Keskiviikkona juhlittiin 75-vuotiasta Ensi- ja turvakotien liittoa. Se on ollut edelläkävijä vaikeimmassa asemassa olevien lasten ja äitien auttajana ja puolustaja. Minulla oli kunnia pitää liiton puheenjohtajana juhlassa puheenvuoro.
Ensi- ja turvakotien liiton taustalla on kesäkuun neljäntenä vuonna 1866 syntynyt tyttö, Vilhelmiina, joka varttui kovina ja vaikeina aikoina.
Täytettyään 18-vuotta Vilhelmiina Riktig kävi kirkkoherranvirastossa, koska halusi paperiinsa nimen, jonka itsekin osaa lausua ja niin hänestä tuli meille kaikille tutumpi Miina Sillanpää.
Rohkea nainen.
Miina Sillanpää oli ihmisoikeustaistelija. Hän oli ihminen, joka toiminnallaan muutti yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi. Paremmaksi erityisesti lapsille ja tytöille ja äideille.
”Jokainen lapsi on pelastettava elämälle”, Miina sanoi aikanaan ensikotien toiminta-ajatuksesta. Hän taisteli sen ajan aviottomaan lapseen liittyvää häpeää vatsaan. Rohkea nainen.
Rohkeaa on myös Ensi- ja turvakotiliiton toiminta. Yhdistykset ja liiton toimisto tekee yhä sitä työtä, jolla haavoittuvimmassa asemassa olevien perheiden ja lasten asemaa helpotetaan.
Kuulee heidän ääntään, jotka eivät nouse barrikadeille vaatimaan itselleen palveluja.
Miinan sanoin ”Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä", vaan on rakennettava uutta ja kohdattava nykypäivän haasteet, jotta jokainen lapsi voidaan pelastaa elämälle.
Väkivalta, masennus, päihteet, ero ovat asioita, joita kukaan ei elämäänsä halua. Mutta kun ne astuvat kutsumatta kotiin apua on saatava osaavasti ja vaikuttavasti.
Näiden vaikeiden asioiden kanssa liittomme väki tekee osaavaa auttamistyötä.
Ensi- ja turvakotien liiton ja sen yhdistysten toiminta on modernia ja jatkuvasti kehittyvää.
Sen todisti erityisesti korona, jolloin toiminta kehittyi nopeasti ja tarjosi palveluja verkossa, kun kasvokkain kohtaaminen sisälsi liian suuria riskejä. Liitto ja yhdistykset tekevät yhä työtä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien kanssa.
Lapsuudesta ei tule uusintaa. Se on suora lähetys.
Lapsilla ei ole varaa odottaa parempia suhdanteita tai kansantalouden parempaa kasvua. Ei edes koronan loppumista. Siksi liittomme keskittyy lapsiperheisiin.
Korona on kasvattanut avun tarvetta. Apua hakee keskimäärin noin 2000 henkilöä kuukaudessa, kun ennen korona-aikaa heitä oli 1600. Erityisesti korona on heikentänyt vauvaperheiden jaksamista.
Vanhempien uupumus, loputon univelka ja yksinäisyys näkyvät kasvaneissa yhteydenotoissa. Vauvaperheet ovat jääneet liian yksin pulmien kanssa.
Äideistä noin neljäsosa on kokee, että koronaepidemia on vähentänyt jaksamista.
Vauvaa odottaville ja vauvan saaneille perheille poikkeusolot ovat tarkoittaneet eristäytyneisyyttä elämäntilanteessa, jossa läheisten ja toisten vanhempien tuki on tavallista tärkeämpää.
Vauvaa odottavat vanhemmat eivät ole päässeet tapaamaan omia vanhempiaan, tulevia vauvan isovanhempia eivätkä toisia samassa elämäntilanteessa olevia perheit. Hiljaisen osaamisen siirtyminen ja vertaistuki ohenee.
Yhteiskunnan resurssipula ei saa vaarantaa vauvan ja lapsen turvallista alkua elämälle
Odottavien ja vauvaperheille tärkeiden neuvoloiden resurssit eivät riitä ja siksi neuvolatoimintaa on vahvistettava.
Ongelmana on, että työntekijät vaihtuvat liian usein ja turvallisen, tutun neuvolan terveydenhoitajan tuki jää liian usein saamatta.
Korona-aika on merkinnyt pahimmillaan jopa sitä, että odottavien neuvolakäynneistä ja synnytysvalmennuksista on jouduttu kunnissa tinkimään.
Pienten lasten määräaikaistarkastuksista on tingitty tai niitä on tehty erittäin lyhyinä videotapaamisina. Terveydenhoitaja ei ole välttämättä nähnyt lasta ollenkaan ja lapsen tilanteen arvio on perustunut vain vanhemman kertomaan.
Näissä olosuhteissa esimerkiksi masennusoireiden tai päihteiden vuoksi riskissä olevia jää tunnistamatta eikä heitä osata ohjata avun piiriin.
Ohjauksen puute on näkynyt siinä, että päihteitä käyttävien äitien kuntoutus on laskenut romahdusmaisesti, vaikka näyttää siltä, että korona aikana esimerkiksi huumeiden käyttö on lisääntynyt.
Vaikeuskerrointa lisää se, että pätevistä sosiaalityöntekijöistä on pula. Heidän rekrytointinsa on vaikeutunut, koska päteviä hakijoita ei ole.
Pätevien sosiaalityöntekijöiden puute merkitsee myös sitä, että lasten ja perheiden tilanteen arvioinnit, tarvittavat palveluihin liittyvät päätökset ja maksusitoumukset viivästyvät ja samalla avun saanti.
Ja lastensuojelussa asiakasmäärät työntekijää kohden ovat yhä kohtuuttoman suuria.
Nämä esimerkit kertovat sen, että meillä on yhä paljon työtä, jotta Miinan toive siitä, että ”Jokaisella ihmisellä on elämässään oikeus hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen.” toteutuisi.
Julkisten palvelujen riittämättömyys on näkyy avunpyyntöinä Ensi- ja turvakotien liitossa.
Viime vuonna apua hakevia oli yli 23 787 henkilöä, joista 6 638 oli lapsia. Autettavien määrä on kasvanut vuositasolla 7 000 henkilöllä. 7 000 henkilöllä!
Miinan sanoin “Pelastetaan jokainen lapsi elämälle”. Nykypäivän ensi ja turvkotien liiton sanoin “Jokainen on turvassa”.
Hyvää syntymäpäivää Ensi- ja turvakotien liitto! Me olemme sinusta ylpeitä.