Vammaiset ihmiset kokevat syrjintää monella elämän osa-alueella. Iso osa syrjinnästä on yhteiskunnan rakenteissa. Ympäristömme ei ole esteetön ja lainsäädäntö on kirjoitettu vammattomien ihmisten näkökulmasta. Se ei aina huomioi ihmisen erityistarpeita.
Meillä on yhteinen vastuu siitä, että kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevien ihmisten palvelu ja kohtelu on inhimillistä. Kyse on lainsäädännön kehittämisestä, palvelujen saatavuuden ja laadun turvaamisesta sekä jokaisen meidän asenteistamme ja tavasta kohdata arvostavasti toisia ihmisiä.
Ylen MOT-ohjelma nosti esiin järkyttävän tapauksen, jossa hoitotyön rajoittamistoimenpiteet ovat olleet epäinhimillisiä, ihmisarvoa alentavia ja laittomia. Tapauksesta on seurannut oikeusprosesseja ja tehostettua valvontaa. Hoiva on pääosin hyvää ja työntekijät tekevät osaavaa sitoutunutta työtä, mutta yksikin tapaus on liikaa.
Kehitysvammaisten kohtaama vaativan hoidon rajoitustoiminta puhuttaa. Valviran selvityksien mukaan rajoitustoimet eivät ole yksiköissä lisääntyneet eikä niitä käytetä enemmän kuin aiemmin, mutta pystymme tunnistamaan ne paremmin. Jos asumisyksikön koko on yli seitsemän asukasta, rajoitustoimia esiintyy enemmän.
Laissa on tarkkaan määritelty, missä, milloin ja mitä rajoitustoimia saa käyttää. Rajoitusten on oltava oikeasuhteisia tilanteeseen nähden. Ne pitää toteuttaa ihmisarvoa kunnioittaen ja vain niin laajasti kuin on välttämätöntä asiakkaan tai toisten henkilöiden turvallisuuden ja terveyden varmistamiseksi. Rajoittamiseen käytettävien välineiden täytyy olla terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain mukaisia.
Palveluntuottajalla on vastuu palveluiden laadusta ja turvallisuudesta. Ensisijainen valvontavastuu on kunnalla. Kunnan tehtävä on vastata siitä, että asiakas saa yksilöllisen palvelutarpeen mukaisen palvelun.
Kunnan tulee valvoa omaa tuotantoaan ja yksityisten palveluiden tuottamaa palvelua. Henkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa viipymättä havaitsemistaan epäkohdista. Jos työnantaja ei korjaa tilannetta, tulee työntekijän epäkohdasta ilmoittaa aville.
Järkyttävän uutisen esimerkkitapaus Hämeenlinnasta on käsittääkseni vuosilta 2017-19. Ja siihen puututtiin. Tuomioita on langetettu, mutta osa prosesseista on vielä kesken.
Yle on kertonut viime vuosina useista valvonnassa paljastuneista ongelmista liittyen lastensuojeluun, vammaisten palveluihin ja vanhusten hoivaan. Valvontaraportit paljastavat, että usein ongelmat kiistetään ja että palveluntarjoajat eivät tee luvattuja muutoksia.
Tässä taustalla on rakenteellisia ongelmia. Yritysten voittoja pyritään maksimoimaan epäeettisin, jopa laittomin keinoin. Taustalla on resurssipulaa. Kyse ei ole yksin rahasta, vaan henkilökunnan saatavuudesta ja osaamisesta.
Noilla rakenteilla on syytä kysyä, onko kunnilla, jatkossa hyvinvointialueilla, valtiolla ja viranomaisilla riittäviä keinoja puuttua väärinkäytöksiin?
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta lakia valvonnasta. Ajatus on, että uuteen lakiin koottaisiin säännökset valtion tai hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajan toimintaedellytyksistä, rekisteröinnistä ja valvonnasta. Laki koskee julkisia palvelunjärjestäjiä ja palveluntuottajia sekä yksityisiä palveluntuottajia.
Lisäksi on valmisteilla laki terveydenhuollon henkilökunnan ilmoitusvelvollisuudesta, jos hän tehtävissään huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan asiakkaan palvelussa. Sosiaalihuoltolaissa tästä jo säädetään.
Lain valmistelussa arvioidaan, tarvitaanko palveluntuottajalle velvollisuus tarkistaa rikosrekisteriote iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskenteleviltä. Nykyisin rikosrekisteriotteen tarkistaminen on mahdollista lasten kanssa työskentelevien kohdalla. Olen itse ministeriaikanani ollut aikanani tuota lakia rakentamassa ja tiedän, että se ei yksin tuo turvaa, mutta on apuna.