Tarja Filatov: Isoäidin kadonneet elushameet

Mikä kirja on sykähdyttänyt sinua eniten? Nautitko, opitko uutta, innostuitko? Entä onko sinulla tapana lukea iltasatua lapsellesi? Keskusteletteko satujen sisällöstä? 

Oma lempikirjani vaihtelee. Yksi loistokirja, jonka luin kesällä, kertoo ”vähän höppänästä” Vilja-tädistä. Markus Nummen Käräjät kuvaa oivalla tavalla yhteisöä, jossa sattuma määrittelee monen ihmisen kohtalon. Tarina rakentuu lapsen lähdetysten ja oikeusprosessin ympärille ja tietenkin Viljan ajatusten ja muistojen, niiden kadonneidenkin varaan. 

Iltasatuja meillä luettiin kovasti tyttäreni ollessa pieni ja vielä isompanakin. Silloin tosin lukijan ja kuuntelijan rooli vaihtui. Pekka Vuoren Isoäidin kadonneet alushameet luettiin tyttäreni kanssa niin monta kertaa, että numerot loppuu. Tai isoäidin elushameet, kuten lapseni kirjaa kutsui. Ehkä siksi, että alushame oli niin vieras asia. 

Luemme nykyisin enemmän kuin koskaan. Some on täynnä tekstiä ja kuvia. Netistä ja Googlelta voi kysyä mitä tahansa, mutta samalla voi saada vastaukseksi mitä tahansa. Oleellista on, ymmärrämmekö lukemamme. Osaammeko olla lähdekriittisiä, erottaa faktan ja fiktion, oikean ja valemedian. 

Lähes kaikki maailman tieto on ulottuvillamme, mutta sitä käytetään hätiköiden ja valikoidun tiedon varassa tehdään nopeita johtopäätöksiä. Nyt jos koskaan on tarve kriittiselle lukutaidolle ja oppimaan oppimiselle. Omasta kuplasta ulos näkemiselle.  

Maailman muutos, monimutkaiset ongelmat ja uudistuva työelämä edellyttävät entistä parempaa lukutaitoa. Nykypäivänä ei riitä, että osaa lukea ABC-kirjaa.  

Suomessa lukutaitoa pidetään itsestäänselvyytenä ja kaikilla on mahdollisuus oppia lukemaan. Lasten lukutaito on kuitenkin laskenut ja yhä useammalla nuorella on heikko lukutaito. Vanhemmilla on iso vastuu lapsen lukutaidosta. Koulu voi opettaa tavaamaan, mutta koti synnyttää suhteen kirjoihin. 

Maailmassa lukutaito on parantunut ja noin 90 prosenttia nuorista osaa lukea. Mutta yhä yli 770 miljoonaa aikuista on vailla lukutaitoa ja peruskoulun ulkopuolella on 11 prosenttia maailman lapsista. 

Lukutaito on hieno juttu ja lukemisen ymmärtäminen sekä kriittinen lukutaito vielä hienompi. Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää! Lukemisen taidon ja kirjojen ilon ja surun toivoisi voivan koskettaa mahdollisimman montaa meistä!

Tarja Filatov: Miksi eriarvoisuuden kasvu on vaarallista?

Eriarvoisuus ei synny tyhjiössä. Jos mahdollisuudet kasautuvat vain osalle väestöstä ja toiset työnnetään sivuun, seuraukset näkyvät kaikilla elämän osa-alueilla – ja lopulta koko yhteiskunnan vakaudessa.

Eriarvoisuus rakentuu arjen valinnoista, koulutuspoluista, työmarkkinoiden muutoksista ja sosiaalisista rakenteista. Arjen valinnoilla ja poliittisilla päätöksillä voidaan myös vähentää eriarvoisuutta.

Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle. Sille että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua.

Koulutus periytyy

Suomen vahvuus on ollut se, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Jos päästämme eriarvoisuuden kasvamaan sosiaalinen liikkuminen hidastuu. Kun perhetausta määrittää yhä vahvemmin lapsen koulutus- ja uramahdollisuuksia, eriarvoisuus siirtyy sukupolvelta toiselle. Tällöin lahjakkuus ja ahkeruus eivät enää riitä – taustasta tulee ratkaiseva tekijä.

Koulutus on periytyvää ja kasautuvaa. Perustaidot jakautuvat epätasa-arvoisesti ja niiden osaaminen periytyy. Ne, joiden perustaidot ovat heikoimmat, uskovat vähiten omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa yhteiskunnassa ja vaikuttamiseen sekä luottavat vähemmän toisiin ihmisiin.

Kaikki työ ei suojaa köyhyydeltä

Eriarvoisuuden kasvu on talouden ja työllisyyden jarru. Jos suuri osa väestöstä jää työmarkkinoiden ulkopuolelle tai tekee vain matalapalkkaisia töitä ilman mahdollisuutta kouluttautua eteenpäin, menetämme valtavan määrän potentiaalia. Tämä näkyy suoraan kansantaloudessa. 

Työkään ei aina suojaa köyhyydeltä. Suomessa arvioidaan olevan noin 200 000 työssäkäyvää köyhää ja noin 400 000 työntekijää epävarmassa asemassa. Työttömyysturvan muutokset ja suojaosan poistaminen on lisännyt osa-aikatyössä ja silpputyötä tekevien köyhtymistä.

Vuonna 2022 noin 873 000 ihmistä eli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Suurin riski on nuorilla aikuisilla ja yli 84-vuotiailla Työttömistä lähes 70 % ja opiskelijoista 41 % oli köyhyysriskissä.

Lapsiköyhyys on pysynyt 2000-luvulla melko vakaana. Mutta tehdyt sosiaaliturvaleikkaukset ja niiden kasautuminen uhkaa syöstä köyhyyteen 27 000 lasta lisää.

Köyhä kuolee varhemmin

Eriarvoisessa yhteiskunnassa hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti. Tilastot osoittavat, että matalammin koulutetut ja pienituloiset sairastavat enemmän ja elävät lyhyemmän elämän kuin hyvin koulutetut. Suomessa rikas nainen elää keskimäärin 16 vuotta pidempään kuin köyhä mies. Tämä ei ole yksilön vika, vaan rakenteellinen ongelma.

Sosioekonomiset hyvinvointi- ja terveyserot eivät ole Suomessa vähentyneet. Terveyspalveluissa epätasa-arvo näkyy erityisesti peruspalveluissa. Julkisten terveyspalveluiden jonot ja asiakasmaksut johtavat siihen, että köyhimmät ja sairaimmat saavat muita vähemmän palveluita. 

Erityisesti päihde- ja mielenterveysongelmaiset ja työttömät saavat heikommin terveyspalveluita, vaikka heillä tarve olisi muita suurempi. 

Miten eriarvoisuutta voidaan ehkäistä?

Panostamalla koulutukseen kaikilla tasoilla. Jokaiselle lapselle ja nuorelle on taattava yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen. Varhaiskasvatuksesta toisen asteen tutkintoon ja elinikäiseen oppimiseen – koulutus on tehokkain keino katkaista eriarvoisuuden ylisukupolvinen ketju.

Työllisyyttä  vahvistamalla ja osaamisen päivittämisel Työ on puutteistaan huolimatta paras tae toimeentulolle ja osallisuudelle. Muuttuvilla työmarkkinoilla tarvitaan jatkuvaa mahdollisuutta päivittää osaamista, jotta kukaan ei putoa kelkasta.

Palvelujen saavutettavuutta vahvistamalla. Asuinpaikka tai lompakon paksuus ei saa määrittää sitä, millaista terveydenhoitoa, koulutusta tai sosiaalista tukea on saatavilla. Digitaaliset ratkaisut ja liikkuvat palvelut voivat olla tässä apuna.

Päätöksenteon yhdenvertaisuutta vahvistamalla. Lainsäädännön, työmarkkinoiden ja yritystoiminnan on tunnistettava eriarvoistavat rakenteet ja purettava niitä. Tasa-arvo ei synny itsestään – se vaatii tietoista politiikkaa ja rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka hyödyttävät kaikkia, ei vain harvoja.

Yhteinen projekti

Eriarvoisuuden ehkäisy ei ole vain sosiaalipolitiikan kysymys – se on koko yhteiskunnan kestävyyden edellytys. Jos haluamme pitää kiinni Suomen vahvuuksista – luottamuksesta, osaamisesta ja hyvinvoinnista – meidän on pidettävä huolta, ettei eriarvoisuuden kuilu pääse kasvamaan.

Eriarvoisuuden vähentäminen on yhteinen projekti, jossa voittajia olemme kaikki.

Tarja Filatov: Kun ääripäät huutavat, maltillisuus rakentaa edistystä

Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA kyseli ihmisiltä poliittista asemointia. Kävi selvästi ilmi, että suora akseli on murtunut. Itse ajattelen, että olipa ihminen vasemmalla tai oikealla - maltti on valttia.

Olen sosialidemokraatti, koska se on maltillinen vasemmistopuolue. Oma ajatteluni perustuu arvoihin vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Siihen kuuluu vahva demokratia, oikeusvaltio, moniarvoisuus ja pragmaattisuus. Kompromissin voima, koska ilman sitä ei synny kestäviä ratkaisuja. Tosin ihmisarvoa koskevissa kysymyksissä ei voi tehdä kompromisseja.

Äärilaitojen retoriikka kiristää yhteiskuntaa. Osa poliitikoista puhuu ihmisarvosta aivan kuin siitä voisi äänestää. Liberaalit voimat vasemmalla ja oikealla ovat puolustaneet oikeusvaltiota, sananvapautta ja yhdenvertaisuutta. Ei poliittisen hyödyn vuoksi vaan siksi, että se on oikein.

Esimerkiksi Gazan kammottava tilanne ja hallituksen politiikka osoittavat, että kompromissit ihmisoikeuksien suhteen johtavat ihmisarvon ohittamiseen. Ei rohjeta olla selvästi kansanmurhan tunnusmerkit täyttävän politiikan vastavoimana. Olipa sodan syyt mitkä tahansa, niin siviilien, lasten ja naisten näännyttäminen nälkään on rikollista.

Maltti on vastavoima populismille ja ääriliikkeille. Se ei kilpaile tunneryöpyillä tai pelottelulla. Se tuo toivon ja tietoon pohjautuvan rationaalin ratkaisukyvyn. Se etsii oikeudenmukaista tasapainoa vastakkainasettelujen sijaan. Jostain lomalukemisistani olen napannut lauseen ”Todellista kamppailua ei käydä vasemmiston ja oikeiston välillä, vaan maltillisten ja äärilaitojen välillä”. Itse asiassa maltti on radikaalia.

Maltillisuus ei ole sitä, että vaikeissa tilanteissa vaietaan tai vesitetään kaikki. Viisautta on yhdistää arvot ja käytännöllisyys, edistys ja vastuullisuus, idealismi ja kyky tehdä päätöksiä.

Vastuullista talous- ja työllisyyspolitiikkaa voi tehdä ilman nöyryyttämistä ja kurittamista. Esimerkiksi työllisyyspolitiikassa äärilaidat tarjoavat massiivisia sosiaaliturvan leikkauksia tai täysin velkavetoista elvytystä ilman rakenteellisia muutoksia. Sosialidemokraattinen ajatusmalli lähtee aktiivisesta työvoimapolitiikasta, joka kohdentaa tukea sinne missä vaikutus on suurin – esimerkiksi nuorten, pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työllistämiseen. Tämä ei ole ideologista pehmeyttä, vaan pragmaattista ja oikeudenmukaista politiikkaa.

Työttömyysturvan on oltava riittävä vakuutus. Siihen kuuluu oikeus tukeen ja palveluun sekä velvollisuus etsiä ja ottaa työtä vastaan. Se kannustaa työhön. Esimerkiksi suojaosa työttömyysturvassa helpottaa pienten keikkojen tekemistä.

Suomessa vaikkapa veropohjan laajentaminen, harmaan talouden torjunta ja osaamisperusteinen kasvu ovat keinoja, joilla voidaan vakauttaa taloutta. Tällainen politiikka ei kelpaa niille, jotka haluavat “puhdistaa” valtiontalouden yhdellä vaalikaudella – mutta se kelpaa niille, jotka ymmärtävät pitkän linjan vastuun.

Maltillisuus politiikassa ei rakennu vastakkainasettelulle, vaan ratkaisuille. Se hyväksyy monimutkaisuuden, ei houkuta helppoihin huutoihin. Juuri siksi se uudistaa yhteiskuntaa kestävällä tavalla.

Tarja Filatov: Ihminen tarvitsee juuret ja siivet

Ihminen tarvitsee juuret, koska ne antavat elämälle oman historian ja merkityksen. 

Ihminen tarvitsee myös siivet, jotta elämä voi mennä eteenpäin. 

Koti, läheiset, kulttuuri, historia, oma yhteisö. Niiden kautta voi tuntea kuuluvansa yhtä ihmistä suurempaan kokonaisuuteen. 

Juuret auttavat ymmärtämään, kuka on ja mistä tulee. Ne auttavat hahmottamaan omaa paikkaa maailmassa. 

Perheen, kulttuurin ja historian tunteminen  auttaa ymmärtämään omia arvoja, uskomuksia ja toimintatapoja. Traumojakin.

Antti Eskola on sanonut, inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Minusta se on hienosti sanottu. 

Äitini ja isäni ovat molemmat evakkoja. Isä Muolaasta Kyyrölän kylästä, jossa puhuttiin Venäjää.  Äiti Kuolismaasta. Eli molemmat ovat Karjalan evakkoja.

Mietin, mitä minulle tulee ensimmäisenä mieleen Muolaan  Kyyrölästä. Vastaus on tomaatit ja kukkopillit. 

Babushkani viljeli tomaatteja, siemenet olivat käsittääkseni kotoisin Kyyrölästä. Ne olivat isoja, lähes lapsen pään kokoisia maukkaita pihvitomaatteja, joita ei kenenkään muun kasvimaalla kasvanut. Eikä vastaavia saa vieläkään edes herkkukaupoista. Tai sitten lapsuus kultaa muistot.

Kukkopillejä taas oli isovanhempieni kirjahyllyssä pitkä rivi. Pieniä sieviä punaisia kukkopillejä. Ja tietenkin paljon kauniita saviastioita. Ylipäätään ylpeys Kyyrölästä liittyi käsityöperinteeseen, savitöihin ja liittyy yhä.

Alakoululaisena luulin, että murtaen puhuttu suomen kieli liittyy vanhuuteen. Kaikki babushkat ja diedushkat puhuivat pehmeästi murtaen. Vierailu koulukaverin mummolla paljasti minulle, että kyse ei ollutkaan iästä, vaan taustasta. Muistan vieläkin henkisen punastumiseni, kun totuus selvisi. Lasta nolotti oma typeryys.

Jokaisella on ainutkertainen elämä

Työn, koulutuksen, harrastusten kautta olemme osa yhteisöä. Olemme kaikki jonkun synnyttämiä, jonkun hoivaamia ja kasvattamia.

Kukaan ei kykene elämään toisen puolesta eikä toisen elämää. 

Ilman toisiamme meillä ei ole kieltä, ei kulttuuria eikä historiaa. 

Silti olemme yksilöitä, joilla on oma ainutkertainen yhtä arvokas elämä ja joilla on oikeus arvokkaaseen elämään. 

Kansanedustajana kävin Kyyrölässä ja Muolaan kirkolla. Olin luvannut pitää pienen puheen. Muistan bussimatkan tunnelman. Osa matkalaisista kävi joka vuosi muistelemassa nuoruuttaan ja entisiä kotikontujaan. 

Opin matkalla, millaista on katsoa maisemaa "kyyröläisillä silmälaseilla". Niillä kaikki näyttää kauniimmalta. Jopa saastunut Terijoen ranta.

Olin yllättynyt, kun Muolaan kirkon portailla oli bussilasteittain väkeä. Paikalliset katselivat hieman kauempaa tapahtumaa. Jotain hartautta tuohon kokoontumiseen liittyi. 

Itse tunsin kuuluvani toiseen seurakuntaan. Minulle paikka oli tuttu tarinoista, ei omista tunteista. Puhuessa meinasivat mennä polvet alta, vaikka en olekaan jännittäjätyyppiä.

Sain matkalla myös aimo annoksen Suomen historiatietoutta. Seurustelu-upseerinani toimi Eugen Usano, täydellinen herrasmies, jokaista solua myöten. Hän tunsi jokaisen kiven ja kannon. Sodasta tuli elävää. 

Oma matkasotani oli sota eväsleipiämme havittelevia ampiaisia kohtaan. Kertoo ehkä ajan muutoksesta ja ikäluokkani elämän haasteiden syvyydestä verrattuna Kyyrölän ikäpolviin.

Nimi säilyi

Naimisiin mennessä äitini yritti saada minua ottamaan mieheni sukunimen, koska minulla olisi ollut hyvä tilaisuus päästä eroon huonosta nimestä "Eihän äänestäjätkään tommosesta ryssän nimestä tykkää",  oli keskustelun ytimessä.

Minulle ei olisi tullut mieleenkään luopua nimestäni. Olin siitä ylpeä! 

Sitä on saanut tavata elämän varrella monen kertaan, mutta en ole kokenut kirjainten luettelua kiusallisena. 

Minulla oli jotain sellaista, jota ei jota tytöllä ollut. Harvinainen nimi. Ei mikään korhonen, virtanen tai mäkinen... Luulenpa, että nimi jopa auttoi eduskuntavaalikampanjassa. Se jäi helposti mieleen.

Tässä ajassa on jotain hyvin samaa kuin vanhempieni nuoruudessa.

Syrjintä näkyi vanhempien arjessa. Syrjinnän, eriseuraisuuden ja toiseuden korostaminen noussut pintaan.

Keskustelu nimestä äitini kanssa paljasti minulle sen, kuinka paljon syrjintää ja ikäviä asenteita vanhempieni sukupolvi oli joutunut kokemaan. 

Isäni taisi olla enemmän sinut evakkoutensa kanssa. 

Minun ikäluokkani pääsi helpolla. Erilaisesta taustasta saattoi olla jo ylpeä. Se kiinnosti, siihen liittyi palanen Suomen historiaa. Se oli enemmän kuin muilla.

Syrjintä näkyi vanhempieni arjessa. Koulussa ruotsin tunnilla sellaiset sanat, joita opettaja ei ollut vielä opettanut merkittiin virheiksi, vaikka ne olivat oikein. 

Se, että moni kävi koulua vasta kolmanneksi oppimallaan kielellä, ei tehnyt teoriaopinnoista helppoa, mutta ei silloin valitettu. Moni joutui häpeämään juuriaan ja identiteettiään. Nimiä suomalaistettiin ja taustaa peiteltiin.

Outoja herkkuja

Sienten syönnistä pilkattiin. Tatit olivat ryssän ruokaa ja lehmän löpöjä samoin kuin valkosipuli ja hapankaali. 

Sillipiirakka ja kaalipiirakka olivat outoja herkkua vielä minun lapsuudessani. Koulukaverit kummeksuivat, moni pelkäsi maistaa.

Hapankaalisoppaa syötiin urakalla lapsena. Babushkalla oli aina iso tiinu kaalia hapantumassa keittiön työtason alla. Juuri siinä, missä minulla oli tapana tehdä läksyjä koulun jälkeen. 

Monet sukat kastuivat ja maistoivat kaalia, kun levottomat jalat eivät pysyneet paikallaan.

Ortodoksisuus oli valtaväestölle vierasta. Luulen, että monet vanhempieni ikäluokan pariskunnat syntyivät ortodoksinuorten kerhossa. 

Itse kävin ortodoksista pyhäkoulua kavereitteni kanssa. Me saimme pitää kädessä palavia kynttilöitä, vaikka olimme vielä aika pieniä. 

Muut kaverit kadehtivat meitä ja me kadehdimme heiltä pyhäkoulun joulunäytelmiä. Lopulta taidettiin käydä useammassa pyhäkoulussa.

Kavereiden mielestä me harrastimme noitamenoja, koska pääsiäisyönä kierrettiin kirkkoa. 

Pasha oli paskan syöntiä. Kulitsa jo liian vaikeaa lausuttavaksi, joten sitä ei pilkattu. 

Pilkka ei ollut kuitenkaan ilkeää, vaan enemmän kiinnostunutta. Vieras uskonto vaikutti kiehtovalta. Ja pulla ja pasha maistuivat makealta.

Tässäkin näkyi aikaero vanhempieni nuoruuteen. Luulen, että muutoin kohtasin juureni siinä vaiheessa, kun Suomi oli kiinnostunut maailmasta ja suhteellisen suvaitsevainen. 

Tai sitten elin nuoruuteni poikkeavassa ympäristössä. Ehkä molempia.

Varjeluksen tarve ratkaisi

Kun tyttäreni syntyi, hän sai mieheni sukunimen. Ajattelin, että Suomi voi muuttua. Nimestä voi tulla taakka. 

Sanotaan, että ei nimi miestä pahenna, jollei mies nimeä. Sanonta ei pidä paikkaansa. Nykypäivänä nimi saattaa vaikeuttaa jopa työhaastatteluun pääsemistä.

Nyt tiedän, että tyttäreni olisi ylpeä Filatov-nimestä. Mutta pientä nyyttiä halusi suojella kaikelta pahalta. Sellaiseltakin, jonka olemassaolosta ei ollut varmuutta. 

Toisaalta miehen nimi on varmasti suojellut laimalta "kansanedustajan lapsi".  Siihen varjelukseen on saattanut olla suurempi tarve.

Minä olin ja olen ylpeä nimestäni, mutta ryssittely on palannut Suomeen. Itsekin sitä kohtaan kansanedustajana saamissani viesteissä. Häpeä on lähettäjän, ei minun.

Tarvitsemme myös siivet, jotta emme jää liiaksi kiinni menneisyyteen ja voimme rakentaa tulevaisuutta.

Nykyaikana puhutaan paljon juurettomuudesta. Ehkä se on tunne, että jossain muualla on aina parempi meininki ja oma elämä on vajavaista. 

Vanha sanonta, jossa ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, saattaa kummuta juurettomuudesta.

Ilman juuria ei tunne oloaan kotoisaksi, mihinkään kuuluvaksi. Uskon, että yhteisöt kantavat elämän kriisitilanteissa. 

Tarve omille ihmisille

Yhteisö voi olla ystäväporukka, kotiseutu, työpaikka, järjestö tai mikä tahansa suhteellisen pysyväisempi ihmisten yhteenliittymä. 

 Ilman omia ihmisiä on aina kiire jonnekin, kohti jotain parempaa, jotain jota ei ehkä koskaan saavuta. Onnellisempi voi olla jos olemassaoleva tuo iloa.

Uskon, että ihminen kaipaa sitoutumista, omia ihmisiä, hyväksyntää omana itsenään. Siksi kodilla, kotoisuudella, kotoutumisella on iso merkitys. 

Kun ihminen revitään irti kodistaan - enkä tarkoita nyt vain  fyysistä kotia, vaan enemmänkin henkistä tilaa, yhteyttä omiin ihmisiin, niin tyhjyyttä voi olla vaikea täyttää. 

Siinä voi onnistua, kun löytää uusia omia ihmisiä, oman yhteisön, oman paikan, jossa olla oma itsensä ja eläää oman näköistään elämään. Löytää uudet omat tavat ja  voi rakentaa oman palansa elämän jatkumoa. 

Oppia ja arvostaa mennyttä, tunnistaa tämän päivän kipupisteet ja pitää huolta ja rakentaa tulevaa. 

(Puheeni Muolaa-juhlissa 27.7.2025 Urjalassa)

Tarja Filatov: Yrittäjyyden kenttä on monipuolistunut

Yrittäjyys ei ole vain ammatti tai tapa ansaita elantonsa – se on asenne, rohkeutta kohdata epävarmuus ja kantaa vastuuta. Se on uskoa siihen, että omalla työllä voi vaikuttaa, rakentaa ja luoda uutta.  

Juuri siksi tämä juhla on tärkeä: se muistuttaa meitä siitä, että jokaisen yrityksen takana on ihminen, joka on ottanut riskin ja tehnyt ja tekee valtavan työn. 

Yrittäjyyden kenttä on monipuolistunut. Meillä on perinteisten alojen yrittäjiä, kasvuyrityksiä, yksinyrittäjiä, alustatalouden yrittäjiä, sivutoimisia tekijöitä ja monialayrittäjiä. On nuoria start-up -toimijoita ja kokeneita konkareita. On maahan muuttaneita, jotka rakentavat uutta elämää Suomessa yrittäjyyden kautta, ja on perheyrityksiä, joissa sukupolvet jatkavat toistensa jalanjäljissä.

 Kaiken tämän moninaisuuden on mahduttava samaan toimintaympäristöön – ympäristöön, jonka on oltava vakaa, ennakoitava ja yrittämiseen ja työhön kannustava.

 Tämä aika ei ole yrittäjille helppo. 

 Vastassamme on monenlaisia haasteita ja murroksia maailman mittakaavassa ilmastonmuutos ja luontokato, teknologian murros ja elämäntapojen muutos, demokratian murros, Ukrainan sota, Gaza ja kasvavat geopoliittiset jännitteet, väestönkasvu, muuttoliikkeet ja rasismi. 

 Luetteloa voisi vielä jatkaa. Ehkä siksi maailmanlaajuista tilannetta on alettu yhä useammin kuvata monikriisiksi.

 Monikriisissä useat kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toistensa vaikutuksia. Niitä ei voi ratkaista toisistaan irrallaan.

 Suomessa meitä kriisiyttää valtiontalouden velkaantuminen ja kestävyysvaje, ikääntyvä väestö, työvoiman riittävyys, työttömyyden nousu, osaamistason lasku ja tuottavuuskehityksen jymähtäminen. Tätäkin listaa voisi jatkaa. Kotimainen monikriisimme vaatii myös ongelmien yhtäaikaista tarkastelua. 

Kriisikuvan keskellä on syytä muistaa, että Suomi on valittu monta kertaa onnellisimmaksi maaksi. Eli ei meillä asiat niin hurjan huonosti sittenkään ole. 

Äkilliset, yllättävät ja yksittäiset huonot uutiset täyttävät herkästi median ja omat ajatuksemme. Joskus kannattaa jättää mustat lasit laatikkoon.  

Unohtaa päivän media ja katsoa asioita pidemmällä aikajänteellä. 

Nähdä hitaampi positiivinen kehitys, joka jatkuu. Kehitys, joka on luonut nykyisen hyvinvointimme.  Se luo myös tulevaisuutemme. Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Yrittämisen mahdollisuuksia. Onnistumisen mahdollisuuksia.  

Suomi on monella mittarilla menestystarina. Usein hyvä kehitys tapahtuu hiljaa ja huomaamatta, koska se ei nouse lehtien otsikoihin ja vielä vähemmän somemaailman klikkeihin. 

Joku viisas on sanonut, että kaikki se, mitä ajattelemme, kasvaa. Älä keskity siihen mitä juuri käyt läpi. Keskity siihen mitä aiot tehdä tulevaisuudessa! Niin tämän monien kriisien ajan kanssa täytyy tehdä. 

Tulevaisuuden menestystä määrittää kyky uudistua ja uudistaa toimintaa, jossa vanhat toimintamallit eivät enää riitä.  

Usein sanotaan, että ei pidä jättää hyvää kriisiä käyttämättä. Suuret haasteet pitää kääntää uudistamisen voimaksi. Uusiksi yrityksiksi ja menestystarinoiksi. 

OECD:n tuoreen maaraportin kukaan Suomi on toipunut hyvin Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja sen aiheuttamasta kriisistä. 

Meillä on hyvät mahdollisuudet vahvaan puhtaaseen talouskasvuun. Talouskasvu vaatii kuitenkin rakenteellisia toimia. OECD suosittelee muun muassa, että Suomi lisää korkeakoulutusta, houkuttelee ulkomaisia erityisosaajia ja parantaa kannustimia investointeihin. Toipuminen voi olla ennakoitua hitaampaa ja epävarmuutta on ilmassa entistä enemmän. 

Yhä edelleen meidät rankataan monilla maailmanlaajuisen menestyksen kriteereillä maailman kärkisijoille. 

Meillä täällä Kanta-Hämeessä esimerkiksi yritysten ja koulutusorganisaatioiden yhteistyö antaa paljon mahdollisuuksia. Ammattikorkeakoulu voisi olla uuden tuottavuuden ja kasvun apurina. 

Ammattikorkeakoulutus on samantasoista korkeakoulutusta kuin yliopistokoulutus, mutta se on työelämälähtöisempää. Se voi tarjota nopeammin ratkaisuja työelämän haasteisiin. 

Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen tohtorikoulutus voisi olla työelämän osaamisen kehittämisen työkalu. Jo nyt HAMKissa ohjataan monia väitöskirjoja.  

Yhteistyö voisi synnyttää yrityksille ja organisaatioille uutta osaamista, sillä voitaisiin ratkaista monimutkaisiakin työelämän ongelmia. 

Parempi yhteistyö on työelämän ja Suomen kilpailukyvyn sekä uusien innovaatioiden kehittämisen työkalu.  

Mahdollisuuksia on, kunhan osaamme tarttua niihin. Myös ammatillisen toisen asteen koulutuksen puolella.  

Luin Hämeen yrittäjien elinvoimabarometria ja mieleeni nousi monta kysymysmerkkiä. Tuntuu kuin emme uskoisi omiin mahdollisuuksiimme.  

Tuntuu kuin vierastaisimme eri toimijoiden yhteistyötä.  

Ehkä me hitaina ja vaitonaisina hämäläisinä emme ole verkostojen ja toistemme kehujen kuninkaita, mutta meissä asuu tekeminen. Tuota tekemisen meininkiä meidän on vahvistettava. Luotettava toisiimme. 

Savannilla sanotaan, että pedon kohdatessa ei saa juosta. Jos aikamme kriisit ovat tuo peto, niin ei juosta karkuun. Katsotaan toisiamme silmiin, istutaan samaan pöytään ja luodaan uusia ratkaisuja.  

Esimerkiksi työvoimapolitiikan työkalut ovat nyt lähempänä kunnissa. Kuntien ja yritysten yhteistyö saa tätä kautta uusia välineitä.  

Yksi suurimmista haasteista tänä päivänä on työvoiman saatavuus. Juuri nyt työpaikkansa menettäneiden määrä on kasvanut ja työttömyystilastot ovat rumia ja työttömyyden ennustetaan kasvavan vielä tänä vuonna.  

Mutta suhdanteiden muutoksista ja kansainvälisistä vaikeuksista huolimatta on fakta, että Suomen ikärakenne vaikutta siihen, että työelämästä poistuu enemmän ansaitulle eläkkeelle ihmisiä kuin nuoria työntekijöitä tulee tilalle. 

Tätä väestökeskustelua olemme käyneet pitkään, mutta ehkä tilannetta konkretisoi esimerkki. 

Jos täällä Kanta-Hämeessä kaikki tehtäisiin kuten ennen, OmaHämeen sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvittaisiin työhön 40 prosenttia nuorista ikäluokista.

Jokainen ymmärtää, että tämä ei voi olla mahdollista. Sosiaali- ja terveyspalvelujen on kehityttävä. 

Sama yhtälö haastaa kaikkia yrityksiä.

Tulevaisuuden työelämä rakentuu entistä vahvemmin sosiaalisten taitojen vuorovaikutustaitojen ja ajatteluntaitojen ympärille. World Economic Forumin tuorein raportti osoittaa, että nopeimmin kasvavaa kysyntää on luovalle ajattelulle. Uteliaisuus, jatkuva oppiminen, joustavuus ja motivaatio. Kun digitaalisuus ja tekoälyn käyttö yleistyvät, korostuu teknologiataidot ja ihmisen kyky ajatella analyyttisesti.   

Meidän on huolehdittava, että työelämän uudistuessa pysymme mukana. Ei vain teknisesti, vaan myös inhimillisesti.

Maailma muuttuu – ja yrittäjyys sen mukana. Digitaalisuus, vastuullisuus ja kansainvälistyminen eivät ole enää vain mahdollisuuksia, vaan osa arkea. Tulevaisuuden menestyjät ovat niitä, jotka uskaltavat katsoa muutosta silmiin ja nähdä siinä uuden alun.

(Puheeni Hämeen yrittäjäjuhlassa la 26.5.2025)

Tarja Filatov: Leikkuri iskee toimeentulotukeen - leikataan köyhistä köyhimmiltä

Toimeentulotuesta voidaan jatkossa leikata puolet pois. Nykyisin toimeentulotuen perusosa on yksin asuvalle on 593,55 euroa kuukaudessa. Perusosa on tarkoitettu elämän välttämättömin asioihin ruokaan ja vaatteisiin. Jos henkilö ei hae kokoaikatyötä ja ensisijaista etuutta, esimerkiksi työmarkkinatukea, niin jatkossa tuesta voidaan leikata puolet pois. 

Tuen leikkauksella tavoitellaan yli 70 miljoonan euron säästöä. Tämä on leikkaus köyhistä köyhimmiltä. Säästötavoitteeseen pääsemiseksi toimeentulotuen perusosan tasoa myös leikattaisiin yksin asuvilta tai vanhempiensa luona asuvilta täysi-ikäisiltä kolme prosenttia. Kaikilta muilta leikkaus olisi kaksi prosenttia.

Sinänsä on oikein, että kannustetaan työnhakuun, mutta sitten tulee se kuuluisa mutta.

Kaikki eivät kykene kokopäivätyöhön, koska Suomessa terveydelliset esteet ovat poikkeuksellisen suuria työnsaannin esteitä. 

Kaikki eivät aina ymmärrä, mitä velvoitteita heille asetetaan. Oikeuksien ja velvollisuuksien vyyhti on monimutkainen.

Kaikki eivät aika elämän kriisien keskellä jaksa. Sosiaaliturvan pitäisi auttaa ja kannustaa, kannatella elämän vaikeissa tilanteissa.

Surullisinta on se, että säästö otetaan osaksi talouden tasapainottamista, kun se ehdottomasti tarvittaisiin palvelun ja tuen rahoittamiseen.

Sosiaaliturvakomitean keskusteluissa yhteinen tavoite on, että toimeentulotuella olevien määrä vähenisi, mutta itse ajattelen, että keinojen pitäisi olla inhimillisemmät. 

Kannattaa muistaa, että huoli toimeentulosta lisää kongitiivista kuormitusta, joka taas vähentää niitä voimavaroja, joilla voisi päästä pois toimeentulotuelta.

Vaikka aurinko paistaa, olo on surullinen.

Tarja Filatov: Yleistuki uhka vai mahdollisuus?

Hallituksen tänään julkaisema yleistukiesitys on lopulta pieni askel, jossa yhdistetään työmarkkinatuki ja peruspäiväraha uudeksi yleistueksi.  

Edellisen kauden sosiaaliturvakomitea esitti eri etuuksien yhdistämistä ja liputti yhden hakemuksen mallia, joka olisi eri etuuksien kanssa painiville ihmisille helpompi kuin se, että päällekkäisiä etuuksia pitää hakea erikseen. Jos yhden hakemuksen malli saadaan toteutettua tässä yhteydessä, niin hyvä. 

Komitea linjasi yksimielisesti, että etuuksissa tarvitaan lapsikorotukset. Nämä leikattiin sosiaaliturvasta jo Orpon-Purran hallituskauden alussa. Eikä niitä nytkään valitettavasti palauteta yleistukeen. Päinvastoin uudessa tuessa huolettavien lasten vanhemman tuki alenee. 

Positiivista on, että ei lähdetty malliin, jossa samaan tukeen olisi kytketty asumistuki ja toimeentulotuki. Tämä siksi, että kotitalouskohtaisten ja henkilökohtaisten etuuksien yhdistäminen johtaisi melkoiseen sekamelskaan. 

Esityksessä peruspäivärahan työssäoloehdon täyttäneet ja turvan työllään ansainneet joutuvat työmarkkinatuessa olevan tarveharkinnan piiriin. Itse ajattelen, että jokaisella aikuisella pitäisi olla ”oma raha ja oma lupa”, jotta voi elää itsenäistä elämää.  

Jos työmarkkinatuella oleva henkilö asuu vanhempiensa kanssa samassa taloudessa eikä hän ole täyttänyt työssäoloehtoa ja vanhempien tulot ylittävät laissa säädetyn tulorajan, etuudesta leikataan 35 prosenttia. Nykyisin työmarkkinatuella olevan molempien vanhempien yhteenlaskettu tulo ei saa ylittää 1781 euroa kuukaudessa.  

Vanhempien tulorajaa uudistuksessa onneksi hieman nostetaan, mutta samalla poikkeukset, jotka ovat mahdollistaneet leikkurin lieventämisen, poistetaan. Ja leikkurin piiriin joutuvat jatkossa siis nykyistä peruspäivärahaa saavat. 

Yleistuen tarveharkinnassa sovellettaisiin samaa tulorajaa ja vähennysprosenttia kaikkiin eli puolison tai huollettavien lasten vaikutus näihin poistuisi, mikä on heikennys nykyisestä.  

Yhteensä noin 5000 työttömällä etuus pienentyy ja keskimäärin etuus pienenee 1166 euroa vuositasolla. Vastaavasti arviolta 2662 henkilöllä työttömyysetuus kasvaa ja keskimääräisen etuuden kasvun arvioidaan olevan 617 euroa vuodessa. Leikkaus on valtion tasolla reilut 4 miljoonaa euroa. 

Nuorten palveluvelvoitetta esityksessä tiukennetaan. Työttömyyden pitkittyessä työnhakijan tulee osallistua yleistuen saajan aktivointijaksolle. Aktivointijakson aikana yleistuen saajalle järjestetään kasvokkaiset työnhakukeskustelut ja hänen palvelutarpeensa arvioinnissa keskitytään erityisesti työttömyyden pitkittymisen syihin.  

Palvelutarjonnan lisäämistä pidän positiivisena asiana. Mutta mietin, että mistä rahat palvelun lisäämiseen otetaan. Työttömyys on noussut ja kuntien työllisyyspalveluiden rahoitus laskettiin noin kaksi prosenttiyksikköä matalamman työttömyyden oloihin viime eduskuntakauden lopulla. Summaa ei ole korotettu, vaikka työttömyys on noussut voimakkaasti. Nyt kuntiin kohdistuu lisäksi valtionosuusleikkauksia. 

Kylmän hien niskaan nostaa sen sijaan tulossa oleva työttömyysturvan karenssiuudistuksen ja toimeentulotukiuudistuksen lopputulema.

Tarja Filatov: Eduskunta päättää pelisäännöt, mutta algoritmit miten peliä pelataan

Ystäväni kysyi minulta kummalla on enemmän vaikutusvaltaa algoritmeilla vai eduskunnalla. Ajattelin, että valta on aika erilaista.

Eduskunta säätää lait, hyväksyy budjetin ja päättää hallituksen luottamuksesta. Demokratian periaatteiden mukaan se on kansan ylin valtaa käyttävä elin.

Algoritmeilla taas on paljon käytännön vaikutusvaltaa. Algoritmi on kuin ruokaresepti, yksityiskohtainen kuvaus tai ohje, jota seuraamalla tehtävä, prosessi tai ongelmanratkaisu suoritetaan, aivoruokaa valmistetaan. 

Algoritmit määrittävät, mitkä aiheet nousevat näkyviin ja mitkä jäävät pimentoon. Tämä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin käyttäytymiseen. Tämä tietenkin vaikuttaa yhtenä tekijänä siihen, millaisia politiikkoja valitaan eduskuntaan.

Algoritmit suosivat usein provosoivaa sisältöä, koska se tuottaa enemmän klikkauksia. Sananvapaus uhkaa kaventua hiljaa, jos asiantuntijoiden ja vähemmistöjen puhe jää näkymättömäksi.

Puhumme kuplaantumisesta ja se johtuu juuri siitä, että algoritmit tarjoavat sinulle lisää sitä mitä olet katsonut. Moni meistä on kokenut hätkähdyttäviä hetkiä, kun koneen aukaistessa saa eteensä, jotain josta on juuri puhunut tai jota on tutkinut. 

Itselläni on pari tällaista mieleenpainuvaa hetkeä. Suunnittelimme puolisoni kanssa matkaa Puolaan Varsovaan. En ollut tutkinut asiaa netissä yhtään, koska mieheni hoiti matkajärjestelyjä. En ollut edes googlaillut nähtävyyksiä. Puhuimme matkasta keskenämme ja avasin koneen. Menin tutulle sivulle, jota olin käyttänyt lukuisia kertoja ja yllätys yllätys: sivusto oli tällä kertaa Puolan kielellä. Piti oikein googlekääntäjällä tarkistaa, että kieli todella oli puola. Kyllä se oli.

Toinen hauska tilanne oli, kun aluehallituksen ryhmäkokouksessa avasin pädin mennäkseni kokouksen asiakirjoihin. Koneen etusivulla on aina koneen valitsema kuva ja jos sitä klikkaa, niin pääsee kuvagalleriaan, jonka kone on valinnut. Tällä kertaa kuvassa oli viereeni istunut kollega ja hän oli kaikissa gallerian kuvissa. Niin se isoveli valvoo.

Moni on varmasti kokenut vielä spuukimpia tilanteita.

Eduskunta voi säätää lakeja, joilla algoritmien käyttöä ohjataan. Esimerkiksi EU-tasolla näin on tehty. Tekoälyasetus kieltää mm sen, että tekoälyä käytetään sen arvioimiseksi, miten todennäköisesti henkilö syyllistyy persoonallisuusominaisuuksiensa perusteella rikokseen. Tekoälyn käyttö tunteiden tunnistamiseen oppilaitoksissa tai työpaikoilla ja tekoälyn käyttö haitallisiin manipuloiviin sekä harhaanjohtaviin tarkoituksiin on kielletty.

Tekoälyasetus pyrkii varmistamaan, että tekoälyjärjestelmät eivät vaaranna ihmisten turvallisuutta, terveyttä tai perusoikeuksia. Sääntely keskittyy erityisesti haitallisiin tekoälyn käyttötapauksiin. Eli kyllä lainsäädännöllä voidaan päättää, mihin tekoälyä saa ja ei saa käyttää. Mutta sitten on se kuuluisa mutta.

Teknologian kehitys on nopeampaa kuin lainsäädäntö. Eikä algoritmien sielunelämään niin vain pääse tutkimaan, joten valvonta on hankalaa. Eduskunta eikä EU juurikaan pysty vaikuttamaan globaaleihin alustayhtiöihin, jotka algoritmeista päättävät.

Yhtä kaikki tekoäly vastasi kysymykseeni, että ”Kysymys on terävä - ja vastaus riippuu kontekstista…Eduskunta päättää pelisäännöt, mutta algoritmit voivat nykyisin pitkälti määrittää, miten peliä pelataan – ja kuka voittaa. Kysymys kuuluukin: ohjaako eduskunta algoritmeja, vai algoritmit eduskunnan toimintaa ja vaalituloksia?”

Tähänkin asiaan pätee vanha viisaus. Hyvä renki, mutta huono isäntä.

Tarja Filatov: Mikä meissä on mennyt rikki?

Juhlimme vappua iloisin mielin keväisin, mutta muistammeko, mistä vappu syntyi.

Vappu syntyi Yhdysvalloissa, kun työläiset lähtivät vuonna 1886 kaduille marssimaan ja vaatimaan kahdeksantuntista työpäivää. 

Työläiset vaativat oikeutta kohtuulliseen työtaakkaan ja ihmisarvoiseen elämään. 

Työläisten mielenosoitus muuttui traagiseksi yhteenotoksi poliisin kanssa ja useita työläisiä menetti henkensä.

Näiden tapahtumien muistoksi päätettiin viettää kansainvälistä työväen vappua.

Suomessa ensimmäistä työväen vappua vietettiin lähes 130 vuotta sitten.

Vapun juhlinta virallistui työväen juhlapäiväksi 1940-luvulla.

Vuosien saatossa työntekijöiden asema ja oikeudet parantuneet, mutta yhä Suomessakin kahdeksantuntisen työpäivän vaatimus on ajankohtainen. 

Toisilla työtä on liikaa toisilla liian vähän. Aivan liian suurella joukolla työtä ei ole ollenkaan.

Hyvät kuulijat,

Vapun sää on usein ollut epäväkaa. Tänä vuonna kevät on pitkällä, mutta se on ottanut takapakkia. 

Niin on ottaneet työntekijöiden oikeudetkin.

Työttömyysturvaa on heikennetty huimasti.

Yhteistoimintaa työpaikoilla on rapautettu. 

Lakko-oikeutta rajoitettu.

Yleissitovaa työehtosopimusjörjestelmää nakerretaan monelta kulmalta.

Ikävien asioiden listaa voisi vielä jatkaa. 

Tämä kaikki on tehty, jotta työllisyys parantuisi ja velkaantuminen taittuisi. 

Maan hallitus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa.

Mutta kuinkas sitten kävikään? 

Avoimet työpaikat ovat vähentyneet alle puoleen.

Työttömyys on pahentunut lähes 70.000 henkilöllä.

Suomessa työttömyysaste on Euroopan unionin kärkikastia.

Miesten työttömyysaste on Euroopan unionin korkein.

Pitkäaikaistyöttömiä enemmän kuin koronan huippuvuosina. 

Ei ihme, että huoli työpaikan menetyksestä on noussut ihmisten mielissä.  

Sosiaaliturvaa on leikattu, koulutuksesta on säästetty, hyvinvointipalveluita on heikennetty. 

Tämä siksi, että hallitus lupasi, että Suomessa lopetetaan velaksi eläminen ja talous tasapainotetaan.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Velkaantuminen jatkuu ja pahasti. Jopa pahemmin kuin ennen. 

Sitä ei vakauta hyvätuloisten isot veronkevennykset. 

Eikä yhteisöveronalennus, joka on saanut asiantuntijoilta murska- arviot.

Hetken silmänlumetta velan hallinnalle tarjoaa se, että valtion asuntorahastosta ja valtion eläkerahastosta kaapataan miljardeja valtion budjettimenojen katteeksi.

Näillä kaappauksilla ei rakenneta onnellisempaa tulevaisuutta tuleville sukupolville. 

Ei edes kasvua Suomelle. 

Näillä ratkaisuilla synnytetään epävarmuutta ja syödään tulevaisuutta.

Hyvät kuulijat,

Yhteiskunnan menestymiselle on tärkeää, että poliittiset päätökset lujittavat sosiaalisia siteitä ja parantavat yhteenkuuluvaisuutta. 

Olen usein sanonut, että EHKÄ sittenkään suomalaisen yhteiskunnan suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. 

Tänään en enää sano EHKÄ. 

Olen täysin vakuuttunut siitä, että yhteiskunnallisen ryhmähengen  rakentaminen on tärkein haasteemme.

Kyse on työllisyyden vahvistamisesta, työmarkkinoiden inhimillisestä uudistamisesta, eriarvoistumisen estämisestä, eri-ikäisille suunnattujen palvelujen toimivuudesta. 

Pienten ja suurempien kuntien välisestä yhteistyöstä, kuntien ja hyvinvointialueiden välisestä yhteistyöstä. 

Valtion toimien vakaudesta ja luottamuksesta.

Olen usein kysynyt itseltäni hiljaa mielessäni, mikä meissä on mennyt rikki?

Hyvätuloisten veronkevennykset ja mittavat leikkaukset heikompiosaisten palveluihin ja toimeentuloon repivät, eivät rakenna.

Jos Suomessa vahvistuu te ja me -ajattelu, Suomi muuttuu radikaalisti. On jo osin muuttunut.

Jos yhteistä ratkaisujen etsimisen pöytää ei enää ole, niin jää vain tiukka vääntö omista eduista, kun Suomi muuttuu saalistajien kentäksi.

Hyvät kuulijat,

Savannilla sanotaan, että pedon uhatessa ei saa juosta, koska vain ruoka juoksee.

Vaikeina aikoina on tärkeää, että katsomme toisiamme rohkeasti silmiin ja teemme työtä oikeudenmukaisemman ja reilumman Suomen puolesta.

Talouden ahdinko on Suomen savanni. Pedot syövät vain nälkäänsä, entä ihmiset? 

Nyt jos koskaan on tärkeää muuttaa Suomen suuntaa. Muistaa, että on vain yksi yhteinen Suomi. 

Vastakkainasettelun kasvattaminen heikentää meitä kaikkia. Pikavoitot tulevat kalliiksi.

Hyvät vapun juhlijat,

Suomi on rankattu monena vuonna maailma onnellisimmaksi kansaksi, mutta nuorilta kysyttäessä emme olekaan enää ykkösiä, vaan sijoituksemme tippuu.

Kriisien keskellä lapset ja nuoret pohtivat, millainen tulevaisuus heitä odottaa ja miten he voivat valmistautua siihen. 

Monet ovat joutuneet keskeyttämään talousvaikeuksien vuoksi harrastuksensa, pandemian vaikutukset heijastuvat vieläkin sosiaalisiin suhteisiin, ympäristöhuolet painavat mieltä. 

Lasten ja nuorten henkinen ja fyysinen hyvinvointi on koetuksella. 

Meidän aikuisten tehtävä on varmistaa, että lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tuen ja toivon, jotta he voivat kohdata tulevaisuuden luottavaisesti ja rakentaa kestävää maailmaa myös tuleville sukupolville.

Ja jotta he ovat onnellisuusmittareiden ykkösiä. 😊😊😊

Tulevaisuuden menestystä määrittää kyky uudistua ja uudistaa toimintaa, vanhat toimintamallit eivät enää riitä. 

Usein sanotaan, että ei pidä jättää hyvää kriisiä käyttämättä. Suuret haasteet pitää kääntää uudistamisen voimaksi. 

Tärkeää on, että tätä uudistustyötä tehdään yhdessä ja koko kansakunnan hyväksi. 

Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ja siksi haasteisiin on etsittävä vastauksia kansainvälisesti. 

Venäjä ja Ukraina

Trump ja kauppasota

Puolustusmenojen kasvupaineet, ilmastonmuutos ja muuttoliikkeet jne.

Menestyksemme riippuu yhä enemmän kansainvälisistä valmiuksistamme ja kyvystä kohdata maanosamme ja tätä laajempi elämän monimuotoisuus ja toimia sen kanssa vuorovaikutuksessa. 

Tällä hetkellä sodat ja kriisit saavat maailman näyttämään uhkaavalta. Mutta näihin uhkiin kansainvälinen yhteistyö on vastaus. 

Rauhan rakentamisesta ei pidä luopua, vaikka se näyttää vaikealta. Olipa kyse sitten Ukrainasta tai Gazasta.

Yhteisten ratkaisujen etsiminen isoissa kysymyksissä on arvo, joka heijastuu positiivisesti ympäristöönsä. 

Yhteisöllisyys on voima, joka liittää meidät toisiimme ja luo vahvan perustan hyvinvoivalle yhteiskunnalle. Myös luottamukselle.

Hyvät kuulijat,

Suomessa koulutus ja oikein mitoitetut sosiaali- ja terveyspalvelut sekä tulonsiirrot ovat investointi ihmisten ja yhteiskuntien hyvinvointiin ja menestykseen.

Hyvinvointi tarvitsee vahvaa demokratiaa,  sillä ilman sitä on lähes mahdoton rakentaa oikeusvaltiota tai hyvinvointivaltiota.

Demokratia on vastuullista vapautta. 

Minimissään se on vaaleissa äänestämistä ja edustuksellista demokratiaa. 

Mutta vahvempi, osallistava demokratia edellyttää enemmän. Ja siihen meidän tulee pyrkiä.

Ajattelen, että demokratiaan kasvetaan lähellä. Jos ihminen ei voi vaikuttaa oman päiväkodin, koulun, työpaikan tai kuntansa asioihin, on vaikea uskoa, että valtakunnallisiin, saati sitten globaaleihin asioihin voidaan vaikuttaa.

Demokratiassa on muistettava, että sillä, joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole suurin hätä. On pyrittävä lukemaan yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja etsittävä keinoja kuulla heitä, jotka eivät aina edes näy. 

Hyvät kuulijat,

Olemme keskellä suurta yhteiskunnallista murrosta, joka ulottuu kaikille elämänalueille. 

Se ei ole yksi muutos, vaan kokonainen joukko muutoksia.

Hyvinvointivaltion mannerlaatat liikkuvat. Ihmiskäsitykset muuttuvat.

Raha on noussut yhä useammin ihmisen edelle. 

Ihmistä tarkastellaan liian usein  homo economicuksena – taloudellisena toimijana. 

Ihmisen arvo mitataan työn tuottavuudella tai markkinasuorituksilla. 

Tämä ajattelu kutistaa elämää.

Ei yhteiskuntapolitiikan tavoitetta voi typistää talouden tasapainoon ja velkaantumisen taittamiseen. Talous on väline, ei tavoite. 

Siksi on tärkeää, että taloutta tasapainotetaan reilusti.

Siksi on tärkeää, että kaikki osallistuvat voimiensa mukaan säästötalkoisiin.

Siksi on tärkeää, panostamme osaamiseen ja koulutukseen. 

Siksi on tärkeää, että luomme kestävää kasvua. 

Siksi on tärkeää, että halpuuttamisen sijaan reiluutamme työelämää.

Siksi on tärkeää, että pidämme kaikki mukanan.

Hyvät vapun juhlijat,

Menestyksen mittari ei ole euro vaan ihmisen hyvä elämä. 

Tehdään Suomesta parempi kaikille ei vain harvoille. Yhdessä. 

Oikein hyvää ja omannäköistä vappua teille kaikille!

Puhe Seinäjoen sosialidemokraattien vappujuhlassa 1.5.2025

Tarja Filatov: Mihin mä kotoani menisin? - Lisää kotiapua, ei vähemmän!

Suomessa on pitkään pyritty tukemaan ikäihmisten kotona asumista mahdollisimman pitkään. Se, että kotiin saa riittävän tuen, on oikea ja inhimillinen linja. 

Koti ei saa kuitenkaan muuttua pelon paikaksi. Ympärivuorokautiseen hoivaan on päästävä silloin, kun sen tarve on. Nyt ei aina pääse.

Talouden leikkaukset hyvinvointialueille uhkaavat muuttaa hyvän ajatuksen monsteriksi, jos hallituksen suunnitelma vanhusten kotihoidon leikkauksesta toteutuu.  

Leikkauksen taustalla on ajatus hyödyntää enemmän teknologiaa. Tämä sama tavoite on ollut olemassa jo pitkään. Ei se ole mikään taikanappi säästöille.

Ikäihmisten kotihoitoon on tullut turvanappeja, sähköisiä avaimia, pädejä hoivan kirjaamisiin, lääkerobotteja jne. 

Jo nyt hyvinvointialueilla on leikkausten vuoksi suunniteltu etäpäivätoimintaa ikäihmisille. Teknologiaa etsitään ilman leikkauksiakin avuksi, jopa liian nopeasti ja liian pitkälle menevästi. Kannattaa muistaa, että vanhusten kotihoivassa on aiempaa huonokuntoisempia ihmisiä. Myös se, että vanhustenhoivasta leikattiin aiemmin tällä vaalikaudella jo 45 miljoonaa. 

Jos uusi leikkaus toteutuu, onko seuraava vaihe mummojen etäsuihkut ja pappojen etäruokailu? 

Konkretisoidaan vanhusten hoivan lisäleikkausta. Mitä se arjessa tarkoittaa? 16 miljoonaa tarkoittaa noin 350 kotihoidon työntekijää. Tämä määrä työntekijöitä tekee vuodessa noin 800 000 kotihoidon käyntiä. Tuhat vanhusta menettäisi kaksi kotihoidon käyntiä päivittäin. 

Isoja numeroita on helppo heitellä, mutta kun ne purkaa arjen teoiksi, nähdään leikkausten todelliset kasvot. Kyse ei ole teknologian hyödyntämisestä, sitä on tehtävä koko ajan, jotta pärjätään ilman leikkauksiakin. 

Leikkaukset päinvastoin vaikeuttavat uuden teknologian hyödyntämistä, koska rahaa niihin investoimiseen tarvitaan. Teknologian hyödyntämisessä fokus pitää olla kotihoitajien työn tukemisessa, jotta ikäihmiset saavat ihmisen antamaa apua. 

Lisäksi sosiaali- ja terveysministerin käsilaukusta löytyy 100 miljoonan salainen valmistelulista, jonka sisällöstä on tullut julki se, että heikennyksiä on tulossa sosiaalihuoltolain 14 pykälän palveluihin, esimerkiksi palveluasumiseen, omaishoidon tukeen, ikääntyneiden kotipalveluihin ja kuljetuspalveluihin. 

En edes uskalla kuvitella, mitä  100 miljoonan lisäleikkaus tarkoittaisi haavoittuvien ihmisten arjessa.