Tarja Filatov: Miks Läykässä ei oo elkkua? - Pidetään suomalaisen elokuvan puolta

Elokuvateollisuus on kansainvälistä, isoja rahoja, suuria kanavia: Netflix, HBO ja muut muokkaavat, mitä katsomme ja miten ajattelemme. 

Näillä kanavilla näkee suomalaista tuotantoa harvoin. Pikku Siperia, Sorjonen, Karppi… muita en muista. Muuta pohjoismaista tuotantoa näkee huomattavasti enemmän. 

Kulttuurilla on arvo itsessään, mutta Suomi on pieni kielialue, siksi on tärkeää, että meillä on omaa kulttuuria ja elokuvatuotantoa. Kyse on identiteetistä, suomalaisuuden tukemisesta. 

Kulttuurin tukeminen ei ole ”muuta hömppää”, kuten surukseni kuulin eduskuntasalissa. Onneksi ajatus ei edusta valtavirtaa sielläkään.

Esimerkiksi Tiina Lymin ohjaama Myrskyluodon Maija kosketti syvästi. Se kertoi kasvusta, sitkeydestä ja tulevaisuususkosta, tragediasta. Ja tietenkin rakkaudesta. Se kertoi myös historiasta, naisen asemasta 180O-luvulla. Tapahtumilla on yhtymäkohtansa todellisiin ihmisiin ja tapahtuneisiin asioihin. 

Olisiko Maija ollut niin upea kuin oli ilman Elokuvasäätiön tukea? Olisiko Prinsessa Pikkuriikki – Aikuiset Himpskattiin! leikin kautta lapsen uudesta vauvatulokkaasta johtuvaa kriisiä käsitelty yhtä ihanasti ilman tukea?

Olisivatko nämä elokuvat olleet kaupallisempia, ohuempia kevyemmin tehtyjä, jos kriteereistä painavimmaksi olisi noussut myyntitulot. Olisiko koko elokuvia edes toteutettu?

Kotimaiset elokuvat luovat tunteita ja herättävät keskustelua. Ne antavat mahdollisuuden eläytyä ja punnita omia ajatuksia. Ne ovat peili, josta katsomme itseämme. Jos kaikki leffojen tunnemyrsky tulee vain kansainvälisten kanavien kautta, identiteetin rakennuspalikat ohenevat. Siksi tarvitaan vahvaa suomalaista kulttuuria.

Ikävä kyllä hallitus on jälleen kerran tekemässä päätöstä, joka kurittaa audiovisuaalisen alan eli käytännössä kotimaisen elokuva- ja tv-alan tukivarat. Leikkaus on esimerkki, jossa oikea käsi ei vaivaudu miettimään, miten teko vaikuttaa vasempaan käteen saati koko kroppaan.

Leikkaus Elokuvasäätiön rahoitukseen ei ole vain isku kulttuurille – se on isku työllisyydelle, alueelliselle elinvoimalle ja kansalliselle identiteetillemme. Jokainen Elokuvasäätiön tukieuro tuottaa valtiolle jopa kaksinkertaiset tulot ja synnyttää elokuvatuotantoa 2,5-kertaisesti. 

Elokuva-ala on jo valmiiksi haavoittuva. Elokuvateattereita uhkaa sulkeutua jopa 50. Monessa kunnassa elokuvateatteri on ainoa kulttuurilaitos. Tällä kaikella on suorat vaikutukset työllisyyteen. 

Jos kotimaiset elokuvat vähenevät, menetämme suuren osan tarinoista, jotka kertovat meistä itsestämme, arjestamme ja unelmistamme.. Viime vuonna kotimaisilla elokuvilla oli teattereissa 2,1 miljoonaa katsojaa. Lisäksi miljoonat suomalaiset näkivät niitä televisiossa ja suoratoistopalveluissa. 

Yle Areenan tämän hetken katsotuimmista elokuvista 17/20 on saanut Elokuvasäätiön tuotantotukea. MTV Katsomossa vastaava luku on 19/24. Haluammeko elää maassa, jossa puolet kotimaisista elokuvista jää tekemättä, kymmenet teatterit sulkevat ovensa ja satoja ihmisiä menettää työnsä. 

Olin jokunen vuosi sitten tapaamassa alakoululaisia Lopella. Yksi tyttö kysyi ”Miks Läykässä ei oo elkkua?” Meni hetki ennen kuin ymmärsin. Kysymyksen. Miksi Läyliäisissä ei ole elokuvateatteria? Jos elokuva-alan leikkaukset toteutuvat, samaa kysyy moni muu lapsi. Niin ja ratkaisu ei ole se, että leikkaus vyörytetään toisaalle kulttuuriin. Se tuottaa samaa tuhoa.

Tarja Filatov: Demarinaisten 125-vuotisjuhlan puhe

"Minä kumminkin käytän puheenvuoroa."

Näin aloitti Miina Sillanpää ensimmäisen eduskuntapuheensa yli sata vuotta sitten. 

Lause pysäyttää yhä. Se pitää sisällään rohkeutta. Se vaati kuulluksi tulemista. 

Se kertoo naisten näkymättömyydestä tuona aikana.

Miinan ajatukset kertovat paljon sosialidemokraattisen naisliikkeen ytimestä. Kyse on naisten vapaudesta ja tasa-arvosta.

Tänään, kun juhlimme 125-vuotista sosialidemokraattista naisliikettä, voimme todeta, että tämä perintö elää. 

Lämpimät onnittelut 125-vuotiaille sosialidemokraattisille naisille! 

Demarinaisille, kaikille niille ihmisille, jotka ovat rakentaneet tätä liikettä vuosien saatossa. 

Ilman ihmisiä ei ole järjestöjä ja niiden synnyttämää yhteisöä, johon voi kuulua. 

Jossa voi jakaa ilot ja surut, jossa voi nauraa ja itkeä, jossa voi unelmoida paremmasta maailmasta ja miettiä yhdessä keinoja, miten se rakennetaan. 

SITÄ EI VOI VALITA KUN SE ON RASKAANA

Tasa-arvo on kulkenut paljon eteenpäin. Isoäitini elämä oli lähinnä kodin piirissä: lastenhoivaa, kasvimaata ja kodinhoitoa, kaupassa kävi isoisä. 

Äitini kävi pätkätöissä meidät lapset kouluun kasvatettuaan. Mutta ei kertynyt eläke eikä palkkakaan ollut häävi. 

Minä olen saanut yhdistää työn, perheen ja politiikan. Vaikka muistan niitä tasa-arvon asenteellisia hetkiä. 

Olin ehdolla puolueen varapuheenjohtajaksi ja varsin näkyvästi raskaana. Yhdessä piiriryhmässä nuori mies sanoi, ettei sitä voi valita, koska se on raskaana. Vanhempi mies siihen vastasi, että raskaus menee ohi, tyhmyys ei. Sain piirin tuen. 

YLPEÄ MUTTEI TYYTYVÄINEN

Historia on meille voimavara. Me voimme olla ylpeitä siitä, mitä  olemme saaneet aikaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme tyytyväisiä, siihen millainen tasa-arvo meillä on tänään. 

Jokainen sukupolvi joutuu omana aikanaan puolustamaan oikeutta tulla kuulluksi ja oikeutta elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.  

Miina on sanonut:

"Minä tahtoisin saada naiset valveutumaan ja ymmärtämään asemansa etuoikeuden. 

En käsitä, miksi naisten aina pitää oleman armoleivän syöjiä, miksi heidän aina pitää kärsiä kaikkea sitä aliarviointia, mitä he saavat osakseen."  

Tasa-arvon puutetta ei ole helppo nähdä, jos on itse sillä puolella, että ei koe olevansa epätasa-arvoinen. 

Historiassa tasa-arvoa ovat vaatineet sorretut yhtä kiihkeästi kuin sortajat ovat yrittäneet perustella tasa-arvon tuhoavaksi, lamaannuttavaksi, tasapäistäväksi voimaksi. 

Naisnäkökulma ammentaa yhä voimansa arkisesta työstä ja elämänkokemuksesta. 

Se ei ole valtapolitiikkaa eikä pyri naisten ylivaltaan. 

Se ei pyri tasapäisyyteen tai samanlaisuuteen, vaan suvaitsevana aatteena kunnioittaa ihmisten välisiä eroja ja arvostaa erilaisuutta, mutta taistelee eriarvoisuutta vastaan. 

MIESTEN JA NAISTEN KUPLAT

Huolestuttavaa on, että 80 prosenttia naisista kokee, että miesten asema on edelleen parempi kuin naisten. Samaan aikaan puolet miehistä ajattelee tasa-arvon jo toteutuneen. 

Tämä kertoo siitä, että miesten ja naisten kokemukset todellisuudesta eroavat merkittävästi. 

Me tarvitsemme miehiä aidon tasa-arvon rakentamisessa. Työläisnaiset valitsivat osansa vuosisadan alussa: he halusivat rakentaa uutta yhteiskuntaa yhdessä miesten kanssa.

Me haluamme toteuttaa arkipäivän politiikkaa, jossa taloudellinen järki ja sosiaalinen omatunto ja oikeudenmukaisuus ovat yhtä poliittisessa päätöksenteossa.

Me emme halua elää sydän vasemmalla ja lompakko oikealla. 

Tasa-arvotyön on oltava jatkuvaa, jotta se vastaa yhteiskunnan muutoksiin.

Moderni tasa-arvopolitiikka kunnioittaa miesten ja naisten elämän erilaisuutta, näkee jokaisen yksilön vahvuudet ja osaa hyödyntää niitä. 

Se tunnistaa, että naisten ja miesten elämän riskikohdat ovat erilaiset ja sen, että moninaiset sukupuolet eivät ole edes sisäisesti tasa-arvoisia. Moderni tasa-arvopolitiikka ottaa erot huomioon päätöksenteossa. 

TASA-ARVON TAKAPAKKI

Ikävä kyllä hallituksen toimet vievät meitä tasa- arvon saralla taaksepäin. Määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottaminen polkee erityisesti nuorten ja naisten asemaa työmarkkinoilla. 

Vuorotteluvapaa ja aikuiskoulutustuki on lakkautettu. Ne olivat erityisen tärkeitä välineitä naisvaltaisille aloille. Tukivat uraliikkuvuutta ja jaksamista. 

Myötätuntolakot tukivat solidaarisesti eri alojen kehittymistä. Niiden rajaaminen osuu aloihin, joiden voima pitää puoliaan on heikompi kuin vahvojen alojen.

Naisten tulot ovat keskimäärin neljänneksen pienemmät kuin miesten. Naisten ja miesten palkkaerot ovat noin 16 prosenttia naisten tappioksi. Miesten palkoissa taas on suurin hajonta. 

Tätä faktaa vasten on vaarallista ajatella, että palkankorotusten katoksi asetetaan miesvaltaisten vientialojen palkankorotukset. 

Jos haluamme ja koska hakuamme turvata osaavan ja sitoutuneen työvoiman esimerkiksi terveydenhuoltoon, vanhustenhoivaan ja varhaiskasvatukseen, meillä on oltava välineitä kuroa palkkakuilua naisten ja miesten välillä.  

Palvelualojen matalapalkkaiset osa-aikaiset naiset ovat ottaneet kovimman isku hallituksen leikkauksista. Työttömyysturvan porrastus, asumistuen leikkaus.

MATALAT PALKAT JOHTAVAT PIENIIN ELÄKKEISIIN

Naisten pienempiä ansiotuloja seuraavat pienemmät eläkkeet. Ei ole siis ihme, että yksin asuvat eläkeläisnaiset kuuluvat suurimman köyhyysriskin ryhmään. 

Heille hintojen nousu ja hallituksen veropolitiikka on ollut myrkkyä.

Miesten ja naisten välisessä elinajanodotteessa on seitsemän vuoden ero. Rikas nainen elää keskimäärin jopa 16 vuotta pidempään kuin köyhä mies. 

Ei siis ole yhdentekevää, miten sosiaali- ja terveyspalveluita kehitämme. 

Viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että Suomessa aivan liian moni kokee, ettei hänellä ole pääsyä tarvitsemiinsa terveydenhoidon palveluihin. Siksi sosialidemokraattien ajama kahden viikon hoitotakuu on välttämätön.

Tytöt ja pojat aloittavat ensimmäisen kouluvuoden kutakuinkin samoin taidoin, mutta koulun päättyessä viidennes tytöistä saa huippuarvosanat,  pojista vain alle 10 prosenttia.

Syrjäytyneistä nuorista 2/3 on miehiä. 

Pojat ja miehet tarvitsevat erityistä tukea, mutta usein eri asioissa kuin tytöt ja naiset.

Koulun tuki, harrastusmahdollisuudet ja matalan kynnyksen apu sitä tarvittaessa on kuin laittaisi rahaa pankkiin nuoren tulevaisuuden turvaamiseksi. 

LÄHISUHDEVÄKIVALTA ON IHMISOIKEUSRIKOS

Myös väkivalta on sukupuolittunutta. Nainen on perheväkivallan uhri kolme kertaa useammin kuin mies. Miehet taas kohtaavat katuväkivallan suurempana uhkana kuin naiset. 

Väkivaltatyö ja uhrien auttaminen ei saa jäädä jalkoihin valtakunnassa eikä hyvinvointialueilla. 

Ikävä kyllä hallituksen mittavat säästöt sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen vähentää ennaltaehkäisevää työtä ja uhrien apua. 

Aiemmin kuvaamiani esimerkkejä miesten ja naisten eroista  löytyy runsaasti. Ne kertovat, että sukupuolella on merkitystä tasa-arvon toteutumisessa. 

Vaikka kuvasin eroja naisten ja miesten välillä, on muistettava, sukupuolen moninaisuus. Kaikki ihmiset eivät ole miehiä tai naisia. Ihmiselämän kirjo on paljon moninaisempi.

Esimerkit kuitenkin kertovat sen, että ihmisten erot on nähtävä suurten linjojen sisällä. Siksi on tärkeää muistaa, että ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa sukupuolen lisäksi moni muu asia.

Suffragettien jälkeen naisliikkeessä puhuttiin lähinnä tasa-arvosta, sittemmin feminismistä ja nykyisin on nähtävä feminismin intersektionaalisuus.

Tasa-arvopolitiikan on ulotuttava yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja katettava ihmisen koko elinkaari.

Tasa-arvopolitiikan tehtävänä on luoda toimintaympäristö, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa. Tästä hyötyy yksilö ja koko yhteiskunta. 

SUOMI ON EUROOPAN VAARALLISIN MAA NAISILLE

Haluan vielä jatkaa vielä väkivallasta ja turvallisuudesta. Väkivalta on aikamme suuri, mutta aivan liian vaiettu ongelma.

Ukrainan sota, Israelin harjoittama kansanmurha Gazassa ja monet kansainväliset konfliktit syövät turvallisuuden tunnettamme.

Kotimaassa väkivalta on aivan liian arkinen, jopa hyväksytty asia.  Suomi on Euroopan unionin vaarallisin maa naisille kertoo Euroopan laajuinen tutkimus.

Suomessa asuvista naisista 57 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai väkivallalla uhkailua.

Seksuaaliväkivaltaa on kokenut noin 37 prosenttia Suomessa asuvista naisista, lähisuhdeväkivaltaa noin 53 prosenttia. Yli puolet naisista!

Jokaisen luvun sisällä on ihminen, perhe, yhteisö.  Samaan aikaan turvakodit ovat täynnä. Niihin joutuu jonottamaan. 

TURVAKODIT OVAT TÄYNNÄ

Tyypillinen turvakodin asiakas on nainen, joka on elänyt väkivallan keskellä pitkään ja pääsee avun piiriin vasta, kun väkivalta on pahentunut, alkaa kohdistua myös lapsiin tai henki on uhattuna. 

Väkivalta ei aina ole näkyviä vammoja, vaan se voi olla jatkuvaa kontrollointia, uhkailua tai taloudellista väkivaltaa. 

Väkivalta on väkisin otettua valtaa. Väärin käytettyä valtaa. 

Viime aikoina turvakoteihin on hakeutunut enemmän iäkkäitä ihmisiä, joita omat aikuiset lapset pahoinpitelevät. 

Ikäihmiset kokevat taloudellista väkivaltaa ja ovat taloudellisten huijausten kohteena. Me tarvitsemme mummon markan vartijoita!

Lähisuhdeväkivalta on koko yhteiskunnan läpileikkaava ongelma. Sen ehkäisy tarvitsee riittävät ja pysyvät resurssit. 

PELKO HIIPII PUSEROON

Tuoreen barometrin mukaan pelko on hiipinyt laajalle elämäämme.

Joukkoliikenne koetaan pelottavaksi: 63 prosenttia naisista on joutunut pelkäämään. Samaan aikaan lähijunissa on luovuttu konduktööreistä.

Yli kolmannes naisista pelkää usein tai ainakin silloin tällöin yksin liikkuessaan. Nuorista naisista jopa joka kymmenes on usein ulkona peloissaan.  

Miehetkin pelkäävät, mutta harvemmin.

Luvut kertovat, että sukupuoli määrittää edelleen sitä, kuinka vapaasti ihminen voi liikkua ilma pelkoa. 

Liian moni pelkää työssä. Naisista lähes 40 prosenttia ja miehistä lähes viidennes kertoi joskus pelkäävänsä väkivaltaa työtehtävissä. 

Väkivallan pelko ei ole vain yksityinen tunne, vaan se rajoittaa ihmisten vapautta.

Pelkoa voidaan ehkäistä pienillä asioilla, konduktööreillä lähijunissa, riittävällä valaistuksella, kaavoituksella, yksin tehtävän työn minimoimisella jne.

Pelko ei kuulu tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.  

REPIMISESTÄ RAKENTAMISEEN

Me elämme repivää aikaa. Sosialidemokraattisten naisten tehtävä on rakentaa yhteisöllisyyttä ja luottamusta. 

Vapautta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. 

Etsiä vastauksia tämän ajan tasa-arvo haasteisiin. 

Me elämme ilmastokriisin ja luontokadon aikakautta. Näemme kun muuttoliikkeet vahvistuvat. Ja demokratiaa haastavat disinformaatio ja populismi. Kuulemme ääripäiden melskauksen.

Rasismi on yhä näkyvämpää. Saman aikaan tekoälyn kehitys tuo sekä hyvää että pahaa. Sosiaalinen media samoin.

Työelämän muuttuu ja alustatalous haastavat totuttuja turvarakenteita ja sosiaaliturvaamme. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Yksi asia vaikuttaa toiseen puhumme monikriisistä. 

Monikriisissä useat kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toistensa vaikutuksia. Niitä ei voi ratkaista toisistaan irrallaan, vaan ne on nähtävä osana samaa kokonaisuutta. 

Niitä ei voi ratkaista tunnistamatta sitä, että sukupuolia on useampia ja ihmisten erityisyys vaatii erilaisuuden tunnistamista.

RAKKAAT IHANAT NAISET

Näinä aikoina,  jolloin maailma tuntuu nopeatempoisemmalta ja yksilökeskeisemmältä, tarvitaan yhteisöllisyyttä.

Tarvitaan hetkiä, jolloin pysähdymme olemaan aidosti läsnä toisillemme. 

Näinä aikoina, jolloin itsekkyys näyttää kasvavan, jona empatiavaje näkyy monen hallituksenkin päätöksen taustalla tarvitaan rakenteita.

Rakenteita, jotka mahdollistavat erilaisten ihmisten yhteisen toiminnan.

Näinä aikoina, jolloin ihmiset uhkaavat jakautua niin kansallisesti kuin kansainvälisesti voittajiin ja kärsijöihin tarvitaan solidaarisuutta. 

Solidaarisuutta, jonka avulla voidaan rakentaa parempaa huomenta kaikille.

Näinä aikoina, jolloin tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kokee takapaikkia, tarvitaan taistelijoita.

Taistelijoita, jotka ymmärtävät, että tasa-arvoinen yhteiskunta auttaa yksilöä kasvamaan täyteen potentiaaliinsa. 

Ja tasa-arvosta hyötyy yksilö ja koko yhteiskunta. 

Miina Sillanpää käytti puheenvuoronsa, koska hän tiesi, että hiljaisuus ei vie eteenpäin. 

Meidän tehtävämme on sama: käyttää puheenvuoromme ja tehdä valintoja, jotka vahvistavat tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

Sosialidemokraattiset naiset eivät ole koskaan olleet vain historian seuraajia. Sosialidemokraattiset naiset ovat olleet sen tekijöitä, hyvinvointivaltion rakentajia.

Meidän vahtivuorollamme on pidettävä huolta siitä, ettei hyvinvointivaltiota tuhota, pureta pala palalta.

Tänään juhlimme Sosialidemokraattisten Naisten 125-vuotista taivalta.

Se on matka, joka on kulkenut ompeluseuroista eduskuntaan ja köyhäinavusta hyvinvointivaltion rakentamiseen. Ja yksittäisistä naisista maailmanlaajuiseen tasa-arvoliikkeeseen. 

Ilman näitä naisia ei olisi työväenliikettä sellaisena kuin sen tunnemme. Ilman heidän työtään meillä ei olisi päivähoito-oikeutta, iltapäiväkerhoja, perhevapaita, lapsilisiä, kansaneläkettä eikä peruskoulua.

 "Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä". Miina Sillanpään sanoin, pysähtyä ei saa, vaan on rakennettava uutta ja kohdattava nykypäivän haasteet. Pidettävä kiinni hyvästä ja torjuttava paha. 

Lämpimät onnittelut kaikille demarinaisille!

Tarja Filatov: Ilmastotavoitteet eivät toteudu ilman tekoja

Tuore ilmastovuosikertomus kertoo karun viestin: Suomen ilmastotavoitteet ovat karkaamassa käsistä. Suomi on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, mutta nykyisillä toimilla tämä ei onnistu. Metsien hiilinielun romahtaminen on tehnyt tavoitteesta entistä haastavamman – mutta ei mahdotonta.

Taloudesta puhuttaessa leikkauksia perustellaan sillä, että emme halua jättää laskua lapsillemme. Ilmastopolitiikassa kysymys kuuluu, haluammeko jättää elinkelpoisen maapallon lapsillemme?

Pakki pois päältä. Ilmastotoimet eivät ole luksusta, ne ovat välttämättömyys. Ikävä kyllä investointitukia vihreään siirtymään on leikattu ja päästöjä lisääviä päätöksiä on tehty. Tämä on vaarallista lyhytnäköisyyttä. Jokainen peruuttaminen kasvattaa laskua, jonka tulevat sukupolvet maksavat. Myös talouden laskua.

Suomalaiset ymmärtävät tilanteen vakavuuden. Ilmastobarometrin mukaan 62 % katsoo, että Suomen on tehtävä riittäviä ilmastotoimia hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. 75 % haluaa kiinnittää enemmän huomiota metsien hakkuisiin ja hoitotapoihin, jotta hiilinielut säilyvät. Suomalaiset haluavat ratkaisuja. 

Ilmastonmuutos ei ole vain siellä jossain, kaukana. Se vaikuttaa mm. ihmisten terveyteen. Kuumat helteet ja liukkaat kadut aiheuttavat jo meilläkin terveysriskejä erityisesti ikäihmisille. Samalla ne kuormittavat terveydenhuoltojärjestelmää.

Meidän pitää huolehtia oikeudenmukaisesta siirtymästä, jossa kustannukset jaetaan reilusti ja jossa ilmastopolitiikka luo toivoa eikä epävarmuutta.

Kannattaa muistaa, että vihreä siirtymä voi tuoda Suomeen merkittävää kasvua ja työpaikkoja, mutta se vaatii näkemyksellistä teollisuuspolitiikkaa ja lisää investointeja Suomeen.

Emeritusprofessori Markku Ollikainen tutkimusryhmineen esitteli syyskuun alussa keinot ja laskelmat, miten 2035 tavoite saavutetaan niin, että myös kansantalous kasvaa.

Mikäli emme torju ilmastonmuutosta ja tee riittävästi ilmastotoimia, on edessämme inhimillisiä ja taloudellisia riskejä. Toimimattomuus tulee paljon kalliimmaksi kuin ilmastotoimet. 

Meidän tulee aidosti kansalliseen 2035 hiilineutraaliustavoitteeseen – ja hiilinegatiivisuuteen pian sen jälkeen. Meidän tulee vahvistaa hiilinieluja mm. suojelemalla vanhoja metsiä, uudistamalla metsälain ja ottamalla käyttöön uusia ohjauskeinoja, kuten maankäytön muutosmaksu. Vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja investoida uusiutuvaan energiaan sekä uuteen teknologiaan.

Ennen kaikkea meidän tulee tehdä vihreästä siirtymästä kasvun ja työllisyyden moottori, ei menetettyä mahdollisuutta.

Tarja Filatov: Isoäidin kadonneet elushameet

Mikä kirja on sykähdyttänyt sinua eniten? Nautitko, opitko uutta, innostuitko? Entä onko sinulla tapana lukea iltasatua lapsellesi? Keskusteletteko satujen sisällöstä? 

Oma lempikirjani vaihtelee. Yksi loistokirja, jonka luin kesällä, kertoo ”vähän höppänästä” Vilja-tädistä. Markus Nummen Käräjät kuvaa oivalla tavalla yhteisöä, jossa sattuma määrittelee monen ihmisen kohtalon. Tarina rakentuu lapsen lähdetysten ja oikeusprosessin ympärille ja tietenkin Viljan ajatusten ja muistojen, niiden kadonneidenkin varaan. 

Iltasatuja meillä luettiin kovasti tyttäreni ollessa pieni ja vielä isompanakin. Silloin tosin lukijan ja kuuntelijan rooli vaihtui. Pekka Vuoren Isoäidin kadonneet alushameet luettiin tyttäreni kanssa niin monta kertaa, että numerot loppuu. Tai isoäidin elushameet, kuten lapseni kirjaa kutsui. Ehkä siksi, että alushame oli niin vieras asia. 

Luemme nykyisin enemmän kuin koskaan. Some on täynnä tekstiä ja kuvia. Netistä ja Googlelta voi kysyä mitä tahansa, mutta samalla voi saada vastaukseksi mitä tahansa. Oleellista on, ymmärrämmekö lukemamme. Osaammeko olla lähdekriittisiä, erottaa faktan ja fiktion, oikean ja valemedian. 

Lähes kaikki maailman tieto on ulottuvillamme, mutta sitä käytetään hätiköiden ja valikoidun tiedon varassa tehdään nopeita johtopäätöksiä. Nyt jos koskaan on tarve kriittiselle lukutaidolle ja oppimaan oppimiselle. Omasta kuplasta ulos näkemiselle.  

Maailman muutos, monimutkaiset ongelmat ja uudistuva työelämä edellyttävät entistä parempaa lukutaitoa. Nykypäivänä ei riitä, että osaa lukea ABC-kirjaa.  

Suomessa lukutaitoa pidetään itsestäänselvyytenä ja kaikilla on mahdollisuus oppia lukemaan. Lasten lukutaito on kuitenkin laskenut ja yhä useammalla nuorella on heikko lukutaito. Vanhemmilla on iso vastuu lapsen lukutaidosta. Koulu voi opettaa tavaamaan, mutta koti synnyttää suhteen kirjoihin. 

Maailmassa lukutaito on parantunut ja noin 90 prosenttia nuorista osaa lukea. Mutta yhä yli 770 miljoonaa aikuista on vailla lukutaitoa ja peruskoulun ulkopuolella on 11 prosenttia maailman lapsista. 

Lukutaito on hieno juttu ja lukemisen ymmärtäminen sekä kriittinen lukutaito vielä hienompi. Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää! Lukemisen taidon ja kirjojen ilon ja surun toivoisi voivan koskettaa mahdollisimman montaa meistä!

Tarja Filatov: Miksi eriarvoisuuden kasvu on vaarallista?

Eriarvoisuus ei synny tyhjiössä. Jos mahdollisuudet kasautuvat vain osalle väestöstä ja toiset työnnetään sivuun, seuraukset näkyvät kaikilla elämän osa-alueilla – ja lopulta koko yhteiskunnan vakaudessa.

Eriarvoisuus rakentuu arjen valinnoista, koulutuspoluista, työmarkkinoiden muutoksista ja sosiaalisista rakenteista. Arjen valinnoilla ja poliittisilla päätöksillä voidaan myös vähentää eriarvoisuutta.

Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle. Sille että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua.

Koulutus periytyy

Suomen vahvuus on ollut se, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Jos päästämme eriarvoisuuden kasvamaan sosiaalinen liikkuminen hidastuu. Kun perhetausta määrittää yhä vahvemmin lapsen koulutus- ja uramahdollisuuksia, eriarvoisuus siirtyy sukupolvelta toiselle. Tällöin lahjakkuus ja ahkeruus eivät enää riitä – taustasta tulee ratkaiseva tekijä.

Koulutus on periytyvää ja kasautuvaa. Perustaidot jakautuvat epätasa-arvoisesti ja niiden osaaminen periytyy. Ne, joiden perustaidot ovat heikoimmat, uskovat vähiten omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa yhteiskunnassa ja vaikuttamiseen sekä luottavat vähemmän toisiin ihmisiin.

Kaikki työ ei suojaa köyhyydeltä

Eriarvoisuuden kasvu on talouden ja työllisyyden jarru. Jos suuri osa väestöstä jää työmarkkinoiden ulkopuolelle tai tekee vain matalapalkkaisia töitä ilman mahdollisuutta kouluttautua eteenpäin, menetämme valtavan määrän potentiaalia. Tämä näkyy suoraan kansantaloudessa. 

Työkään ei aina suojaa köyhyydeltä. Suomessa arvioidaan olevan noin 200 000 työssäkäyvää köyhää ja noin 400 000 työntekijää epävarmassa asemassa. Työttömyysturvan muutokset ja suojaosan poistaminen on lisännyt osa-aikatyössä ja silpputyötä tekevien köyhtymistä.

Vuonna 2022 noin 873 000 ihmistä eli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Suurin riski on nuorilla aikuisilla ja yli 84-vuotiailla Työttömistä lähes 70 % ja opiskelijoista 41 % oli köyhyysriskissä.

Lapsiköyhyys on pysynyt 2000-luvulla melko vakaana. Mutta tehdyt sosiaaliturvaleikkaukset ja niiden kasautuminen uhkaa syöstä köyhyyteen 27 000 lasta lisää.

Köyhä kuolee varhemmin

Eriarvoisessa yhteiskunnassa hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Tilastot osoittavat, että matalammin koulutetut ja pienituloiset sairastavat enemmän ja elävät lyhyemmän elämän kuin hyvin koulutetut. Suomessa rikas nainen elää keskimäärin 16 vuotta pidempään kuin köyhä mies. Tämä ei ole yksilön vika, vaan rakenteellinen ongelma.

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot eivät ole Suomessa vähentyneet. Terveyspalveluissa epätasa-arvo näkyy erityisesti peruspalveluissa. Julkisten terveyspalveluiden jonot ja asiakasmaksut johtavat siihen, että köyhimmät ja sairaimmat saavat muita vähemmän palveluita. 

Erityisesti päihde- ja mielenterveysongelmaiset ja työttömät saavat heikommin terveyspalveluita, vaikka heillä tarve olisi muita suurempi. 

Miten eriarvoisuutta voidaan ehkäistä?

Panostamalla koulutukseen kaikilla tasoilla. Jokaiselle lapselle ja nuorelle on taattava yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen. Varhaiskasvatuksesta toisen asteen tutkintoon ja elinikäiseen oppimiseen – koulutus on tehokkain keino katkaista eriarvoisuuden ylisukupolvinen ketju.

Työllisyyttä  vahvistamalla ja osaamisen päivittämisel Työ on puutteistaan huolimatta paras tae toimeentulolle ja osallisuudelle. Muuttuvilla työmarkkinoilla tarvitaan jatkuvaa mahdollisuutta päivittää osaamista, jotta kukaan ei putoa kelkasta.

Palvelujen saavutettavuutta vahvistamalla. Asuinpaikka tai lompakon paksuus ei saa määrittää sitä, millaista terveydenhoitoa, koulutusta tai sosiaalista tukea on saatavilla. Digitaaliset ratkaisut ja liikkuvat palvelut voivat olla tässä apuna.

Päätöksenteon yhdenvertaisuutta vahvistamalla. Lainsäädännön, työmarkkinoiden ja yritystoiminnan on tunnistettava eriarvoistavat rakenteet ja purettava niitä. Tasa-arvo ei synny itsestään – se vaatii tietoista politiikkaa ja rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka hyödyttävät kaikkia, ei vain harvoja.

Yhteinen projekti

Eriarvoisuuden ehkäisy ei ole vain sosiaalipolitiikan kysymys – se on koko yhteiskunnan kestävyyden edellytys. Jos haluamme pitää kiinni Suomen vahvuuksista – luottamuksesta, osaamisesta ja hyvinvoinnista – meidän on pidettävä huolta, ettei eriarvoisuuden kuilu pääse kasvamaan.

Eriarvoisuuden vähentäminen on yhteinen projekti, jossa voittajia olemme kaikki.

Tarja Filatov: Kun ääripäät huutavat, maltillisuus rakentaa edistystä

Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA kyseli ihmisiltä poliittista asemointia. Kävi selvästi ilmi, että suora akseli on murtunut. Itse ajattelen, että olipa ihminen vasemmalla tai oikealla - maltti on valttia.

Olen sosialidemokraatti, koska se on maltillinen vasemmistopuolue. Oma ajatteluni perustuu arvoihin vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Siihen kuuluu vahva demokratia, oikeusvaltio, moniarvoisuus ja pragmaattisuus. Kompromissin voima, koska ilman sitä ei synny kestäviä ratkaisuja. Tosin ihmisarvoa koskevissa kysymyksissä ei voi tehdä kompromisseja.

Äärilaitojen retoriikka kiristää yhteiskuntaa. Osa poliitikoista puhuu ihmisarvosta aivan kuin siitä voisi äänestää. Liberaalit voimat vasemmalla ja oikealla ovat puolustaneet oikeusvaltiota, sananvapautta ja yhdenvertaisuutta. Ei poliittisen hyödyn vuoksi vaan siksi, että se on oikein.

Esimerkiksi Gazan kammottava tilanne ja hallituksen politiikka osoittavat, että kompromissit ihmisoikeuksien suhteen johtavat ihmisarvon ohittamiseen. Ei rohjeta olla selvästi kansanmurhan tunnusmerkit täyttävän politiikan vastavoimana. Olipa sodan syyt mitkä tahansa, niin siviilien, lasten ja naisten näännyttäminen nälkään on rikollista.

Maltti on vastavoima populismille ja ääriliikkeille. Se ei kilpaile tunneryöpyillä tai pelottelulla. Se tuo toivon ja tietoon pohjautuvan rationaalin ratkaisukyvyn. Se etsii oikeudenmukaista tasapainoa vastakkainasettelujen sijaan. Jostain lomalukemisistani olen napannut lauseen ”Todellista kamppailua ei käydä vasemmiston ja oikeiston välillä, vaan maltillisten ja äärilaitojen välillä”. Itse asiassa maltti on radikaalia.

Maltillisuus ei ole sitä, että vaikeissa tilanteissa vaietaan tai vesitetään kaikki. Viisautta on yhdistää arvot ja käytännöllisyys, edistys ja vastuullisuus, idealismi ja kyky tehdä päätöksiä.

Vastuullista talous- ja työllisyyspolitiikkaa voi tehdä ilman nöyryyttämistä ja kurittamista. Esimerkiksi työllisyyspolitiikassa äärilaidat tarjoavat massiivisia sosiaaliturvan leikkauksia tai täysin velkavetoista elvytystä ilman rakenteellisia muutoksia. Sosialidemokraattinen ajatusmalli lähtee aktiivisesta työvoimapolitiikasta, joka kohdentaa tukea sinne missä vaikutus on suurin – esimerkiksi nuorten, pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työllistämiseen. Tämä ei ole ideologista pehmeyttä, vaan pragmaattista ja oikeudenmukaista politiikkaa.

Työttömyysturvan on oltava riittävä vakuutus. Siihen kuuluu oikeus tukeen ja palveluun sekä velvollisuus etsiä ja ottaa työtä vastaan. Se kannustaa työhön. Esimerkiksi suojaosa työttömyysturvassa helpottaa pienten keikkojen tekemistä.

Suomessa vaikkapa veropohjan laajentaminen, harmaan talouden torjunta ja osaamisperusteinen kasvu ovat keinoja, joilla voidaan vakauttaa taloutta. Tällainen politiikka ei kelpaa niille, jotka haluavat “puhdistaa” valtiontalouden yhdellä vaalikaudella – mutta se kelpaa niille, jotka ymmärtävät pitkän linjan vastuun.

Maltillisuus politiikassa ei rakennu vastakkainasettelulle, vaan ratkaisuille. Se hyväksyy monimutkaisuuden, ei houkuta helppoihin huutoihin. Juuri siksi se uudistaa yhteiskuntaa kestävällä tavalla.

Tarja Filatov: Ihminen tarvitsee juuret ja siivet

Ihminen tarvitsee juuret, koska ne antavat elämälle oman historian ja merkityksen. 

Ihminen tarvitsee myös siivet, jotta elämä voi mennä eteenpäin. 

Koti, läheiset, kulttuuri, historia, oma yhteisö. Niiden kautta voi tuntea kuuluvansa yhtä ihmistä suurempaan kokonaisuuteen. 

Juuret auttavat ymmärtämään, kuka on ja mistä tulee. Ne auttavat hahmottamaan omaa paikkaa maailmassa. 

Perheen, kulttuurin ja historian tunteminen  auttaa ymmärtämään omia arvoja, uskomuksia ja toimintatapoja. Traumojakin.

Antti Eskola on sanonut, inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Minusta se on hienosti sanottu. 

Äitini ja isäni ovat molemmat evakkoja. Isä Muolaasta Kyyrölän kylästä, jossa puhuttiin Venäjää.  Äiti Kuolismaasta. Eli molemmat ovat Karjalan evakkoja.

Mietin, mitä minulle tulee ensimmäisenä mieleen Muolaan  Kyyrölästä. Vastaus on tomaatit ja kukkopillit. 

Babushkani viljeli tomaatteja, siemenet olivat käsittääkseni kotoisin Kyyrölästä. Ne olivat isoja, lähes lapsen pään kokoisia maukkaita pihvitomaatteja, joita ei kenenkään muun kasvimaalla kasvanut. Eikä vastaavia saa vieläkään edes herkkukaupoista. Tai sitten lapsuus kultaa muistot.

Kukkopillejä taas oli isovanhempieni kirjahyllyssä pitkä rivi. Pieniä sieviä punaisia kukkopillejä. Ja tietenkin paljon kauniita saviastioita. Ylipäätään ylpeys Kyyrölästä liittyi käsityöperinteeseen, savitöihin ja liittyy yhä.

Alakoululaisena luulin, että murtaen puhuttu suomen kieli liittyy vanhuuteen. Kaikki babushkat ja diedushkat puhuivat pehmeästi murtaen. Vierailu koulukaverin mummolla paljasti minulle, että kyse ei ollutkaan iästä, vaan taustasta. Muistan vieläkin henkisen punastumiseni, kun totuus selvisi. Lasta nolotti oma typeryys.

Jokaisella on ainutkertainen elämä

Työn, koulutuksen, harrastusten kautta olemme osa yhteisöä. Olemme kaikki jonkun synnyttämiä, jonkun hoivaamia ja kasvattamia.

Kukaan ei kykene elämään toisen puolesta eikä toisen elämää. 

Ilman toisiamme meillä ei ole kieltä, ei kulttuuria eikä historiaa. 

Silti olemme yksilöitä, joilla on oma ainutkertainen yhtä arvokas elämä ja joilla on oikeus arvokkaaseen elämään. 

Kansanedustajana kävin Kyyrölässä ja Muolaan kirkolla. Olin luvannut pitää pienen puheen. Muistan bussimatkan tunnelman. Osa matkalaisista kävi joka vuosi muistelemassa nuoruuttaan ja entisiä kotikontujaan. 

Opin matkalla, millaista on katsoa maisemaa "kyyröläisillä silmälaseilla". Niillä kaikki näyttää kauniimmalta. Jopa saastunut Terijoen ranta.

Olin yllättynyt, kun Muolaan kirkon portailla oli bussilasteittain väkeä. Paikalliset katselivat hieman kauempaa tapahtumaa. Jotain hartautta tuohon kokoontumiseen liittyi. 

Itse tunsin kuuluvani toiseen seurakuntaan. Minulle paikka oli tuttu tarinoista, ei omista tunteista. Puhuessa meinasivat mennä polvet alta, vaikka en olekaan jännittäjätyyppiä.

Sain matkalla myös aimo annoksen Suomen historiatietoutta. Seurustelu-upseerinani toimi Eugen Usano, täydellinen herrasmies, jokaista solua myöten. Hän tunsi jokaisen kiven ja kannon. Sodasta tuli elävää. 

Oma matkasotani oli sota eväsleipiämme havittelevia ampiaisia kohtaan. Kertoo ehkä ajan muutoksesta ja ikäluokkani elämän haasteiden syvyydestä verrattuna Kyyrölän ikäpolviin.

Nimi säilyi

Naimisiin mennessä äitini yritti saada minua ottamaan mieheni sukunimen, koska minulla olisi ollut hyvä tilaisuus päästä eroon huonosta nimestä "Eihän äänestäjätkään tommosesta ryssän nimestä tykkää",  oli keskustelun ytimessä.

Minulle ei olisi tullut mieleenkään luopua nimestäni. Olin siitä ylpeä! 

Sitä on saanut tavata elämän varrella monen kertaan, mutta en ole kokenut kirjainten luettelua kiusallisena. 

Minulla oli jotain sellaista, jota ei jota tytöllä ollut. Harvinainen nimi. Ei mikään korhonen, virtanen tai mäkinen... Luulenpa, että nimi jopa auttoi eduskuntavaalikampanjassa. Se jäi helposti mieleen.

Tässä ajassa on jotain hyvin samaa kuin vanhempieni nuoruudessa.

Syrjintä näkyi vanhempien arjessa. Syrjinnän, eriseuraisuuden ja toiseuden korostaminen noussut pintaan.

Keskustelu nimestä äitini kanssa paljasti minulle sen, kuinka paljon syrjintää ja ikäviä asenteita vanhempieni sukupolvi oli joutunut kokemaan. 

Isäni taisi olla enemmän sinut evakkoutensa kanssa. 

Minun ikäluokkani pääsi helpolla. Erilaisesta taustasta saattoi olla jo ylpeä. Se kiinnosti, siihen liittyi palanen Suomen historiaa. Se oli enemmän kuin muilla.

Syrjintä näkyi vanhempieni arjessa. Koulussa ruotsin tunnilla sellaiset sanat, joita opettaja ei ollut vielä opettanut merkittiin virheiksi, vaikka ne olivat oikein. 

Se, että moni kävi koulua vasta kolmanneksi oppimallaan kielellä, ei tehnyt teoriaopinnoista helppoa, mutta ei silloin valitettu. Moni joutui häpeämään juuriaan ja identiteettiään. Nimiä suomalaistettiin ja taustaa peiteltiin.

Outoja herkkuja

Sienten syönnistä pilkattiin. Tatit olivat ryssän ruokaa ja lehmän löpöjä samoin kuin valkosipuli ja hapankaali. 

Sillipiirakka ja kaalipiirakka olivat outoja herkkua vielä minun lapsuudessani. Koulukaverit kummeksuivat, moni pelkäsi maistaa.

Hapankaalisoppaa syötiin urakalla lapsena. Babushkalla oli aina iso tiinu kaalia hapantumassa keittiön työtason alla. Juuri siinä, missä minulla oli tapana tehdä läksyjä koulun jälkeen. 

Monet sukat kastuivat ja maistoivat kaalia, kun levottomat jalat eivät pysyneet paikallaan.

Ortodoksisuus oli valtaväestölle vierasta. Luulen, että monet vanhempieni ikäluokan pariskunnat syntyivät ortodoksinuorten kerhossa. 

Itse kävin ortodoksista pyhäkoulua kavereitteni kanssa. Me saimme pitää kädessä palavia kynttilöitä, vaikka olimme vielä aika pieniä. 

Muut kaverit kadehtivat meitä ja me kadehdimme heiltä pyhäkoulun joulunäytelmiä. Lopulta taidettiin käydä useammassa pyhäkoulussa.

Kavereiden mielestä me harrastimme noitamenoja, koska pääsiäisyönä kierrettiin kirkkoa. 

Pasha oli paskan syöntiä. Kulitsa jo liian vaikeaa lausuttavaksi, joten sitä ei pilkattu. 

Pilkka ei ollut kuitenkaan ilkeää, vaan enemmän kiinnostunutta. Vieras uskonto vaikutti kiehtovalta. Ja pulla ja pasha maistuivat makealta.

Tässäkin näkyi aikaero vanhempieni nuoruuteen. Luulen, että muutoin kohtasin juureni siinä vaiheessa, kun Suomi oli kiinnostunut maailmasta ja suhteellisen suvaitsevainen. 

Tai sitten elin nuoruuteni poikkeavassa ympäristössä. Ehkä molempia.

Varjeluksen tarve ratkaisi

Kun tyttäreni syntyi, hän sai mieheni sukunimen. Ajattelin, että Suomi voi muuttua. Nimestä voi tulla taakka. 

Sanotaan, että ei nimi miestä pahenna, jollei mies nimeä. Sanonta ei pidä paikkaansa. Nykypäivänä nimi saattaa vaikeuttaa jopa työhaastatteluun pääsemistä.

Nyt tiedän, että tyttäreni olisi ylpeä Filatov-nimestä. Mutta pientä nyyttiä halusi suojella kaikelta pahalta. Sellaiseltakin, jonka olemassaolosta ei ollut varmuutta. 

Toisaalta miehen nimi on varmasti suojellut laimalta "kansanedustajan lapsi".  Siihen varjelukseen on saattanut olla suurempi tarve.

Minä olin ja olen ylpeä nimestäni, mutta ryssittely on palannut Suomeen. Itsekin sitä kohtaan kansanedustajana saamissani viesteissä. Häpeä on lähettäjän, ei minun.

Tarvitsemme myös siivet, jotta emme jää liiaksi kiinni menneisyyteen ja voimme rakentaa tulevaisuutta.

Nykyaikana puhutaan paljon juurettomuudesta. Ehkä se on tunne, että jossain muualla on aina parempi meininki ja oma elämä on vajavaista. 

Vanha sanonta, jossa ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, saattaa kummuta juurettomuudesta.

Ilman juuria ei tunne oloaan kotoisaksi, mihinkään kuuluvaksi. Uskon, että yhteisöt kantavat elämän kriisitilanteissa. 

Tarve omille ihmisille

Yhteisö voi olla ystäväporukka, kotiseutu, työpaikka, järjestö tai mikä tahansa suhteellisen pysyväisempi ihmisten yhteenliittymä. 

 Ilman omia ihmisiä on aina kiire jonnekin, kohti jotain parempaa, jotain jota ei ehkä koskaan saavuta. Onnellisempi voi olla jos olemassaoleva tuo iloa.

Uskon, että ihminen kaipaa sitoutumista, omia ihmisiä, hyväksyntää omana itsenään. Siksi kodilla, kotoisuudella, kotoutumisella on iso merkitys. 

Kun ihminen revitään irti kodistaan - enkä tarkoita nyt vain  fyysistä kotia, vaan enemmänkin henkistä tilaa, yhteyttä omiin ihmisiin, niin tyhjyyttä voi olla vaikea täyttää. 

Siinä voi onnistua, kun löytää uusia omia ihmisiä, oman yhteisön, oman paikan, jossa olla oma itsensä ja eläää oman näköistään elämään. Löytää uudet omat tavat ja  voi rakentaa oman palansa elämän jatkumoa. 

Oppia ja arvostaa mennyttä, tunnistaa tämän päivän kipupisteet ja pitää huolta ja rakentaa tulevaa. 

(Puheeni Muolaa-juhlissa 27.7.2025 Urjalassa)

Tarja Filatov: Yrittäjyyden kenttä on monipuolistunut

Yrittäjyys ei ole vain ammatti tai tapa ansaita elantonsa – se on asenne, rohkeutta kohdata epävarmuus ja kantaa vastuuta. Se on uskoa siihen, että omalla työllä voi vaikuttaa, rakentaa ja luoda uutta.  

Juuri siksi tämä juhla on tärkeä: se muistuttaa meitä siitä, että jokaisen yrityksen takana on ihminen, joka on ottanut riskin ja tehnyt ja tekee valtavan työn. 

Yrittäjyyden kenttä on monipuolistunut. Meillä on perinteisten alojen yrittäjiä, kasvuyrityksiä, yksinyrittäjiä, alustatalouden yrittäjiä, sivutoimisia tekijöitä ja monialayrittäjiä. On nuoria start-up -toimijoita ja kokeneita konkareita. On maahan muuttaneita, jotka rakentavat uutta elämää Suomessa yrittäjyyden kautta, ja on perheyrityksiä, joissa sukupolvet jatkavat toistensa jalanjäljissä.

 Kaiken tämän moninaisuuden on mahduttava samaan toimintaympäristöön – ympäristöön, jonka on oltava vakaa, ennakoitava ja yrittämiseen ja työhön kannustava.

 Tämä aika ei ole yrittäjille helppo. 

 Vastassamme on monenlaisia haasteita ja murroksia maailman mittakaavassa ilmastonmuutos ja luontokato, teknologian murros ja elämäntapojen muutos, demokratian murros, Ukrainan sota, Gaza ja kasvavat geopoliittiset jännitteet, väestönkasvu, muuttoliikkeet ja rasismi. 

 Luetteloa voisi vielä jatkaa. Ehkä siksi maailmanlaajuista tilannetta on alettu yhä useammin kuvata monikriisiksi.

 Monikriisissä useat kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toistensa vaikutuksia. Niitä ei voi ratkaista toisistaan irrallaan.

 Suomessa meitä kriisiyttää valtiontalouden velkaantuminen ja kestävyysvaje, ikääntyvä väestö, työvoiman riittävyys, työttömyyden nousu, osaamistason lasku ja tuottavuuskehityksen jymähtäminen. Tätäkin listaa voisi jatkaa. Kotimainen monikriisimme vaatii myös ongelmien yhtäaikaista tarkastelua. 

Kriisikuvan keskellä on syytä muistaa, että Suomi on valittu monta kertaa onnellisimmaksi maaksi. Eli ei meillä asiat niin hurjan huonosti sittenkään ole. 

Äkilliset, yllättävät ja yksittäiset huonot uutiset täyttävät herkästi median ja omat ajatuksemme. Joskus kannattaa jättää mustat lasit laatikkoon.  

Unohtaa päivän media ja katsoa asioita pidemmällä aikajänteellä. 

Nähdä hitaampi positiivinen kehitys, joka jatkuu. Kehitys, joka on luonut nykyisen hyvinvointimme.  Se luo myös tulevaisuutemme. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Yrittämisen mahdollisuuksia. Onnistumisen mahdollisuuksia.  

Suomi on monella mittarilla menestystarina. Usein hyvä kehitys tapahtuu hiljaa ja huomaamatta, koska se ei nouse lehtien otsikoihin ja vielä vähemmän somemaailman klikkeihin. 

Joku viisas on sanonut, että kaikki se, mitä ajattelemme, kasvaa. Älä keskity siihen mitä juuri käyt läpi. Keskity siihen mitä aiot tehdä tulevaisuudessa! Niin tämän monien kriisien ajan kanssa täytyy tehdä. 

Tulevaisuuden menestystä määrittää kyky uudistua ja uudistaa toimintaa, jossa vanhat toimintamallit eivät enää riitä.  

Usein sanotaan, että ei pidä jättää hyvää kriisiä käyttämättä. Suuret haasteet pitää kääntää uudistamisen voimaksi. Uusiksi yrityksiksi ja menestystarinoiksi. 

OECD:n tuoreen maaraportin kukaan Suomi on toipunut hyvin Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja sen aiheuttamasta kriisistä. 

Meillä on hyvät mahdollisuudet vahvaan puhtaaseen talouskasvuun. Talouskasvu vaatii kuitenkin rakenteellisia toimia. OECD suosittelee muun muassa, että Suomi lisää korkeakoulutusta, houkuttelee ulkomaisia erityisosaajia ja parantaa kannustimia investointeihin. Toipuminen voi olla ennakoitua hitaampaa ja epävarmuutta on ilmassa entistä enemmän. 

Yhä edelleen meidät rankataan monilla maailmanlaajuisen menestyksen kriteereillä maailman kärkisijoille. 

Meillä täällä Kanta-Hämeessä esimerkiksi yritysten ja koulutusorganisaatioiden yhteistyö antaa paljon mahdollisuuksia. Ammattikorkeakoulu voisi olla uuden tuottavuuden ja kasvun apurina. 

Ammattikorkeakoulutus on samantasoista korkeakoulutusta kuin yliopistokoulutus, mutta se on työelämälähtöisempää. Se voi tarjota nopeammin ratkaisuja työelämän haasteisiin. 

Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen tohtorikoulutus voisi olla työelämän osaamisen kehittämisen työkalu. Jo nyt HAMKissa ohjataan monia väitöskirjoja.  

Yhteistyö voisi synnyttää yrityksille ja organisaatioille uutta osaamista, sillä voitaisiin ratkaista monimutkaisiakin työelämän ongelmia. 

Parempi yhteistyö on työelämän ja Suomen kilpailukyvyn sekä uusien innovaatioiden kehittämisen työkalu.  

Mahdollisuuksia on, kunhan osaamme tarttua niihin. Myös ammatillisen toisen asteen koulutuksen puolella.  

Luin Hämeen yrittäjien elinvoimabarometria ja mieleeni nousi monta kysymysmerkkiä. Tuntuu kuin emme uskoisi omiin mahdollisuuksiimme.  

Tuntuu kuin vierastaisimme eri toimijoiden yhteistyötä.  

Ehkä me hitaina ja vaitonaisina hämäläisinä emme ole verkostojen ja toistemme kehujen kuninkaita, mutta meissä asuu tekeminen. Tuota tekemisen meininkiä meidän on vahvistettava. Luotettava toisiimme. 

Savannilla sanotaan, että pedon kohdatessa ei saa juosta. Jos aikamme kriisit ovat tuo peto, niin ei juosta karkuun. Katsotaan toisiamme silmiin, istutaan samaan pöytään ja luodaan uusia ratkaisuja.  

Esimerkiksi työvoimapolitiikan työkalut ovat nyt lähempänä kunnissa. Kuntien ja yritysten yhteistyö saa tätä kautta uusia välineitä.  

Yksi suurimmista haasteista tänä päivänä on työvoiman saatavuus. Juuri nyt työpaikkansa menettäneiden määrä on kasvanut ja työttömyystilastot ovat rumia ja työttömyyden ennustetaan kasvavan vielä tänä vuonna.  

Mutta suhdanteiden muutoksista ja kansainvälisistä vaikeuksista huolimatta on fakta, että Suomen ikärakenne vaikutta siihen, että työelämästä poistuu enemmän ansaitulle eläkkeelle ihmisiä kuin nuoria työntekijöitä tulee tilalle. 

Tätä väestökeskustelua olemme käyneet pitkään, mutta ehkä tilannetta konkretisoi esimerkki. 

Jos täällä Kanta-Hämeessä kaikki tehtäisiin kuten ennen, OmaHämeen sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvittaisiin työhön 40 prosenttia nuorista ikäluokista.

Jokainen ymmärtää, että tämä ei voi olla mahdollista. Sosiaali- ja terveyspalvelujen on kehityttävä. 

Sama yhtälö haastaa kaikkia yrityksiä.

Tulevaisuuden työelämä rakentuu entistä vahvemmin sosiaalisten taitojen vuorovaikutustaitojen ja ajatteluntaitojen ympärille. World Economic Forumin tuorein raportti osoittaa, että nopeimmin kasvavaa kysyntää on luovalle ajattelulle. Uteliaisuus, jatkuva oppiminen, joustavuus ja motivaatio. Kun digitaalisuus ja tekoälyn käyttö yleistyvät, korostuu teknologiataidot ja ihmisen kyky ajatella analyyttisesti.   

Meidän on huolehdittava, että työelämän uudistuessa pysymme mukana. Ei vain teknisesti, vaan myös inhimillisesti.

Maailma muuttuu – ja yrittäjyys sen mukana. Digitaalisuus, vastuullisuus ja kansainvälistyminen eivät ole enää vain mahdollisuuksia, vaan osa arkea. Tulevaisuuden menestyjät ovat niitä, jotka uskaltavat katsoa muutosta silmiin ja nähdä siinä uuden alun.

(Puheeni Hämeen yrittäjäjuhlassa la 26.5.2025)

Tarja Filatov: Leikkuri iskee toimeentulotukeen - leikataan köyhistä köyhimmiltä

Toimeentulotuesta voidaan jatkossa leikata puolet pois. Nykyisin toimeentulotuen perusosa on yksin asuvalle on 593,55 euroa kuukaudessa. Perusosa on tarkoitettu elämän välttämättömin asioihin ruokaan ja vaatteisiin. Jos henkilö ei hae kokoaikatyötä ja ensisijaista etuutta, esimerkiksi työmarkkinatukea, niin jatkossa tuesta voidaan leikata puolet pois. 

Tuen leikkauksella tavoitellaan yli 70 miljoonan euron säästöä. Tämä on leikkaus köyhistä köyhimmiltä. Säästötavoitteeseen pääsemiseksi toimeentulotuen perusosan tasoa myös leikattaisiin yksin asuvilta tai vanhempiensa luona asuvilta täysi-ikäisiltä kolme prosenttia. Kaikilta muilta leikkaus olisi kaksi prosenttia.

Sinänsä on oikein, että kannustetaan työnhakuun, mutta sitten tulee se kuuluisa mutta.

Kaikki eivät kykene kokopäivätyöhön, koska Suomessa terveydelliset esteet ovat poikkeuksellisen suuria työnsaannin esteitä. 

Kaikki eivät aina ymmärrä, mitä velvoitteita heille asetetaan. Oikeuksien ja velvollisuuksien vyyhti on monimutkainen.

Kaikki eivät aika elämän kriisien keskellä jaksa. Sosiaaliturvan pitäisi auttaa ja kannustaa, kannatella elämän vaikeissa tilanteissa.

Surullisinta on se, että säästö otetaan osaksi talouden tasapainottamista, kun se ehdottomasti tarvittaisiin palvelun ja tuen rahoittamiseen.

Sosiaaliturvakomitean keskusteluissa yhteinen tavoite on, että toimeentulotuella olevien määrä vähenisi, mutta itse ajattelen, että keinojen pitäisi olla inhimillisemmät. 

Kannattaa muistaa, että huoli toimeentulosta lisää kongitiivista kuormitusta, joka taas vähentää niitä voimavaroja, joilla voisi päästä pois toimeentulotuelta.

Vaikka aurinko paistaa, olo on surullinen.

Tarja Filatov: Yleistuki uhka vai mahdollisuus?

Hallituksen tänään julkaisema yleistukiesitys on lopulta pieni askel, jossa yhdistetään työmarkkinatuki ja peruspäiväraha uudeksi yleistueksi.  

Edellisen kauden sosiaaliturvakomitea esitti eri etuuksien yhdistämistä ja liputti yhden hakemuksen mallia, joka olisi eri etuuksien kanssa painiville ihmisille helpompi kuin se, että päällekkäisiä etuuksia pitää hakea erikseen. Jos yhden hakemuksen malli saadaan toteutettua tässä yhteydessä, niin hyvä. 

Komitea linjasi yksimielisesti, että etuuksissa tarvitaan lapsikorotukset. Nämä leikattiin sosiaaliturvasta jo Orpon-Purran hallituskauden alussa. Eikä niitä nytkään valitettavasti palauteta yleistukeen. Päinvastoin uudessa tuessa huolettavien lasten vanhemman tuki alenee. 

Positiivista on, että ei lähdetty malliin, jossa samaan tukeen olisi kytketty asumistuki ja toimeentulotuki. Tämä siksi, että kotitalouskohtaisten ja henkilökohtaisten etuuksien yhdistäminen johtaisi melkoiseen sekamelskaan. 

Esityksessä peruspäivärahan työssäoloehdon täyttäneet ja turvan työllään ansainneet joutuvat työmarkkinatuessa olevan tarveharkinnan piiriin. Itse ajattelen, että jokaisella aikuisella pitäisi olla ”oma raha ja oma lupa”, jotta voi elää itsenäistä elämää.  

Jos työmarkkinatuella oleva henkilö asuu vanhempiensa kanssa samassa taloudessa eikä hän ole täyttänyt työssäoloehtoa ja vanhempien tulot ylittävät laissa säädetyn tulorajan, etuudesta leikataan 35 prosenttia. Nykyisin työmarkkinatuella olevan molempien vanhempien yhteenlaskettu tulo ei saa ylittää 1781 euroa kuukaudessa.  

Vanhempien tulorajaa uudistuksessa onneksi hieman nostetaan, mutta samalla poikkeukset, jotka ovat mahdollistaneet leikkurin lieventämisen, poistetaan. Ja leikkurin piiriin joutuvat jatkossa siis nykyistä peruspäivärahaa saavat. 

Yleistuen tarveharkinnassa sovellettaisiin samaa tulorajaa ja vähennysprosenttia kaikkiin eli puolison tai huollettavien lasten vaikutus näihin poistuisi, mikä on heikennys nykyisestä.  

Yhteensä noin 5000 työttömällä etuus pienentyy ja keskimäärin etuus pienenee 1166 euroa vuositasolla. Vastaavasti arviolta 2662 henkilöllä työttömyysetuus kasvaa ja keskimääräisen etuuden kasvun arvioidaan olevan 617 euroa vuodessa. Leikkaus on valtion tasolla reilut 4 miljoonaa euroa. 

Nuorten palveluvelvoitetta esityksessä tiukennetaan. Työttömyyden pitkittyessä työnhakijan tulee osallistua yleistuen saajan aktivointijaksolle. Aktivointijakson aikana yleistuen saajalle järjestetään kasvokkaiset työnhakukeskustelut ja hänen palvelutarpeensa arvioinnissa keskitytään erityisesti työttömyyden pitkittymisen syihin.  

Palvelutarjonnan lisäämistä pidän positiivisena asiana. Mutta mietin, että mistä rahat palvelun lisäämiseen otetaan. Työttömyys on noussut ja kuntien työllisyyspalveluiden rahoitus laskettiin noin kaksi prosenttiyksikköä matalamman työttömyyden oloihin viime eduskuntakauden lopulla. Summaa ei ole korotettu, vaikka työttömyys on noussut voimakkaasti. Nyt kuntiin kohdistuu lisäksi valtionosuusleikkauksia. 

Kylmän hien niskaan nostaa sen sijaan tulossa oleva työttömyysturvan karenssiuudistuksen ja toimeentulotukiuudistuksen lopputulema.