Suomessa puhutaan keittiöpsykologiasta. Viime aikoina lähes jokainen suomalainen on harjoittanut putinpsykologiaa ja keittiöturvallisuutta. Tämä analyysi on johtanut Nato-jäsenyyden kannatuksen huimaan nousuun.
Venäjän nykytila ei ole yllätys. Negatiivisesta kehityksestä on ollut runsaasti tietoa jo vuosien ajan. Aggressioistakin. Venäjän kehityksestä huolimatta länsimaat ovat pyrkineet kaupankäynnillä ja keskinäisen riippuvuuden ja yhteydenpidon kasvattamisella kiinnittämään Venäjää demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Tässä ei ole onnistuttu. Venäjän on kulkenut autoritaariseen ja aggressiiviseen suuntaan. Myös omia kansalaisiaan kohtaan.
Euroopan uusi jakoviiva
Venäjän johto on maalannut puheillaan ja teoillaan Euroopan kartalle uuden jakoviivan.
Muutosta voisi kuvata tutulla sammakko kattilassa -esimerkillä. Jos sammakon laittaa kylmään kattilaan ja hellan päälle, sammakko kiehuu kuoliaaksi. Jos sammakko tiputetaan kiehuvaan veteen, se loikkaa pois. Ukrainan sota on kiehuva vesi.
Julmuuksien keskellä tuntuu, että sanat eivät riitä kertomaan, mitä kaikkea mieli pohtii. Pitääkö pelätä? Miten Suomen turvallisuus taataan? Miten auttaa parhaiten ukrainalaisia?
Miten varautua pahimpaan? Miten toimia parhaiten, jotta pahin ei tapahdu? Miten ehkäistä maailman ruokapulaa? Miten varmistaa, että pakotteet osuvat Venäjään ja vievät pohjaa sodankäynniltä? Miten minimoida muille koituvia haittoja pakotteista? Miten käy ydinvoimaloiden Ukrainassa…
Rastia ruutuun
Kaiken tämän keskellä median kysymys meille kansanedustajille on ollut: Laita rasti NATO-ruutuun: kyllä, ei, en osaa sanoa. Inhoan rasti ruutuun kysymyksiä. Ne sopivat vain doodleen, jolla sovitellaan kalentereita.
Olen intuitiivisesti osannut sanoa kantani siitä päivästä lähtien, kun Suomi päätti aseiden viennistä Ukrainaan. En silti ole henkilökohtaisesti pitänyt intuitiostani. Olen halunnut vaihtoehtoja ja varmuutta.
Asioilla on järjestyksensä. Mielestäni isoissa päätöksissä on pidettävä mieli avoimena uudelle tiedolle, faktoille, historia opeille, nykypäivän riskeille, tulevaisuuden arvioinnille ja kansalaisten palautteille.
Suomi tekee päätöksensä itsenäisesti, silti on hyvä arvioida, miten naapurissa toimitaan. Molempien puolien naapurissa.
Pohjoismaat yhteistyössä
Ruotsissa Nato-analyysi näyttää kulkevan samaan suuntaan kuin meillä. Tämä on hyvä viesti, jos molemmat maat liittyvät Natoon, niin kaikki Pohjoismaat ovat Nato-maita.
Yhteinen pohjoismainen jäsenyys helpottaa strategista yhteistyötä turvallisuuspolitiikassa.
Erityisesti Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö Itämeren turvallisuuden takaamiseksi nousee entistä tärkeänpään rooliin.
Entä Venäjä? Venäjän johto on arvaamaton. Putin on julistanut Suomen vihamieliseksi valtioksi, koska tuemme Ukrainaa ja asetamme pakotteita.
Olisimmeko voineet toimia toisin? Säilyttää ystävyyssuhteet? Periaatteessa kyllä. Mutta me emme ole Pohjois-Korea, Kiina tai Intia. Juuri periaatteiden vuoksi minusta on itsestään selvää, että me tuomitsemme oikeudettoman hyökkäyksen suvereeniin maahan ja sodan rikokset, julmuudet.
Suomi on valinnut puolensa
Me valitsimme puolemme. Ystävällismielisiä suhteita ei enää ole edes naapurimme puheissa. Eikä niihin ole paluuta ihan pian, vaikka haluaisimme.
Suomi päätti aikanaan liittoutua Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa taloudellisesti, ihmisten palvelujen ja pääomien vapaan liikkuvuuden vuoksi. Tällä liittoumalla on rauhantyön historia, joka on ajankohtaisempi kuin koskaan. Nyt on syytä edelleen vahvistaa EU:n keskinäisen avunannon sekä yhteisvastuun merkitystä.
Venäjän hyökkäyksen myötä Suomi valitsi puolensa niin vahvasti, että tuemme Ukrainaa myös aseilla. Me emme ole enää liittoutumattomia emmekä puolueettomia. Olemme jo pitkään olleet Naton läheinen kumppani.
Venäjän hyökkäyksen jälkeen on luonnollista päättää, käytetäänkö Nato-optiota. Oma viisarini osoittaa kohti Natoa, vaikka en sen autuaaksi tekevään voimaan uskokaan. Pahan paikan tullen olemme kuitenkin yhdessä enemmän.
(Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomissa 14.5.2022)