Kriisiaikoina arkeamme raamittava yhteiskunnallinen sopimus joutuu koetukselle, koska yksilön ja yhteisön tarpeet muuttuvat.
Ihannetapauksessa tiedotusvälineet välittävät tietoa ja auttavat kansalaisia ymmärtämään muutosta ja hahmottamaan, mitä valintoja itse kunkin on tehtävä yksilötasolla ja miten yhteiskunnan on toimittava, jotta selviämme kriisistä mahdollisimman vähäisin kokonaisvahingoin.
Vaikeuskerrointa lisää se, että kriiseissä joudutaan toimimaan nopeasti ja muuttuvassa ympäristössä.
Kun korona saapui Suomeen, yhteinen tilannekuva oli vahva.
Kokoonnuimme valtioneuvoston tiedotustilaisuuksien ja Yleisradion lähetysten äärelle lähes kuin pyhään hetkeen. Kaikki janosivat tietoa päätöksistä ja viruksesta.
Kriisin nopea tempo korostaa sosiaalisen median merkitystä, koska se pystyy levittämään tietoa nopeimmin.
Se voi luoda omia tulkintoja faktoista levittää valeuutisia sekä pyrkiä asettamaan esityslistaa muulle medialle.
Medialla on kyky tuoda esille yksilön ja yhteisen elämän välisiä yhteyksiä. Se voi aukaista yhteisen vastuun merkitystä tai kyseenalaistaa sitä.
Se voi tarjota alustan pohdiskelulle ja vuoropuhelulle.
Markkinapaineet kuitenkin johtavat siihen, että tiedotusvälineillä ja alustoilla on taipumus muotoilla tietoa digitaalisesti aktiivisten yleisöjen tarpeiden ja tunteiden mukaan sen sijaan, että ne suosisivat erilaisia näkemyksiä ja tekisivät eron mielipiteiden ja tutkitun tiedon välillä.
Yritysvetoiset digitaaliset alustat antavat yleisölle mahdollisuuden ilmaista itseään, ja algoritmidynamiikka altistaa ihmiset kupliin, jotka tarjoavat heidän omia näkemyksiään vahvistavia sisältöjä.
Kriisin synnyttämät pelot vaikuttavat ihmiseen. Pelot valtaavat nopeasti sosiaalisen median tilat ja yksilöiden mielipiteet nousevat hallitsevaksi. Tutkittu ja luotettava tieto vaipuu samaan asemaan kuin yksilön hatusta vedetty mielipide.
Yksinäisessä digitaalisessa ympäristössä, epävarmuuden ja pelon leimaamassa tilanteessa, ihmisen voi olla vaikea suhtautua objektiivisesti esillä oleviin väitteisiin. Tulee pikemminkin herkkyys käyttää erilaisia tiedon muruja ja väitteitä vahvistamaan yksinkertaistettuja tulkintoja.
Journalismin voi olla vaikea tiivistää ja kansanomaistaa tutkittua tietoa siten, että se ei laukaise uusia pelkoja ja huhuja.
Kansalaisten usko instituutioihin ja tieteeseen joutuu kriisissä kovalle koetukselle.
Vaikka analyyttinen pohdiskelu on kriisien aikana vaikeampaa, se on kuitenkin tärkeämpää kuin normaaliaikoina.
Kun kriisi uhkaa tietyn yhteisön yhteisiä sosiaalisia ja kulttuurisia arvoja, yhteisössä on taipumus kokoontua lipun ympärille. Tämä pirstoo yhteisöä ja voi aiheuttaa ylitsepääsemättömiä kuiluja kansalaisten välille. Riskinä on, että tulevaisuudessa tällaisia isompia tai pienempiä pirstaloivia kriisejä on enemmän.
Suurin uhka nykyaikaisista kriiseistä kärsiville demokraattisille yhteiskunnille liittyy kansalaisten epäluottamukseen instituutioita ja asiantuntijoita kohtaan.
Näin käy, koska pelolla on tärkeä rooli kriisin alussa, ja "faktoilla" on hyvin vähän vaikutusta pelkoa vastaan.
Kaikki kansalaiset eivät voi ymmärtää kriisiä ja sen muuttuvaa luonnetta kuten asiantuntijat.
Yhteiskunnallisten rakenteiden ja nykyinen yhteenkuuluvuuden pirstoutuminen vaikeuttaa yhteisen ja kattavan selityksen löytämistä äkillisille uhille.
Verkon poliittinen talous esimerkiksi uutisten personointi lokeroi näkemyksiä entisestään.
Kansalaiset, jotka epäilevät kriisintorjuntatoimenpiteiden, kuten Covid-rokotteiden, tehokkuutta ja turvallisuutta, eivät ole tietämättömiä.
Heidän koulutuksensa välttämättä vaikuta heidän asenteisiinsa. Onhan joukossa myös terveydenhuollon ammattilaisia. He ovat yksinkertaisesti ei-asiantuntijoita, kuten me kaikki muutkin maallikot uuden edessä.
Ero on siinä, että isoin osa meistä hankkii tietonsa valtavirrasta ja luottaa siihen. Pieni, mutta kasvava osa taas marginaalista ja luottaa siihen.
Medialla on suuri rooli kriisissä ja taitaa olla niin, että media on myös kriisissä uuden tiedonsaantiympäristön muutoksessa.
Euroopan neuvosto keskusteli aiheesta tiistaia. Keskustelussa nousi voimakkaasti esiin se, että korona on aiheuttanut hyökkäyksiä toimittajia kohtaan.
Toimittajat, jotka ovat olleet raportoimassa mielenosoituksissa, ovat joutuneet väkivallan kohteiksi, erityisesti naiset. Tätä ei saa katsoa sormien läpi, vaan julkisen vallan on suojattava toimittajia työssään.