Tarja Filatov: Järjestöjä tarvitaan ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi

Järjestöt ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet käytännönläheisiä toimintamalleja, joilla on tuettu yhteiskuntaa ja sen jäseniä – erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Ne ehkäisevät ongelmien syntymistä, tarjoavat vertaistukea, edistävät terveyttä ja vahvistavat osallisuutta.  

Sotejärjestöjen rahoituksesta on leikattu Orpo-Purran hallituksen toimin lähes 40 prosenttia. Järjestöt ovat supistaneet toimintaansa ja joutuneet irtisanomaan työntekijöitään. Toiminnan supistuminen tai jopa päättyminen vie kertaheitolla mukanaan valtavan tietotaidon ja erityisosaamisen, joka järjestöjen varassa lepää. 

Leikkaukset uhkaavat yhä järjestöjä, jotka auttavat esimerkiksi väkivallan ja rikosten uhreja, mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä tai perheitä, jotka kamppailevat arjen haasteiden keskellä. Ilman järjestöjen tukea ongelmat vaikeutuvat ja julkisten palvelujen kuormitus kasvaa. Tämä tulee pitkällä aikavälillä kalliiksi – sekä taloudellisesti että inhimillisesti. 

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne ihmiset ja erityisryhmät, joiden tarpeisiin julkinen sektori ei yksin pysty vastaamaan. Järjestöt tuottavat palveluita, joille ei ole vastinetta muualla. Ilman järjestöjen erityisosaamista voi käydä niin, ettei kukaan ota heistä koppia. 

Vapaaehtoistyön arvoa ei voi aliarvioida. Suomessa sen on arvioitu olevan yli kolmen miljardin euron arvoista vuosittain.  

Jokainen euro, joka sijoitetaan vapaaehtoistyöhön, tuottaa yli kuuden euron verran yhteistä hyvää. Vapaaehtoistyötä tehdään lähes 300 miljoonaa tuntia vuodessa. Tämä työ ei synny itsestään, eikä sitä voi korvata yritykset tai julkinen sektori.  

Järjestöjen ja yhteisöjen toiminta lakkaisi käytännössä ilman vapaaehtoistoimijoita, mutta tämä työ tarvitsee tuekseen myös vakaan julkisen rahoituksen. Vapaaehtoiset on koulutettava, työ on organisoitava ja siihen tarvitaan resursseja. 

Talousviisaus ei tarkoita vain menojen leikkaamista, vaan sitä, että osataan nähdä, mihin sijoitettu euro tuottaa eniten. Järjestöiltä säästäminen ei ole viisasta taloudenpitoa. Se on säästöä, jonka seurauksia korjaamme pitkään ja kalliisti.  

Järjestöjen työ on tuloksellista ja vaikuttavaa. STEA seuraa tiiviisti sote-järjestöjen valtionavustusten käyttöä, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. STEAn valtioavustuksilla tuotetaan vuosittain noin 10 miljoonaa kohtaamista hyvinvoinnin ja terveyden tueksi. 

Järjestöjä on monenlaisia: osa toimii lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin, osa tuottaa osan palveluistaan kilpailluille markkinoille, osa toimii asiantuntijajärjestöinä, joiden sivuilta sotealan ammattilaisetkin hakevat tietoa. Osa tekee kaikkea tätä. 

Järjestöt ovat toimineet vahvana pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisijänä ja tarjonneet mahdollisuuksia osallistua työelämään myös heille, jotka eivät markkinaehtoisesti toimivien yritysten kriteereihin yllä. Työllä on lisätty hyvinvointia, tuotettu kotiapua sotaveteraaneille, autettu ikäihmisiä selviämään kotona pihatöillä ja siivousavulla, tarjottu kauppakassipalvelua, ulkoilutettu vanhuksia ja paljon muuta. Tämä välityömarkkina on ajettu työllisyyspolitiikassa lähes kokonaan alas, vaikka sitä tarvittaisiin kipeästi suppenevien julkisten vanhuspalveluiden tueksi. 

Mitä sote-järjestöjen valtionavustuksilla konkreettisesti saadaan aikaan?

• Ennaltaehkäistään ongelmien syntyä. Esimerkiksi päihdekasvatuksella ehkäistään riippuvuuksia ja yksinäisyystyöllä vähennetään yksinäisyydestä aiheutuvia kustannuksia.

• Ehkäistään kalliimpien palveluiden tarvetta matalan kynnyksen työllä. Esimerkiksi kriisipuhelimet ja chatit auttavat mm. väkivallan uhreja, mielenterveyden ongelmissa ja monessa muussa. 

• Toimitaan sotepalveluiden kumppanina ja täydentäjänä hyödyntämällä esimerkiksi vertaistukea, vapaaehtoisuutta ja kokemusasiantuntijuutta.

• Vahvistetaan väestön opiskelu-, työ- ja toimintakykyä väestön, joka tukee osaamisen kasvua ja työllisyyttä. Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja resilienssiä väestön hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden vahvistamiseksi.

• Toimitaan elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan rakentajana esimerkiksi lisäämällä väestön osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Järjestöt puhuvat niiden puolesta, joilla itsellään ei ole ääntä. Heikentämällä järjestöjä heikennetään demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa. Ehkä tässä onkin se leikkausvimman ydin syy.  

Järjestöt ovat tehneet näkyväksi asiantuntevin laskelmin ja vaikutusanalyysein, että osa vaikkapa sosiaaliturvan leikkauksista kasautuu kipeästi, lisää köyhyyttä ja yhteiskunnan kustannuksia toisaalla. 

On lyhytnäköistä unohtaa, miten tärkeää järjestöjen työ on ollut suomalaisen hyvinvoinnin ja vakauden kannalta. Järjestöjen tekemä työ tulee näkyväksi erityisesti silloin, kun se jää tekemättä.  

Juuri nyt, kun säästöt purevat hyvinvointipalveluihin ja pienituloisiin ihmisiin, järjestöjen työtä tarvitaan enemmän, ei vähemmän. 

Ehkä surullisinta järjestöjen rahoituksen leikkausvimmassa on tapa, jolla sitä perustellaan. Siinä mitätöidään järjestöissä toimivien ihmisten osaaminen ja työpanos, vaikka se on tutkitusti ammattitaitoista ja tuloksellista. Järjellä ja sydämellä tehtyä. Toisten auttamiseksi.

Tarja Filatov: Nuoruuden painekattila

Lapsuudessani ruokaa keitettiin painekattilassa. Mikroa ei ollut. Paine nopeutti ruuan kypsymistä. Kattila oli kuin hornantuutti, siitä suhisi kuumaa höyryä voimalla. Kattilassa oli turvatulppa, joka rauhotti. Sen tehtävä oli estää ylipaine ja räjähdys. Samaa turvaa yhteiskunnan pitäisi kyetä tarjoamaan nuorelle. Tasata paineita ja estää räjähdys.

Nykynuoruus näyttää painekattilassa kiehumiselta. Vaadimmeko nykynuorilta liikaa ja liian nopeasti? Palava maailma, arvojen ja asenteiden koveminen ja työttömyys kuormittavat aikaa, jonka pitäisi olla iloista ja onnellista täynnä uskoa tulevaisuuteen. Tänään julkaistiin uusi nuorisobarometri. Se on nuorten hätähuuto.

Nuorten tyytyväisyys elämään on laskenut merkittävästi. Vain 30 prosenttia antaa elämälleen nyt kouluarvosanaksi 9 tai 10. Vielä vuonna 2020 nuorista 56 prosenttia arvioi elämänsä vähintään kiitettäväksi.

Optimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuu vain 17 prosenttia nuorista. Määrä on alle puolet siitä, mitä se oli neljä vuotta sitten. Jo viime vuoden nuorisobarometri kertoi sanaa viestiä: nuorten usko omaan tulevaisuuteen oli romahtanut ennätysmatalalle.

Turvattomuutta nuorista kokee 60 prosenttia maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Toiseksi eniten turvattomuutta tuo yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. Vielä vuonna 2010 näin koki 9 prosenttia, nyt yli puolet nuorista. Työttömyys ruokkii epävarmuutta: 2/3 nuorista kokee, että työn saaminen aiheuttaa paineita.

Nuoruudestani on jo aikaa, joten yritä arvailla, mitä nykynuori ajattelee ja kokee. Mutta rohkenen silti kirjoittaa siitä, miltä nykynuoruus näyttää täältä kuusikymppisen perspektiivistä.

Pitäisi opiskella nopeasti ja hyvin, jotta pääsee opiskelemaan ammatin nopeasti ja hyvin, jotta työllistyy nopeasti ja hyvin.

Pitäisi näyttää kauniilta ja hyvinvoivalta, olla aktiivinen ja energinen, koska muutkin ovat. Tai ainakin niin suodatettu somemaailma vakuuttaa. 

Lisäksi tulee huoli ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, sodasta, pandemioista, hallitsemattomista pakolaisaalloista ja monista muista aikamme viheliäisistä haasteista. 

Osaan kuvitella mitä nuori minä tuntisi näissä kaikissa paineissa. Luulenpa, että sanavalintani tilanteen kuvaamiseksi ei ole painokelpoista.

Säästäminen nuorten toimeentulosta ja tuesta saattaa tullaa sairaan kalliiksi.

Opiskelu on investointi itseen. Opiskelijan toimeentulon ei tarvitse olla yhtä korkea kin eläkeläisen, mutta kuinka niukka se saa olla? Nyt opiskelijan toimeentulo on alhaisin kaikista tulonsiirroista. Jos mieli ei ole täynnä opiskeluintoa, siihen ei juurikaan kannusteta. Toimeentulotueltakin ohjataan hakemaan töitä, joita ei löydy. Opiskeluun motivointi tai oman alan löytämisessä auttaminen on vähäisempää.

Nuorena on oikeus elää täyttä elämää. Jos koko elämä muodostuu sitkun-ratkaisuista nuoruus menee elämättä ohi. Opiskelijoille on tolkutettu, että ottakaa lainaa ja opiskelkaa nopeasti, niin saatte osan lainasta anteeksi. Korkojen ollessa lähellä nollaa tämä oli joten kuten siedettävää. Mutta nyt tilanne on toinen. Korkojen ennustaminen on vaikeaa ja elämisen hinta on noussut. Laina kasvattaa epävarmuutta. Työllistyminen korkeankin koulutuksen jälkeen epävarmaa.

Töitä on tarjolla merkittävästi vähemmän. Nuorten aikuisten pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut tällä vuosikymmenellä noin kolminkertaiseksi. 

Pätkätyö luo hetken moraalia

Kestävyysvaje, huoltosuhde, inflaatio, korot, velkajarru ovat aikamme mörköjä. Niihin liittyy aitoa haastetta, mutta myös yön pimeydessä kasvatettuja kauhuja. Niihin pitää löytää ratkaisuja, mutta niiden varjolla ei saisi oikeuttaa toimia, jotka tuhoavat nuorten tulevaisuuden uskoa ja unelmia. Ratkaisujen pitäisi olla sukupolvien näkökulmasta reiluja ja tulonjaon näkökulmasta oikeudenmukaisia.

Jos samaan aikaan helpotetaan pätkätöiden teettämistä ja heikennetään irtisanomissuojaa, saatetaan saada muutama työpaikka lisää. Mutta samalla vahvistetaan sitä piilojarrua, joka syö kulutusta ja mahdollisia työpaikkoja kotimarkkinoillamme. Kannattaa muistaa, että pätkätyöt synnyttävät hetken moraalia. Jos työnantaja ei sitoudu työntekijöihinsä, eivät työntekijätkään sitoudu työhönsä.

Tulisi ehkäistä lapsiperheköyhyyttä, koska ihminen kantaa lapsuuden kokemuksia läpi elämänsä. Panostaa koulutukseen ja tukea työhön pääsyä. Panostaa nuorten koutsaamiseen työuran alkupäässä. Kaikki eivät ole heti osaavia, tehokkaita ja itseohjautuvia työntekijöitä. Moni tarvitsee enemmän ohjausta ja perehdytystä, koska työelämä on monimutkaistunut.

Huolehtia kuntoutuksesta, mielenterveyden tukemisesta ja nuorten osallisuudesta. Ylipäätään ottaa nuorten huolet vakavasti ja kohdata nuori arvostavasti. 

Tarja Filatov: Ruusut eivät riitä - Tasa-arvon takapakki on pysäytettävä

Oman isoäitini elämä rajoittui aika lailla kotiin. Äitini sai jo yhdistää perheen ja ansiotyön. Minä olen saanut mahdollisuuden opiskella, vaikuttaa yhteiskunnassa ja tehdä työtä aikana, jolloin päivähoito on ollut laadukasta ja saavutettavaa. Asenteet ovat elinikänäni muuttuneet todella paljon.

Mutta nyt elämme aikaa, jossa tasa-arvo ottaa takapakkia. 

Määräaikaisten työsuhteiden solmimista helpotetaan eikä enää tarvitse olla perustetta määräaikaisuudelle. Tiedämme, että tämä lisää raskaussyrjintää ja heikentää naisten asemaa työelämässä.

Työttömyysturvaan tehdyt muutokset mm. suojaosan poisto ja porrastukseen liittyvä leikkuri heikentävät erityisesti osa-aikatyössä olevien pienipalkkaisten naisten toimeentuloa.  

Työriitojen sovittelujärjestelmään tehdyt muutokset sitovat palkkaratkaisuja vahvemmin vientialojen linjaan, pyrkien parantamaan kilpailukykyä, mutta samalla ne tekevät lähes mahdottomaksi miesten ja naisten palkkakuilun umpeen kuromisen. 

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vei naisilta tärkeän keinon edetä uralla ja erikoistua ammatissaan eteenpäin.

Julkisen sektorin sektorin leikkaukset ovat kohdentuneet erityisesti naisiin, vaikka eivät miehetkään niiltä ole säästyneet.

Mutta ehkä kaikkein huolestuttavinta on naisiin kohdistuva väkivalta. Siinä ei ole tapahtunut lakimuutoksia, jotka heikentäisivät naisten asemaa. Mutta yhteiskunnan ilmapiirin muutos, jossa empatia, myötätunto ja toisista välittäminen ohenee, vallan väärinkäytökset kasvavat. Ja väkivalta on vallan äärimmäistä väärinkäyttöä.

Väkivallasta on tullut liian arkinen asia, jopa hyväksyttävä. Jokunen aika sitten Suomea kohautti tutkimus, jonka mukaan joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käytöksensä takia. Kaikista miehistä näin ajattelee joka viides.  

Onneksi 84 prosenttia miehistä ajattelee, että miesten tulee ottaa suurempi vastuu naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta.

Naiset saivat äänioikeuden Suomessa, koska taistelussa olivat mukana myös miehet. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei taltuteta ilman, että miehet, erityisesti nuoret miehet, ovat mukana muokkaamassa asenteita ja tukemassa väkivallan vastaista työtä.

Lähes joka toinen mies ajattelee jo tasa-arvon toteutuneen. Nuorista miehistä peräti puolet arvioi, että miehet ja naiset ovat jo tasa-arvoisia. Tämä kertoo siitä, että miesten ja naisten kokemukset todellisuudesta eroavat merkittävästi. Myös asenne-eroihin on kasvanut kuilu nuorten naisten ja miesten välille. 

Vaikka enemmistö sekä miehistä että naisista arvioi tasa-arvon lisääntyvän tai pysyvän samana tulevina vuosina, huolestuttavaa on, että epäusko tasa-arvon paranemiseen on kasvanut enemmän kuin koskaan aiemmin. Naisista 18 prosenttia ja miehistä 16 prosenttia pelkää, että eriarvoisuus jopa lisääntyy seuraavien kymmenen vuoden aikana. Tämä on korkein osuus barometrin mittaushistoriassa. 

Tämä huoli ei ole tuulesta temmattu. Olemme nähneet viime vuosina, miten tasa-arvoon liittyvä vastustus on noussut niin Suomessa kuin maailmalla. Samaan aikaan keskustelu tasa-arvosta on entistä polarisoituneempaa. 

Osa ihmisistä kokee, että tasa-arvotyö on jo tehty ja että sen jatkaminen hyödyttää vain naisia. Tämä asettaa meidät uudenlaisen haasteen eteen. Meidän on kyettävä perustelemaan, miksi tasa-arvo on edelleen kesken ja miksi sen eteen on tehtävä työtä. Kaikkien sukupuolten hyväksi.

Hyvää naistenpäivää!

Tarja Filatov: Elämisen arvoinen vanhuus on jokaisen oikeus

Kirjailija Eeva Kilpi kysyi aikanaan: ”Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori?” Kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan. Suomi on yksi maailman ikääntyneimmistä maista. Se on samalla osoitus onnistumisesta. Terveydenhuoltomme on pidentänyt elämää. 

Mutta pidempi elämä ei yksin riitä. Ratkaisevaa on, millaisina nuo lisävuodet eletään. 

Ikääntyneet eivät ole yhtenäinen joukko. Yhä useampi elää aktiivista, osallistuvaa elämää. Ikääntyneet ovat voimavara perheissä, vapaaehtoistyössä, järjestöissä ja työelämässä. Aktiivinen ikääntyminen ei tarkoita pelkästään palkkatyötä, vaan osallisuutta, merkityksellisyyttä ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan arkeensa. 

Samaan aikaan kaikkein hauraimpien arki on yhä raskaampaa. Kotihoidon asiakkaat ovat aiempaa huonokuntoisempia. Ympärivuorokautiseen hoivaan ei aina pääse silloin, kun itsestä ja läheisistä tuntuu siltä, että ei enää pärjää kotona. Koti on hyvä paikka asua – mutta se ei saa muuttua pelon paikaksi. 

Hyvinvointialueiden säästöpaineissa katse kääntyy teknologiaan. Turvanapit, lääkerobotit ja etäyhteydet voivat helpottaa arkea. Mutta teknologia ei korvaa ihmistä. Jos kotihoidosta vähennetään kymmeniä miljoonia euroja, se tarkoittaa käytännössä satoja työntekijöitä vähemmän ja satojatuhansia käyntejä pois ikäihmisten arjesta. Se näkyy siinä, ehtiikö hoitaja auttaa pukeutumisessa, jääkö keskustelulle aikaa tai toteutuuko lääkitys turvallisesti. 

Monella hyvinvointialueella etsitään säästöjä ja pyritään tukemaan ihmistä asumaan kotona mahdollisimman pitkään. Näin kalliimmasta ympärivuorokautisesta hoivasta saadaan säästöjä.  Tämä on mahdollista, jos apu kotiin on riittävää.  Mutta onko se? Onko kynnys päästä ympärivuorokautiseen hoivaan noussut liian korkealle? Onko hieno ajatus yhteisöllisestä asumisesta kääntymässä keinoksi rahastaa asiakkailta enemmän? Näitä kysymyksiä jokainen päättäjä joutuu pohtimaan, kun arvioi tekeillä olevia ratkaisuja. Tutkitulla tiedolla on iso merkitys siinä miten osuvasti eri palveluita tuotamme. 

Isoista säästösummista puhutaan usein kylminä numeroina. Pakkona. Ikäihmisten elämässä ne tarkoittavat ohenevaa turvaa ja yksinäisyyden lisääntymistä, jos ratkaisujen vaikuttavuutta ei osata arvioida rehellisesti. 

Ikääntyminen on yhteiskunnan onnistumisen mittari. Se kertoo, että olemme tehneet paljon oikein. Eliniän pidentyminen asettaa meille myös velvoitteen: lisävuosien on oltava elämisen arvoisia vuosia. 

Arvokas ikääntyminen edellyttää toimivaa terveydenhoitoa, riittävää kotihoitoa ja oikea-aikaista pääsyä ympärivuorokautiseen hoivaan. Se edellyttää päätöksiä, joissa ihmisen arjen turvallisuus ja ihmisarvo ei ole säästökohde.  

Me kaikki toivomme elävämme hyvän ja pitkän elämän. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei voi pelastaa romuttamalla tämän päivän ihmisten tarpeita. Hyvinvointivaltio kestää, jos me uskomme sen kestävän ja pidämme siitä huolta tänään, huomenna ja tulevaisuudessa.  

Jokaisella pitää olla oikeus täyteen elämää kaiken ikäisenä. 

Tarja Filatov: Vihreän siirtymän tulee olla talouden uusi normaali

Hallituksen energia- ja ilmastostrategia puhuu puhtaasta siirtymästä, investointivarmuudesta ja Suomen asemasta vihreän teollisuuden edelläkävijänä. Paperilla suunta näyttää oikealta. Mutta ilmastopolitiikan uskottavuus ei rakennu tavoitteista. Se rakentuu päätöksistä, jotka kestävät myös poliittista painetta ja lyhyen aikavälin houkutuksia.

Suomella on poikkeuksellisen hyvät edellytykset onnistua. Meillä on jo nyt vahva uusiutuvan energian tuotantopohja, osaamista sähköistämisessä ja kasvava vetytalous. Tuuli- ja aurinkovoiman kustannukset ovat laskeneet. Teollisuus etsii kuumeisesti puhdasta energiaa kilpailukykynsä turvaamiseksi. Strategia tunnistaa tämän mahdollisuuden.

Silti kokonaisuudessa on ristiriita, jota ei voi sivuuttaa. Samaan aikaan kun tavoittelemme hiilineutraaliutta, päätöksenteko horjuu maankäyttösektorin, metsien hiilinielujen ja fossiilitukien karsimisen kohdalla. 

Jos hiilinielut heikkenevät ja päästövähennykset lykkääntyvät, joudumme ostamaan päästöyksiköitä ulkomailta. Se ei ole taloudellisesti eikä moraalisesti kestävää.

Ympäristömyönteinen näkökulma ei ole talouspolitiikan vastakohta. Selkeä, johdonmukainen ilmastolinja luo investointivarmuutta. Yritykset tarvitsevat ennakoitavan sääntely-ympäristön, jossa päästöjen vähentäminen on pysyvä suunta, ei hallituskausittain muuttuva kokeilu. Jokainen epäselvä signaali nostaa rahoituksen hintaa ja hidastaa hankkeita.

Erityisen tärkeää on energiatehokkuus. Halvin ja puhtain energia on se, jota emme käytä. Rakennusten korjausvelka, kaukolämmön murros ja teollisuuden hukkalämmön hyödyntäminen ovat alueita, joilla päästövähennykset syntyvät nopeasti ja kustannustehokkaasti. Strategiassa nämä mainitaan, mutta toimeenpanon mittakaava ratkaisee.

On myös katsottava sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Vihreä siirtymä onnistuu vain, jos kansalaiset kokevat sen reiluksi. Energiaverotuksen, liikkumisen kustannusten ja alueellisen tasa-arvon kysymykset on ratkaistava tavalla, joka ei sysää taakkaa pienituloisille.

Ilmastokriisi ei odota parempia suhdanteita eikä hallituskausien rytmiä. Strategian todellinen testi on siinä, uskalletaanko vaikeat päätökset tehdä nyt, nekin päätökset, jotka eivät ole poliittisesti helppoja. 

Jos Suomi haluaa olla vihreän siirtymän voittaja, sen on oltava johdonmukainen, kunnianhimoinen ja valmis korjaamaan kurssia tiedon muuttuessa.

Energia- ja ilmastostrategia voi olla käännekohta. Mutta vain, jos se nähdään tiekarttana, ei viestintädokumenttina. Tulevaisuuden kilpailukyky, luonnon kantokyky ja seuraavien sukupolvien mahdollisuudet riippuvat siitä, valitsemmeko rohkeuden vai varovaisuuden. Nyt olisi rohkeuden aika.

Eduskunta keskusteli tänään tiistaina hallituksen energia-ja ilmastostrategiasta.

Tarja Filatov: Me tarvitsemme toisiamme - Hyvää ystävänpäivää!

”Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.”

Nämä Tommy Tabermannin sanat kertovat ihmisyyden ytimestä. Me olemme kaikki jonkun synnyttämiä, jonkun hoivaamia ja kasvattamia. 

Kukaan ei pysty elämään toisen puolesta eikä toisen elämää. Ilman toisiamme meillä ei ole kieltä, ei kulttuuria eikä historiaa. 

Silti olemme yksilöitä, joilla on oma ainutkertainen yhtä arvokas elämä ja joilla on oikeus hyvään omannäköiseensä elämään. 

Yksin ollessakin ystävillä on merkitystä. Ihminen kaipaa seuraa ja yksinoloa. Molempia. Yksin oleminen ei automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä. Monelle kiireisen työpäivän jälkeinen yksinolon hetki on voimaannuttava ja rentouttava. 

Yksin voi tehdä rakastamiaan asioita, lukea, kirjoittaa, lenkkeillä... mutta vaikkapa hyvän kirjan jakaminen ja keskustelu siitä hyvän ystävän kanssa tuo kokemuksen uudelle tasolle.

Jos yksinäisyys ei ole vapaaehtoista, toivottua yksinoloa, vaan negatiivinen olotila, joka liittyy sosiaalisten suhteiden puutteeseen kyseessä ei ole pikku juttu.

Yhteisöllisyyden rapautuminen, etätyön lisääntyminen, sosiaalisen median lisäämä vertailu ja toisaalta romanttisen rakkauden korostaminen voivat vahvistaa yksinäisyyden kokemusta. 

SPR:n tuore barometri kertoo huolestuttavalla tavalla yksinäisyyden lisääntymisestä. Kyse ei ole pelkästään yksittäisen ihmisen ongelmasta, vaan koko yhteiskunnan hyvinvointia ravisuttavasta asiasta. 

Yksinäisyys voi aiheuttaa niin psyykkistä kuin fyysistä oireilua. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että ihminen kokee tulevansa syrjäytetyksi yhteiskunnasta. Se on paitsi inhimmillinen tragedia, myös valtava menetys yhteiskunnalle.   

Yhteiskunta ei voi taata ystävää, mutta se voi tukea olosuhteita, joissa ystävyyksiä syntyy. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa tulee olla resursseja panostaa kaveritaitojen vahvistamiseen. Järjestöillä, joilla on merkittävä rooli yksinäisyyden vähentämisessä, tulee olla kunnolliset toimintaedellytykset. Ikääntyneiden yksinäisyyttä voidaan torjua vahvistamalla yhteisöllisiä palveluja ja varmistamalla, että jokaisella on mahdollisuus osallisuuteen ja merkityksellisiin ihmissuhteisiin toimintakyvystä riippumatta. Niissä työyhteisöissä, joissa tehdään etätyötä, olisi tärkeää pohtia miten varmistetaan, että kukaan ei jää ruudun taakse yksin.  

Yksinäisyyden vähentämiseen tarvitaan kuitenkin meitä jokaista. On tärkeää, että huomaamme ympärillämme olevat ihmiset arjessa.

Ystävyys on tärkeä osa ihmisenä olemista.  Se ei ole vain sanoja, vaan myös tekoja.

Ystävyys ja yhteisöllisyys ovat arvoja, jotka kantavat meitä niin arjessa. Välittäminen, oikeudenmukaisuus ja yhdessä tekeminen tekevät maailmasta paremman paikan meille kaikille.

”Mitä olisinkaan ilman sinua? Vähemmän kuin nyt. Olenhan oppinut katsomaan myös sinun silmilläsi, kuulemaan myös sinun korvillasi, ajattelemaan myös sinun tavallasi. Sinä olet avartanut maailmankatsomustani – oiva kumppanini. Ystäväni.” - Pam Brown

Tänään on hyvä hetki muistaa, että yhdessä olemme vahvempia. Pidetään huolta toisistamme – tänään ja vuoden jokaisena päivänä.

Tarja Filatov: Medialukutaito on demokratian lihaskuntoa

Valeuutisista on tullut aikamme varoittava sana. Niistä puhutaan vaalien alla, kriisien keskellä ja sosiaalisen median kohujen yhteydessä. Usein keskustelu kuitenkin kapenee yhteen kysymykseen: osaammeko tunnistaa valheen? Se on tärkeää, mutta se ei riitä. 

Medialukutaito on paljon enemmän kuin valeuutisten bongailua. Se on kriittistä ajattelua, lähdekritiikkiä, ymmärrystä vaikuttamisesta ja ennen kaikkea kykyä keskustella rakentavasti. Ilman näitä taitoja demokratia heikkenee hiljaa.

Kriittinen ajattelu ei tarkoita kyynisyyttä tai epäluuloa kaikkea kohtaan. Se tarkoittaa ymmärrystä pohtia, mistä tieto tulee, mihin se perustuu ja mitä siitä seuraa? 

Digitaalisessa ympäristössä tieto ei enää kulje portinvartijoiden kautta samalla tavalla kuin ennen. Jokainen meistä kohtaa päivittäin kymmeniä, jopa satoja viestejä, tuhansiakin viestejä, joista osa on totta, osa puolitotuuksia ja osa tarkoitushakuista vaikuttamista. Kriittinen ajattelu on taito erottaa informaatio mielipiteestä ja mielipide manipuloinnista.

Lähdekritiikki on kriittisen ajattelun käytännön työkalu. Se ei ole vain tutkijoiden tai toimittajien erikoisosaamista, vaan kansalaistaito. Kuka viestin on tuottanut? Onko kyseessä uutinen, mainos vai vaikuttamiskampanja? Millaisin silmälasein viestin tuottaja maailmaa arvottaa? Löytyykö sama tieto muualta? 

Erityisen tärkeää tämä on aikana, jolloin tekoäly pystyy tuottamaan uskottavia tekstejä, kuvia ja videoita. Se, mikä näyttää aidolta, ei välttämättä ole sitä. Lähdekritiikki ei ole epäluottamusta, vaan kestävän luottamuksen rakentamista.

Viestintä pyrkii aina johonkin. Myymään, vakuuttamaan, herättämään tunteita tai ohjaamaan ajattelua. Sosiaalisen median algoritmit vahvistavat sisältöä, joka herättää voimakkaita reaktioita. Vihastuttava, pelottava tai järkyttävä sisältö leviää tehokkaimmin. Kun opimme tunnistamaan tämän taustan, emme ole yhtä helposti vietävissä. Ymmärrämme, että tunteemme ovat osa viestin vaikutuskeinoa. Tietoisuus ei tee meistä immuuneja, mutta se tekee meistä harkitsevampia.

Ehkä vaikein mutta tärkein osa medialukutaitoa on kyky keskustella rakentavasti. Demokratia ei ole vain äänestämistä, vaan jatkuvaa julkista keskustelua. Jos keskustelukulttuuri rapautuu, niin demokratian perusta heikkenee. Rakentava keskustelu tarkoittaa kykyä kuunnella, perustella ja tarvittaessa muuttaa omaa näkemystään. Demokratiassa eri mieltä oleminen ei ole sama asia kuin vihollisuus.

Polarisoituneessa ilmapiirissä on houkuttelevaa hakeutua samanmielisten kupliin. Algoritmit tukevat tätä. Ne näyttävät meille sisältöä, josta todennäköisesti pidämme. Näin oma maailmankuva vahvistuu, ja vastakkaiset näkemykset alkavat tuntua vierailta tai jopa uhkaavilta. Medialukutaito auttaa tunnistamaan tämän ilmiön ja rohkaisee tietoisesti tutustumaan omista ajatuksista poikkeaviin näkemyksiin. 

Medialukutaito on demokratian lihaskuntoa. Se ei kehity itsestään, vaan vaatii harjoittelua. Koululla on tässä keskeinen rooli. Mutta se ei riitä. Kodeissa, työpaikoilla ja julkisessa keskustelussa voidaan vahvistaa taitoja, jotka tukevat yhteistä tiedon perustaa. Kun aikuinen sanoo ääneen tarkistavansa tiedon ennen jakamista, hän opettaa esimerkillä. Kun nuori oppii kyseenalaistamaan lähteen mutta perustelemaan näkemyksensä asiallisesti, hän harjoittelee demokratian ydintaitoja.

On helppo ajatella, että valeuutiset ovat jonkun muun ongelma. Harhaan johdettujen, sinisilmäisten tai pahantahtoisten ihmisten. Todellisuudessa kukaan ei ole täysin immuuni. Juuri siksi medialukutaito on yhteinen projekti. Se ei jaa meitä fiksuihin ja hyväuskoisiin, vaan muistuttaa, että jokainen meistä on sekä tiedon kuluttaja että sen levittäjä.

Demokratia rakentuu luottamukselle instituutioihin, mediaan ja toisiin kansalaisiin. Luottamus ei synny sokeudesta, vaan kriittisyydestä. Kun osaamme arvioida tietoa, ymmärrämme vaikuttamisen mekanismeja ja keskustelemme toisiamme kunnioittaen, vahvistamme yhteiskunnan kestävyyttä.

Medialukutaito ei siis ole vain puolustustautumista valeuutisia vastaan. Se on aktiivinen, rakentava taito, joka mahdollistaa yhteisen todellisuuden rakentamisen. 

Vietämme parhaillaan mediataitoviikkoa 9.-15.2.2026

Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, joka tarjoaa ammattilaisille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille tietoa ja uusia ideoita mediataitojen vahvistamiseen. 

mediataitoviikko.fi

Tarja Filatov: Kun turva murenee, ei synny vastuuta vaan pelkoa

Olen ollut politiikassa tarpeeksi kauan tietääkseni, milloin esitys lupaa enemmän kuin se voi lunastaa. Toimeentulotuen uudistus kuuluu tähän joukkoon. 

Se puhuu vastuusta ja kannustavuudesta, mutta tosiasiassa se luo epävarmuutta, tasapainottaa valtion taloutta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella. Siirtää tuskan heille, joilla on jo valmiiksi vähiten puskuria.

Jos esitys olisi paniikinomainen säästö, voisin jotenkin vielä ymmärtää sen, vaikka olen eri mieltä kohdennuksesta. Ehkä se ei ole huolimaton esitys, vaan tietoinen valinta. Valinta, jossa sosiaaliturvaa kohdellaan ongelmana eikä ratkaisuna.

Minua vaivaa erityisesti se keveys, jolla esityksessä sivuutetaan toimeentulon riittävyys. Ikään kuin kyse olisi vain laskelmista ja käyttäytymisvaikutuksista. 

Toimeentulo ei ole teoria. Toimeentulo on kykyä maksaa on vuokra, ruoka ja lääkkeet. Se on arjen turvaa. Luottamusta siihen, että ensi kuusta selvitään.

Jos pysähtyy katsomaan keihin vaikutukset kohdistuvat, vastaus on kylmä. Ne kohdistuvat niihin, joiden työllistyminen ei ole kiinni tahdosta vaan rakenteista, terveydestä, iästä tai alueesta. Uudistus lupaa lupaa kannustimia, mutta tarjoaa todellisuudessa heikompia kannustimia pieniin ansioihin.

Kannustavuudesta on helppo puhua silloin, kun oma toimeentulo ei ole katkolla. Pelko ei ole kannustin. Epävarmuus ei lisää työllisyyttä. Se lisää stressiä, sairastavuutta ja syrjäytymistä sekä kasvattaa tulevaisuuden kustannuksia. Tämä ei ole vain mielipide, vaan vuosikymmenten tuoma kokemuksen ääni.

Minua huolestuttaa se, miten kevyesti yhdenvertaisuus ohitetaan. Samat säännöt eivät koske kaikkia. Rikkaita kannustetaan palkitsemalla ja köyhiä kurittamalla.

Politiikka on aina valintoja. Toimeentulotuen "uudistus"valitsee lyhyen aikavälin säästöt ja kyseenalaiset työllisyysvaikutukset sen sijaan, että se vahvistaisi luottamusta ja osallisuutta ja ihmisten voimavaroja. Se valitsee kontrollin tuen eteenpäin auttavien palveluiden sijaan. 

Yhteiskunta ei vahvistu siitä, että heikoimmilla voimavaroilla olevien ihmisten turvaa leikataan. Yhteiskunta vahvistuu siitä, että ihmiset saavat apua ja pysyvät mukana, myös silloin, kun elämä ei kulje talouden kaavioiden mukaan. 

Ehkä kaikkein eniten minua loukkaa julkisessa keskustelussa hehkutetut neljän tonnin toimeentuloetuudet, jotka ovat todella poikkeuksellisia ja jotka turvaavat lähinnä lasten elämää. 

Tänä jouluna säädetty toimeentulotuki tiputtaa tuen perusosan alle 300 euron. Sillä pitäisi ostaa ruoka, vaatteet ja itsehoitolääkkeet. Bussiliput ja nettiyhteys, jotta voi hakea töitä. Tulisitko sinä tällä rahalla kuukauden toimeen? Minä en? Varsinainen joululahja kaikkein köyhimmille.

Tarja Filatov: Siirretäänkö joulu?

Tiesitkö, että joulunpyhiä oli ennen neljä. Stefanuksen eli Tapaninpäivän jälkeen tuli kolmas joulupäivä Johanneksen päivä ja neljäs eli viattomien lasten päivä.

Aateliston ja porvariston mielestä pyhien pito laiskisti liikaa palkollisia, joten Kustaa III vähensi joulunpyhät kahteen vuonna 1774.  

Nyt näköjään palataan samaan keskusteluun. 

Liikemies Kyösti Kakkonen ehdottaa, että jouluaattoa voitaisiin viettää perjantaina, jolloin lauantai ja sunnuntai voisivat myös olla juhlapäiviä. Tällöin tehokasta työaikaa menetettäisiin vain yhden päivän verran.  

Kyösti Kakkonen oli 2008 vaaleissa Kehittyvien maakuntien Suomen puuhamiehiä. Yhdistys tuki runsaasti yrittäjien tavoitteille myönteisiä pääasiassa keskustan ja kokoomuksen ehdokkaita.  

Vaalituen antaminen samanmielisille ehdokkaille sinänsä on täysin laillista. Jopa kannatettavaa. KMS:n osalta kompastuskiveksi nousi se, että todelliset rahoittajat jäivät pimentoon. Sittemmin vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuutta on kiristetty. Ja hyvä niin.

Auttaisiko sitten joulun siirtäminen Suomea suosta. Tuskin. Jos ajattelee nenäänsä pidemmälle ymmärtää, että joulu on Suomelle matkailuvaltti. Joulua vietetään lähes kaikkialla maailmassa samaan aikaan. 

Jouluun liittyy vapaata, jolloin on mahdollisuus matkustaa. Jos Suomessa joulu olisi eri aikaan kuin muualla maailmassa, houkuttelisimmeko enemmän vai vähemmän. Todennäköisesti vähemmän. 

Joulu on pimeintä vuodenailaa. Jos siirto hieman helpottaisi yrittäjiä pyhäkorvausten maksamisessa, niin hyöty valuisi melko varmasti lisääntyviin sairauspoissaoloihin. 

Sitä paitsi on asioita, jotka ovat rahaa arvokkaampia ja joulu kuuluu niihin. 

Pidetään joulu paikallaan. Annetaan ihmisten huoahtaa edes vähän läheistensä kanssa vuoden pimeimpänä aikana. Tankata voimia talveen.

Tarja Filatov: Väkivalta on vallan väärinkäyttöä

Väkivalta on liian arkinen asia, jopa hyväksyttävä. Joku aika sitten Suomea kohautti tutkimus, jonka mukaan joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan pukeutumisensa, ulkonäkönsä tai käytöksensä takia. Kaikista miehistä näin ajattelee joka viides.  

Onneksi 84 prosenttia miehistä ajattelee, että miesten tulee ottaa suurempi vastuu naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta.

Naiset saivat äänioikeuden Suomessa, koska taistelussa oli mukana miehet. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei taltuteta ilman, että miehet, erityisesti nuoret miehet, ovat mukana muokkaamassa asenteita ja tukemassa väkivallan ehkäisyä. 

Väkivalta on sukupuolittunutta ja naisiin kohdistuva väkivalta on iso ongelma on Suomessa ja maailmalla. Suomi ei ole maailman onnellisin maa kaikille. Suomi on EU:n turvattomin turvattomin maa naisille. 

Naiset kokevat useammin väkivaltaa kotona, muissa yksityisissä tiloissa tai työpaikoilla. Eikä somekaan ole vapaa väkivallasta. Naisten kokemassa väkivallassa tekijä on useimmiten nykyinen tai entinen kumppani. Maailmanlaajuisesti joka 10. minuutti nainen tai tyttö tapetaan perheenjäsenen toimesta. Suomessa koti on vaarallinen paikka: joka vuosi noin 15 naista kuolee nykyisen tai entisen kumppanin surmaamana.

Suomessa asuvista naisista seksuaaliväkivaltaa on kokenut noin 37 prosenttia Suomessa asuvista naisista, lähisuhdeväkivaltaa noin 53 prosenttia. 

Jokaisen prosentin sisällä on ihminen, perhe, yhteisö.  Samaan aikaan turvakodit ovat täynnä. Niihin joutuu jonottamaan.

Tyypillinen turvakodin asiakas on nainen, joka on elänyt väkivallan keskellä pitkään ja tulee vasta, kun väkivalta on pahentunut, alkaa kohdistua lapsiin tai henki on uhattuna. 

Väkivalta ei aina ole näkyviä vammoja, vaan se voi olla jatkuvaa kontrollointia, uhkailua ja mustasukkaisuutta. Taloudellista väkivaltaa. 

Viime aikoina turvakoteihin on tullut yhä enemmän iäkkäitä ihmisiä, joita omat aikuiset lapset pahoinpitelevät. 

Nämä luvut ja tarinat osoittavat, että lähisuhdeväkivalta ei koske vain nuoria. Se on koko yhteiskunnan läpileikkaava ongelma, jonka ehkäisy tarvitsee riittävät resurssit ja pysyvän rahoituksen.

Suomessa on tunnistettava lähisuhdeväkivaltaa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa nykyistä paremmin. Parisuhteessa tapahtuvaa tappoa edeltänyt väkivalta tulee vain harvoin viranomaisten tietoon. Yksilön turvallisuus lähtee hänen elinympäristöstään. Kodin on oltava kaikille turvallinen paikka.

Toistuva väkivalta parisuhteissa kohdistuu useammin naisiin kuin miehiin. Taustalla on tiukkaan juurtunut sukupuolten välinen epätasa-arvo ja vääristynyt käsitys siitä, että naisen asema on alisteinen suhteessa mieheen. Tätä  ylläpitää kulttuuriset seikat ja fyysisen voiman erot. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy kaikissa sosioekonomisissa asemissa.

Julkisessa terveydenhuollossa käytetään joka vuosi 150 miljoonaa euroa lähisuhdeväkivallan seurauksien hoitoon. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset käyttävät terveys- ja sosiaalipalveluita kaksi kertaa enemmän kuin väestö keskimäärin. 

Puututaan paremmin lähisuhdeväkivaltaan, parannetaan ammattilaisten osaamista, uhrin auttamista ja tekijän ohjaamista irti väkivallan kierteestä. Järjestöillä on tässä suuri rooli. Tuetaan järjestöjä tässä työssä. Autetaan ajoissa. Meillä on siihen varaa! 

“Oranssit päivät" on YK:n vuosittainen kampanja, joka pyrkii lopettamaan naisiin kohdistuvan väkivallan. Se alkaa kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25. marraskuuta ja päättyy ihmisoikeuksien päivänä 10. joulukuuta. Kampanjassa kiinnitetään huomiota tähän ongelmaan ja toimia sen lopettamiseksi. Kampanjan aikana tunnettuja rakennuksia valaistaan oranssiksi symboloimaan toivoa tulevaisuudesta ilman väkivaltaa. Monet pukevat päälleen jotain oranssin väristä osoittaakseen tukensa kampanjalle.