Tänään pohdimme tulevaisuutta ja sitä, miten muuttuva toimintaympäristö haastaa meitä.
Yritämme varmasti tunnistaa nykypäivän kipupisteitä, sillä on tärkeää vahvistaa sitä mikä toimii ja korjata sitä mikä on rikki.
Saatamme hieman kurkistaa historiaan, koska kukapa ei ottaisi oppia jo tapahtuneesta.
Vastassamme on monenlaisia haasteita ja murroksia: ilmastonmuutos ja luontokato, teknologian ja demokratian murros, Ukrainan sota ja kasvavat geopoliittiset jännitteet, väestönkasvu, muuttoliikkeet ja rasismi.
Valtiontalouden velkaantuminen ja hyvinvointialueiden resurssipula ja mielenterveyskriisi. Eriarvoistuminen ja syrjäytyminen.
Luetteloa voisi vielä jatkaa. Ehkä siksi maailmanlaajuista tilannetta on alettu kuvata sanalla monikriisi.
Monikriisissä useat kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toistensa vaikutuksia.
Tilanne vaatii meiltä erityistä viisautta. Emme voi hoitaa yhtä ongelmaa kerrallaan, vaan tekojemme vaikuttavuutta on arvioitava entistä enemmän useammalla osa-alueella.
Monikriisin olennainen piirre on sen systeemisyys – kriisien vaikutukset ulottuvat laajasti sosiaalisiin, ekologisiin ja taloudellisiin järjestelmiin, mikä monimutkaistaa niiden ratkaisemista.
Elämme ajassa, jossa monikriisi määrittää yhä enemmän lasten ja nuorten elämää.
Suomi on rankattu monena vuonna maailman onnellisimmaksi kansaksi, mutta nuorilta kysyttäessä emme olekaan enää ykkösiä, vaan sijoituksemme tippuu.
Epävarmuuden keskellä lapset ja nuoret pohtivat, millainen tulevaisuus heitä odottaa ja miten he voivat valmistautua siihen.
Meidän aikuisten tehtävä on varmistaa, että lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tuen ja toivon, jotta he voivat kohdata tulevaisuuden luottavin mielin.
Ja jotta lapset ja nuoret ovat onnellisuusmittareiden ykkösiä.
Tulevaisuuden menestystä määrittää kyky uudistua.
Usein sanotaan, että ei pidä jättää hyvää kriisiä käyttämättä. Suuret haasteet pitää kääntää uudistamisen voimaksi.
Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ja siksi haasteisiin on vastattava yhdessä.
Muutoinkin yhteisten ratkaisujen etsiminen isoissa kysymyksissä on arvo, joka heijastuu positiivisesti ympäristöönsä.
Yhteisöllisyys on voima, joka liittää meidät toisiimme ja luo vahvan perustan hyvinvoivalle yhteiskunnalle. Myös luottamukselle.
Yhteisöllisyys on paljon enemmän kuin pelkkää fyysistä läsnäoloa samassa paikassa. Se on henkinen side, joka syntyy yhteisistä arvoista ja toisiamme kohtaan osoittamasta huolenpidosta.
Suomessa koulutus, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä tulonsiirrot ovat investointi ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointiin ja menestykseen.
Hyvinvointi tarvitsee vahvaa demokratiaa, sillä ilman sitä on lähes mahdoton rakentaa oikeusvaltiota tai hyvinvointivaltiota.
Ajattelen, että demokratiaan kasvetaan lähellä. Jos ihminen ei voi vaikuttaa oman päiväkodin, koulun, työpaikan tai kuntansa asioihin, on vaikea uskoa, että valtakunnallisiin, saati sitten globaaleihin asioihin voidaan vaikuttaa.
On muistettava, että sillä, joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole suurin hätä.
On pyrittävä lukemaan yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja etsittävä keinoja kuulla heitä, jotka eivät aina edes näy..
Yhteiskunnan menestymiselle on tärkeää, että poliittiset päätökset lujittavat sosiaalisia siteitä ja parantavat yhteenkuuluvaisuutta.
Viime aikoina olen hyvin usein kysynyt itseltäni hiljaa mielessäni, mikä meissä on mennyt rikki?
Suomalaisen yhteiskunnan suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. Yhteiskunnallisen ryhmähengen rakentaminen. Tässä järjestöillä on iso rooli.
Jos Suomessa vahvistuu te ja me -ajattelu, Suomi muuttuu radikaalisti. On jo osin muuttunut.
Jos yhteistä ratkaisujen etsimisen pöytää ei enää ole, niin jää vain tiukka vääntö omista eduista, kun Suomi muuttuu saalistajien kentäksi.
Savannilla sanotaan, että pedon uhatessa ei saa juosta, koska vain ruoka juoksee.
Vaikeina aikoina on tärkeää, että katsomme toisiamme rohkeasti silmiin ja teemme työtä oikeudenmukaisemman ja reilumman Suomen puolesta.
Talouden ahdinko on Suomen savanni. Pedot syövät vain nälkäänsä. Entä ihmiset?
Nyt jos koskaan on tärkeää säilyttää maltti ja muistaa, että on vain yksi yhteinen Suomi. Vastakkainasettelun kasvattaminen heikentää meitä kaikkia.
Maailmalla eriarvoisuus synnyttää kriisejä, se synnyttää muuttoliikkeitä, se haastaa vakaitakin yhteiskuntia.
Suomessa eriarvoisuuden ehkäiseminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen ovat olleet yhteiskuntapolitiikan yhteisiä tavoitteita.
Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Se mahdollistaa jokaisen voimavarojen käytön täysimääräisesti yksilön itsensä ja koko yhteiskunnan hyväksi.
Liian usein väitetään, että on vain itsestä kiinni, pärjääkö elämässä. Onko?
Voimme toki itse vaikuttaa paljon, mutta kukaan ei valitse itse väkivaltaista perhetaustaa, vammautumista, sairastumista, irtisanomista jne.
Hyvinvointivaltion idea on, että me kaikki osallistumme kustannusten maksamiseen ja me kaikki hyödymme silloin, kun apua tarvitsemme.
Äidit eivät synnytä suoraan veronmaksajia, vaan vauvoja.
Siksi on tärkeää, että talouden tasapainottaminen tehdään reilulla ja oikeudenmukaisella tavalla.
Suomessa on vallinnut yhteinen näkemys siitä, että kannamme yhdessä laajaa sosiaalista vastuuta.
Hyvinvointivaltion verotus, tulonjakopolitiikka, sosiaaliturva ja palvelut ovat yhdessä toimineet liisterinä, jossa olemme kaikki kiinni.
Suomi tarvitsee eheyttävää yhteiskuntapolitiikkaa. Ei vastakkainasettelua.
Ensi- ja turvakotien liiton iso tavoite on, että jokainen on turvassa.
Lähiajan tavoitteet painottavat muun muassa vauva-ajan varhaisia vuosia, koska tiedämme, että niiden vaikutus kantaa läpi koko elämän.
Neuvolat ovat varhaisen tuen ja riskien tunnistamisen kivijalat. Laadukas varhaiskasvatus puolestaan vahvistaa yhdenvertaisuutta ja lapsen hyvää kehitystä.
Mutta kyse ei ole vain lapsista, myös vanhemmat tarvitsevat vaikeuksissa apua. Vanhempien pahoinvointi näkyy lasten arjessa.
Erityistä tukea tarvitsevat haavoittuvassa asemassa olevat lapset.
Tiedämme, että lastensuojelun tarve on kasvanut paljon. Lapset ja perheet eivät saa apua ajoissa. Tässä Suomen on pystyttävä parempaan.
Liian moni lapsi joutuu kokemaan kaltoinkohtelua, väkivaltaa tai altistuu perheväkivallalle kotonaan. Kynnys avun hakemiseen on korkea.
Palveluissa ei riittävästi tunnisteta lähisuhdeväkivaltaa eikä oteta sitä puheeksi. Tässä pystymme parempaan.
Lähisuhdeväkivallan kierre on katkaistavissa. Ilman apua jäämisestä seuraa psyykkisiä ja muita vaurioita sekä isot kustannukset.
Väkivalta ei ole perheen sisäinen asia. Se on rikos.
Köyhyyden vähentäminen ehkäisee monia muita ongelmia. Ei lisätä ehdoin tahdoin lapsiperheköyhyyttä. Säästetään lapset säästöiltä.
On muistettava, että köyhyys ei ole vain rahan puutetta, vaan se on myös emotionaalista ja sosiaalista köyhyyttä.
Vaurioittavinta on vauvaperheköyhyys. Se näkyy myöhemmin muita yleisempinä mielenterveys-, päihde- ja syrjäytymisongelmina.
Köyhyys sulkee lapsen monista muille lapsille kuuluvista mahdollisuuksista mm. harrastuksista, joskus kaveripiiristäkin.
Tähän meillä ei yksinkertaisesti ole varaa!
Järjestöillä on hyvinvoinnin kasvattamisessa moninainen rooli.
Toimiva ja autonominen kansalaisyhteiskunta on demokraattisen yhteiskunnan perusta.
Järjestöt mahdollistavat ihmisten osallistumisen, keskinäisen avun ja vaikuttamisen.
Järjestöt tavoittavat niitä avuntarvitsijoita, joita virallinen Suomi ei kykene auttamaan.
Me tarvitsemme toimivan kansalaisyhteiskunnan, me tarvitsemme tukea vapaaehtoistyölle ja järjestöille.
Raju järjestöiltä leikkaaminen tulee sairaan kalliiksi. Kohtuullistetaan leikkauksia.
Huolehditaan yhdessä siitä, että jokainen on turvassa.
(Avauspuheenvuoro Ensi- ja turvakotien liiton ETKL:n seminaarissa “Yhteiskunnallinen muutos haastaa - arvot kantavat” 19.9.2024)
