspuheenvuoroa. 

Eduskunnasta tehdään paljon määrällisiä tilastoja. Ne kertovat jotain siitä, miten edustaja tekee työtään, mutta ne eivät kerro koko totuutta. Usein lehdet tekevät listoja kärkinimistä, olipa kyse puheenvuorojen määrästä, poissaoloista tai vaikkapa taksikuluista.

Näissä listoissa ei aina näy edustajan tehtävät ja rooli. Jos kaksi edustajaa on yhtä monta kertaa pois eduskunnan valiokunnista ja toisella valiokuntakokouksia on yli 400 ja toisella alle 100.  Tai jos toinen on ollut vaikkapa vanhempainvapaalla. Työtaakkaa ja tunnollisuutta mittaava poissaolojen määrä on kuin vertaisi appelsiineja ja omenoita.

#Aina ei saa vastauspuheenvuoroa, vaikka haluaisi

Puheenvuorot ja erityisesti vastauspuheenvuorot on myös epäreilu mittari. Kyselytunnilla kuuluu suosia oppositiota, koska hallitus pääsee aina vastaamaan ministerien suulla. Debateissa toimii hieman sama logiikka. Lisäksi lyhyttahtisissa keskusteluissa suositaan ryhmien johtoa ja sen valiokunnan jäseniä, joiden toimialaan asia kuuluu.

Varsinaisissa puheenvuoroissa joku puolestaan tekee perusteellisen työn ja tiivistää asiansa yhteen puheenvuoroon, toiset puhuvat vapaammin ja useammin. Kumpikin tapa on arvostettava. Jonkun valiokunnassa on isoja kokonaisuuksia, jonkun toisen valiokunnassa paljon pieniä lakeja jne. 

Usein kysytään, millainen on edustajan tyypillinen työpäivä. Ei sellaista ole. Mutta keräsin tähän tehtäviä, jotka kuuluvat kansanedustajan työhön. Ehkä se avaa työn moninaisuutta.

#Mihin edustajien työaika kuluu

Valtiopäivätoimintaan kuuluu päivittäiset täysistunnot ja valiokunnat. Lisäksi eduskunnan hallintoelinten kokoukset ja eduskunnan kv-toiminta. Lisäksi muut valtiopäivätoimet, kuten kirjalliset kysymykset, lakialoitteet jne. Demokratiassa kansalaistapaamiset ja -kontaktit ovat erittäin tärkeitä.

Eduskuntaryhmän toiminta on kuin oma tiimi toisenlaisessa työpaikassa. Siihen kuuluu mm. eduskuntaryhmän kokoukset ja tilaisuudet, valiokuntaryhmät ja poliittinen valmistelu ja neuvottelu sekä sidosryhmätyö.

Puoluetoiminta on osa poliittista valmistelua. Tässä työssä linjataan koko puolueen kantaa, vaihtoehtoja ja hallitusohjelmatavoitteita. Ei ihan kepeää puuhaa tämäkään, mutta varsin näkymätöntä.

Julkisuus ja some maailma tarvitsisi nykyään ihan oman työviikkonsa, mutta nämätehtävät on puserrettava normiviikon sisälle. Julkisuuden kautta vaikutetaan asioihin ja siksi siltä ei voi piiloutua.

Jos ajatellaan pelkästään valiokuntatyötä niin niissä on yhteensä 425 täytettävää paikkaa. Kyse on varsinaisista jäsenyyksistä, Suuren valiokunnan ja valtiovarainvaliokunnan varajäsenyyksistä ja jaostoista.

Jos kansanedustajista vähennetään puhemiehistö ja ministerit joilla ei ole valiokuntapaikkoja, niin keskimäärin jokaisella edustajalla on 2,4 paikkaa. Aikablokkeja on kaksi päivässä: aamu- ja iltapäivävaliokunnat. Aloittaessani eduskunnassa minulla oli kolme valiokuntaa ja kaksi niistä kokoontui lähes aina samaan aikaan.

#Eduskunta ei elä umpiossa

Lisäksi edustajien aikaa vievät mm. Euroopan neuvosto, Etyj, Pohjoismaiden neuvosto ja satunnaisemmat kansainväliset tehtävät sekä matkat ovat pois valiokuntatyöstä ja vaativat kotimaahan jääviltä edustajilta yhä useammin samaan kellonaikaan kahdessa valiokunnassa istumista.

Erilaiset neuvottelukunnat, työryhmät ja parlamentaariset komiteat vaativat edustajien aikaa ja perehtymistä. 

Sinä aikana kun minä olen ollut eduskunnassa eduskuntaan on tullut kolme uutta valiokuntaa ja tämän lisäksi EU-asiat vievät aikaa enemmän kuin vanhanmallisen suuren valiokunnan työ. 

Vanha sanonta kuuluu, että laiska töitään luettelee, mutta ehkä tämä luettelo kuitenkin avaa sitä työtä, jota eduskunnassa tehdään ilman kameroita. 

Miina Sillanpää aloitti ensimmäisen puheenvuoronsa sanomalla minä kumminkin käytön puheenvuoroa. Minä ajattelin lopettaa blogini sanomalla, että minä kumminkin luotan suomalaisiin äänestäjiin. 

Listojen kärjessä tai lopussa kansanedustajana voi toimia monella tavalla. Äänestäjät lopulta päättävät, mikä on se oikea tapa. Jokainen voi valita omansa sisältö edellä.