Nuorena uskalsin elää hetkessä, unelmoida ja luotin siihen, että elämä kantaa. Kunhan opiskelee ja tekee työtä, voi rakentaa hyvän elämän.
Luotin siihen, että ongelmat voi ratkaista. Halusin muuttaa asioita ja olin varma, että niin voi tehdä. Ongelmia oli, joskus isojakin, mutta silti elin etuoikeutettua nuoruusaikaa.
Nyt tutkimukset ja barometrit kertovat, että nuorten tulevaisuususko on heikentynyt huolestuttavasti.
Nykynuorten huoli ei ole perusteetonta.
Jos ihmisellä on pelko ympäristön selviytymisestä ja lisäksi syntyy tunne, ettei ahkeruus tai kouluttautuminen tuo mahdollisuutta rakentaa omaa tulevaisuutta, irrallisuus tai toivottomuus uhkaa.
Emme voi vaatia nuorilta uskoa tulevaan, jos emme yhteiskuntana rakenna sille edellytyksiä. Tulevaisuususko syntyy mahdollisuuksista.
Olen usein sanonut, että lapsuudesta ei tule uusintaa. Lapsuus ja nuoruus ovat ainutkertaisia elämänvaiheita. Yhteiskunnan tehtävä on varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus kasvaa turvallisesti, oppia, löytää omat vahvuutensa ja kuulua yhteisöön.
Hyvä koulu, laadukas varhaiskasvatus ja mahdollisuus harrastaa eivät ole ylellisyyttä. Ne ovat investointeja tulevaisuuteen.
Koulutuksen tasa-arvo on ollut Suomen menestyksen kulmakivi. Osaava Suomi pärjää muuttuvassa maailmassa. Meidän on pidettävä kiinni siitä, että koulutukseen voi hakeutua perheen varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Jokaisella pitää olla aito mahdollisuus kehittää osaamistaan läpi elämän.
Nuorten tulevaisuususkoa heikentää myös kokemus siitä, että ensimmäisen työpaikan ovi on vaikea saada auki.
Koulutuksesta valmistuminen ei takaa työpaikkaa. Ilman ensimmäistä työpaikkaa on vaikea saada kokemusta ja ilman kokemusta on vaikea saada työtä. Turhautumisen kierre syntyy herkästi.
Työ on enemmän kuin toimeentuloa. Se tuo osallisuutta, yhteisön, merkityksellisyyttä elämään ja kokemuksen siitä, että omalla tekemisellä on väliä.
Nuorta ei saa jättää yksin silloin, kun opinnot katkeavat, mieli järkkyy tai työelämän ovi ei avaudu.
Työllistymissetelit eivät yksin auta. Nykymaailmassa työn hakeminen on monimutkaistunut. Kanavia on monia, vaatimukset usein ylimitoitettua ja iso osa työpaikoista julkisuudelta piilossa.
Tulevaisuususko ei rakennu vain koulutus- ja työpaikoista. Se rakentuu myös siitä, että ihminen kokee olevansa turvassa ja hyväksytty.
Nuorisobarometrit ja nuorten tulevaisuuskuvia koskevat selvitykset kertovat epävarmuudesta, turvattomuudesta ja huolesta maailman tilasta. Ihmiset kaipaavat tavallisia asioita: rauhaa, kestävää maapalloa, terveyttä, läheisiä ihmisiä ja taloudellista turvallisuutta.
Meidän on otettava vakavasti nuorten mielenterveys, lisääntyvä yksinäisyys ja kiusaaminen. Apua pitää saada ajoissa ja taistelematta.
Järjestöillä, vapaaehtoisilla, kulttuuritoiminnalla ja urheiluseuroilla on korvaamaton merkitys. Ne tarjoavat yhteisöjä, joissa voi löytää ystäviä, onnistua ja tulla nähdyksi omana itsenään. Harrastukset eivät ole vain vapaa-ajan täytettä. Joskus ne ovat ainoa kiinnittymisen paikka.
Siksi järjestöjen ja nuorten palveluiden toimintaedellytyksistä huolehtiminen on myös tulevaisuususkoon sijoittamista.
Nuoria ei pidä vain kuulla – heitä pitää kuunnella. Yksi tärkeimmistä asioista on nuorten osallisuus. Aikuisten tehtävä ei ole tietää paremmin, vaan oppia kuuntelemaan paremmin ja ymmärtämään paremmin.
Meillä on vastuu tulevasta. Se on sitä suurempi mitä vaikutusvaltaisemmassa asemassa olemme.
Tulevaisuuteen liittyy aina epävarmuutta. Emme voi päättäjinä luvata nuorille, että kaikki menee hyvin tai että elämä olisi helppoa, mutta meidän on voitava luvata, että yhteiskunta tarjoaa reilut lähtökohdat ja yhdenvertaiset mahdollisuudet pärjätä.
Nuorten tulevaisuususko ei ole nuorten oma juttu. Se on meidän kaikkien vastuulla.