Junaliikenteen kilpailutuksesta voi olla perustellusta kahta mieltä. Toiset uskovat kilpailun tuovan parempaa palvelua ja edullisemmat hinnat. Toiset taas uskovat, että rajoitetuilla raiteilla on parempi olla valtion monopoli kuin keinotekoinen kilpailu. Itse kuulun jälkimmäisiin. Caruna ja Digita kertovat ikävää kieltä yksityisestä monopolista.
EU-säädöksistä ja niiden hengestä olen Viki Salosen (HäSa 19.9.) kirjoituksen kanssa eri mieltä. Entinen liikenneministeri Merja Kyllönen kysyi komissiolta meppinä, mahdollistaako palvelusopimusasetuksen 5 artiklan 4a kohta sen, että Suomessa toimivaltaiset viranomaiset voivat tulevaisuudessa tehdä kilpailuttamatta suorahankinta sopimuksia rautateiden julkisista henkilöliikennepalveluista, jos toimivaltainen viranomainen määrittää sopimukseen asetuksen edellyttämät suorituskykyvaatimukset ja jos suorahankinta voidaan asetetuilla kriteereillä osoittaa yhteiskunnallisesti kilpailutusta tehokkaammaksi.
Komission vastauksessa todetaan, että suorahankintaa voi tehdä, jos asetetaan tietyt kriteerit henkilöliikenteessä mm. palvelujen täsmällisyys, junaliikenteen säännöllisyys, kaluston laatu ja kuljetuskapasiteetti.
Nyt tehdyillä linjauksilla ei siis ole ristiriitaa EU-säädösten kanssa. Yleensä politiikka tuppaa muuttumaan, kun valta vaihtuu. Kaikki eivät muutoksista pidä, mutta vaalien jälkeinen muutos kuuluu demokratiaan.
Kilpailun tuotokset ovat hyvin erilaisia eri maissa. Britanniassa junaliikenne kallistui sekä asiakkaalle että valtiolle. Eikä palvelukaan hurraa-huutoja aiheuta. Junat ovat pääosin täysiä, mutta jos junassa on liian vähän asiakkaita yksityinen toimija jättää vuoron ajamatta, koska sopimuksen rikkomissakko on pienempi kuin vähäväkisen junan tuoma tappio. Tosin ”yksityiset toimijat” ovat mm. Italian, Saksan, Ranskan ja Alankomaiset valtionyhtiöitä.
Kannattaa muistaa, että valtaosassa niissä maissa joissa on yksityisiä toimijoita, toimijat ovat toisen maan valtioyhtiöitä. Suomessakaan ei olisi ollut kovin viisasta antaa verovaroilla hankittua kalustoa saksalaisen valtionyhtiön voiton tavoitteluun.
Yleensä kilpailutukset ovat onnistuneita, jos saadaan yksityinen taho mukaan investoimaan. Bussiliikenteessä yksityinen investoi kalustoon, vaikka kunta palvelua ostaisi.
Suomen suurin ongelma on se, että ratainvestointeihin on liian vähän rahaa. Tämä ei korjaannu sillä, yksityinen operoi valtion kalustolla ja raiteilla, vaan konsepteilla, joissa yksityinen investoi. Yksityisesti operoidut junat eivät kulje paremmin, jos raiteet ja kalusto puutteineen on sama. Siksi tarvitaan pääraiteen korjaukset ja lisäraide. Nyt ne onneksi lähtivät liikkeelle.