Tarja Filatov: Kriisin kestävyys syntyy yhteisestä voimasta

Me elämme poikkeuksellisen epävarmaa aikaa. Olemme keskellä suurta yhteiskunnallista murrosta, joka ulottuu kaikille elämänalueille.  Näissä oloissa on erityisen tärkeää pitää hyvää huolta yhteisestä Suomesta. 

Kyse ei ole vain yhdestä muutoksesta, vaan läsnä on iso joukko muutoksia. 

Vastassamme on monenlaisia viheliäisiä haasteita: maailman mittakaavassa ilmastonmuutos ja luontokato, teknologian ja demokratian murros, Ukrainan sota, Iranin sota ja kasvavat geopoliittiset jännitteet, väestönkasvu, muuttoliikkeet ja rasismi.  

Kotimaassa valtiontalouden velkaantuminen ja hyvinvointialueiden resurssipula ja mielenterveyskriisi. Eriarvoistuminen ja syrjäytyminen. Työn muutos ja teknologian riskit. 

Luetteloa voisi vielä jatkaa. Ehkä siksi tilannetta on alettu kuvata sanalla monikriisi. Monikriisissä useat kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toistensa vaikutuksia.  

Tilanne vaatii meiltä erityistä viisautta. Emme voi hoitaa yhtä ongelmaa kerrallaan, vaan tekojemme vaikuttavuutta on arvioitava entistä enemmän useammalla osa-alueella. 

Monikriisin olennainen piirre on sen systeemisyys – kriisien vaikutukset ulottuvat laajasti sosiaalisiin, ekologisiin ja taloudellisiin järjestelmiin, mikä monimutkaistaa niiden ratkaisemista.  

Usein sanotaan, että ei pidä jättää hyvää kriisiä käyttämättä. Suuret haasteet pitää kääntää uudistamisen voimaksi.  

Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ja siksi haasteisiin on vastattava yhdessä.  

Muutoinkin yhteisten ratkaisujen etsiminen isoissa kysymyksissä on arvo, joka heijastuu positiivisesti ympäristöönsä. 

Monikriisin ajassa keskeiseksi kysymykseksi nousee, mikä pitää yhteiskunnan koossa ja kantaa meitä epävarmuuden yli. Tässä korostuu kriisinkestävyys, se, miten hyvin selviämme yhdessä vaikeista ajoista. 

Bantujen tavatessa ystäviään, he eivät kysele kuulumisia, vaan onko sinulla voimaa? Bantut eivät pelkää toisten kykyjä eivätkä hyvyyttä, vaan ajattelevat, että itsekin voi voimaantua toisen vahvuuksista. 

Uskon, että kriisinkestävyys ei synny yksittäisestä tekijästä, vaan monen asian yhteisvaikutuksesta. Se rakentuu arvoista, kokemuksista ja siitä, kuinka toimivaksi ja oikeudenmukaiseksi ihmiset kokevat yhteiskuntansa.  

Ensinnä: luottamus on tärkeä perusta. Kun ihmiset luottavat viranomaisiin, päätöksentekoon ja toisiinsa, he ovat valmiimpia toimimaan yhteisen hyvän eteen myös vaikeina aikoina ja vaikeissa asioissa. 

Toiseksi: tarvitaan kokemus oikeudenmukaisuudesta ja osallisuudesta.

Ihmiset puolustavat sellaista yhteiskuntaa, jossa he kokevat tulevansa kohdelluiksi reilusti ja jossa heillä on mahdollisuus vaikuttaa. Osallisuus vahvistaa tunnetta siitä, että “tämä on myös minun yhteiskuntani”. 

Kolmanneksi: arjen turvallisuus ja hyvinvointi. Hyvä koulutus, toimiva terveydenhuolto ja sosiaalinen turva luovat perustan, jonka varaan kriisinkestävyys rakentuu. Kun arki toimii, ihmisillä on enemmän voimavaroja kohdata poikkeustilanteita. 

Neljänneksi: yhteisöllisyys ja sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä.

Naapurit, perhe, ystävät ja paikallisyhteisöt ovat usein ensimmäinen tuki kriisissä. Yhteenkuuluvuuden tunne lisää halua auttaa muita ja pysyä mukana yhteisessä ponnistuksessa. 

Viidenneksi: tieto ja ajantasainen osaaminen helpottavat.

Kansalaisten kriisitietoisuus esimerkiksi ensiaputaidot, varautuminen kotona ja ymmärrys siitä, miten toimia häiriötilanteissa lisää hallinnan tunnetta.  

Kun tietää mitä tehdä, pelko vähenee. Luottamus puolustusvoimiin, pelastusviranomaisiin ja kokonaisturvallisuuden rakenteisiin vahvistaa tunnetta siitä, että yhteiskunta pystyy suojelemaan kansalaisiaan. 

Kriisien kohdatessa tarvitsemme hyvää johtamista. Selkeä, rauhallinen ja inhimillinen johtaminen lisää turvallisuuden tunnetta. Epävarmuuden keskellä ihmiset tarvitsevat suuntaa ja ymmärrettävää tietoa. 

Henkinen kriisinkestävyys, kyky sietää epävarmuutta, käsitellä pelkoa ja sopeutua muutoksiin on keskeinen osa yhteiskunnan kestävyyttä. Tätä vahvistavat esimerkiksi koulutus, kulttuuri ja avoin keskustelu vaikeistakin asioista. 

Lopulta kyse on siitä, kokevatko ihmiset olevansa osa jotakin sellaista, jota kannattaa suojella – ja luottavatko he siihen, etteivät he ole yksin kriisin hetkellä.   

Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle. Sille että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua. 

Vaikeina aikoina on katsottava toisiamme rohkeasti silmiin ja tehtävä työtä oikeudenmukaisemman ja reilumman Suomen puolesta. 

Suomessa meillä on paljon, mistä voimme olla ylpeitä. Meillä on vahva perinne yhteisvastuusta ja siitä ajatuksesta, että jokainen pidetään mukana. Mutta nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne ovat valintoja, joita meidän on tehtävä yhä uudelleen. 

Siksi yhdessä selviytyminen on myös tulevaisuuden kysymys.  

Minkälaisen yhteiskunnan haluamme jättää seuraaville sukupolville? Sellaisenko, jossa jokainen pärjää yksin vai sellaisen, jossa kukaan ei jää yksin? 

On vain yksi yhteinen Suomi. Ja sen tulevaisuus tehdään yhdessä. Voimaannumme toisistamme. 

Näitä ja monia muita asioita pohdiskelin puheessani Kiven Killan tilaisuudessa Nurmijärvellä. 

Tarja Filatov: Liian sairas työhön, liian terve eläkkeelle

Liian terve työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta liian sairas päästäkseen työhön. Luulen, että moni pitkään työttömänä ollut kokee, että työelämän vaatimukset ovat liian kovia omaan toimintakykyyn nähden. Samalla kokee tippuvansa järjestelmien väliin. 

Palvelut tulevat liian usein sosialiturvaetuuden mukaisesti, ei työttömän ihmisen tarpeen mukaan. Lisäksi palveluita ylipäätään on liian heikosti tarjolla ja yhteiskunnan velvoite tarjota työllistymistä edistäviä palveluita on melko ohut. 

Olin tänään paneelissa, jossa käsiteltiin työttömien tosiasiallista työkyvyttömyyttä. 

Ollessani työministerinä tämä problematiikka tuli liiankin tutuksi. Olin mukana erään työllisyyshankkeen tilaisuudessa, jossa asiakkaista suurempi osa kuoli hankkeen aikana kuin työllistyi. Tämä julma esimerkki kertoi siitä, kuinka heikossa terveydellisessä kunnossa olevia ihmisiä yritettiin työllistää.

Rakensimme silloin työttömien terveystarkastukset ja ns. ELMA-mallin, jolla autettiin työtöntä selvittämään, olisiko hänellä oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Monella oli. 

Työvoiman monialainen palvelu syntyi tuolloin: työvoimapalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä Kelan kuntoutustuet tuotiin yhteen. 

Teimmepä myös kertaratkaisun, jonka avulla pitkään työttömänä olleet ikääntyneet työttömät saivat oikeuden eläkkeeseen ilman työkyvyttömyyteen liittyvää diagnoosia. Nämä kaikki mallit on sittemmin purettu. Ja tuntuu, että historia toistaa itseään. Nyt puhutaan samoista välineistä jälleen. 

Olivatpa tämän ajan välineet mitä tahansa, niiden on tunnistettava asiakkaiden moninaisuus ja hyväksyttävä tulosten vaihtelevuus. 

Nykyisissä massatyöttömyyden oloissa ihmisiä ei ehditä auttaa riittävästi, ikääntyneiden työllisyysaste on parantunut paljon, mutta samalla ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömyys kasvaa. 

Työttömyysturvalta odotetaan yhä kaikkien ihmisten työllistyvän avoimille työmarkkinoille, vaikka joukossa on paljon ihmisiä, joiden kohdalla tervehtyminen, kuntoutuminen ja elämän hallinnan saavuttaminen pitäisi olla ensisijaisia tavoitteita. Työllistyminen sitten seuraavalla portaalla. Kannustekeskustelu tunnistaa vain työllistymisen ja entistä enemmän kokoaikatyöllistymisen, ei muita tavoitteita. 

Työmarkkinatuki, nyttemmin yleistuki, pitää sisällään monenkuntoisia  ihmisiä, hallituksen toimeentulotukiuudistuksen jälkeen yhä enemmän myös kokoaikatyöhön tai ylipäätään työhön kykenemättömiä ihmisiä. Mutta yhteiskunta hyväksyy vain yhden päämäärän työllistymisen. 

Olisi jo aika tunnustaa, että kaikkien kohdalla ensisijainen tavoite ei ole avoimille työmarkkinoille sijoittuminen, vaan terveyteen ja työkykyyn liittyvät tavoitteet. Tämä toimintakykyyn liittyvät tavoitteet pitäisi myös hyväksyä tuloksiksi.

Suomessa on totuttu siihen, että työntekijää ”jumpataan”, jotta hän sopisi tarjolla oleviin työpaikkoihin. Ihmistä yritetään muokata työhön sopivaksi, vaikka yhtä lailla työtä pitää räätälöidä ihmiselle sopivaksi. Kaikki eivät pärjää kilpailluilla avoimilla työmarkkinoilla, mutta heillä voi silti olla paljon annettavaa hyvinvointivaltiolle. Siksi välityömarkkinat kannattaa elvyttää. Niiden avulla voidaan tukea sotepalveluita ja tuoda ihmisille merkityksellistä tekemistä ja pitää ihmiset paremmin osallisina.

Tarja Filatov: Tsihko diives - Hyvää päivää

Romanilippu nousi tänään salkoon romanien kulttuurin ja kielen kunniaksi. 

Vietämme tänään kansallista romanipäivää tai kansainvälistä romanipäivää. Miten itse kukin tätä päivää haluaa kutsua. 

Päivää on vietetty Euroopan romanien keskuudessa noin 30 vuotta. 

Päivän tarkoitus on nostaa esiin romaniväestön asemaan ja romanipolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. 

Tämä on päivä, jolloin voimme kutsua kaikki mukaan oppimaan, ymmärtämään ja arvostamaan romanien rikasta kulttuuria, kieltä ja perinteitä.

Tämä on päivä, joka muistuttaa siitä, jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus elää arvokasta elämää, tulla kohdatuksi kunnioittavasti ja olla ylpeä omasta identiteetistään. 

Yhdenvertaisessa yhteiskunnassa, jokaisella yksilöllä on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä täyteen potentiaaliinsa. Tästä hyötyy yksilö ja yhteiskunta - molemmat.

Suomessa romaniväestö on ollut osa yhteiskuntaamme jo yli 500 vuoden ajan. 

Romanien yhdenvertaisuuden näkulmasta tilanne lainsäädännössämme on monessa suhteessa hyvä. Syrjintä on kielletty ja Suomi on sitoutunut romanien yhdenvertaisuuden edistämiseen.

Mutta me kaikki tiedämme, että elämä ei automaattisesti tottele lakeja. 

Ikävä kyllä historiaamme kuuluu romanien syrjintää, ulossulkemista ja epäoikeudenmukaisuutta. 

Eikä kyse ole vain menneisyyden varjoista, vaan tämän päivän arjesta.

Voimme olla ylpeitä siitä, että asiat ovat paremmin kuin ennen. 

Mutta emme saa olla tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen. 

Meidän on pystyttävä parempaan.

RASISMI ja arjen syrjintä ja vihapuhe ovat lisääntyneet. Myös romaniväestöä kohtaan. 

Jopa romanilapsia kohtaan. 

Tämä kehitys on otettava vakavasti. Puhe on teon siemen ja siksi vihapuhe on vaarallista.

KOULUTUKSEN merkitys korostuu muuttuvassa yhteiskunnassa. 

Yhdenvertaisuuden edistämisessä koulutus on avainasemassa. 

Jokaisella romanilapsella on oltava oikeus turvalliseen koulupolkuun. 

Kouluun, jossa hän voi kasvaa omana itsenään ja saavuttaa tavoitteensa.

Meidän on varmistettava, että syrjintään puututaan määrätietoisesti ja että romaninuorten koulutuspolut jatkuvat toiselle asteelle ja korkeakoulutukseen asti. 

Tutista tohtorinhattuun.

TYÖTTÖMYYS on lisääntynyt rajusti. Ja kynnys työelämään pääsemiseksi noussut. 

Romanien työllisyysaste on edelleen liian matala. Syynä ei ole romanien kouluttautumattomuus tai haluttomuus tehdä työtä. 

Kyse on rakenteellisista esteistä ja ennakkoluuloista. 

Romanit kohtaavat yhä ennakkoluuloja ja syrjintää rekrytointitilanteissa ja siksi romanien työllisyyden vahvistamiseksi on tehtävä enemmän.

Tarvitsemme aktiivisia toimia, jotka avaavat ovia. Muutosta rekrytointikäytäntöihin, osaamisen tunnistamiseen ja johtamiseen. 

Ilman yhdenvertaista pääsyä työmarkkinoille on vaikea rakentaa omaa elämäänsä täysivaltaisena yhteiskunnan jäsenenä. 

Työ tuo toimeentuloa, mutta se tuo myös osallisuutta, merkityksellisyyttä ja mahdollistaa oman tulevaisuuden rakentamisen.

ASUNNOTTOMUUS on lisääntynyt. Ja mekanismeja, jotka ovat turvanneet kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on heikennetty. 

Romanit kohtaavat yhä syrjintää asuntoa etsiessään ja sen löydettyään usein syrjivää käytöstä myös naapureiden taholta. 

KOTI on enemmän kuin neljä seinää ja paikka, jossa asua, siksi on kyettävä vastaamaan asumisen haasteisiin paremmin.

Hyvät ystävät, 

HYVÄ ELÄMÄ kuuluu jokaiselle. Siksi saavutettavien palveluiden merkitys korostuu vauvasta vaariin ja mukaista mummoon. 

Niukkojen resurssien sosiaali- ja terveyspalveluissa on kyettävä nykyistä paremmin tunnistamaan romaniväestön tarpeet. 

KUNNIANHIMOISEMPI romanipolitiikka tarkoittaa ennen kaikkea tekoja. 

Se tarkoittaa sitä, että työnantajat tunnistavat vastuunsa ja mahdollisuutensa. 

Se tarkoittaa sitä, että viranomaiset toimivat aktiivisesti syrjinnän poistamiseksi. 

Ja se tarkoittaa sitä, että sinä ja minä emme hyväksy ennakkoluuloja. Vaan puutumme niihin.

TARVITSEMME laajaa yhteistyötä: romanijärjestöjä, romaniaktiiveja, viranomaisia ja koko yhteiskuntaa. 

Asiat muuttuvat yhteisellä tekemisellä. Romanipoliittinen ohjelma korostaakin alueellista ja paikallista tekemistä. Läheisyysperiaatetta. Lakien eläväksi tekemistä.

Romanien asema on EUROOPPALAINEN  kysymys. Siksi Suomen on oltava aktiivinen toimija myös Euroopassa. Edistämässä sitä, että romanien oikeudet toteutuvat kaikkialla. Ei vain romanitoimijoiden kautta, vaan myös korkeimmalla poliittisen johtamisen tasolla.

Me voimme levittää toimivia käytäntöjämme, Mutta vielä tärkeämpää on, että pyrimme itse parempaan.

Hyvä romanipolitiikka on koko yhteiskunnan yhteinen projekti. 

Se alkaa asenteista. Siitä, miten kohtaamme toisemme arjessa.

Rakennetaan tulevaisuutta, jossa erilaisuus nähdään voimavarana. 

Rakennetaan tulevaisuutta, jossa jokainen lapsi taustastaan riippumatta voi kasvaa turvallisesti, unelmoida rohkeasti ja saavuttaa tavoitteensa. 

Rakennetaan tulevaisuutta, jossa kunnioitus, ymmärrys ja yhdenvertaisuus eivät ole vain tavoitteita, vaan arkipäivän todellisuutta. 

Ollaan yhdessä ylpeitä Suomen romaneista.

Hyvää kansallista / kansainvälistä romanipäivää!

(Olin tänään puhumassa Diakonissalaitoksen tilaisuudessa, jossa nostettiin romanilippu salkoon ja juhlistettiin kansainvälistä romanipäivää. Teksti perustuu puheeseeni.)

Tarja Filatov: Järjestöjä tarvitaan ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi

Järjestöt ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet käytännönläheisiä toimintamalleja, joilla on tuettu yhteiskuntaa ja sen jäseniä – erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Ne ehkäisevät ongelmien syntymistä, tarjoavat vertaistukea, edistävät terveyttä ja vahvistavat osallisuutta.  

Sotejärjestöjen rahoituksesta on leikattu Orpo-Purran hallituksen toimin lähes 40 prosenttia. Järjestöt ovat supistaneet toimintaansa ja joutuneet irtisanomaan työntekijöitään. Toiminnan supistuminen tai jopa päättyminen vie kertaheitolla mukanaan valtavan tietotaidon ja erityisosaamisen, joka järjestöjen varassa lepää. 

Leikkaukset uhkaavat yhä järjestöjä, jotka auttavat esimerkiksi väkivallan ja rikosten uhreja, mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä tai perheitä, jotka kamppailevat arjen haasteiden keskellä. Ilman järjestöjen tukea ongelmat vaikeutuvat ja julkisten palvelujen kuormitus kasvaa. Tämä tulee pitkällä aikavälillä kalliiksi – sekä taloudellisesti että inhimillisesti. 

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne ihmiset ja erityisryhmät, joiden tarpeisiin julkinen sektori ei yksin pysty vastaamaan. Järjestöt tuottavat palveluita, joille ei ole vastinetta muualla. Ilman järjestöjen erityisosaamista voi käydä niin, ettei kukaan ota heistä koppia. 

Vapaaehtoistyön arvoa ei voi aliarvioida. Suomessa sen on arvioitu olevan yli kolmen miljardin euron arvoista vuosittain.  

Jokainen euro, joka sijoitetaan vapaaehtoistyöhön, tuottaa yli kuuden euron verran yhteistä hyvää. Vapaaehtoistyötä tehdään lähes 300 miljoonaa tuntia vuodessa. Tämä työ ei synny itsestään, eikä sitä voi korvata yritykset tai julkinen sektori.  

Järjestöjen ja yhteisöjen toiminta lakkaisi käytännössä ilman vapaaehtoistoimijoita, mutta tämä työ tarvitsee tuekseen myös vakaan julkisen rahoituksen. Vapaaehtoiset on koulutettava, työ on organisoitava ja siihen tarvitaan resursseja. 

Talousviisaus ei tarkoita vain menojen leikkaamista, vaan sitä, että osataan nähdä, mihin sijoitettu euro tuottaa eniten. Järjestöiltä säästäminen ei ole viisasta taloudenpitoa. Se on säästöä, jonka seurauksia korjaamme pitkään ja kalliisti.  

Järjestöjen työ on tuloksellista ja vaikuttavaa. STEA seuraa tiiviisti sote-järjestöjen valtionavustusten käyttöä, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. STEAn valtioavustuksilla tuotetaan vuosittain noin 10 miljoonaa kohtaamista hyvinvoinnin ja terveyden tueksi. 

Järjestöjä on monenlaisia: osa toimii lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin, osa tuottaa osan palveluistaan kilpailluille markkinoille, osa toimii asiantuntijajärjestöinä, joiden sivuilta sotealan ammattilaisetkin hakevat tietoa. Osa tekee kaikkea tätä. 

Järjestöt ovat toimineet vahvana pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisijänä ja tarjonneet mahdollisuuksia osallistua työelämään myös heille, jotka eivät markkinaehtoisesti toimivien yritysten kriteereihin yllä. Työllä on lisätty hyvinvointia, tuotettu kotiapua sotaveteraaneille, autettu ikäihmisiä selviämään kotona pihatöillä ja siivousavulla, tarjottu kauppakassipalvelua, ulkoilutettu vanhuksia ja paljon muuta. Tämä välityömarkkina on ajettu työllisyyspolitiikassa lähes kokonaan alas, vaikka sitä tarvittaisiin kipeästi suppenevien julkisten vanhuspalveluiden tueksi. 

Mitä sote-järjestöjen valtionavustuksilla konkreettisesti saadaan aikaan?

• Ennaltaehkäistään ongelmien syntyä. Esimerkiksi päihdekasvatuksella ehkäistään riippuvuuksia ja yksinäisyystyöllä vähennetään yksinäisyydestä aiheutuvia kustannuksia.

• Ehkäistään kalliimpien palveluiden tarvetta matalan kynnyksen työllä. Esimerkiksi kriisipuhelimet ja chatit auttavat mm. väkivallan uhreja, mielenterveyden ongelmissa ja monessa muussa. 

• Toimitaan sotepalveluiden kumppanina ja täydentäjänä hyödyntämällä esimerkiksi vertaistukea, vapaaehtoisuutta ja kokemusasiantuntijuutta.

• Vahvistetaan väestön opiskelu-, työ- ja toimintakykyä väestön, joka tukee osaamisen kasvua ja työllisyyttä. Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja resilienssiä väestön hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden vahvistamiseksi.

• Toimitaan elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan rakentajana esimerkiksi lisäämällä väestön osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Järjestöt puhuvat niiden puolesta, joilla itsellään ei ole ääntä. Heikentämällä järjestöjä heikennetään demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa. Ehkä tässä onkin se leikkausvimman ydin syy.  

Järjestöt ovat tehneet näkyväksi asiantuntevin laskelmin ja vaikutusanalyysein, että osa vaikkapa sosiaaliturvan leikkauksista kasautuu kipeästi, lisää köyhyyttä ja yhteiskunnan kustannuksia toisaalla. 

On lyhytnäköistä unohtaa, miten tärkeää järjestöjen työ on ollut suomalaisen hyvinvoinnin ja vakauden kannalta. Järjestöjen tekemä työ tulee näkyväksi erityisesti silloin, kun se jää tekemättä.  

Juuri nyt, kun säästöt purevat hyvinvointipalveluihin ja pienituloisiin ihmisiin, järjestöjen työtä tarvitaan enemmän, ei vähemmän. 

Ehkä surullisinta järjestöjen rahoituksen leikkausvimmassa on tapa, jolla sitä perustellaan. Siinä mitätöidään järjestöissä toimivien ihmisten osaaminen ja työpanos, vaikka se on tutkitusti ammattitaitoista ja tuloksellista. Järjellä ja sydämellä tehtyä. Toisten auttamiseksi.

Tarja Filatov: A-luokan osaaja ei tule B-luokan kansalaiseksi

Puhe työperäisen maahanmuuton lisäämisestä korkean työttömyyden oloissa tuntuu ylitsepääsemättömän ristiriitaiselta. Mutta onko se sitä? 90-luvun laman massatyöttömyyden aikaan oli tarjolla työpaikkoja, joissa oli pulaa tiettyjen alojen osaamisesta.  

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi viime vaalikaudella raportin, joka kertoi, että Suomessa olisi 100.000 työllistä enemmän, jos kaikkiin töihin riittäisi osaavia tekijöitä. Silloin työttömiä oli 100.000 vähemmän, mutta työ ja tekijät eivät kohdanneet. Kyse oli mm. ammattitaidosta, alueellisesta kohtaamattomuudesta tai työhön liittyvistä tekijöistä. 

Nyt odotamme kasvua ja työpaikkojen syntyä kuin kuuta nousevaa. Mutta entä kun se kuu nousee, riittävätkö tekijät? 

Asiantuntijat arvioivat, että rakennetyöttömyytemme on yli kahdeksan prosenttiyksikön tasolla. Eli valtaosa työttömistä on vaikeasti työllistyviä. Taustalla on terveydellisiä syitä, osaamisen puutteita tai muita työllistymistä vaikeuttavia tekijöitä. Yritykset taas edellyttävät helposti työllistyvää työvoimaa, jonka osaaminen vastaa firman tarpeisiin. 

Työvoiman riittävyydestä uhkaa tulla kasvun este. Siksi on huolehdittava samaan aikaan työttömien työllistymisestä ja työvoiman riittävyydestä. 

Kanta-Hämeessä syntyvistä uusista työmarkkinoille tulevista nuorista tarvittaisiin määrällisesti 40 prosenttia yksinomaan hyvinvointialueelle, jos mikään ei muuttuisi. Yhtälö on kestämätön, koska työvoimaa tarvitaan muuallekin kuin sote-palveluihin. Laskelma avaa hyvin eläköitymisen mittaluokkaa. 

Miten sitten hallita maahanmuuttoon liittyviä väärinkäytöksiä ja hyväksikäyttöä? Onko edessämme vääjäämättä kahden kastin työmarkkinat? Polkeeko työperäinen maahanmuutto automaattisesti palkkoja? Vastaus riippuu siitä, miten työperäistä maahanmuuttoa harjoitamme. 

Huolehditaan siitä, että työttömillä on riittävät palvelut ja tuki, jotta heidän mahdollisuutensa työllistyä vahvistuu. Samaan aikaan on pidettävä huolta siitä, että Suomeen on turvallista tulla tekemään töitä. 

Säilytetään työperäisessä maahanmuutossa saatavuusharkinta, jotta ulkomailta tuleva työvoima ei korvaa suomalaista työvoimaa, vaan täydentää sitä aloilla, joilla ei ole riittävästi tekijöitä. 

On tehtävä paljon enemmän työntekijöiden suojan vahvistamiseksi ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Ihmisten haavoittuvuutta ja tietämättömyyttä ei saa käyttää työmarkkinoilla hyväksi.

Tässä muutama esimerkki, jolla väärinkäytöksiä voidaan ehkäistä.

TILAAJAVASTUUN VAHVISTAMINEN

Tiukennetaan tilaajavastuuta siten, että alihankintaketjujen määrä rajataan lainsäädännöllä. 

Tilaajalla ja pääurakoitsijalla pitää olla suurempi vastuu koko alihankintaketjusta, mukaan lukien palkanmaksu, asiamukaiset työehdot ja -olosuhteet sekä varmistaaksemme, että vakuutusmaksut ja verot tulevat hoidettua. 

Näillä torjumme myös harmaata taloutta ja huolehdimme, että rehelliset yrittäjät pärjäävät. 

Pääurakoitsijoille ja rakennuttajille asetetaan velvollisuus varmistaa kaikkien työmaalla työskentelevien ulkomaalaisten yritysten, alihankkijoiden ja työntekijöiden työnteko- ja oleskeluoikeudet sekä yritystoimintaan oikeuttavat luvat. 

Näiden toteutuminen pitää varmistaa riittävillä viranomaisvalvonnalla ja sanktioilla.

VERONUMERON LAAJENNUS

Laajennetaan veronumeron käyttöä kaikille niille aloille, joilla on havaittu keskimäärää suurempi osuus työperäistä hyväksikäyttöä, työnantajavelvoitteiden laiminlyöntiä tai veronkiertoa. 

ALIPALKKAUKSEN KRIMINALISOINTI

Kriminalisoidaan alipalkkaus (palkkavarkaus) Suomessa esimerkiksi Norjasta mallia ottaen.

VAHVEMPI OIKEUSTURVA

Säädetään ammattiliittojen kanneoikeudesta, jotta työntekijän ei aina itse tarvitse ajaa oikeutta itseensä kohdistuneissa rikkomuksissa.

Parannetaan työntekijöiden oikeusturvan saatavuutta ottamalla käyttöön matalan kynnyksen oikeusturvakeinoja. 

LAAJEMPI REKRYKIELTO

Laajennetaan ulkomaalaislain rekrytointikiellon käyttöalaa. Kieltoja rekrytoida uutta työvoimaa kolmansista maista on määrättävä entistä pienemmistä rikkomuksista. 

Pidennetään merkittävästi rekrytointikieltojen määräaikojen vähimmäis- ja enimmäiskestoja. Varmistetaan lainsäädäntömuutosten ohella ministeriön ohjeistuksella maahanmuuttoviraston rekrytointikieltojen laaja-alainen käyttö. 

Näin voidaan estää uusien kolmansista maista tulevien työntekijöiden rekrytointi niiltä työnantajilta, jotka syyllistyvät työvoiman hyväksikäyttöön ja muihin työsuhteeseen liittyviin rikkomuksiin.

Selvitetään työoikeudellisten prosessien kustannusten hillintään ja pitkään kestoon liittyviä tarpeita.

VAHVISTETAAN YHDENVERTAISUUDEN TOTEUTUMISTA

Puututaan häirintään ja muihin työturvallisuusuhkiin tehokkaasti.

Otetaan käyttöön maahanmuuttajille suunnattu työelämäpassi, jonka suorittamalla varmistetaan, että kaikilla työmarkkinoille tulijoilla on perustiedot oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, ja tieto siitä, mistä lisätietoja ja apua saa, jos työelämässä kohtaa ongelmia.

VAHVISTETAAN KIELITAITOA 

Huolehditaan riittävästä kielikoulutuksesta. Säädetään myös työnantajille velvoite huolehtia maahanmuuttajatyöntekijöidensä kielikoulutuksesta. 

Huolehditaan maahan muuttaneiden mahdollisuudesta oppia vähintään toinen kotimaisista kielistä. 

REILUMPI KILPAILUASETELMA

Vahvistetaan työsuojeluviranomaisten resursseja ja välineitä valvoa työpaikkojen toimintaa.

Tehdään riittävä sakkorangaistuksen uhka rekrytointisyrjintään ja korotetaan rangaistuksia työvoimaan suunnatuissa väärinkäytöksissä.

KOKONAISVALTAISEMPAA POLITIIKKAA

Rakennetaan Suomelle ministeriörajat ylittävä maahanmuuttopolitiikka, joka pohjautuu ammattitaitoisen ja osaavan työvoiman saantiin.

REILUT TYÖMARKKINAT ON KAIKKIEN ETU

Viime aikoina on uutisoitu paljon maahanmuuttajiin kohdistuvista törkeistä väärinkäytöksistä. Osa rikoksista on piilossa ja vaikeasti löydettävissä. Siksi tarvitsemme vahvempaa lainsäädäntöä.

Kyse on ennen muuta ihmisten oikeudesta tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti ja yritysten välisestä tasapuolisesta kilpailusta sekä työmarkkinoiden reiluudesta ja toimivuudesta. 

Tutkimukset osoittavat, että työperäinen maahanmuutto on selvästi kannattavaa Suomelle. Jopa niin kannattavaa, että se kattaa humanitäärisestä maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset. 

Ihmiset ovat aina liikkuneet maasta toiseen. Olemme oppineet toisista maista kulttuureista paljon. Numeromme ovat Arabiasta, ruuti Kiinasta, tieto liikkuu ja kauppa kannattaa kun ihmiset liikkuvat. Luovuus ei synny umpiossa.  

Voimme hyötyä työperäisestä maahanmuutosta paljon. Omista päätöksistämme riippuu olemmeko houkutteleva maa. Omista päätöksistämme riippuu myös se, miten oikeudenmukaisesti työmarkkinat toimivat.

Tarja Filatov: Nuoruuden painekattila

Lapsuudessani ruokaa keitettiin painekattilassa. Mikroa ei ollut. Paine nopeutti ruuan kypsymistä. Kattila oli kuin hornantuutti, siitä suhisi kuumaa höyryä voimalla. Kattilassa oli turvatulppa, joka rauhotti. Sen tehtävä oli estää ylipaine ja räjähdys. Samaa turvaa yhteiskunnan pitäisi kyetä tarjoamaan nuorelle. Tasata paineita ja estää räjähdys.

Nykynuoruus näyttää painekattilassa kiehumiselta. Vaadimmeko nykynuorilta liikaa ja liian nopeasti? Palava maailma, arvojen ja asenteiden koveminen ja työttömyys kuormittavat aikaa, jonka pitäisi olla iloista ja onnellista täynnä uskoa tulevaisuuteen. Tänään julkaistiin uusi nuorisobarometri. Se on nuorten hätähuuto.

Nuorten tyytyväisyys elämään on laskenut merkittävästi. Vain 30 prosenttia antaa elämälleen nyt kouluarvosanaksi 9 tai 10. Vielä vuonna 2020 nuorista 56 prosenttia arvioi elämänsä vähintään kiitettäväksi.

Optimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuu vain 17 prosenttia nuorista. Määrä on alle puolet siitä, mitä se oli neljä vuotta sitten. Jo viime vuoden nuorisobarometri kertoi sanaa viestiä: nuorten usko omaan tulevaisuuteen oli romahtanut ennätysmatalalle.

Turvattomuutta nuorista kokee 60 prosenttia maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Toiseksi eniten turvattomuutta tuo yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. Vielä vuonna 2010 näin koki 9 prosenttia, nyt yli puolet nuorista. Työttömyys ruokkii epävarmuutta: 2/3 nuorista kokee, että työn saaminen aiheuttaa paineita.

Nuoruudestani on jo aikaa, joten yritä arvailla, mitä nykynuori ajattelee ja kokee. Mutta rohkenen silti kirjoittaa siitä, miltä nykynuoruus näyttää täältä kuusikymppisen perspektiivistä.

Pitäisi opiskella nopeasti ja hyvin, jotta pääsee opiskelemaan ammatin nopeasti ja hyvin, jotta työllistyy nopeasti ja hyvin.

Pitäisi näyttää kauniilta ja hyvinvoivalta, olla aktiivinen ja energinen, koska muutkin ovat. Tai ainakin niin suodatettu somemaailma vakuuttaa. 

Lisäksi tulee huoli ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, sodasta, pandemioista, hallitsemattomista pakolaisaalloista ja monista muista aikamme viheliäisistä haasteista. 

Osaan kuvitella mitä nuori minä tuntisi näissä kaikissa paineissa. Luulenpa, että sanavalintani tilanteen kuvaamiseksi ei ole painokelpoista.

Säästäminen nuorten toimeentulosta ja tuesta saattaa tullaa sairaan kalliiksi.

Opiskelu on investointi itseen. Opiskelijan toimeentulon ei tarvitse olla yhtä korkea kin eläkeläisen, mutta kuinka niukka se saa olla? Nyt opiskelijan toimeentulo on alhaisin kaikista tulonsiirroista. Jos mieli ei ole täynnä opiskeluintoa, siihen ei juurikaan kannusteta. Toimeentulotueltakin ohjataan hakemaan töitä, joita ei löydy. Opiskeluun motivointi tai oman alan löytämisessä auttaminen on vähäisempää.

Nuorena on oikeus elää täyttä elämää. Jos koko elämä muodostuu sitkun-ratkaisuista nuoruus menee elämättä ohi. Opiskelijoille on tolkutettu, että ottakaa lainaa ja opiskelkaa nopeasti, niin saatte osan lainasta anteeksi. Korkojen ollessa lähellä nollaa tämä oli joten kuten siedettävää. Mutta nyt tilanne on toinen. Korkojen ennustaminen on vaikeaa ja elämisen hinta on noussut. Laina kasvattaa epävarmuutta. Työllistyminen korkeankin koulutuksen jälkeen epävarmaa.

Töitä on tarjolla merkittävästi vähemmän. Nuorten aikuisten pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut tällä vuosikymmenellä noin kolminkertaiseksi. 

Pätkätyö luo hetken moraalia

Kestävyysvaje, huoltosuhde, inflaatio, korot, velkajarru ovat aikamme mörköjä. Niihin liittyy aitoa haastetta, mutta myös yön pimeydessä kasvatettuja kauhuja. Niihin pitää löytää ratkaisuja, mutta niiden varjolla ei saisi oikeuttaa toimia, jotka tuhoavat nuorten tulevaisuuden uskoa ja unelmia. Ratkaisujen pitäisi olla sukupolvien näkökulmasta reiluja ja tulonjaon näkökulmasta oikeudenmukaisia.

Jos samaan aikaan helpotetaan pätkätöiden teettämistä ja heikennetään irtisanomissuojaa, saatetaan saada muutama työpaikka lisää. Mutta samalla vahvistetaan sitä piilojarrua, joka syö kulutusta ja mahdollisia työpaikkoja kotimarkkinoillamme. Kannattaa muistaa, että pätkätyöt synnyttävät hetken moraalia. Jos työnantaja ei sitoudu työntekijöihinsä, eivät työntekijätkään sitoudu työhönsä.

Tulisi ehkäistä lapsiperheköyhyyttä, koska ihminen kantaa lapsuuden kokemuksia läpi elämänsä. Panostaa koulutukseen ja tukea työhön pääsyä. Panostaa nuorten koutsaamiseen työuran alkupäässä. Kaikki eivät ole heti osaavia, tehokkaita ja itseohjautuvia työntekijöitä. Moni tarvitsee enemmän ohjausta ja perehdytystä, koska työelämä on monimutkaistunut.

Huolehtia kuntoutuksesta, mielenterveyden tukemisesta ja nuorten osallisuudesta. Ylipäätään ottaa nuorten huolet vakavasti ja kohdata nuori arvostavasti. 

Tarja Filatov: Ruusut eivät riitä - Tasa-arvon takapakki on pysäytettävä

Oman isoäitini elämä rajoittui aika lailla kotiin. Äitini sai jo yhdistää perheen ja ansiotyön. Minä olen saanut mahdollisuuden opiskella, vaikuttaa yhteiskunnassa ja tehdä työtä aikana, jolloin päivähoito on ollut laadukasta ja saavutettavaa. Asenteet ovat elinikänäni muuttuneet todella paljon.

Mutta nyt elämme aikaa, jossa tasa-arvo ottaa takapakkia. 

Määräaikaisten työsuhteiden solmimista helpotetaan eikä enää tarvitse olla perustetta määräaikaisuudelle. Tiedämme, että tämä lisää raskaussyrjintää ja heikentää naisten asemaa työelämässä.

Työttömyysturvaan tehdyt muutokset mm. suojaosan poisto ja porrastukseen liittyvä leikkuri heikentävät erityisesti osa-aikatyössä olevien pienipalkkaisten naisten toimeentuloa.  

Työriitojen sovittelujärjestelmään tehdyt muutokset sitovat palkkaratkaisuja vahvemmin vientialojen linjaan, pyrkien parantamaan kilpailukykyä, mutta samalla ne tekevät lähes mahdottomaksi miesten ja naisten palkkakuilun umpeen kuromisen. 

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vei naisilta tärkeän keinon edetä uralla ja erikoistua ammatissaan eteenpäin.

Julkisen sektorin sektorin leikkaukset ovat kohdentuneet erityisesti naisiin, vaikka eivät miehetkään niiltä ole säästyneet.

Mutta ehkä kaikkein huolestuttavinta on naisiin kohdistuva väkivalta. Siinä ei ole tapahtunut lakimuutoksia, jotka heikentäisivät naisten asemaa. Mutta yhteiskunnan ilmapiirin muutos, jossa empatia, myötätunto ja toisista välittäminen ohenee, vallan väärinkäytökset kasvavat. Ja väkivalta on vallan äärimmäistä väärinkäyttöä.

Väkivallasta on tullut liian arkinen asia, jopa hyväksyttävä. Jokunen aika sitten Suomea kohautti tutkimus, jonka mukaan joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käytöksensä takia. Kaikista miehistä näin ajattelee joka viides.  

Onneksi 84 prosenttia miehistä ajattelee, että miesten tulee ottaa suurempi vastuu naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta.

Naiset saivat äänioikeuden Suomessa, koska taistelussa olivat mukana myös miehet. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei taltuteta ilman, että miehet, erityisesti nuoret miehet, ovat mukana muokkaamassa asenteita ja tukemassa väkivallan vastaista työtä.

Lähes joka toinen mies ajattelee jo tasa-arvon toteutuneen. Nuorista miehistä peräti puolet arvioi, että miehet ja naiset ovat jo tasa-arvoisia. Tämä kertoo siitä, että miesten ja naisten kokemukset todellisuudesta eroavat merkittävästi. Myös asenne-eroihin on kasvanut kuilu nuorten naisten ja miesten välille. 

Vaikka enemmistö sekä miehistä että naisista arvioi tasa-arvon lisääntyvän tai pysyvän samana tulevina vuosina, huolestuttavaa on, että epäusko tasa-arvon paranemiseen on kasvanut enemmän kuin koskaan aiemmin. Naisista 18 prosenttia ja miehistä 16 prosenttia pelkää, että eriarvoisuus jopa lisääntyy seuraavien kymmenen vuoden aikana. Tämä on korkein osuus barometrin mittaushistoriassa. 

Tämä huoli ei ole tuulesta temmattu. Olemme nähneet viime vuosina, miten tasa-arvoon liittyvä vastustus on noussut niin Suomessa kuin maailmalla. Samaan aikaan keskustelu tasa-arvosta on entistä polarisoituneempaa. 

Osa ihmisistä kokee, että tasa-arvotyö on jo tehty ja että sen jatkaminen hyödyttää vain naisia. Tämä asettaa meidät uudenlaisen haasteen eteen. Meidän on kyettävä perustelemaan, miksi tasa-arvo on edelleen kesken ja miksi sen eteen on tehtävä työtä. Kaikkien sukupuolten hyväksi.

Hyvää naistenpäivää!

Tarja Filatov: Elämisen arvoinen vanhuus on jokaisen oikeus

Kirjailija Eeva Kilpi kysyi aikanaan: ”Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori?” Kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan. Suomi on yksi maailman ikääntyneimmistä maista. Se on samalla osoitus onnistumisesta. Terveydenhuoltomme on pidentänyt elämää. 

Mutta pidempi elämä ei yksin riitä. Ratkaisevaa on, millaisina nuo lisävuodet eletään. 

Ikääntyneet eivät ole yhtenäinen joukko. Yhä useampi elää aktiivista, osallistuvaa elämää. Ikääntyneet ovat voimavara perheissä, vapaaehtoistyössä, järjestöissä ja työelämässä. Aktiivinen ikääntyminen ei tarkoita pelkästään palkkatyötä, vaan osallisuutta, merkityksellisyyttä ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan arkeensa. 

Samaan aikaan kaikkein hauraimpien arki on yhä raskaampaa. Kotihoidon asiakkaat ovat aiempaa huonokuntoisempia. Ympärivuorokautiseen hoivaan ei aina pääse silloin, kun itsestä ja läheisistä tuntuu siltä, että ei enää pärjää kotona. Koti on hyvä paikka asua – mutta se ei saa muuttua pelon paikaksi. 

Hyvinvointialueiden säästöpaineissa katse kääntyy teknologiaan. Turvanapit, lääkerobotit ja etäyhteydet voivat helpottaa arkea. Mutta teknologia ei korvaa ihmistä. Jos kotihoidosta vähennetään kymmeniä miljoonia euroja, se tarkoittaa käytännössä satoja työntekijöitä vähemmän ja satojatuhansia käyntejä pois ikäihmisten arjesta. Se näkyy siinä, ehtiikö hoitaja auttaa pukeutumisessa, jääkö keskustelulle aikaa tai toteutuuko lääkitys turvallisesti. 

Monella hyvinvointialueella etsitään säästöjä ja pyritään tukemaan ihmistä asumaan kotona mahdollisimman pitkään. Näin kalliimmasta ympärivuorokautisesta hoivasta saadaan säästöjä.  Tämä on mahdollista, jos apu kotiin on riittävää.  Mutta onko se? Onko kynnys päästä ympärivuorokautiseen hoivaan noussut liian korkealle? Onko hieno ajatus yhteisöllisestä asumisesta kääntymässä keinoksi rahastaa asiakkailta enemmän? Näitä kysymyksiä jokainen päättäjä joutuu pohtimaan, kun arvioi tekeillä olevia ratkaisuja. Tutkitulla tiedolla on iso merkitys siinä miten osuvasti eri palveluita tuotamme. 

Isoista säästösummista puhutaan usein kylminä numeroina. Pakkona. Ikäihmisten elämässä ne tarkoittavat ohenevaa turvaa ja yksinäisyyden lisääntymistä, jos ratkaisujen vaikuttavuutta ei osata arvioida rehellisesti. 

Ikääntyminen on yhteiskunnan onnistumisen mittari. Se kertoo, että olemme tehneet paljon oikein. Eliniän pidentyminen asettaa meille myös velvoitteen: lisävuosien on oltava elämisen arvoisia vuosia. 

Arvokas ikääntyminen edellyttää toimivaa terveydenhoitoa, riittävää kotihoitoa ja oikea-aikaista pääsyä ympärivuorokautiseen hoivaan. Se edellyttää päätöksiä, joissa ihmisen arjen turvallisuus ja ihmisarvo ei ole säästökohde.  

Me kaikki toivomme elävämme hyvän ja pitkän elämän. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei voi pelastaa romuttamalla tämän päivän ihmisten tarpeita. Hyvinvointivaltio kestää, jos me uskomme sen kestävän ja pidämme siitä huolta tänään, huomenna ja tulevaisuudessa.  

Jokaisella pitää olla oikeus täyteen elämää kaiken ikäisenä. 

Tarja Filatov: Työllisyys ja maahanmuutto

Viime aikoina on synnytetty kuvaa, että kasvanut työttömyys olisi maahanmuuttajien syytä. Tämä on osittain totta, koska ulkomaalaiset eivät ole immuuneja talouden suhdanteille. Päinvastoin. He työskentelevät suhdanneherkillä aloilla. Laskut ja nousut vaikuttavat heihin keskimääräistä voimakkaammin. 

Työttömyyden kasvun alkuvaiheessa maahanmuuttajien työttömyys kasvoi kantaväestöä nopeammin. Kesäkuussa tilanne muuttui. Keha-keskuksen mukaan kesäkuusta saakka suomalaisten työttömyys on kasvanut nopeammin kuin ulkomaalaisten. Joulukuussa suomalaisten työttömyys kasvoi 10 prosenttia edelliseen joulukuuhun verrattuna, mutta ulkomaalaisten enää 5,2 prosenttia.

Katsotaanpa muita tilastoja. 

Vuosi sitten työttömiä maahanmuuttajia oli työllisyyskatsauksen mukaan 49.652. Nyt työttömänä on 52.250 maahanmuuttajaa. Määrä on kasvanut vuodessa 2598 hengellä. Samaan aikaan on tullut työttömiä lisää 20.600 henkeä. Kyllä tämä kurjuus kantasuomalaisiakin koskettaa.

Ulkomaalaisista työttömistä suurin joukko on ymmärrettävästi ukrainalaiset. Heitä on lukumäärällisesti 7 437, joka vastaa 14,2 % kaikista ulkomaalaisista työttömistä työnhakijoista. 

Seuraavaksi yleisimmät lähtömaat ovat Viro 5 374 työtöntä työnhakijaa ja Venäjä 4 320 työtöntä työnhakijaa. Irakilaisia työttömänä oli joulukuussa 2 931, afganistanilaisia 1 794 ja syyrialaisia 1 455.  

Silti julkisuudessa synnytetään liian usein kuvaa, että ulkomaalaisten työttömyys olisi erityisesti muslimitaustaisen maahanmuuttajien syytä.

Hallitus sanoo mielellään, että vaikka työttömyys on noussut, niin työllisyys ei ole heikentynyt samalla tavoin. Tämä on totta, mutta ei poista työttömäksi joutuneiden ihmisten ahdinkoa.

Kohtuutonta on, että kun syytetään työttömyyden noususta ulkomaalaisia unohdetaan kertoa, että 2020-luvun työllisyyden nousu on johtunut pääosin ulkomaalaisten ansiosta.

Maahanmuutto näkyy työttömyystilastoissa siksi, että moni maahanmuuttaja on nyt siirtynyt osaksi työvoimaa. 

Sama koskee erityisesti 55–64-vuotiaita suomalaisia. Eläkeputken poistuminen ja kiristykset työnhakuvelvoitteessa ovat ohjanneet ikääntyneitä työikäisiä osaksi työvoimaa. Tällä kokonaisuudella on merkitystä työttömyyden kasvussa. 

Eläköitymisiän nousu on positiivinen tulos eläkepolitiikassa. Ikääntyneiden työllisyysaste on parantunut. Samaan aikaan kuitenkin työttömäksi joutuneiden ikääntyneiden työllistyminen ei juurikaan ole helpottanut. Ikärasismi kukkii yhä. 

Ikääntyneillä yli 55 vuotta täyttäneillä on erityinen oikeus palkkatukeen työllistymisen edistämiseksi. Palkkatuki on työnantajalle maksettava tuki, jolla korvataan osaa palkkauskustannuksista. 

Uusi laki, joka mahdollistaa määräaikaisen työsuhteen solmimisen ilman perusteita tullee johtamaan siihen, että työsuhteet solmitaan vain tuen ajaksi eikä pysyväksi.  

Maahanmuuttajien työllisyyttä tulee vaikeuttamaan kotouttamiseen suunnatut säästöt. Se, että maahanmuuttajalla on itsellään enemmän vastuuta kotoutumisestaan, on periaatteessa hyvä asia. Mutta jos samalla leikataan kotouttamiseen suunnattuja resursseja, jotka vähentävät  mm. kielikoulutusta, herää kysymys, kuinka maahanmuuttajat sitä vastuutaan pystyvät kantamaan.

Tarja Filatov: Vihreän siirtymän tulee olla talouden uusi normaali

Hallituksen energia- ja ilmastostrategia puhuu puhtaasta siirtymästä, investointivarmuudesta ja Suomen asemasta vihreän teollisuuden edelläkävijänä. Paperilla suunta näyttää oikealta. Mutta ilmastopolitiikan uskottavuus ei rakennu tavoitteista. Se rakentuu päätöksistä, jotka kestävät myös poliittista painetta ja lyhyen aikavälin houkutuksia.

Suomella on poikkeuksellisen hyvät edellytykset onnistua. Meillä on jo nyt vahva uusiutuvan energian tuotantopohja, osaamista sähköistämisessä ja kasvava vetytalous. Tuuli- ja aurinkovoiman kustannukset ovat laskeneet. Teollisuus etsii kuumeisesti puhdasta energiaa kilpailukykynsä turvaamiseksi. Strategia tunnistaa tämän mahdollisuuden.

Silti kokonaisuudessa on ristiriita, jota ei voi sivuuttaa. Samaan aikaan kun tavoittelemme hiilineutraaliutta, päätöksenteko horjuu maankäyttösektorin, metsien hiilinielujen ja fossiilitukien karsimisen kohdalla. 

Jos hiilinielut heikkenevät ja päästövähennykset lykkääntyvät, joudumme ostamaan päästöyksiköitä ulkomailta. Se ei ole taloudellisesti eikä moraalisesti kestävää.

Ympäristömyönteinen näkökulma ei ole talouspolitiikan vastakohta. Selkeä, johdonmukainen ilmastolinja luo investointivarmuutta. Yritykset tarvitsevat ennakoitavan sääntely-ympäristön, jossa päästöjen vähentäminen on pysyvä suunta, ei hallituskausittain muuttuva kokeilu. Jokainen epäselvä signaali nostaa rahoituksen hintaa ja hidastaa hankkeita.

Erityisen tärkeää on energiatehokkuus. Halvin ja puhtain energia on se, jota emme käytä. Rakennusten korjausvelka, kaukolämmön murros ja teollisuuden hukkalämmön hyödyntäminen ovat alueita, joilla päästövähennykset syntyvät nopeasti ja kustannustehokkaasti. Strategiassa nämä mainitaan, mutta toimeenpanon mittakaava ratkaisee.

On myös katsottava sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Vihreä siirtymä onnistuu vain, jos kansalaiset kokevat sen reiluksi. Energiaverotuksen, liikkumisen kustannusten ja alueellisen tasa-arvon kysymykset on ratkaistava tavalla, joka ei sysää taakkaa pienituloisille.

Ilmastokriisi ei odota parempia suhdanteita eikä hallituskausien rytmiä. Strategian todellinen testi on siinä, uskalletaanko vaikeat päätökset tehdä nyt, nekin päätökset, jotka eivät ole poliittisesti helppoja. 

Jos Suomi haluaa olla vihreän siirtymän voittaja, sen on oltava johdonmukainen, kunnianhimoinen ja valmis korjaamaan kurssia tiedon muuttuessa.

Energia- ja ilmastostrategia voi olla käännekohta. Mutta vain, jos se nähdään tiekarttana, ei viestintädokumenttina. Tulevaisuuden kilpailukyky, luonnon kantokyky ja seuraavien sukupolvien mahdollisuudet riippuvat siitä, valitsemmeko rohkeuden vai varovaisuuden. Nyt olisi rohkeuden aika.

Eduskunta keskusteli tänään tiistaina hallituksen energia-ja ilmastostrategiasta.