Tarja Filatov: Mihin mä kotoani menisin? - Lisää kotiapua, ei vähemmän!

Suomessa on pitkään pyritty tukemaan ikäihmisten kotona asumista mahdollisimman pitkään. Se, että kotiin saa riittävän tuen, on oikea ja inhimillinen linja. 

Koti ei saa kuitenkaan muuttua pelon paikaksi. Ympärivuorokautiseen hoivaan on päästävä silloin, kun sen tarve on. Nyt ei aina pääse.

Talouden leikkaukset hyvinvointialueille uhkaavat muuttaa hyvän ajatuksen monsteriksi, jos hallituksen suunnitelma vanhusten kotihoidon leikkauksesta toteutuu.  

Leikkauksen taustalla on ajatus hyödyntää enemmän teknologiaa. Tämä sama tavoite on ollut olemassa jo pitkään. Ei se ole mikään taikanappi säästöille.

Ikäihmisten kotihoitoon on tullut turvanappeja, sähköisiä avaimia, pädejä hoivan kirjaamisiin, lääkerobotteja jne. 

Jo nyt hyvinvointialueilla on leikkausten vuoksi suunniteltu etäpäivätoimintaa ikäihmisille. Teknologiaa etsitään ilman leikkauksiakin avuksi, jopa liian nopeasti ja liian pitkälle menevästi. Kannattaa muistaa, että vanhusten kotihoivassa on aiempaa huonokuntoisempia ihmisiä. Myös se, että vanhustenhoivasta leikattiin aiemmin tällä vaalikaudella jo 45 miljoonaa. 

Jos uusi leikkaus toteutuu, onko seuraava vaihe mummojen etäsuihkut ja pappojen etäruokailu? 

Konkretisoidaan vanhusten hoivan lisäleikkausta. Mitä se arjessa tarkoittaa? 16 miljoonaa tarkoittaa noin 350 kotihoidon työntekijää. Tämä määrä työntekijöitä tekee vuodessa noin 800 000 kotihoidon käyntiä. Tuhat vanhusta menettäisi kaksi kotihoidon käyntiä päivittäin. 

Isoja numeroita on helppo heitellä, mutta kun ne purkaa arjen teoiksi, nähdään leikkausten todelliset kasvot. Kyse ei ole teknologian hyödyntämisestä, sitä on tehtävä koko ajan, jotta pärjätään ilman leikkauksiakin. 

Leikkaukset päinvastoin vaikeuttavat uuden teknologian hyödyntämistä, koska rahaa niihin investoimiseen tarvitaan. Teknologian hyödyntämisessä fokus pitää olla kotihoitajien työn tukemisessa, jotta ikäihmiset saavat ihmisen antamaa apua. 

Lisäksi sosiaali- ja terveysministerin käsilaukusta löytyy 100 miljoonan salainen valmistelulista, jonka sisällöstä on tullut julki se, että heikennyksiä on tulossa sosiaalihuoltolain 14 pykälän palveluihin, esimerkiksi palveluasumiseen, omaishoidon tukeen, ikääntyneiden kotipalveluihin ja kuljetuspalveluihin. 

En edes uskalla kuvitella, mitä  100 miljoonan lisäleikkaus tarkoittaisi haavoittuvien ihmisten arjessa.

Tarja Filatov: Pidä huolta muksusta mummoon - Sukupolvibarometrin viesti kannattaa ottaa vakavasti

Tuore sukupolvibarometri kertoo, että yli 75-vuotiaat kokevat osattomuutta demokraattisessa vaikuttamisessa. Ei mikään ihme, koska ikääntymiseen liittyvä julkinen puhe on liian usein ongelmakeskeistä tai ylistämällä alistamista.

Osallisuus on äänestämistä ja vaikuttamista päätöksentekoon sekä aktiivista osallistuvaa elämää ja toisten kohtaamista.

Keski-Suomen kokoomusnuoret jopa esittävät vaaleissa äänestämiselle ja ehdolle asettumiselle 80 vuoden yläikärajaa. He perustelevat ehdotusta sillä, että äänestämiselle on asetettu alaikäraja, joka huomioi ihmisen kyvyn päätöksentekoon ja valveutuneisuuteen. Ikäihmisille tulisi järjestää ”lastenvaalien” kaltaisia leikkivaaleja. 

Nuorten kuuluu olla radikaaleja, mutta ehdotus kertoo kyllä todellisesta demokratiasta vieraantumisesta ja kuplaantumisesta oman ikäluokan tarpeisiin. Onneksi emopuolue tyrmäsi esityksen.

Vain 19 prosenttia 18–24-vuotiaista nuorista arvioi ikäistensä olevan riittävästi edustettuna demokratiassa ja poliittisessa vaikuttamisessa. Lukema on alhainen 25–34-vuotiaissa (27 %). Yli 75-vuotiaat kokevat keskimääräistä useammin jäävänsä paitsioon demokraattisessa vaikuttamisessa. Heistä noin kolmannes (35 %) arvioi ikäryhmänsä edustuksen riittäväksi.

Hyvään ikääntymiseen kuuluu tunne osallisuudesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa. Sama koskee hyvää nuoruutta.‍

Yhteiskunnan toiminnot ja palvelut ovat voimakkaasti eriytyneitä ihmisten iän mukaan. Meillä on hurjan monia erilaisia ikärajoja oikeuksien ja palvelujen suhteen.‍

Miina Sillanpää -säätiön sukupolvibarometrin mukaan halua eri sukupolvien kohtaamiseen on kaikilla ikäryhmillä. Kohtaamiset lisäisivät keskinäistä ymmärrystä ja vahvistaisivat osallisuutta.  

Ihmiset elävät pidempään ja se edellyttää lisää foorumeita, joissa eri-ikäiset ihmiset voivat osallistua ja kohdata toisiaan. Meillä on hyviä esimerkkejä järjestön kohtaamiskonsepteista. Kun olin Reumaliiton valtuuston puheenjohtaja, meillä oli hanke, jossa lapsenlapset opettivat isovanhempiaan netin ja somen käyttöön. 

Ikä ei ole este nettimaailmassa osallistumiselle, jos ihminen itse on innokas oppimaan. Oma isäni, kohta 90-vuotias, järjesti hauskan yllätyksen. Hän soitti enkä vastannut, jätti viestin, että soita heti, kun pystyt. Huolestuin, koska viesti oli epätavanomainen. Riensin soittamaan ja puhelimeen vastasi perusrauhallinen isäni. ”Ei mitään hätää, homma hoitui jo. Yritin kuoria granaattiomenaa, mutta en oikein tiennyt miten. Löysin Youtubesta ohjeet.”

Hyvinvointialueilla ja kunnilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa sukupolvien kohtaamisiin. Esimerkiksi päivä- ja vanhusten hoivakoteja voitaisiin kaavoittaa nykyistä enemmän lähelle toisiaan, jopa samojen seinien sisään. Läksymummot, satusedät ja nettipapat kohtaisivat nuoria arjessaan ja nuoret voisivat sekä oppia, että opettaa. 

Sukupolvibarometrin mukaan yli puolella eläkeiässä kärkeen nousevat elämästä nauttiminen  ja se, että on aikaa harrastuksille ja mielekkäälle tekemiselle. Reilu kolmannes suomalaisista ajattelee antoisaa aikaa läheisten kanssa. Monen mielessä on huolia. Puolet suomalaisista pelkää toimintakyvyn heikkenemistä ja itsemääräämisoikeuden menettämistä.

Suomalaisten enemmistö ei usko, että saa riittävää hoitoa ikääntyneenä. Viesti on vakava erityisesti 25–55-vuotiailta: heistä noin kaksi kolmesta ei usko hoidon riittävyyteen. Sen sijaan yli 65-vuotiaissa ja erityisesti yli 75-vuotiaissa hoidon riittävyyttä epäileviä on keskimääräistä vähemmän.

Suomalainen yhteiskunta perustuu sukupolvisolidaarisuuteen. Jos tämä usko murtuu, kuten selvästi on nähtävissä, esimerkiksi eläkejärjestelmämme vaarantuu. Maksuhalukkuus vähenee niin veroissa kuin eläkemaksuissakin. Siksi sukupolvien välisen ketjun arvoa on varjeltava ja lisättävä ymmärrystä eri-ikäisten ihmisten toiveista ja tarpeista.

Tarja Filatov: Ikäihmisten kokemaa väkivaltaa lakaistaan yhä maton alle

Väkivalta ei kysy ikää eikä asemaa. Se voi kohdistua meistä kehen tahansa. 

Väkivalta ei ole vain fyysistä, se voi olla henkistä tai taloudellista väkivaltaa. Väkivaltaa on hoidon tai avun laiminlyönti, toisen oikeuksien rajoittaminen, loukkaaminen ja ihmisarvoa alentava kohtelu.

Lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa ikäihmiset jäävät usein muita pienemmälle huomiolle. 

Iäkkäisiin naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on uskottua yleisempää. Tutkimusten mukaan joka neljäs ikääntynyt suomalaisnainen on kokenut väkivaltaa tai kaltoinkohtelua viimeisen vuoden aikana. 

Huolestuttavaa on, että yli puolet väkivaltaa kokeneista naisista ei puhu kokemastaan. Häpeä hiljentää.

Usein lähisuhdeväkivalta on saattanut jatkua jo vuosia. Pahoinpitelijä voi olla oma elämänkumppani, mutta lisäksi aikuiset lapset tai sukulaiset voivat kohdella kaltoin vanhuksia. Hoitoalan henkilöstöön kuuluva henkilö voi kohdella kaltoin ikäihmisiä. 

Läheisten tekemään väkivaltaan on usein korkea kynnys puuttua. Väkivallan tekijän on usein läheinen ihminen. Tämä nostaa rikosilmoituksen tekemisen kynnystä.

Ikääntyneisiin kohdistuvaa väkivaltaa on tutkittu liian vähän. Monissa tutkimuksissa ikääntyneet rajataan pois. Yli 75-vuotiaiden tiedot puuttuvat rikosuhritilastoista. Lisäksi tutkimukset eivät usein tavoita ikääntyneitä ja toimintarajoitteisia ihmisiä. 

Meillä ei ole tarpeeksi luotettavaa ja kattavaa tietoa ikääntyneiden kohtaamasta lähisuhdeväkivallasta, sen laajuudesta ja vaikutuksista. Tutkimuksen puute heijastuu siihen, että ilmiötä ei tunnisteta tarpeeksi hyvin.

Tutkimusta ikääntyneiden kohtaamasta lähisuhdeväkivallasta on kehitettävä ja lisättävä. Ilmiön todellinen kuva jää muuten varjoon. Tunnistamalla haavoittuvat ryhmät, lähisuhdeväkivaltaa voidaan estää ja ennaltaehkäistä. 

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamista lähisuhdeväkivallan tunnistamiseksi on lisättävä. Koulutuksessa on huomioitava lähisuhdeväkivallan tunnistaminen sekä keinot siihen puuttumiseen ja estämiseen. Taito ohjata tarvittavan avun piirin on oltava osa koulutusta. 

Osallistuin tänään torstaina Suvanto ry:n järjestämään seminaariin “Kätketyt äänet”. Seminaarissa keskusteltiin vanhuksiin kohdistuvasta kaltoinkohtelu ja huijaamisesta.  Esimerkiksi digihuijaukset kohdistuvat usein ikäihmisiin, mutta niistä lisää toisella kerta.