Olin maanantaina podcastissa, jossa puhuttiin lasten köyhyydestä. Nuori tyttö sanoi pohtineensa, että voiko mennä lukion jälkeen opiskelemaan, koska jo koulukirjat lukiossa oli niin kova ponnistus. Lapsena koettu köyhyys näkyy usein vielä aikuisena muun muassa suhteessa rahaan, opiskeluvalinnoissa sekä ulkopuolisuuden tunteena.
Yhdenkään nuoren ei pitäisi joutua miettimään, uskaltaako taloudellisten seikkojen vuoksi lähteä opiskelemaan. Yhdelle opintolainan nostaminen on pikkujuttu, koska tietää, että vanhemmat auttavat, jos oikein tiukka paikka tulee. Toiselle se on pelottavaa, koska ei ole varma, miten töitä löytyy opintojen jälkeen.
”Meillä ei ollut koskaan varaa uusiin vaatteisiin ja ruoka oli aina alelaarista ja pahimmillaan jouduimme hakemaan ruokaa diakoniasta. Kasvuympäristö oli stressaava rahan vähyyden vuoksi.” Sitaatti on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön Itlan köyhyysraportista.
Lasten kokema köyhyys näkyi materiaalisesti, sosiaalisesti kuin emotionaalisesti. Rahan puute näkyi eniten ruoassa, vaatteissa ja asumisessa. Sosiaalisesti köyhyys jätti ulkopuoliseksi ja näkyi emotionaalisesti stressinä, kateutena ja huolena tulevaisuudesta.
Selviytymisessä auttoi ympäristön tuki. Sukulaiset ja ystävät. Perheet yrittivät sopeutua tilanteeseen tinkimällä menoista, säästämällä.
Suomessa yli 100.000 lasta elää köyhyydessä. Talouden tasapainotustoimien on arvioitu lisäävän lapsiperheköyhyyttä, koska sosiaaliturvan leikkaukset kasaantuvat. Taustalla on ajatus siitä, että sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät työllisyyttä ja sitä kautta parantavat toimeentuloa.
Itlan tutkimuksen perheistä monet kävivät töissä, mutta olivat silti köyhiä. Suomessa on arviolta 200.000 työssäkäyvää köyhää. Taustalla on korkeita asumiskuluja. Siellä, missä töitä on parhaiten tarjolla, asumisen hinta on korkea. Osa-aikatyö ja velkaantuminen ovat työssäkäyvien köyhyyden syitä.
Itlan tutkimuksen mukaan lapsuuden köyhyyskokemus ei kaikille ollut yhtä ahdistavaa. Osalle köyhyys tarkoitti harrastusten ja lomamatkojen puutetta, toisilla taas ruokaa säännösteltiin eikä perustarpeisiin ollut varaa. Jotkut vastaajista kertoivat, että lapsuus oli köyhyyskokemuksien takia pelkkää selviytymistä, kun taas toisille köyhyys ei ollut merkittävä ongelma – se oli vain elämää, jota elettiin.
Äitini oli töissä Valtion pukutehtaalla. Tehdasta ei enää ole, mutta minulla on siitä monta muistoa. Yksi liittyy äidin sanavalmiiseen työkaveriin. Hän tuli töihin hieman myöhässä ja pyyhälsi vauhdilla työpisteeseensä. Kuinkas ollakaan pomo tuli vastaan ja rouva kaatui pomon eteen. Noustessaan hän totesi, että köyhän pitää olla nöyrä. Ei tullut moitteita myöhästymisestä, mutta muutama paha mustelma kyllä.
Miksi köyhän pitäisi olla nöyrä? Ei tarvitse. Hyvinvointivaltion idea on, että elämän riskitilanteissa kannamme yhdessä vastuuta ja autamme. Pyrimme pitämään tuloerot kohtuullisina, jotta yhteiskunta ei liiaksi eriydy.
Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Hyvinvointivaltion idea on oikeudenmukaisuus. Kaikkia antavat ja kaikki saavat vuorollaan. Verojen maksaminen on vakuutus, jolla saa elämän riskitilanteissa apua ja palvelua.
Köyhän ei tarvitse olla nöyrä, mutta jokaisen pitää osallistua taitojensa ja kykyjensä mukaan yhteiskunnan resurssien kerryttämiseen. Moni haluaisi osallistua enemmän ja pyrkii aktiivisesti töihin. Esimerkiksi osatyökykyisten työllisyysaste on Suomessa vaatimaton.
Jos vaikkapa mielenterveyshäiriöisten pääsy työmarkkinoille olisi yhdenvertainen, työllisyysasteemme voisi nousta jopa neljällä prosenttiyksiköllä.