Tuore sukupolvibarometri kertoo, että yli 75-vuotiaat kokevat osattomuutta demokraattisessa vaikuttamisessa. Ei mikään ihme, koska ikääntymiseen liittyvä julkinen puhe on liian usein ongelmakeskeistä tai ylistämällä alistamista.
Osallisuus on äänestämistä ja vaikuttamista päätöksentekoon sekä aktiivista osallistuvaa elämää ja toisten kohtaamista.
Keski-Suomen kokoomusnuoret jopa esittävät vaaleissa äänestämiselle ja ehdolle asettumiselle 80 vuoden yläikärajaa. He perustelevat ehdotusta sillä, että äänestämiselle on asetettu alaikäraja, joka huomioi ihmisen kyvyn päätöksentekoon ja valveutuneisuuteen. Ikäihmisille tulisi järjestää ”lastenvaalien” kaltaisia leikkivaaleja.
Nuorten kuuluu olla radikaaleja, mutta ehdotus kertoo kyllä todellisesta demokratiasta vieraantumisesta ja kuplaantumisesta oman ikäluokan tarpeisiin. Onneksi emopuolue tyrmäsi esityksen.
Vain 19 prosenttia 18–24-vuotiaista nuorista arvioi ikäistensä olevan riittävästi edustettuna demokratiassa ja poliittisessa vaikuttamisessa. Lukema on alhainen 25–34-vuotiaissa (27 %). Yli 75-vuotiaat kokevat keskimääräistä useammin jäävänsä paitsioon demokraattisessa vaikuttamisessa. Heistä noin kolmannes (35 %) arvioi ikäryhmänsä edustuksen riittäväksi.
Hyvään ikääntymiseen kuuluu tunne osallisuudesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa. Sama koskee hyvää nuoruutta.
Yhteiskunnan toiminnot ja palvelut ovat voimakkaasti eriytyneitä ihmisten iän mukaan. Meillä on hurjan monia erilaisia ikärajoja oikeuksien ja palvelujen suhteen.
Miina Sillanpää -säätiön sukupolvibarometrin mukaan halua eri sukupolvien kohtaamiseen on kaikilla ikäryhmillä. Kohtaamiset lisäisivät keskinäistä ymmärrystä ja vahvistaisivat osallisuutta.
Ihmiset elävät pidempään ja se edellyttää lisää foorumeita, joissa eri-ikäiset ihmiset voivat osallistua ja kohdata toisiaan. Meillä on hyviä esimerkkejä järjestön kohtaamiskonsepteista. Kun olin Reumaliiton valtuuston puheenjohtaja, meillä oli hanke, jossa lapsenlapset opettivat isovanhempiaan netin ja somen käyttöön.
Ikä ei ole este nettimaailmassa osallistumiselle, jos ihminen itse on innokas oppimaan. Oma isäni, kohta 90-vuotias, järjesti hauskan yllätyksen. Hän soitti enkä vastannut, jätti viestin, että soita heti, kun pystyt. Huolestuin, koska viesti oli epätavanomainen. Riensin soittamaan ja puhelimeen vastasi perusrauhallinen isäni. ”Ei mitään hätää, homma hoitui jo. Yritin kuoria granaattiomenaa, mutta en oikein tiennyt miten. Löysin Youtubesta ohjeet.”
Hyvinvointialueilla ja kunnilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa sukupolvien kohtaamisiin. Esimerkiksi päivä- ja vanhusten hoivakoteja voitaisiin kaavoittaa nykyistä enemmän lähelle toisiaan, jopa samojen seinien sisään. Läksymummot, satusedät ja nettipapat kohtaisivat nuoria arjessaan ja nuoret voisivat sekä oppia, että opettaa.
Sukupolvibarometrin mukaan yli puolella eläkeiässä kärkeen nousevat elämästä nauttiminen ja se, että on aikaa harrastuksille ja mielekkäälle tekemiselle. Reilu kolmannes suomalaisista ajattelee antoisaa aikaa läheisten kanssa. Monen mielessä on huolia. Puolet suomalaisista pelkää toimintakyvyn heikkenemistä ja itsemääräämisoikeuden menettämistä.
Suomalaisten enemmistö ei usko, että saa riittävää hoitoa ikääntyneenä. Viesti on vakava erityisesti 25–55-vuotiailta: heistä noin kaksi kolmesta ei usko hoidon riittävyyteen. Sen sijaan yli 65-vuotiaissa ja erityisesti yli 75-vuotiaissa hoidon riittävyyttä epäileviä on keskimääräistä vähemmän.
Suomalainen yhteiskunta perustuu sukupolvisolidaarisuuteen. Jos tämä usko murtuu, kuten selvästi on nähtävissä, esimerkiksi eläkejärjestelmämme vaarantuu. Maksuhalukkuus vähenee niin veroissa kuin eläkemaksuissakin. Siksi sukupolvien välisen ketjun arvoa on varjeltava ja lisättävä ymmärrystä eri-ikäisten ihmisten toiveista ja tarpeista.