Vaalien aikaan aistii elämän räsymaton kaikki värit. Olen kiertänyt Hämeen kunnat, pitäjät ja lähiöt. Tavannut ihania ihmisiä ja kuullut iloisia ja surullisia elämänkohtaloita. Keskivertoihmistä ei ole. Olemme kaikki ainutkertaisia. Ja meillä kaikilla tulee olla yhdenvertainen ihmisarvo.
Osa ihmisten elämänkohtaloista tulee uniin. Jää ihon alle. Osa naurattaa vielä kotona. Osa saa pidättelemään kyyneliä. Sirpaleita vaalikierroksen varrelta.
Isoäidin suru lapsenlapsensa kiusaamisesta. ”Kavereiden” nettiin laittamista kuvista. Elämäniloinen tyttö oli päätynyt psykiatriselle osastolle masennuksen vuoksi. Isoäidin kyyneleet tarttuivat. Eikä minulla ollut sanoja lohduttaa. Halaus ja jaksamisen toivotus.
Umpihumalainen mies. Hän tulee halaamaan, tunnistaa, melkein kaatuu. Meillä on sama suunta ja se päätyy makkarajonoon. Toivottavasti mies pysyi pystyssä makkaralle asti.
Keski-ikäisen naisen kertomus lääkärissä käynnistä. Vastaanottovirkailija oli kysellyt, että mille lääkärille. Nainen ei ollut tiennyt, minne lähete oli. Lääkärille, no haluan sellaiselle supersotelääkärille... heitä ei kuulemma lääkärikeskuksessa ollut. Yhteinen nauru.
Ylivelkaantumisen tuskaa. Ihminen, joka säilyttää aina kaikki laskut ja kuitit. Maksaa kaikki ajallaan, kunnes sairastuu. Laskut kasaantuu, korot kasvaa, sähköt katkaistaan... yrittää, mutta ei saa taloutta tasapainoon. Korot kasvaa ja paha olo. Velkaneuvontaan kehoitan.
Lapsen puolison sukupuolenvaihdos. Iäkkään naisen ahdistusta. Eikö se nyt olisi voinut pysyä miehenä lopun elämäänsä. Oliko sen pakko muuttua. Olisi ollut kaikille helpompaa. Lapsilleen. Vielä niin muuten mukava ihminen. Tai olihan sen kai pakko muuttua, eihän sitä kukaan huvikseen. Lämmin käsi.
Tutun tuttu rouva. Juttelemme niitä näitä elämästä, vaikuttamisesta, järjestöistä. Rouva lähtee ja hänen tyttärensä tulee kertomaan, että äiti sanoi verenpaineensa laskeneen. Olin kuulemma rauhoittava ihminen. Hyvät aurat auringossa.
Rollattorirouva kaupan eteisessä huikkkaa juttusille. Puhumme vanhustenhoivasta, terveydenhuollosta ja eläkkeistä. Rouva on 97-vuotias. Juttu jatkuu ja rouva lopettaa: Kyllä minua pelottaa se vanhaksi tuleminen, jos sitä hoitajamitoitusta ei saada aikaan.
Nuori maahanmuuttajapoika tuli kysymään muistanko hänet. Muistin, joku kohtaamisessa oli jäänyt itselleni mieleen. Poika puhui loistavaa kieltä ja sanoi olevansa perussuomalainen ja menevänsä äänestämään. Oletko ihan varma niistä perussuomalaisista, kysyn. Poika ratkesi nauruun: No en minä tietenkään perussuomalaisia äänestä! Mutta olen nyt suomalainen, sellainen perusteellisesti suomalainen. Yhteinen yläfemma.
Ikämies kertoo pääsystään eläkkeelle. Olimme jokunen vuosi sitten käyneet läpi hänen tilannettaan työttömyyden, eläkehaun ja muiden vaihtoehtojen välillä. Eläkehaku oli onnistunut, mies tyytyväinen.
Viimeisenä päivänä, viimeisellä tapaamisella soitan poliisit. Pojat pystyttävät vaalitelttaa. Lähiön torille tulee tyyppi, joka huutaa, että tänne ette tule. SDP ei tänne tule. Pojat jatkaa, tyyppi jatkaa. Potkii telttaa nurin. Tyypin kaveri lähestyy. Soitan 112. Vaalityörauhaa ei saa uhata.
Tyypin kaveri vie tyypin pois. Tilanne rauhoittuu. Tilaisuus onnistuu. Ihmiset antavat uskoa tulevaan. Ihanat periksiantamattomat suomalaiset. Teen tätä työtä, jotta huomenna olisi paremmin.
Ihmisiä, jotka menevät ihon alle