Työväen Vappu lähti liikkeelle Yhdysvaltain työläisten mielenosoituksista 1800-luvun lopulla. Toukokuun ensimmäinen päivä oli Moving Day, liikkumisen, siirtymisen tai muuttamisen päivä. Päivä, jolloin työsopimukset uusittiin ja työpaikkoja vaihdettiin.
Vuonna 1886 Yhdysvalloissa työläiset järjestivät mielenosoituksia, joissa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Mielenosoittajien ja poliisien välisessä yhteenotossa kuoli työläisiä.
Pariisissa muutamaan vuotta myöhemmin Toinen internationaali päätti, että mielenosoitusten uhreja muistettaisiin maailmanlaajuisesti 1. toukokuuta.
Suomen ensimmäistä työväen vappua vietettiin 1898.
1900-luvun taitteessa osa Suomen työväenliikkeen toimijoista kannatti perinteisiä työläisten kävelyretkiä kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina, koska kansainvälistä toukokuun ensimmäistä pidettiin liian kylmänä ulkotapahtumiin. Kanta jäi vähemmistöön eikä vallankumousta peruttu sateen sattuessa.
Vappu virallistui 40-luvulla työväen juhlaksi ja 70-luvulla vapun kunniaksi nousi lippu salkoon.
Työväenliikkeen vapun alkuaikojen iso vaatimus oli kahdeksantuntinen työpäivä. Sopii vielä nykyiseen työväen vappuun.
Toisilla kun on liikaa töitä ja toisilla liian vähän. Kohtuullisen työajan vaade on varsin ajankohtainen, koska nollasopimukset ja muut kohtuuttomat työaikavaatimukset, alustatalouden ilot ja kirot nostavat päätään.
Työajan kohtuullisuus on tärkeää, koska se turvaa toimeentulon. Hyväkään palkka ei riitä, jos työtunteja on vain muutama. Matalasta palkasta puhumattakaan. Suomessa vastentahtoista osa-aikatyötä tehdään pohjoismaalaisittain paljon.
Hyvä työpaikka muuttuu painajaiseksi, jos työ valuu voimalla vapaa-ajalle, ei anna aikaa leville ja esimerkiksi työn ja perheen ydistämiselle.
Kannattaa muistaa, että väsynyt ihminen ei kestä muutosta eikä opi uutta. Molemmat taidot ovat oleellisia nopeasti muuttuvilla työmarkkinoilla. Omaa osaamista on kehitettävä läpi työelämän ja uutta on opittava jatkuvasti. Jatkuva muutos vaatii kestävyyttä.
Työllisyysastetta vertailtaessakin työajalla on merkitystä.
Työllisyysasteen nostamisessa oleellista on panostaa osaamiseen ja tuottavuuden nousuun ja siihen, että työhön saadaan työttömiä ja nykyisin työvoiman ulkopuolella olevia ihmisiä entistä enemmän. Tämä edellyttää lisäpanostusta osatyökykyisten työllistämiseksi.
Suomi on jäljessä muiden Pohjoismaiden työllisyysasteesta. Tämä jättää meidät jälkeen hyvinvointivaltion palveluissa. Siksi työllisyyden vahvistaminen on yhä keskeinen tulevaisuushaaste.
Työllisyysaste ei kerro kaikkea. Suomen työllisyys on esimerkiksi mallimaana pidettyä Tanskaa korkeampi, jos työllisyys muutetaan kokoaikatyöksi.
Finanssikriisi pudotti Suomessa korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten työllisyyden Pohjoismaiden hännille, vaikka ennen kriisiä olimme kärjessä. Muutoin koulutustaso on taantumassa.
Peruskoulu on yksi viisaimmista uudistuksista mitä Suomessa on tehty. Nyt on aika tehdä seuraava loikka ja turvata kaikille nuorille toisen asteen koulutus. Lähes kaikki nuoret käyvät peruskoulun, koska meillä on oppivelvollisuus. Sama väline auttaa toisen asteen koulutuksen saavuttamiseen.
Suomesta on kadonnut viimeisen 30 vuoden aikana 600 000 työpaikkaa, joihin on riittänyt pelkkä perusasteen koulutus. Perusasteen varassa olevien työllisyysaste on 40 prosenttia. Toisen asteen koulutuksen suorittaneilla se on 70 prosenttia. Korkeakoulutetuilla 85 prosenttia. Koulutuksen ja työllistymisen välinen yhteys on tiukka.
Kyse ei ole siitä, etteikö peruskoulun varassa oleva työntekijä voisi olla osaava ja hyvä työntekijä. Kyse on siitä, että he ovat paljon haavoittuvaisempia työelämän muutoksissa. Korkeakoulutetun nuoren ja pelkän perusasteen varassa olevan nuoren työuran pituusero on jopa 15 vuotta.
Toisen asteen oppivelvollisuus ei tarkoita kaikille samaa lukiota tai ammatillista koulutusta. Kun valtiovallan ja yksilön velvollisuudet on kytketty toisiinsa, saadaan vähennettyä pelkän peruskoulun varaan jäämistä. Osalle koulutus voidaan räätälöidä tarpeen mukaan. Erilaisia oppimisen muotoja tulee kehittää, tekemällä oppimisen suuntaan niille, joita teoriat eivät kiinnosta.
Oleellista on se, että synnytetään oppimisen halu ja ilo, joka kantaa läpi elämän ja innostaa opiskelemaan vielä työuran aikanakin. Itsenäiseen työskentelyyn oppiminen on tärkeää. Itsenäinen opiskelu ei ole samaa kuin yksinäinen. Paroni Münchhausen nosti itsensä suosta omasta tukastaan. Koulutus ei toimi samoin, vaan opiskelijat tarvitsevat opettajia ja ohjausta.
Ensimmäisiä vappumuistojani on teekkarien ÄPY-vaahto. Se on vähän kuin hiusten muotovaahtoa, mutta sitä sai roiskia mihin vain ja se hävisi olemattomiin jälkeä jättämättä. Ajatelkaa lapsen riemua, kun sai vaahdottaa seiniä ilman satikutia.
Nautitaan työn, kevään ja opiskelijoiden juhlasta täysin rinnoin!