Työmarkkinoiden toimivuus ei perustu siihen, ettei ristiriitoja olisi, ei tietenkään, ihmisiähän tässä ollaan. Se perustuu siihen, että erimielisyyksistä huolimatta osapuolet luottavat neuvottelujärjestelmään ja pystyvät löytämään ratkaisuja.
Lueskelin eilen Euroopan taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tuoretta raporttia. Sen viesti vahvisti, että luottamus on työmarkkinoiden supervaluuttaa, jota lainsäädäntökään ei yksin voi korjata. Ikävä kyllä tuo luottamus on tällä eduskuntakaudella pahasti rikottu.
Raportti vertailee Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin järjestelmiä. Kaikissa niissä työmarkkinoiden perustana on vahvat työmarkkinaosapuolet, laaja työehtosopimusten kattavuus ja pitkälle kehittynyt neuvottelukulttuuri.
Tai ainakin myös Suomessa on ollut.
Suomen kannalta raportissa nousee esiin kolme merkityksellistä asiaa, jotka ovat luottamus, palkkakoordinaation joustavuus ja työmarkkinaosapuolten vastuu.
Sovittelujärjestelmän toimivuus edellyttää, että sekä työnantajat että palkansaajat kokevat sovittelijan puolueettomaksi, OECD korostaa. Muodolliset toimivaltuudet eivät yksin riitä. Tarvitaan myös molempien osapuolten luottamus siihen, että sovittelija kuuntelee ja pyrkii löytämään ratkaisun, jonka kumpikin osapuoli voi hyväksyä.
Meillä luottamus tämän järjestelmän tasapuolisuuteen on nyt horjunut.
Valtakunnansovittelijan tehtävää muutettiin 1. tammikuuta 2025 voimaan tulleella lakimuutoksella, joka tunnetaan yleisesti nimellä vientimallilaki. Uudistuksen myötä määriteltiin, että sovittelijan tulee turvata kansantalouden kokonaisetu ja palkkamuodostuksen toimivuus, kuten Suomessa on pääosin toimittukin.
Mutta laki tekee mekanismista jäykän. Sovintoehdotusten tekemisessä on nyt huomioitava vientialojen määrittämä palkankorotusten yleinen linja, mikä käytännössä rajoittaa sovittelijan mahdollisuuksia ehdottaa tätä korkeampia korotuksia muille aloille. Käytännössä uudistus on siis vahvistanut vientialojen palkkaratkaisujen asemaa sovittelun lähtökohtana.
Palkansaajapuoli ei turhaan pelännyt, että uudistus kaventaa mahdollisuuksia korjata alakohtaisia palkkaeroja. Jäykkyys on harmillista erityisesti tasa-arvon näkökulmasta.
OECD:n raportin mukaan Suomen sovittelujärjestelmään kohdistuu osapuolten keskuudessa aiempaa ristiriitaisempia arvioita.
Sovittelujärjestelmän uskottavuus ei voi rakentua vain lainsäätäjän määrittelemän tavoitteen varaan. Sen pitää perustua myös siihen, että työmarkkinaosapuolet kokevat järjestelmän oikeudenmukaiseksi.
Raportti nostaa esiin, että sovittelujärjestelmää koskevat uudistukset ovat kestävämpiä, kun ne valmistellaan laajassa yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. Näin on tehty esimerkiksi Ruotsissa.
Yhteinen palkkanormi ei vastaa kaikkiin työmarkkinoiden tarpeisiin.
Vientivetoinen palkkakoordinaatio on ollut pohjoismaisen työmarkkinamallin tärkeä osa. Kansainvälisen kilpailun paineessa toimivat alat ovat luoneet pohjaa muiden alojen palkkaneuvotteluille.
Aikanaan palkkaratkaisuihin soviteltiin jopa työn verotus. Näin turvattiin ostovoimaa, talouden vakautta ja kilpailukykyä.
Sosiaaliturvaakin kehitettiin ennen yhteydessä palkkaratkaisuihin. Palkansaajat luopuivat osasta palkkavaateitaan ja niitä kompensoitiin työhön sidotulla ansioturvalla, josta työnantaja maksaa osan. Nykyisin yrittäjäpuolella tämä historia mielellään unohdetaan ja vaaditaan kaikkea valtion piikkiin, eläkkeitä myöten.
OECD huomioi mallin riskeistä esimerkiksi julkisten palvelujen työvoimapulan sekä ammatti- ja aluekohtaisten erojen huomioimisen vaikeuden. Lakisääteisellä mallilla on vaikea vastata muuttuvien työmarkkinoiden tilanteisiin. Kaikkia ongelmia ei ratkaista sillä, että kaikilla aloilla sovelletaan mahdollisimman jäykkää yhteistä palkkanormia.
Vaikka julkinen sektori käy mittavia yt-neuvotteluja ja työvoimapula on kääntynyt irtisanomisiksi ikääntyvässä Suomessa, on osaavan henkilöstön niukkuus edessä niin sosiaali- ja terveyspalveluissa, kasvatuksessa kuin koulutuksessa.
Monilla julkisen palvelun aloilla työ on vaativaa, vastuullista ja yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä. Samalla naisvaltaisilla aloilla on pitkään ollut palkkaukseen liittyviä rakenteellisia ongelmia.
Jos palkkakoordinaatio estää tunnistamasta näitä erityistarpeita, se vaikeuttaa työvoiman saatavuutta ja heikentää palvelujen toimintaedellytyksiä.
OECD ei esitä vientivetoisesta palkkamallista luopumista. Se kuitenkin muistuttaa, että Pohjoismaissa on käytetty myös kohdennettuja ratkaisuja, kuten työvoimapulasta kärsivien ammattien erityisjärjestelyjä ja yleistä normia korkeampia sopimusratkaisuja.
Kilpailukyky ja palkkatasa-arvo eivät ole toisensa poissulkevia tavoitteita. Tarvitsemme järjestelmän, joka kykenee tunnistamaan sekä kansantalouden kokonaisedun että eri alojen todelliset tarpeet.
Pohjoismaisen työmarkkinamallin vahvuus on ollut siinä, että työnantajat ja palkansaajat sopivat työehdoista itse. Luottamukseen ja yhdessä sopimiseen perustunut malli on sallinut myös alakohtaiset joustavuudet.
Kannattaisi muistaa, että sovittelijan tehtävä on auttaa osapuolia löytämään ratkaisu, ei ottaa niiltä neuvotteluvaltaa pois.
OECD:n raportti muistuttaa, että sovittelu toimii parhaiten silloin, kun osapuolet ovat järjestäytyneitä, tahojaan kattavasti edustavia ja sitoutuneita neuvottelujärjestelmään. Sovittelijan ei pidä korvata osapuolten omaa vastuuta eikä työmarkkinasuhteita pidä rakentaa niin, että ratkaisut haetaan ensisijaisesti lainsäätäjän tai sovittelijan kautta.
Tämä on tärkeää Suomen työmarkkinoiden tulevaisuuden kannalta. Neuvottelujärjestelmän hajautuminen, yrityskohtaisten sopimusten lisääntyminen ja työelämän rakenteiden muuttuminen asettavat uusia vaatimuksia sekä työnantaja- että palkansaajajärjestöille.
Tarvitsemme kykyä neuvotella, joustaa ja löytää yhteisiä ratkaisuja myös silloin, kun näkemykset ovat kaukana toisistaan. Se edellyttää vahvoja työmarkkinaosapuolia ja luottamusta siihen, että neuvotteluilla on merkitystä.
Pohjoismaisen mallin vahvuus ei ole ristiriidattomuus, vaan kyky ratkaista ristiriitoja.
OECD:n raportti antaa hyvän muistutuksen siitä, ettei työmarkkinoiden toimivuutta rakenneta yksipuolisilla määräyksillä. Pakkolaeilla.
Kestävät ratkaisut syntyvät vuoropuhelusta, yhteisestä tilannekuvasta ja siitä, että osapuolet voivat luottaa pelisääntöihin. Työmarkkinoiden rauha ei synny toisen osapuolen vaientamisesta eikä siitä, että toinen osapuoli määrää tahdin. Se syntyy kyvystä sopia.
Suomessa olisi nyt syytä pysähtyä pohtimaan, miten tätä luottamusta vahvistetaan.
Miten varmistamme, että vientivetoinen palkkakoordinaatio ottaa huomioon myös julkisten palvelujen ja naisvaltaisten alojen tarpeet?
Miten turvaamme työmarkkinaosapuolten tasapuolisen aseman ja aidon neuvotteluautonomian?
Miten palautamme luottamusta siihen, että neuvottelemalla voidaan saavuttaa oikeudenmukaisia ja kestäviä ratkaisuja?
Luottamusta ei voi säätää lailla. Se on ansaittava joka päivä. Hallitus on tällä eduskuntakaudella vain syventänyt epätasapainoa, vaikka sen olisi pitänyt turvata heikompaa osapuolta.
Vanhaan ei ole paluuta, mutta korjattavaa riittää, etenkin kun teknologia ja tekoäly muuttavat työmarkkinoita. Korjaamatta ei voi jättää, mikäli yhteiskunnan eheydestä halutaan tulevaisuudessakin pitää kiinni.
OECD:n raportti https://www.oecd.org/en/publications/labour-mediation-in-the-nordic-countries_cf0a805c-en.html