”Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä"

Hyvää syntymäpäivää Miina Sillanpää!

Miinan sanoin, pysähtyä ei saa, vaan on rakennettava uutta ja kohdattava nykypäivän haasteet, jotta "jokainen lapsi voidaan pelastaa elämälle".

Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana. Siksi on pysäyttävää, että viimeisimmät arviot kertovat aivan toisenlaista tarinaa. 

Eurooppalaisen naisten ja miesten välistä tasa- arvoa mittaavan instituutin Eigen mittarissa olemme tippuneet pohjoismaiden hännille sekä mm. Ranskan ja Espanjan taakse. Muut ovat kirineet ohitsemme.

Göteborgin yliopiston V-Dem-instituutin raportin mukaan Suomen sijoitus tasa-arvoa mittaavassa indeksissä on laskenut 10 vuotta, mutta romahtanut muutamassa vuodessa rajusti. Parhaimmillamme olimme 3. sijalla, nyt sijalla 33. 

Mittari arvioi yleisempää tasa-arvoa demokratiaa, yhdenvertaisuutta, osallistunutta, valtaanpääsyä ja resurssien kuten koulutuksen ja terveydenhuolloin jakautumista.

“Minä kumminkin käytän puheenvuoroa." Näin aloitti Miina Sillanpää ensimmäisen eduskuntapuheensa yli sata vuotta sitten. 

Lause pysäyttää yhä. Se pitää sisällään rohkeutta. Se vaati kuulluksi tulemista. Se kertoo naisten näkymättömyydestä tuona aikana.

Miinan ajatukset kertovat paljon sosialidemokraattisen naisliikkeen ytimestä. Kyse on naisten vapaudesta ja tasa-arvosta.

Tasa-arvon puutetta ei ole helppo nähdä, jos on itse etuoikeutetulla puolella. Tämä harha näkyy monissa nykyhallituksen päätöksissä. Hyväosaisia kannustetaan veronkevennyksillä ja palkkioilla. Haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä leikkauksilla ja kontrollilla.

Tasa-arvon hapertumisessa ei ole yhdestä tekijästä vaan laajasta kehityksestä: resurssit jakautuvat epätasaisemmin ja jopa koulutuksellinen tasa-arvo murenee.

Tasa-arvotyön on oltava jatkuvaa, jotta se vastaa yhteiskunnan muutoksiin. Juuri nyt näyttää siltä, että tämä työ ei pysy muutoksen tahdissa. 

Erityisesti tänä aikana tuntuu, että vahvemman valta korostuu ja että päätöksenteossa unohdetaan varmistaa heikomman tarpeet.

Suomi on edelleen yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Me voimme olla tästä ylpeitä, mutta se ei tarkoita sitä, että olisimme tyytyväisiä. 

Tasa-arvo ei parane eikä säily ilman aktiivisia tekoja. Eikä ainakaan, jos teemme päätöksiä, jotka heikentävät tasa-arvoa.

Työmarkkinoilla takapakki näkyy konkreettisesti. 

Määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottaminen polkee erityisesti nuorten ja naisten asemaa työmarkkinoilla. Laki lisää raskaussyrjintää. 

Samalla palkkaerot ovat sitkeä tosiasia: naisten ja miesten palkkaerot ovat noin 16 prosenttia naisten tappioksi.  

Suojaisan poistaminen ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen heikentää palvelualoilla työskentelevien matalapalkkaisten naisten asemaa.

Uusi valtakunnan sovittelujärjestelmä tai oikeammin pakottamisjärjestelmä heikentää mahdollisuuksia kuroa perusteettomia palkkaeroja umpeen.

Nyt EU:n palkka-avoimuusdirektiivi toimeenpanoa on ohutta. Kyse ei ole teknisestä yksityiskohdasta, vaan keskeisestä välineestä puuttua rakenteelliseen epätasa-arvoon.

Tasa-arvo ei ole vain työmarkkinoiden kysymys. Se näkyy koko elämänkaarella. Naisten pienempiä ansiotuloja seuraavat pienemmät eläkkeet. Ei ole sattumaa, että yksin asuvat eläkeläisnaiset ovat suuressa köyhyysriskissä.

Tasa-arvon takapakki näkyy miesten ja naisten välisessä elinajanodotteessa on viiden vuoden ero. Ja vielä karumpaa on, että köyhä mies elää keskimäärin 15 vuotta vähemmän kuin naiset. 

Tästä huolimatta tiedämme, että aina emme tunnista naisten sairauksia, koska tietämyksemme sukupuoleen liittyvistä eroista sairauksien riskitekijöissä ja ilmentymisessä miehillä ja naisilla on monin tavoin puutteellista. Lääketiede on naisten kohdalla paljon vähemmän näyttöön perustuvaa kuin miesten hoidossa.

Epätasa-arvo näkyy koulutuksessa. Tytöt ja pojat aloittavat ensimmäisen kouluvuoden kutakuinkin samoin taidoin, mutta koulun päättyessä viidennes tytöistä saa huippuarvosanat, mutta pojista vain alle 10 prosenttia. Syrjäytyneistä nuorista 2/3 on miehiä.

Se näkyy turvallisuudessa. Väkivalta on sukupuolittunutta. Nainen on perheväkivallan uhri kolme kertaa useammin kuin mies.

Nämä eivät ole irrallisia ilmiöitä. Ne muodostavat kokonaisuuden, joka kertoo siitä, että tasa-arvo ei toteudu itsestään.

Ilmassa on paljon naisia ja miehiä erilleen painavia voimia. Netin erilaiset manosfäärit ja naisvihamieliset alustat, Rex pillit ja muut, painavat naisia kotiin ja ikivanhaan alisteisen rooliin. Ja syöttävät miehille äärioikeistolaisia ja äärikonservatiivisia roolimalleja.

Tämän päivän uutiset, kertovat hälyttävää viestiä asenteiden epätasa-arvosta. Manosfäärit ruokkivat nuoria miehiä voimaan ja menestykseen perustuvilla mieskuvilla. Ajatus siitä, että kolmannes nuorista miehistä ajattelee, että vaimon on aina toteltava miestään, on paluuta menneeseen. Vanhemmissa miehissä osuus on vähäisempi. 

Miina on sanonut:

"Minä tahtoisin saada naiset valveutumaan ja ymmärtämään asemansa etuoikeuden. 

En käsitä, miksi naisten aina pitää oleman armoleivän syöjiä, miksi heidän aina pitää kärsiä kaikkea sitä aliarviointia, mitä he saavat osakseen."  

On tärkeää muistaa, että ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa sukupuolen lisäksi moni muu asia. Tasa-arvopolitiikan on ulotuttava yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja katettava ihmisen koko elinkaari.

Moderni tasa-arvopolitiikka kunnioittaa miesten ja naisten elämän erilaisuutta, näkee jokaisen yksilön vahvuudet ja osaa hyödyntää niitä. Se tunnistaa, että naisten ja miesten elämän riskikohdat ovat erilaiset sekä sen, että naiset tai miehet eivät ole ryhminä sisäisesti yhtenäisiä, vaan että epätasa-arvoisuutta esiintyy myös suhteessa toisiin naisiin tai toisiin miehiin.

Tasa-arvopolitiikan tehtävänä on luoda toimintaympäristö, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa.

Miina teki elämäntyönsä köyhien, palvelijoiden ja vähäosaisten oikeuksien puolesta. 

Hän näki, että jokaisella on arvo ja ääni ja että oikeudenmukaisempi yhteiskunta syntyy vain osallistumalla ja vaikuttamalla. 

Miinan perintö haastaa meitä yhä. Yhdenvertaisuus, ihmisoikeudet ja demokratia eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne syntyvät ja vahvistuvat vain, jos olemme valmiita puolustamaan niitä – niin arjen teoissa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. 

Julkisella vallalla on suuri vastuu moninaisten sukupuolten välisen tasa-arvon toteuttamisessa. Kannattaa muistaa, että tasa-arvosta hyötyvät yksilö ja koko yhteiskunta.

Moderni tasa-arvopolitiikka ottaa erot huomioon päätöksenteossa.

Tänä aikana, jona lapsiperheköyhyys kasvaa, eriarvoisuus syvenee, naisiin kohdistuva väkivalta kasvaa ja auttavien järjestöjen rahoitusta leikataan rajusti ja toimintaa demonisoidaan, On muistettava Miinan sanat:

Pysähtyä ei saa! On rakennettava uutta ja kohdattava nykypäivän haasteet. On muutettava Suomen suunta reilummaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.

Tarja Filatov: Sinä teit sen! - Onnea vastavalmistuneille!

Kesä ei ole vain vuodenaika. Se on tunne, joka hiipii ihmiseen ensimmäisten lämpimien iltojen mukana. 

Se on tunne, kun  pitkän talven jälkeen auringonsäteet leikkivät lämpimästi iholla. 

Se on ihastuksen tunne, kun kuulee yölaulajien ensimmäisen musiikin. 

Kesässä on jotain lohdullista. Se antaa meille luvan hengittää vapaammin ja syvempään.

Vihreä tuoksu sateen jälkeen. Makeat mansikat ja rouskuvat herneet. Valoisat yöt jotka liukuvat suoraan aamuun.

Kesä ei ole vain hetkiä, vaan muistoja, joita kannamme mukanamme vuosienkin jälkeen.

Kesä muistuttaa meitä siitä, että elämä ei ole pelkkää suorittamista.

Kesällä ihmiset katsovat toisiaan pehmeämmin. 

Ystävät löytävät enemmän aikaa toisilleen. 

Ja sydän, sydän tuntuu kevyemmältä. 

Kesä koskettaa, koska se muistuttaa meitä, millaista elämä voisi olla useammin. Lämpimämpää, hitaampaa ja läheisempää.

Kesä on aina liian lyhyt ja siksi se pitää elää täysillä. Kesä ei  ole kalenterissa. Se on ihmisessä. Se on luonnossa.

Hyvät ylioppilaat ja valmistuneet,

Tänään on juuri sinun päiväsi. Päivä, jolloin pysähdymme juhlimaan oppimista, sinnikkyyttä ja kasvua. 

Päivä, jolloin saat katsoa peiliin ja todeta: 

Minä tein sen!

Valmistuminen ei ole vain todistus kädessä tai uusi titteli nimessä. Se on merkki siitä, että olet kulkenut pitkän matkan, kohdannut haasteita, oppinut itsestäsi ja ylittänyt sen, minkä joskus ehkä ajattelit olevan rajasi.  

Tänään juhlistetaan matkaa, jonka jokainen opiskelija  on kulkenut omalla tavallaan. Joskus  iloisena ja innostuneena.Joskus epävarmana, väsyneenä, silti eteenpäin jatkaen. 

Valmistuen.

Tänään päättyy yksi elämän luku, mutta samalla avautuu kokonaan uusi kirja. Tulevaisuus ei ole valmis käsikirjoitus, johon sinun on sopeuduttava. 

Sinä olet sen kirjoittaja. Sinun valintasi, unelmasi ja rohkeutesi määrittävät, millaiseksi tarina muodostuu. 

Vaikeat ajat on tehty voitettaviksi

Te valmistutte aikaan, jonka moni kokee vaikeaksi. Uutiset kertovat sodasta, kriiseistä, epävarmuudesta ja muutoksesta. Jos tämä aika ahdistaa, kannattaa kurkata historiaan. Ihmiset ovat selviytyjiä.

Juuri tällaisina aikoina maailma tarvitsee kaikkein eniten uusia ihmisiä, uusia ajatuksia ja uusia tekijöitä. Teitä nuoria ja teidän uudistavaa voimaanne.

Tulevaisuus ei synny itsestään. Se rakentuu ihmisistä, jotka uskaltavat yrittää, oppia uutta.

Luottavat siihen, että asioita voidaan tehdä fiksummin kuin ennen. 

Jokainen sukupolvi on kohdannut omat epävarmuutensa. Jokainen sukupolvi on vienyt maailmaa eteenpäin. Nyt on teidän vuoronne. 

Konstikos se on olla rohkea, jos ei pelkää

Jotta aikalaisen paine ei olisi liian painava. Kannattaa muistaa, että elämä ei koskaan kulje täydellisen suunnitelman mukaan. 

Kaikki eivät tiedä heti, mitä haluavat tehdä. Kaikki eivät heti löydä suuntaansa ensimmäisellä yrittämällä. Eikä tarvitsekaan. Elämä kantaa ja antaa uusia mahdollisuuksia.

Tärkeintä ei ole tietää tarkkaa määränpäätä, vaan  tärkeää on kerätä rohkeutta ja ottaa seuraava askel. 

Tommy Tabermann on sanonut, että ”Epäröinnin kynnyksellä kysy: Kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä?” 

Ihminen on yhteisöllinen eläin

Ajattelen, että elämässä on lohdullista se että kukaan ei rakenna elämäänsä yksin. Me olemme kaikki jonkun synnyttämiä, jonkun hoivaamia ja kasvattamia. 

Kukaan ei kykene elämään toisen puolesta eikä toisen elämää, mutta ilman toisiamme meillä ei ole kieltä, ei kulttuuria eikä historiaa. 

Silti olemme yksilöitä, joilla on oma ainutkertainen yhtä arvokas elämä ja joilla on oikeus omannäköiseensä elämään. 

Ihminen tarvitsee juuret ja siivet - molemmat

Ihminen tarvitsee juuret, koska ne antavat elämälle oman historian ja merkityksen. Ihminen tarvitsee siivet, jotta elämä voi mennä eteenpäin. 

Koti, läheiset, kulttuuri, historia, oma yhteisö. Kotikaupunki.Niiden kautta voi tuntea kuuluvansa yhtä ihmistä suurempaan kokonaisuuteen.

Juuret auttavat ymmärtämään, kuka on ja mistä tulee. Ne auttavat hahmottamaan omaa paikkaa yhteisessä maailmassa. 

Antti Eskola on sanonut, inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Minusta se on hienosti sanottu. 

Vaikka maailma muuttuu nopeasti, uskon, että jotkut asiat säilyvät aina tärkeinä: yhteisöllisyys, ystävyys, empatia, sivistys ja kyky kohdata toinen ihminen kunnioittaen.

Juuri näitä  taitoja maailma tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan. Ei saa antaa periksi kylmyydelle, toista polkevalle kilpilulle tai itsekkyydelle.  

Ihminen ei ole yksinäinen saari, vaan osa toisten ihmisten muodostamaa yhteisöä.

Valmistujaispäivänä ei tarvitse olla valmis.

Riittää, että on valmis kasvamaan. Kukaan meistä ei taida koskaan olla valmis. Minusta juuri tässä on elämän hienous. 

Ihana, epävalmis sinä, saat edelleen unelmoida, etsiä, erehtyä, oppia uutta ja löytää uusia suuntia.

Älä koskaan kasva niin isoiksi, että lakkaisit kysymästä. Älä koskaan tule niin valmiiksi, että lakkaat oppimasta.  

Elämän tehtävä on elämä itse

Elämässä pitää nähdä se, mikä on jossain kaukana tulevaisuudessa, mutta myös se, mikä on aivan suoraan edessä. 

Joskus pitää pysähtyä hetkeksi, jotta ei kiirehdi oman onnensa ohitse. Uskaltakaa unelmoida suuria, vaikka tie ei olisi täysin näkyvissä.  Uskaltakaa epäonnistua, sillä jokainen epäonnistuminen opettaa jotakin tärkeää. Uskaltakaa uskoa itseensä ja omaan tiehensä.

Tulevaisuus ei ole jotakin, joka vain tapahtuu meille. Tulevaisuus muodostuu tämän päivän teoista. 

Blogi perustuu Kangasalan perinteisissä kesänavajaisissa pidettyyn valtiovallan tervehdyspuheeseen.

Tarja Filatov: Huominen tehdään tänään

Tulevaisuususko on politiikan onnistumisen mittari.

Nuorten luottamus tulevaisuuteen on romahtanut, kyse ei ole vain tunneilmastosta. Kyse on yhteiskunnan suunnasta. Jos ihmiset eivät usko mahdollisuuksiinsa rakentaa hyvää elämää, koko hyvinvointivaltion perusta horjuu.

Eduskunta keskusteli tänään tulevaisuusselonteosta. Valiokunta esittää sukupolvivastuulakia. Lain ydinajatus on, että päätöksenteossa on arvioitava vaikutuksia tuleville sukupolville, ei vain seuraavaan budjettiriiheen tai gallupiin asti.

Kyse on arvovalinnasta. Rakennammeko yhteiskuntaa, jossa nuoret kokevat olevansa mukana vai yhteiskuntaa, jossa epävarmuus, velkaantuminen ja palvelujen heikentyminen siirtyvät heidän epätoivokseen ja kannettavakseen?

RESILIENSSI EDELLYTTÄÄ OIKEUDENMUKAISUUTTA

Selonteossa resilienssi nousee merkitykselliseksi. Se tarkoittaa kriisinsietokykyä, uudistumiskykyä ja kykyä selviytyä häiriöistä.

Resilienssi syntyy siitä, että ihmiset kokevat yhteiskunnan oikeudenmukaiseksi. Siitä, että palvelut toimivat, koulutukseen pääsee, tukea ja turvaa saa tarvitessaan ja tulevaisuuteen voi luottaa. 

Miljardiluokan leikkaukset sosiaaliturvaan ja hyvinvointipalveluihin vievät kehitystä päinvastaiseen suuntaan. Erityisesti lapsiperheköyhyyden kasvu ja toimeentulotukeen kohdistuvat heikennykset ovat vakava varoitusmerkki. Ne heikentävät nykyisyyttä ja tulevaisuususkoa.

Kun pienituloisuus kasvaa ja eriarvoisuus syvenee, samalla heikennetään yhteiskunnan sisäistä vakautta. Se on lyhytnäköistä politiikkaa aikana, koska juuri yhteiskunnan eheys ratkaisee kriisinkestävyyden.

TEKOÄLYN HYÖDYNÄMINEN EDELLYTTÄÄ OSAAMISPANOSTUKSIA

Selonteossa koulutus ja osaaminen nostetaan Suomen kohtalonkysymykseksi. 

Ammatillisen koulutuksen leikkaukset ja erityisesti aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on ristiriidassa tulevaisuus tarpeidemme kanssa.

Jos Suomi aikoo pärjätä tekoälyn, vihreän siirtymän ja globaalin kilpailun maailmassa, ratkaisu ei ole osaamisen kaventaminen vaan sen vahvistaminen.

Tarvitsemme jatkuvaa oppimista, vahvaa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa, koulutuksellista tasa-arvoa ja tekoälyosaamisen määrätietoista kehittämistä.

Pelkkä yleinen puhe “tekoälyn hyödyntämisestä” ei riitä, jos samalla leikataan niistä rakenteista, joiden varaan uusi osaaminen rakentuu.

Ilmastopolitiikka ei ole kuluerä vaan kasvustrategia. Yksi selonteon puutteista on hallituksen ilmasto- ja ympäristönäkökulmien ohuus.

Tämä on erikoista aikana, jolloin juuri ilmastokriisi määrittää tulevaisuuden turvallisuutta, taloutta ja huoltovarmuutta.

VIHREÄ SIIRTYMÄ NYT

Vihreän siirtymän on ennen kaikkea mahdollisuus. Emme saa hukata mahdollisia investointeja, uusina työpaikkoja, suurempaa energian omavaraisuutta ja teknologista kilpailukykyä.

Suomen hiilineutraaliustavoite vuodelle 2035 on edelleen saavutettavissa, mutta se vaatii johdonmukaista politiikkaa. Ei ilmastotoimien perumista eikä jatkuvaa epäselvyyttä siitä, mihin hallitus on oikeasti sitoutunut.

Erityisen huolestuttavaa on, että hallitus on leikannut ilmastoratkaisuista samaan aikaan, kun asiantuntijat korostavat kiireellisten toimien tarvetta. Yritykset tarvitsevat ennakoitavan toimintaympäristön eivät poukkoilevaa viestintää.

Talous tarvitsee kasvua, ei pelkkää sopeutusta. Suomen kilpailukyky rakentuu osaamiselle, innovaatioille ja kestävälle kasvulle. Mutta hallituksen talouspolitiikan painopiste on ollut leikkauksissa ja veronkevennyksissä, jotka hyödyttävät eniten suurituloisia.

Samaan aikaan kotimainen kysyntä on heikkoa, rakentaminen sakkasi, työttömyys räjähti kasvuun ja velkaantuminen syveni.

Kasvu ei synny itsestään eikä pelkällä uskomisella markkinoiden ihmeisiin. Se edellyttää investointeja.

Selonteon mukaan demokratian legitimiteettiä on vahvistettava osallistumisen kautta.

Tämä on tärkeää aikana, jolloin autoritaariset voimat vahvistuvat maailmalla ja yhteiskunnallinen polarisaatio kasvaa.

TULEVAISUUS EI ODOTA

Kansalaisyhteiskunta ei ole ylimääräinen menoerä vaan demokratian infrastruktuuri. 

Tulevaisuusselonteko muistuttaa, että maailma muuttuu nopeammin kuin politiikka usein kykenee reagoimaan.

Juuri siksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä, ennakointia ja kykyä tehdä päätöksiä, jotka kantavat yli vaalikausien.

Suomen vahvuus ei synny eriarvoisuudesta. Se syntyy osaamisesta, oikeudenmukaisuudesta, ilmastovastuusta ja siitä, että ihmiset voivat luottaa tulevaisuuteen.

Tulevaisuus ei odota. Siksi on palautettava usko siihen, että huominen voi olla parempi kuin tämä päivä.

Tarja Filatov: Missä on demokratian piilojarru?

Demokratia ei odota. Se kehittyy nyt tai se heikkenee nyt. Demokratia on elävä ja jatkuvasti muovautuva prosessi. Sen voima perustuu ihmisiin. Meihin kaikkiin. 

Kyse on siitä, miten käytämme ääntämme, oikeuksiamme ja vastuutamme. Emme voi siirtää vastuuta eteenpäin tai ajatella, että joku muu huolehtii demokratiasta.

Olen itse demokratian vahvan kehittämisen ajan kasvatti, joten joskus on vaikea uskoa sitä, että demokratia ei ole itsestäänselvyys tai että se voisi ottaa Suomessa takapakkia.

Tässä ajassa demokratiaa koetellaan monella tasolla kansallisesti ja kansainvälisesti. Autoritaariset kehityssuunnat eri puolilla maailmaa muistuttavat meitä siitä, että demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet tarvitsevat puolustajia.

Useissa maissa epäterve vallan keskittyminen lisääntyy ja median vapautta rajoitetaan. Jopa kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä horjuu. 

Suurvaltojen välinen kilpailu kiristyy. Kansainvälisiä sopimuksia rikotaan aiempaa kevyemmin. Maailmanpolitiikka on muuttunut yhä enemmän vaihtokaupaksi. Konflikteissa tukea annetaan, jos siitä saadaan jotain vastineeksi. 

HILJAISTA MUUTOSTA EI HELPOSTI HUOMAA

Demokratian  muutos ei aina tapahdu äkillisesti, vaan usein vähitellen, pala palalta. Juuri siksi hiljaiset muutokset voivat olla vaikeasti havaittavia, mutta vaikutuksiltaan hetken päästä merkittäviä.

Demokratiaa hapertaa ja yleisen luottamuksen rapautuminen. Valeuutiset ja väärän tiedon leviäminen sekä yhteiskunnallinen polarisaatio vaikeuttavat kykyämme käydä rakentavaa keskustelua. 

Kun ääripäät huutavat ja osoittavat ongelmia ja syyllisiä, maltillisten keskivoimien syytä koota rivejään ja keskittyä ratkaisuihin ja puolusta demokratiaa.

Jos ihmiset vetäytyvät omiin kupliinsa tai kokevat, ettei heidän äänellään ole merkitystä, demokratian perusta ohenee.

SUOMALAISEN DEMOKRATIAN PIILOJARRU

Suomi sijoittuu demokratiaa ja sen toimivuutta mittaavissa sekä vertailevissa tutkimuksissa kärkimaiden joukkoon. Tutkimusten mukaan oikeuslaitos on riippumaton, korruptio on vähäistä ja kansalaisten luottamus oikeusvaltiota kohtaan suhteellisen korkea.

Ihmisoikeuksilla on perustuslaillinen suoja ja ihmisoikeuksien toteutumisen seurantaa on pyritty kehittämään.

OECD:n arvion mukaan Suomessa on osallistumisen paradoksi: kansalaiset luottavat julkisiin instituutioihin ja tyytyväisyys demokratiaan on suhteellisen korkealla. Samaan aikaan vain 40 prosenttia vastaajista uskoi mahdollisuuksiinsa vaikuttaa poliittisiin prosesseihin. Luku on alhainen verrattuna muihin korkean luottamuksen maihin.

Siksi on tärkeää torjua haavoittuvammassa asemassa olevien väestöryhmien syrjäytymistä. Edistää taloudellista ja koulutuksellista tasa-arvoa, vahvistaa ja laajentaa sosiaalista vuoropuhelua.

Kansainvälisten vertailujen hyvistä tuloksista huolimatta meillä on paljon parannettavaa. Osallistumisen piilojarru saattaa ennustaa pinnan alla kuohuvaa  luottamuspulaa, jota ihmiset eivät osaa sanoittaa. Monet tuoreet barometrit kertovat epäluottamuksesta ja jakautumisesta. 

DIGI ANTAA JA OTTAA

Demokratia ei ole staattinen tila, vaan jatkuva prosessi, joka vaatii valppautta ja sitoutumista. Vahvistamista.

Digitaalinen ympäristö on mullistanut tavan, jolla poliittista keskustelua käydään. Se on avannut tilaa uusille äänille, demokratisoinut keskustelua. 

Suositut sosiaalisen median alustat ja digitaaliset kauppapaikat ovat osa yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. Mutta alustoilla ja niiden algoritmeilla on liiaksi valtaa siihen, minkälaista informaatiota kenellekin tarjotaan. Tätä valtaa voidaan käyttää väärin ihmisten manipuloimiseksi. 

Markkinoiden manipulointi on kiellettyä. On aiheellista kysyä, miksi ihmisiä saa manipuloida netissä?Valeuutiset, vihapuhe, toiseuttaminen ja muut netin haitat ovat hankalasti hallittavia, mutta se ei oikeuta antamaan periksi näiden vahingollisten asioiden kitkemisessä. Säätelemättömyys voi pahimmillaan rapauttaa demokratiaa.  

Ihminen ei ehkä olekaan niin vapaa ja itsenäinen yksilö kuin uskoo, koska hänen tietonsa ovat kaupan ja hänelle tulviva tietovirta valikoitua. Demokratian näkökulmasta on tärkeää tietää, kuka valinnan tekee ja millä perusteilla.

Datatalouden ja demokratian näkökulmasta on kestämätöntä, että yksilöt eivät voi hallita omaa dataansa. Kestämätöntä on myös se, että demokraattiset yhteiskunnat eivät voi riittävästi määritellä  bittimaailman pelisääntöjä.

Riskeistö huolimatta teknologia voi tuoda päätöksenteon lähemmäs kansalaisia, lisätä osallistumista ja tehdä yhteiskunnasta avoimemman. Kunhan sen algoritmeista saadaan läpinäkyvämpiä.

Nykyisin meillä on ainakin teoriassa enemmän välineitä vaikuttaa kuin millään aiemmalla sukupolvella, Demokratian kannalta keskeistä on kyky erottaa luotettava tieto harhaanjohtavasta ja ylläpitää rakentavaa julkista keskustelua.

UUSIA DEMOKRATIAN VÄLINEITÄ KEHITTYY

Demokratian kehittymistä on myös se, että perinteisten instituutioiden rinnalle on noussut uusia vaikuttamisen tapoja. Kansalaisliikkeet, digitaaliset kampanjat ja rajat ylittävä aktivismi ovat vahvistuneet. Ihmiset verkostoituvat yli valtioiden rajojen ja puolustavat yhteisiä arvoja, kuten ihmisoikeuksia. Tämä on kansalaisyhteiskunnan voimaa.

Kansalaisyhteiskunta on vahvan demokratian sydän. Se on tila, jossa ihmiset voivat kokoontua, keskustella, 

järjestäytyä ja toimia yhteisten tavoitteiden puolesta. 

Juuri kansalaisyhteiskunnan sisällä  syntyvät monet uudet ideat, liikkeet ja muutokset, jotka vievät yhteiskuntaa eteenpäin. 

JÄRJESTÖT VAHVISTAVAT DEMOKRATIAA 

Suomessakin monet sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat syntyneet tavallisten ihmisten elämässään kohtaamista puutteista. Järjestöt ovat tuoneet apua, palvelua ja ajaneet ihmisten oikeuksia. Rakentaneet parempaa elämää kaikille.

Demokratiaa ei saa kuihduttaa vain enemmistön vallaksi ja äänestämiseksi  vaaleissa.  Vahva demokratia on enemmän. Se kuuntelee kansalaisiaan ja pitää huolta vähemmistöistään. Se tukee järjestöjä ja arvostaa niiden ääntä, myös silloin kun se ei miellytä poliittisia päättäjiä. Se on osallistumista keskusteluun, epäkohtien esiin nostamista ja yhteisten ratkaisujen etsimistä.

Demokratiassa on muistettava, ettei sillä, joka huutaa kovimmin, välttämättä ole suurin hätä. On pystyttävä kuulemaan hiljaisia signaaleja ja osattava kuulla  myös heitä, jotka eivät aina edes näy.

HILJAISTEN MEGAFONI

Hiljaisuus voi olla demokratian suurin uhka. Järjestöillä on tärkeä rooli hiljaisuuden muurin purkamisessa. Erityisesti sosiaali - ja terveysjärjestöillä, koska ne tavoittavat toiminnassaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, joita virallinen Suomi ei tavoita. 

Järjestöt tarjoavat kanavan osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Ne puolustavat heikommassa asemassa olevia ja vahvistavat osallisuutta. Rohkaisevat ja tukevat maan hiljaisia käyttämään ääntään. 

Järjestöjen erityisosaamista on tarjota apua ja vertaistukea useille ihmisryhmille, jotka muuten jäävät avun ulkopuolelle.  Järjestöt tarjoavat toimintamahdollisuuksia myös sellaisille ihmisille, joiden on vaikeampi osallistua yhteisölliseen toimintaan esimerkiksi sairauden, vamman, elämäntilanteen tai yksinäisyyden vuoksi. Järjestöt pitävät yllä demokratian monimuotoisuutta ja elinvoimaa. 

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat merkittäviä aktiivisen yhteiskunnan rakentajia. Ne ovat kiinteä osa suomalaista hyvinvointivaltiota. 

Demokratia tarvitsee aktiivisia kansalaisia, rohkeita keskustelijoita ja yhteisöjä, jotka kokoavat ihmisiä yhteen yhteisten teemojen äärelle. 

Jos oikeasti haluamme  ja uskon, että haluamme pitää huolta siitä, että jokainen ääni voi kuulua. Ymmärrämme, että järjestöt eivät ole byrokratian sivutuote tai ylimääräinen menoerä. Ne ovat kansalaisyhteiskunnan selkäranka.

Haluan uskoa, että pääsemme kyllä  irti tästä järjestöjen resurssia kutistavasta ja toimintoja rajaavasta ajasta, kohti uutta kukoistusta, koska Suomi yksinkertaisesti tarvitsee järjestöjen ja vapaaehtoisten osaamista ja voimaa.

Järjestöihin  investointi rakentaa siltoja ihmisten välille, ehkäisevät yksinäisyyttä ja syrjäytymistä sekä vahvistavat ihmisten tunnetta siitä, että he kuuluvat yhteiskuntaan. 

ONKO SINULLA VOIMAA?

Demokratia ei kehity tyhjiössä. Se muotoutuu vuorovaikutuksessa globaalien ilmiöiden, teknologian, kulttuurin ja ihmisten odotusten kanssa. 

Kansainväliset ja eurooppalaiset trendit muistuttavat meitä siitä, että demokratian puolustaminen ei ole vain kansallinen tehtävä. Se on yhteinen, rajat ylittävä vastuu. Siksi meidän on katsottava sekä lähelle että kauas: vahvistettava omaa demokratiaamme ja samalla tuettava sitä myös muualla. 

Demokratia tarvitsee puolustajia. Se tarvitsee aktiivisia kansalaisia, rohkeita keskustelijoita ja yhteisöjä, jotka eivät pelkää edelläkävijyyttä tai kritiikkiä. Meidän tehtävämme ei ole vain nauttia demokratian eduista, vaan myös kantaa vastuuta sen säilymisestä ja kehittymisestä. 

Pidetään yhdessä huolta siitä, että jokainen ääni voi kuulua.  Sillä lopulta demokratia on juuri niin vahva kuin sen ihmiset ovat valmiita tekemään siitä. 

Bantujen tavatessa ystäviään, he eivät kysele kuulumisia, vaan he kysyvät, onko sinulla voimaa? Bantut eivät pelkää toisten kykyjä eivätkä hyvyyttä, vaan ajattelevat, että itsekin voi voimaantua toisen vahvuuksista. 

Kirjoitus perustuu 12.5.2026 pitämääni valtiovallan tervehdyspuheeseen SOSTEn järjestöristeilyllä.

Tarja Filatov: Pätkätyöt tuovat huonosti nukutut yöt

Määräaikaisten työsuhteiden salliminen ilman perustetta on iso askel kohti epävarmempaa työelämää. Varsinkin kun irtisanomissuojaa on myös heikennetty.

Suomalainen työelämä on pitkään rakentunut tasapainolle joustavuuden ja työntekijöiden turvan välillä. Työntekijä on työsuhteessa heikompi osapuoli ja siksi kansainväliset sopimukset suojaavat työntekijää. Esimerkiksi EU:n määräaikaisdirektiivin tarkoituksena on vähentää määräaikaisten työsopimusten käyttöä.

Joustoa toki tarvitaan, jotta yritykset ovat kannattavia. Mutta tarve tulee olla perusteltu.

Tasapaino on alkanut horjua rajusti, kun Orpon-Purran hallitus on tuonut lukuisia uudistuksia tai oikeammin vanhennuksia, jotka heikentävät työntekijän asemaa.

Nykyisin määräaikainen työsopimus edellyttää perusteltua syytä, kuten sijaisuuden, projektityön tai kausiluonteisen työn. Jatkossa työnantaja voisi palkata määräaikaisesti ilman perustetta. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että vakituisen työsuhteen sijaan yhä useampi työntekijä päätyy määräaikaiseksi. 

Kyse ei ole yhdentekevästä asiasta. Pätkätyöt synnyttävät pätkäelämää.

Epävarma työsuhde vaikeuttaa tulevaisuuden suunnittelua. Asunnon ostaminen, perheen perustaminen tai jopa lomien suunnittelu voivat tuntua riskialttiilta, jos työsuhteen jatkumisesta ei ole varmuutta.

Lisäksi määräaikaisessa työsuhteessa oleva työntekijä on usein heikommassa neuvotteluasemassa. On vaikeampi tuoda esiin epäkohtia työpaikalla tai vaatia parempia ehtoja, jos pelkona on, ettei sopimusta uusita.

Muutokselle ei pystytä osoittamaan työllisyysvaikutusta. Mutta, jos vakituiset työsuhteet vähentyvät ja tilalle syntyy epävarmempia, lyhyempiä työsuhteita. Pitkällä aikavälillä tämä heikentää työn tuottavuutta, työhyvinvointia ja sitoutumista. Pätkätyöt synnyttävät herkästi hetken moraalia.

Lakiesityksessä myönnetään, että se lisää raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Tasa-arvovaltuutettu on todennut, että valtaosa raskaus- ja perhevapaa syrjinnästä liittyy määräaikaisiin työsuhteisiin. Alhaisen syntyvyyden Suomessa lakimuutos on silkkaa typeryyttä.

Muutos vaikuttaa eniten naisiin ja nuoriin ja niihin, jotka ovat vasta tulossa työmarkkinoille. Heidän asemansa on jo valmiiksi epävarmempi ja määräaikaisuuksien lisääntyminen voi lukita heidät epävarmuuden kierteeseen vuosiksi. 

Tämän tiedämme 90-luvun laman määräaikaisista työsuhteista. Erityisesti nuorten naisten kohdalla pätkätyöt kulkivat silloin työmarkkinoille tulleiden naisten taakkana myös myöhemmin.

Muutos on arvovalinta siitä, millaista työelämää Suomessa halutaan rakentaa. Erityisesti naisille ja nuorille. Haluammeko yhteiskunnan, jossa yhä useampi elää epävarmuudessa, vai sellaisen, jossa työ tarjoaa elannon, vakautta ja tulevaisuususkoa.

Tarja Filatov: Rollaattorimarssi vaatii hyvää elämää ikäihmisille

”Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori?” Näin kysyi kirjailija Eeva Kilpi. Kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Suomi on yksi maailman ikääntyneimmistä maista. Pidentynyt elinikä on osoitus onnistumisesta. Terveydenhuoltomme on tehnyt hyvää työtä ja pidentänyt elämää.

Mutta pidempi elämä ei yksin riitä. Ratkaisevaa on, millaisena ja miten täyttä elämää pystymme elämään ikääntyessämme.

Ikääntyneet ihmiset ovat suuri voimavara yhteiskunnalle.

Neljä viidestä isovanhemmasta tukee lapsiperheiden arkea.

Ystäväni oli Brysselissä arvostetussa ja hyvin palkatussa työssä, mutta hän palasi takaisin Suomeen. Kun kysyin miksi, hän vastasi, että siellä ei ole isovanhempia – pienten lasten perheelle arvokasta tukea.

Omaishoitajat tekevät rahassa mittaamattoman arvokasta työtä.

Ikäihmisten hoivapaikat eivät ikinä saisi riittävää määrää työntekijöitä, jos kaikki hoidettaisiin ympärivuorokautisessa hoivassa.

Vapaaehtoistyössä aktiivisia ovat ikääntyneet ihmiset. Moni aloittaa uuden uran toisten auttajana, kun jää eläkkeelle.

Tämä rollaattorimarssi on oodi hyvälle ikääntymiselle. Kunnianosoitus ikäihmisille – mutta ehkä hätähuuto riittävien sekä laadukkaiden palvelujen ja tuen puolesta.

Viime vuosikymmenten aikana maailma on todella keskittynyt ihmisten fyysiseen hyvinvointiin.

Sairauksia ja niiden parannuskeinoja tutkitaan paljon. Elinajan odote on kasvanut.

Kaiken tämän edistyksen keskellä olemme panostaneet aivan liian vähän ikäihmisten elämänlaadun parantamiseen ja vanhusten hyvinvoinnin kehittämiseen – kuntoutukseen ja ennakointiin.

Koska elämme kauemmin, saamamme lisävuodet tulisi olla laatuaikaa.

Kun puhumme ikääntymisestä, puhumme lopulta elämästä kokonaisuutena. Me kaikki vanhenemme heti synnyttyämme tasaista tahtia.

Puhumme siitä, millaiseksi elämämme rakennamme vuosien varrella ja millaisena sen kohtaamme vanhempana.

Ja siitä, miten yhteiskunta kohtelee ikääntyneitä ihmisiä.

Hyvä vanhuus ei tarkoita pelkästään monia ikävuosia.

Se tarkoittaa arvokasta, turvallista ja merkityksellistä elämää silloin, kun omat voimat vähenevät.

Hyvä vanhuus on aikaa, jolloin ihmisellä on oikeus olla oma itsensä – ei pelkkä hoivan kohde, vaan edelleen täysivaltainen ihminen, jolla on oma historia, oikeutettuja toiveita ja oma ääni.

Siksi tarvitsemme toimia, joilla turvataan itsemääräämisoikeus ikäihmisten palveluissa.

Yksi hyvän ikääntymisen tärkeimmistä tekijöistä on koko elämän mittainen yhteys toisiin ihmisiin.

Yksinäisyys voi satuttaa enemmän kuin mikään fyysinen vaiva.

Siksi meidän jokaisen vastuulla on huolehtia siitä, että kukaan ei jää näkymättömäksi.

Me tarvitsemme toisiamme – muksusta mummoon ja vauvasta vaariin.

Hyvä vanhuus on turvallisuutta.

Se tarkoittaa sitä, että apua on saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan.

Se tarkoittaa, että arki on ennakoitavaa ja luotettavaa.

Se on luottamusta siihen, ettei tarvitse pärjätä yksin.

Hyvä ikääntyminen on ennen kaikkea elämän merkityksellisyyttä loppuun asti.

Ihminen tarvitsee tunteen siitä, että on tärkeä – että hänen kokemuksensa ja elämänviisautensa ovat tärkeitä.

Tämä tarve ei lopu vuosien karttuessa.

Hyvään ikääntymiseen kuuluu tunne osallisuudesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa.

Ikäihmiset kokevat osattomuutta demokraattisessa vaikuttamisessa, kertoo tuore sukupolvibarometri.

Ei mikään ihme, koska ikääntymiseen liittyvä julkinen puhe on liian usein ongelmakeskeistä tai alistavaa.

Tämä hieno rollaattorimarssi haluaa muuttaa negatiivisen puheen suuntaa.

Kertoa voimavaroista, pelkäämättä puhua ongelmista.

Sukupolvibarometrin mukaan eri sukupolvet haluavat kohdata enemmän toisiaan.

Kohtaamiset lisäisivät keskinäistä ymmärrystä ja vahvistaisivat osallisuutta.

Ihmiset elävät pidempään, ja se edellyttää lisää foorumeita, joissa eri-ikäiset ihmiset voivat osallistua ja kohdata toisiaan.

Lailla ei voi säätää ystävyydestä eikä rahalla voi ystäviä ostaa, mutta yhteiskunnan tehtävä on tarjota foorumeita yhteisöllisyydelle, jossa ystävyyksiä voi syntyä.

Järjestöjen toiminta on tästä yksi hyvä esimerkki.

Järjestöt tavoittavat ja tarjoavat myös apua heille, joita virallinen Suomi ei tavoita.

Järjestöt pitävät heidän puoltaan, joiden oma ääni ei aina kuulu.

Mutta yksinäisyyden ehkäisy on meidän kaikkien vastuulla.

Hyvät kuulijat,

Vanhuus ei ole elämän sivulause, vaan yksi elämän tärkeistä luvuista.

Me voimme kaikki vaikuttaa siihen, millaiseksi vanhuus muodostuu – niin omamme kuin muidenkin.

Rakennamme sitä arjen teoilla, asenteilla ja päätöksillä jo tänään ja tulevaisuudessa.

Hyvä vanhuus ei synny sattumalta. Se syntyy kunnioituksesta, huolenpidosta ja siitä, että näemme toisissamme ihmisen iästä riippumatta.

Kun rakennamme mahdollisuutta hyvään ikääntymiseen, on muistettava, että ikäihmiset eivät ole yhtenäinen joukko.

Yhä useampi elää aktiivista, osallistuvaa elämää. Ikääntyneet ovat voimavara perheissä, vapaaehtoistyössä, järjestöissä ja työelämässäkin.

Samaan aikaan, kun toiset elävät uudelleen elämänsä kevättä, kaikkein hauraimpien ikäihmisten arki on yhä raskaampaa.

Kotihoidon asiakkaat tarvitsevat entistä enemmän apua ja tukea.

On hämmentävää, että valtakunnan tasolla kotihoidon asiakkaita on vähemmän kuin aiemmin, vaikka Suomi ikääntyy – ja vaikka paremman kotihoivan piti ehkäistä ympärivuorokautisen hoivan tarvetta.

Eihän sen niin pitänyt mennä.

Ympärivuorokautiseen hoivaan ei aina pääse silloin, kun tarve on ilmeinen.

Eihän se niin saa mennä.

Turvallisuudesta puhutaan paljon ja isoon ääneen tänä viheliäisenä aikana, mutta arjen turvallisuus kaatuu jonoihin ja liian tiukkoihin kriteereihin.

Yhteisöllinen asuminen on ilman pelisääntöjä paikoittain melkoinen maksujen villi länsi.

Eihän se niin saa olla.

Tarvitsemme lainsäädäntöä, joka määrittää maksut ja turvaa sisällön.

Hyvät rollaattorimarssilaiset,

Koti on hyvä paikka asua – mutta se ei saa muuttua pelottavaksi paikaksi.

Suomi valittiin jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi.

Kärkisijamme kertoo, että olemme monessa onnistuneet. Hyvinvointivaltion rakenteet ovat turvanneet elämän riskeissä.

Meidän kannattaa olla iloisia vertailun tuloksista, mutta emme voi olla tyytyväisiä, koska onnellisuus ei jakaudu tasan.

Epävarmuus on alkanut näkyä ihmisten ajatuksissa. Luottamusindeksi syöksyy alaspäin.

Ikääntyneistä enää viidennes uskoo, että he saavat aikanaan tarvitsemansa hoivan.

Kannattaa muistaa, että onnellisuus ei synny sattumalta.

Se rakennetaan yhdessä ja ennen muuta pitämällä kaikki mukana.

Ei riitä, että olemme hyvä maa kahdelle kolmasosalle suomalaisista.

Arvoisa yleisö,

Hyvinvointialueiden säästöpaineissa katse kääntyy teknologiaan. Turvanapit, lääkerobotit ja etäyhteydet voivat helpottaa arkea. Mutta teknologia ei korvaa ihmistä.

Teknologia ei taputa lohduttavasti olkapäälle eikä tekoäly ole aidosti empaattinen. Me tarvitsemme toisiamme ihmisinä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita uudistettaessa on huolehdittava siitä, että ihmiset eivät syrjäydy palveluista puutteellisten digitaitojen vuoksi.

Uutta teknologiaa on käytettävä ehdottomasti enemmän terveys- ja hoivapalvelujen henkilökunnan työn helpottamiseksi, mutta harkiten palveluja käyttävien ihmisten kohdalla.

Digipalvelut ovat ajasta ja paikasta riippumattomia. Ne säästävät resursseja ja tuovat tehokkuutta. Jos palvelun tarvitsijan digitaidot eivät riitä, hyöty kääntyy haitaksi.

On muistettava, että kasvokkaista palvelua tarvitaan yhä.

Digi on mahdollisuus. Sen avulla melkein koko maailma on auki omassa kodissasi.

Digitalisaation ansiosta kauppareissun, viranomaispalvelun ja joskus jopa lääkärissä käynnin voi hoitaa kotona keittiön pöydän ääressä, jos osaa netin kieltä ja kiemuroita.

Isäni, joka on yhdeksänkymppinen, laittoi muutama vuosi sitten viestin, että soita heti.

Hätäännyin, koska hän ei yleensä laita sellaisia viestejä.

Kun pääsin soittamaan, puhelimeen vastasi rauhallinen isäni ja totesi, ettei tässä enää mitään. Hän olisi vain kysynyt, miten granaattiomena kuoritaan, mutta löysi ohjeen YouTubesta.

Ikäihminenkin voi oppia, mutta kaikki eivät ole saaneet bittivirtaa geeniperintönä.

Eikä kaikkien tarvitse osata puhua digiä.

Eivätkä kaikki halua oppia.

Taustalla voi olla digimaailman vieraus, pelko tietoturvasta, pelko identiteettivarkaudesta tai siitä, että virhe tulee kalliiksi.

On kehitettävä digitaalisia palveluita, jotka osaavat puhua paremmin mummoa ja pappaa.

Hyvät ystävät,

Arvokas ikääntyminen edellyttää toimivaa terveydenhoitoa, riittävää kotihoitoa ja oikea-aikaista pääsyä hoivaan.

Se edellyttää päätöksiä, joissa ihmisen arvosta ei säästetä.

Ihmisillä on oikeus elää täyttä elämää kaikenikäisinä.

Ikääntyminen on onnistumisen merkki.

Ikääntyminen ei ole ongelma.

Se, että meillä on liian vähän työikäisiä, on.

Ja se, että kaikille ei ole töitä, vaikka hoivassa on tekemisen tarvetta yllin kyllin.

Kiitos kaikille rollaattorimarssille osallistuneille. Toivon teille hyviä kohtaamisia.

Kiitos siitä, että pidätte ääntä – koska kaikki eivät jaksa.

Kiitos siitä, että tuotatte ikäihmisten ongelmia näkyviksi ja puutteita esiin, koska liian helposti asiat ovat teoriassa hyvin, mutta elävä elämä ei tottele teorioita.

Kiitos siitä, että muistutatte ikääntymisen voimavaroista, koska tavoitteenamme pitää olla hyvä Suomi kaikille.

Iso kiitos järjestöille ja järjestöjen aktiiveille, koska te teette tällaiset tapahtumat mahdollisiksi, rollaattoreilla ja ilman.

(Puheeni Hämeenlinnan Rollaattorimarssilla perjantaina 8.5.)

Tarja Filatov: Kriisin kestävyys syntyy yhteisestä voimasta

Me elämme poikkeuksellisen epävarmaa aikaa. Olemme keskellä suurta yhteiskunnallista murrosta, joka ulottuu kaikille elämänalueille.  Näissä oloissa on erityisen tärkeää pitää hyvää huolta yhteisestä Suomesta. 

Kyse ei ole vain yhdestä muutoksesta, vaan läsnä on iso joukko muutoksia. 

Vastassamme on monenlaisia viheliäisiä haasteita: maailman mittakaavassa ilmastonmuutos ja luontokato, teknologian ja demokratian murros, Ukrainan sota, Iranin sota ja kasvavat geopoliittiset jännitteet, väestönkasvu, muuttoliikkeet ja rasismi.  

Kotimaassa valtiontalouden velkaantuminen ja hyvinvointialueiden resurssipula ja mielenterveyskriisi. Eriarvoistuminen ja syrjäytyminen. Työn muutos ja teknologian riskit. 

Luetteloa voisi vielä jatkaa. Ehkä siksi tilannetta on alettu kuvata sanalla monikriisi. Monikriisissä useat kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toistensa vaikutuksia.  

Tilanne vaatii meiltä erityistä viisautta. Emme voi hoitaa yhtä ongelmaa kerrallaan, vaan tekojemme vaikuttavuutta on arvioitava entistä enemmän useammalla osa-alueella. 

Monikriisin olennainen piirre on sen systeemisyys – kriisien vaikutukset ulottuvat laajasti sosiaalisiin, ekologisiin ja taloudellisiin järjestelmiin, mikä monimutkaistaa niiden ratkaisemista.  

Usein sanotaan, että ei pidä jättää hyvää kriisiä käyttämättä. Suuret haasteet pitää kääntää uudistamisen voimaksi.  

Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ja siksi haasteisiin on vastattava yhdessä.  

Muutoinkin yhteisten ratkaisujen etsiminen isoissa kysymyksissä on arvo, joka heijastuu positiivisesti ympäristöönsä. 

Monikriisin ajassa keskeiseksi kysymykseksi nousee, mikä pitää yhteiskunnan koossa ja kantaa meitä epävarmuuden yli. Tässä korostuu kriisinkestävyys, se, miten hyvin selviämme yhdessä vaikeista ajoista. 

Bantujen tavatessa ystäviään, he eivät kysele kuulumisia, vaan onko sinulla voimaa? Bantut eivät pelkää toisten kykyjä eivätkä hyvyyttä, vaan ajattelevat, että itsekin voi voimaantua toisen vahvuuksista. 

Uskon, että kriisinkestävyys ei synny yksittäisestä tekijästä, vaan monen asian yhteisvaikutuksesta. Se rakentuu arvoista, kokemuksista ja siitä, kuinka toimivaksi ja oikeudenmukaiseksi ihmiset kokevat yhteiskuntansa.  

Ensinnä: luottamus on tärkeä perusta. Kun ihmiset luottavat viranomaisiin, päätöksentekoon ja toisiinsa, he ovat valmiimpia toimimaan yhteisen hyvän eteen myös vaikeina aikoina ja vaikeissa asioissa. 

Toiseksi: tarvitaan kokemus oikeudenmukaisuudesta ja osallisuudesta.

Ihmiset puolustavat sellaista yhteiskuntaa, jossa he kokevat tulevansa kohdelluiksi reilusti ja jossa heillä on mahdollisuus vaikuttaa. Osallisuus vahvistaa tunnetta siitä, että “tämä on myös minun yhteiskuntani”. 

Kolmanneksi: arjen turvallisuus ja hyvinvointi. Hyvä koulutus, toimiva terveydenhuolto ja sosiaalinen turva luovat perustan, jonka varaan kriisinkestävyys rakentuu. Kun arki toimii, ihmisillä on enemmän voimavaroja kohdata poikkeustilanteita. 

Neljänneksi: yhteisöllisyys ja sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä.

Naapurit, perhe, ystävät ja paikallisyhteisöt ovat usein ensimmäinen tuki kriisissä. Yhteenkuuluvuuden tunne lisää halua auttaa muita ja pysyä mukana yhteisessä ponnistuksessa. 

Viidenneksi: tieto ja ajantasainen osaaminen helpottavat.

Kansalaisten kriisitietoisuus esimerkiksi ensiaputaidot, varautuminen kotona ja ymmärrys siitä, miten toimia häiriötilanteissa lisää hallinnan tunnetta.  

Kun tietää mitä tehdä, pelko vähenee. Luottamus puolustusvoimiin, pelastusviranomaisiin ja kokonaisturvallisuuden rakenteisiin vahvistaa tunnetta siitä, että yhteiskunta pystyy suojelemaan kansalaisiaan. 

Kriisien kohdatessa tarvitsemme hyvää johtamista. Selkeä, rauhallinen ja inhimillinen johtaminen lisää turvallisuuden tunnetta. Epävarmuuden keskellä ihmiset tarvitsevat suuntaa ja ymmärrettävää tietoa. 

Henkinen kriisinkestävyys, kyky sietää epävarmuutta, käsitellä pelkoa ja sopeutua muutoksiin on keskeinen osa yhteiskunnan kestävyyttä. Tätä vahvistavat esimerkiksi koulutus, kulttuuri ja avoin keskustelu vaikeistakin asioista. 

Lopulta kyse on siitä, kokevatko ihmiset olevansa osa jotakin sellaista, jota kannattaa suojella – ja luottavatko he siihen, etteivät he ole yksin kriisin hetkellä.   

Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle. Sille että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua. 

Vaikeina aikoina on katsottava toisiamme rohkeasti silmiin ja tehtävä työtä oikeudenmukaisemman ja reilumman Suomen puolesta. 

Suomessa meillä on paljon, mistä voimme olla ylpeitä. Meillä on vahva perinne yhteisvastuusta ja siitä ajatuksesta, että jokainen pidetään mukana. Mutta nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne ovat valintoja, joita meidän on tehtävä yhä uudelleen. 

Siksi yhdessä selviytyminen on myös tulevaisuuden kysymys.  

Minkälaisen yhteiskunnan haluamme jättää seuraaville sukupolville? Sellaisenko, jossa jokainen pärjää yksin vai sellaisen, jossa kukaan ei jää yksin? 

On vain yksi yhteinen Suomi. Ja sen tulevaisuus tehdään yhdessä. Voimaannumme toisistamme. 

Näitä ja monia muita asioita pohdiskelin puheessani Kiven Killan tilaisuudessa Nurmijärvellä. 

Tarja Filatov: Liian sairas työhön, liian terve eläkkeelle

Liian terve työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta liian sairas päästäkseen työhön. Luulen, että moni pitkään työttömänä ollut kokee, että työelämän vaatimukset ovat liian kovia omaan toimintakykyyn nähden. Samalla kokee tippuvansa järjestelmien väliin. 

Palvelut tulevat liian usein sosialiturvaetuuden mukaisesti, ei työttömän ihmisen tarpeen mukaan. Lisäksi palveluita ylipäätään on liian heikosti tarjolla ja yhteiskunnan velvoite tarjota työllistymistä edistäviä palveluita on melko ohut. 

Olin tänään paneelissa, jossa käsiteltiin työttömien tosiasiallista työkyvyttömyyttä. 

Ollessani työministerinä tämä problematiikka tuli liiankin tutuksi. Olin mukana erään työllisyyshankkeen tilaisuudessa, jossa asiakkaista suurempi osa kuoli hankkeen aikana kuin työllistyi. Tämä julma esimerkki kertoi siitä, kuinka heikossa terveydellisessä kunnossa olevia ihmisiä yritettiin työllistää.

Rakensimme silloin työttömien terveystarkastukset ja ns. ELMA-mallin, jolla autettiin työtöntä selvittämään, olisiko hänellä oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Monella oli. 

Työvoiman monialainen palvelu syntyi tuolloin: työvoimapalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä Kelan kuntoutustuet tuotiin yhteen. 

Teimmepä myös kertaratkaisun, jonka avulla pitkään työttömänä olleet ikääntyneet työttömät saivat oikeuden eläkkeeseen ilman työkyvyttömyyteen liittyvää diagnoosia. Nämä kaikki mallit on sittemmin purettu. Ja tuntuu, että historia toistaa itseään. Nyt puhutaan samoista välineistä jälleen. 

Olivatpa tämän ajan välineet mitä tahansa, niiden on tunnistettava asiakkaiden moninaisuus ja hyväksyttävä tulosten vaihtelevuus. 

Nykyisissä massatyöttömyyden oloissa ihmisiä ei ehditä auttaa riittävästi, ikääntyneiden työllisyysaste on parantunut paljon, mutta samalla ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömyys kasvaa. 

Työttömyysturvalta odotetaan yhä kaikkien ihmisten työllistyvän avoimille työmarkkinoille, vaikka joukossa on paljon ihmisiä, joiden kohdalla tervehtyminen, kuntoutuminen ja elämän hallinnan saavuttaminen pitäisi olla ensisijaisia tavoitteita. Työllistyminen sitten seuraavalla portaalla. Kannustekeskustelu tunnistaa vain työllistymisen ja entistä enemmän kokoaikatyöllistymisen, ei muita tavoitteita. 

Työmarkkinatuki, nyttemmin yleistuki, pitää sisällään monenkuntoisia  ihmisiä, hallituksen toimeentulotukiuudistuksen jälkeen yhä enemmän myös kokoaikatyöhön tai ylipäätään työhön kykenemättömiä ihmisiä. Mutta yhteiskunta hyväksyy vain yhden päämäärän työllistymisen. 

Olisi jo aika tunnustaa, että kaikkien kohdalla ensisijainen tavoite ei ole avoimille työmarkkinoille sijoittuminen, vaan terveyteen ja työkykyyn liittyvät tavoitteet. Tämä toimintakykyyn liittyvät tavoitteet pitäisi myös hyväksyä tuloksiksi.

Suomessa on totuttu siihen, että työntekijää ”jumpataan”, jotta hän sopisi tarjolla oleviin työpaikkoihin. Ihmistä yritetään muokata työhön sopivaksi, vaikka yhtä lailla työtä pitää räätälöidä ihmiselle sopivaksi. Kaikki eivät pärjää kilpailluilla avoimilla työmarkkinoilla, mutta heillä voi silti olla paljon annettavaa hyvinvointivaltiolle. Siksi välityömarkkinat kannattaa elvyttää. Niiden avulla voidaan tukea sotepalveluita ja tuoda ihmisille merkityksellistä tekemistä ja pitää ihmiset paremmin osallisina.

Tarja Filatov: Järjestöjä tarvitaan ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi

Järjestöt ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet käytännönläheisiä toimintamalleja, joilla on tuettu yhteiskuntaa ja sen jäseniä – erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Ne ehkäisevät ongelmien syntymistä, tarjoavat vertaistukea, edistävät terveyttä ja vahvistavat osallisuutta.  

Sotejärjestöjen rahoituksesta on leikattu Orpo-Purran hallituksen toimin lähes 40 prosenttia. Järjestöt ovat supistaneet toimintaansa ja joutuneet irtisanomaan työntekijöitään. Toiminnan supistuminen tai jopa päättyminen vie kertaheitolla mukanaan valtavan tietotaidon ja erityisosaamisen, joka järjestöjen varassa lepää. 

Leikkaukset uhkaavat yhä järjestöjä, jotka auttavat esimerkiksi väkivallan ja rikosten uhreja, mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä tai perheitä, jotka kamppailevat arjen haasteiden keskellä. Ilman järjestöjen tukea ongelmat vaikeutuvat ja julkisten palvelujen kuormitus kasvaa. Tämä tulee pitkällä aikavälillä kalliiksi – sekä taloudellisesti että inhimillisesti. 

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne ihmiset ja erityisryhmät, joiden tarpeisiin julkinen sektori ei yksin pysty vastaamaan. Järjestöt tuottavat palveluita, joille ei ole vastinetta muualla. Ilman järjestöjen erityisosaamista voi käydä niin, ettei kukaan ota heistä koppia. 

Vapaaehtoistyön arvoa ei voi aliarvioida. Suomessa sen on arvioitu olevan yli kolmen miljardin euron arvoista vuosittain.  

Jokainen euro, joka sijoitetaan vapaaehtoistyöhön, tuottaa yli kuuden euron verran yhteistä hyvää. Vapaaehtoistyötä tehdään lähes 300 miljoonaa tuntia vuodessa. Tämä työ ei synny itsestään, eikä sitä voi korvata yritykset tai julkinen sektori.  

Järjestöjen ja yhteisöjen toiminta lakkaisi käytännössä ilman vapaaehtoistoimijoita, mutta tämä työ tarvitsee tuekseen myös vakaan julkisen rahoituksen. Vapaaehtoiset on koulutettava, työ on organisoitava ja siihen tarvitaan resursseja. 

Talousviisaus ei tarkoita vain menojen leikkaamista, vaan sitä, että osataan nähdä, mihin sijoitettu euro tuottaa eniten. Järjestöiltä säästäminen ei ole viisasta taloudenpitoa. Se on säästöä, jonka seurauksia korjaamme pitkään ja kalliisti.  

Järjestöjen työ on tuloksellista ja vaikuttavaa. STEA seuraa tiiviisti sote-järjestöjen valtionavustusten käyttöä, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. STEAn valtioavustuksilla tuotetaan vuosittain noin 10 miljoonaa kohtaamista hyvinvoinnin ja terveyden tueksi. 

Järjestöjä on monenlaisia: osa toimii lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin, osa tuottaa osan palveluistaan kilpailluille markkinoille, osa toimii asiantuntijajärjestöinä, joiden sivuilta sotealan ammattilaisetkin hakevat tietoa. Osa tekee kaikkea tätä. 

Järjestöt ovat toimineet vahvana pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisijänä ja tarjonneet mahdollisuuksia osallistua työelämään myös heille, jotka eivät markkinaehtoisesti toimivien yritysten kriteereihin yllä. Työllä on lisätty hyvinvointia, tuotettu kotiapua sotaveteraaneille, autettu ikäihmisiä selviämään kotona pihatöillä ja siivousavulla, tarjottu kauppakassipalvelua, ulkoilutettu vanhuksia ja paljon muuta. Tämä välityömarkkina on ajettu työllisyyspolitiikassa lähes kokonaan alas, vaikka sitä tarvittaisiin kipeästi suppenevien julkisten vanhuspalveluiden tueksi. 

Mitä sote-järjestöjen valtionavustuksilla konkreettisesti saadaan aikaan?

• Ennaltaehkäistään ongelmien syntyä. Esimerkiksi päihdekasvatuksella ehkäistään riippuvuuksia ja yksinäisyystyöllä vähennetään yksinäisyydestä aiheutuvia kustannuksia.

• Ehkäistään kalliimpien palveluiden tarvetta matalan kynnyksen työllä. Esimerkiksi kriisipuhelimet ja chatit auttavat mm. väkivallan uhreja, mielenterveyden ongelmissa ja monessa muussa. 

• Toimitaan sotepalveluiden kumppanina ja täydentäjänä hyödyntämällä esimerkiksi vertaistukea, vapaaehtoisuutta ja kokemusasiantuntijuutta.

• Vahvistetaan väestön opiskelu-, työ- ja toimintakykyä väestön, joka tukee osaamisen kasvua ja työllisyyttä. Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja resilienssiä väestön hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden vahvistamiseksi.

• Toimitaan elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan rakentajana esimerkiksi lisäämällä väestön osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Järjestöt puhuvat niiden puolesta, joilla itsellään ei ole ääntä. Heikentämällä järjestöjä heikennetään demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa. Ehkä tässä onkin se leikkausvimman ydin syy.  

Järjestöt ovat tehneet näkyväksi asiantuntevin laskelmin ja vaikutusanalyysein, että osa vaikkapa sosiaaliturvan leikkauksista kasautuu kipeästi, lisää köyhyyttä ja yhteiskunnan kustannuksia toisaalla. 

On lyhytnäköistä unohtaa, miten tärkeää järjestöjen työ on ollut suomalaisen hyvinvoinnin ja vakauden kannalta. Järjestöjen tekemä työ tulee näkyväksi erityisesti silloin, kun se jää tekemättä.  

Juuri nyt, kun säästöt purevat hyvinvointipalveluihin ja pienituloisiin ihmisiin, järjestöjen työtä tarvitaan enemmän, ei vähemmän. 

Ehkä surullisinta järjestöjen rahoituksen leikkausvimmassa on tapa, jolla sitä perustellaan. Siinä mitätöidään järjestöissä toimivien ihmisten osaaminen ja työpanos, vaikka se on tutkitusti ammattitaitoista ja tuloksellista. Järjellä ja sydämellä tehtyä. Toisten auttamiseksi.

Tarja Filatov: Nuoruuden painekattila

Lapsuudessani ruokaa keitettiin painekattilassa. Mikroa ei ollut. Paine nopeutti ruuan kypsymistä. Kattila oli kuin hornantuutti, siitä suhisi kuumaa höyryä voimalla. Kattilassa oli turvatulppa, joka rauhotti. Sen tehtävä oli estää ylipaine ja räjähdys. Samaa turvaa yhteiskunnan pitäisi kyetä tarjoamaan nuorelle. Tasata paineita ja estää räjähdys.

Nykynuoruus näyttää painekattilassa kiehumiselta. Vaadimmeko nykynuorilta liikaa ja liian nopeasti? Palava maailma, arvojen ja asenteiden koveminen ja työttömyys kuormittavat aikaa, jonka pitäisi olla iloista ja onnellista täynnä uskoa tulevaisuuteen. Tänään julkaistiin uusi nuorisobarometri. Se on nuorten hätähuuto.

Nuorten tyytyväisyys elämään on laskenut merkittävästi. Vain 30 prosenttia antaa elämälleen nyt kouluarvosanaksi 9 tai 10. Vielä vuonna 2020 nuorista 56 prosenttia arvioi elämänsä vähintään kiitettäväksi.

Optimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuu vain 17 prosenttia nuorista. Määrä on alle puolet siitä, mitä se oli neljä vuotta sitten. Jo viime vuoden nuorisobarometri kertoi sanaa viestiä: nuorten usko omaan tulevaisuuteen oli romahtanut ennätysmatalalle.

Turvattomuutta nuorista kokee 60 prosenttia maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Toiseksi eniten turvattomuutta tuo yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. Vielä vuonna 2010 näin koki 9 prosenttia, nyt yli puolet nuorista. Työttömyys ruokkii epävarmuutta: 2/3 nuorista kokee, että työn saaminen aiheuttaa paineita.

Nuoruudestani on jo aikaa, joten yritä arvailla, mitä nykynuori ajattelee ja kokee. Mutta rohkenen silti kirjoittaa siitä, miltä nykynuoruus näyttää täältä kuusikymppisen perspektiivistä.

Pitäisi opiskella nopeasti ja hyvin, jotta pääsee opiskelemaan ammatin nopeasti ja hyvin, jotta työllistyy nopeasti ja hyvin.

Pitäisi näyttää kauniilta ja hyvinvoivalta, olla aktiivinen ja energinen, koska muutkin ovat. Tai ainakin niin suodatettu somemaailma vakuuttaa. 

Lisäksi tulee huoli ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, sodasta, pandemioista, hallitsemattomista pakolaisaalloista ja monista muista aikamme viheliäisistä haasteista. 

Osaan kuvitella mitä nuori minä tuntisi näissä kaikissa paineissa. Luulenpa, että sanavalintani tilanteen kuvaamiseksi ei ole painokelpoista.

Säästäminen nuorten toimeentulosta ja tuesta saattaa tullaa sairaan kalliiksi.

Opiskelu on investointi itseen. Opiskelijan toimeentulon ei tarvitse olla yhtä korkea kin eläkeläisen, mutta kuinka niukka se saa olla? Nyt opiskelijan toimeentulo on alhaisin kaikista tulonsiirroista. Jos mieli ei ole täynnä opiskeluintoa, siihen ei juurikaan kannusteta. Toimeentulotueltakin ohjataan hakemaan töitä, joita ei löydy. Opiskeluun motivointi tai oman alan löytämisessä auttaminen on vähäisempää.

Nuorena on oikeus elää täyttä elämää. Jos koko elämä muodostuu sitkun-ratkaisuista nuoruus menee elämättä ohi. Opiskelijoille on tolkutettu, että ottakaa lainaa ja opiskelkaa nopeasti, niin saatte osan lainasta anteeksi. Korkojen ollessa lähellä nollaa tämä oli joten kuten siedettävää. Mutta nyt tilanne on toinen. Korkojen ennustaminen on vaikeaa ja elämisen hinta on noussut. Laina kasvattaa epävarmuutta. Työllistyminen korkeankin koulutuksen jälkeen epävarmaa.

Töitä on tarjolla merkittävästi vähemmän. Nuorten aikuisten pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut tällä vuosikymmenellä noin kolminkertaiseksi. 

Pätkätyö luo hetken moraalia

Kestävyysvaje, huoltosuhde, inflaatio, korot, velkajarru ovat aikamme mörköjä. Niihin liittyy aitoa haastetta, mutta myös yön pimeydessä kasvatettuja kauhuja. Niihin pitää löytää ratkaisuja, mutta niiden varjolla ei saisi oikeuttaa toimia, jotka tuhoavat nuorten tulevaisuuden uskoa ja unelmia. Ratkaisujen pitäisi olla sukupolvien näkökulmasta reiluja ja tulonjaon näkökulmasta oikeudenmukaisia.

Jos samaan aikaan helpotetaan pätkätöiden teettämistä ja heikennetään irtisanomissuojaa, saatetaan saada muutama työpaikka lisää. Mutta samalla vahvistetaan sitä piilojarrua, joka syö kulutusta ja mahdollisia työpaikkoja kotimarkkinoillamme. Kannattaa muistaa, että pätkätyöt synnyttävät hetken moraalia. Jos työnantaja ei sitoudu työntekijöihinsä, eivät työntekijätkään sitoudu työhönsä.

Tulisi ehkäistä lapsiperheköyhyyttä, koska ihminen kantaa lapsuuden kokemuksia läpi elämänsä. Panostaa koulutukseen ja tukea työhön pääsyä. Panostaa nuorten koutsaamiseen työuran alkupäässä. Kaikki eivät ole heti osaavia, tehokkaita ja itseohjautuvia työntekijöitä. Moni tarvitsee enemmän ohjausta ja perehdytystä, koska työelämä on monimutkaistunut.

Huolehtia kuntoutuksesta, mielenterveyden tukemisesta ja nuorten osallisuudesta. Ylipäätään ottaa nuorten huolet vakavasti ja kohdata nuori arvostavasti.