Koronan kirous on pian jo vuoden ajan pitänyt yhteiskuntiamme kiristysotteessa joka puolella maapalloa. Tunnelin päässä näkyy kuitenkin valoa. Rokote tuo helpotusta tilanteeseen, mutta sitä ennen meidän oltava entistä varovaisempia, jottei supertartuttava virus ota valtaa.
Korona kyllästyttää ja kiukuttaa, mutta jos siitä etsii jotain positiivista, se on parantanut digitaitojamme huimasti. Itse käytän nykyisin suht sujuvasti noin kymmentä erilaista kokousalustaa. Skypet, teamsit, zoomit, kudot, bluejeansit ovat arkipäivää. Tosin itse toivon, että skype olisi pian historiaa. Puhumattakaan opiskeilijoista, joilla netti on melkein osa verenkiertoa.
Teknologinen muutos tuo voittajia ja häviäjiä
Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta joitain perusteltuja arvauksia siitä voi toki tehdä. Selvää lienee, että 2010-luvulla kiihtynyt teknologinen kehitys ei ole ainakaan hidastumaan päin. Selvää lienee, että työelämässä uusien teknologioiden käyttöönotolla on sekä voittajia että häviäjiä.
Monesti iso muutos tapahtuu lähes huomaamatta. Pehmeästi. Lapsuudessani oli luurit ja pyöritettävät numerot, mutta suurin ero on oikeastaan se, että puhelimessa ei turhia höpötelty. Nyt kännykkä on jossain käytössä koko ajan. Ilman sitä arki ei toimi eikä töitä kykene tekemään. Työn muutos on osin huomaamatonta, osin ryskyvää, ihmisten elämää järisyttävää. Työpaikoista keskimäärin 12 prosenttia kuolee ja syntyy uusina vuosittain eli yli 220 000. Tämän lisäksi ihmiset vaihtavat työpaikkaa muista syistä. Vuosittain normaalioloissa työpaikoilla on yli 480 000 työntekijää, jotka eivät olleet siellä vuotta aiemmin. Toissa vuonna työhön haettiin yhteensä 640 000 henkilöä, joista 75 % oli määräaikaisia.
Pitkällä aikavälillä tieto- ja viestintäteknologia, tekoäly, robotiikka tai lohkoketjut todennäköisesti helpottavat ihmisten elämää ja kasvattavat yhteiskuntien hyvinvointia. Niin teknologiset edistysaskeleet tapaavat tehdä.
Luddismin sijaan tarvitsemme oikeudenmukaisuutta
Joskus teknologisten innovaatioiden hyödyt tulevat näkyviksi vasta ajan kuluessa: esimerkiksi ensimmäiset jääkaapit tulivat Suomeen jo 1920-luvulla, mutta yleisesti niitä alettiin ottaa käyttöön 1960-luvulla. Vasta silloin ruoka-aineiden säilytys helpottui ratkaisevasti ja ihmisten ravinto monipuolistui.
Vaikka yhteiskunnan kokonaishyöty jääkaapin käyttöönotosta on tänä päivänä selvää kaikille – eikä kukaan tuskin enää vaihtaisi jääkaappiaan jäällä täytettyyn maakellariin – oli tällä innovaatiolla näkyvät häviäjät: jääkaappi on varmasti ollut lamauttava uutinen kaikille niille jäämiehille ja -naisille, jotka saivat elantonsa kylmäsäilytysketjun töistä.
Vastaavia tarinoita voisi kertoa useimmista arkisista laitteistamme. Uusi innovaatio on monille tervetullut, elämää helpottava uudistus, toisille – onneksi usein harvemmille – taas toimeentulon ja elannon aito uhkatekijä.
Muistanemme historian tunneilta esimerkiksi luddiitit, jotka teollistumisen alkuvuosikymmeninä 1800-luvun Englannissa rikkoivat ja särkivät uusien tehtaiden mekaanisia kehruukoneita. Tehtaat kun ajoivat käsityöläisiä talousahdinkoon.
Vaikka luddiitit eivät onnistuneetkaan kääntämään kehityksen pyörää, osoittaa esimerkki traagisesti, miten pahimmillaan osattomuuden kokemus ja syrjäytyminen voivat synnyttää levottomuutta, rauhattomuutta ja jopa väkivaltaa yhteiskunnissa.
Tasapainoisen yhteiskuntakehityksen kannalta on tärkeää, että 2020-luvulla teknologisen kehityksen hyödyt ja haitat jaetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Kehitystä on johdettava niin, että työn määrä ja laadullinen sisältö paranevat ja monipuolistuvat digitalisaation myötä.
Samalla on rakennettava siltaa uuteen työelämään niille, joiden työt mahdollisesti tulevat koneiden tekemiksi. Tällöin riskiryhmässä ovat erityisesti matalasti koulutetut työntekijät, joiden työpaikat ovat vaarassa poistua kokonaan markkinoilta.
Osaamista on yhä vahvistettava
Sekä poliittisen päätöksentekijän että työmarkkinatoimijoiden on yhdessä kannettava vastuunsa siitä, että ihmisiä tuetaan oman työllistettävyytensä kehittämisessä – autetaan löytämään elämässään uusia polkuja.
Itsestään tämä ei tapahdu, vaan tarvitsemme tähän reilut pelisäännöt ja yhteisen näkymän, mitä yhteiskuntana haluamme teknologian kehityksen määrittämältä tulevaisuudelta tavoitella.
Olemme pitkään tottuneet ajattelemaan, että osaaminen on pienen kansakuntamme vahvin valtti. 2020-luvun alkaessa tämä vanha totuus pätee yhä. Korkea koulutustaso ja osaava työvoima ovat yhä parhaita kilpailutekijöitämme.
Päinvastoin kuin jotkut väittävät, ei kilpailukyky parane palkkoja polkemalla tai työehtoja heikentämällä. Emmehän halua taantua bulkkitaloudeksi tai raaka-ainereserviksi.
Elinkeinoelämämme kilpailukyky paranee, kun työmarkkinoilla vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja toimiva, osapuolia arvostava tulevaisuusorientoitunut vuoropuhelu.
Lisäksi tarvitsemme kulttuurinmuutoksen, jossa koulutukseen ja harjoitteluun osallistuminen miellettäisiin osaksi jokapäiväistä työtä.
Moniosaajuus, matikka ja sosiaaliset taidot
On arvioitu, että tulevaisuuden työmarkkinoilla paras yhdistelmä on matematiikan ja sosiaalisen taitojen muodostama kokonaisuus. En tiedä pitääkö tämä arvio paikkaansa, koska erilaisissa töissä tarvitaan erilaisia vahvuuksia.
Uskon kuitenkin, että kyky analyyttiseen päättelyyn, kriittiseen ajatteluun ja laaja osaamispohja eivät olisi pahitteeksi tulevaisuuden työelämässä.
Sanotaan, että työmarkkinoilla moniosaajuuden vaade lisääntyy.
Työntekijöiltä vaaditaan perusammattitaitoa, mutta sen lisäksi monet muut työhön liittyvät osaamisvaatimukset kasvavat. Ennen riitti kun osasi yhden työn ja teki sen kunnolla. Nykyisin yksi ammattiosaaminen ei riitä, vaan elämän aikana tarvitaan monenlaista ammattiosaamista, jopa samassa työssä.
Hyvän tyypin taakka kasvaa. Asiakastyössä on paljon sellaisia osaamisvaatimuksia, joihin on vaikea kouluttautua. Miehiltä ja naisilta vaadittavat henkilökohtaiset ominaisuudet vaihtelevat.
Itsensä ja työnsä myyminen lisääntyy. Työn ulkoistaminen liittyy ydintyöpaikan ulkopuolelta ostettaviin palveluihin. Samaa kehitystä tapahtuu työyhteisön sisällä. Ennen työtä oli niin kauan kuin firma pyöri, nykyisin oma asema omassa työpaikassa pitää lunastaa joka päivä uudelleen.
Yksinäisyys ja itsensä johtaminen lisääntyvät. Työtä tehdään entistä yksilöllisemmillä tavoilla. Työnteon aika, paikka ja yhteisöt vaihtelevat. Ennen monia tekemiseen perustuvia työtehtäviä tehtiin työnjohdon ohjauksessa ja valvonnassa. Nykyisin esimerkiksi siivoustyö on usein yksinäistä ja itsenäistä.
Työ feminisoituu. Naisille tyypilliseksi miellettyjen ominaisuuksien osaamisen vaatimus työssä kasvaa. Hoiva ja palvelutyöt lisääntyvät. Huolehtiminen, yhteistyösuhteiden ylläpitäminen, monien tehtävien samanaikainen suorittaminen sekä ristiriitojen sovittelu työssä lisääntyy. Ennen raavaalle miehelle riitti kun työssä oli voimaa, nyt ei aina pärjää edes hyvällä supliikillla.
Huoli analysointi ja ongelmanratkaisutaitojen puutteista
Vaatimuslista on hätkähdyttävä. Ja koeteltukaan ammattitaito ei enää yksin välttämättä riitä, vaan tarvitaan oppimaan oppimista. Tätä taustaa vasten on todella huolestuttavaa, että uusin tutkimus osoittaa, että lähes 60 prosentilla korkeakouluopiskelijoista geneeriset eli yleiset taidot olivat korkeintaan tyydyttävällä tasolla ja noin 40 prosentilla vähintään hyvällä tasolla. Tämän kertoo Kappas!-hankkeen Loppuraportti.
Geneeriset taidot tarkoittavat mm. analysointia ja ongelmanratkaisua, argumentatiivista kirjoittamista, kielen hallintaa, kriittistä lukutaitoa ja arviointia, tieteellistä ja määrällistä päättelyä sekä argumenttien analysointia.
Työntekijöiden jatkuva oppiminen ja koulutusjärjestelmän piiriin pääseminen tarvittaessa useita kertoja työuran aikana on niin yritysten kuin yhteiskunnan edun mukaista. Karkeasti: mitä paremmin koulutettu työvoima, sitä parempi työn tuottavuus ja sitä suurempi yrityksen ja yhteiskunnan kokonaishyöty. Itse asiassa tuottavuuden kehno kehittyminen on yksi työelämämme suurimpia ongelmia.
Valtiovalta on omalta osaltaan erittäin sitoutunut osaamisen vahvistamiseen niin työelämässä kuin koulujärjestelmässä. Koulutuspolitiikka on palautettu sille kuuluvalle paikalle politiikan kovaan ytimeen. Tästä parhaimpana osoituksena on viime vuoden lopussa vuosien työn jälkeen hyväksytty oppivelvollisuuden laajentaminen koskemaan toista astetta.
Tämä rakenteellinen uudistus on vertailukelpoinen jopa peruskoulu-uudistuksen kanssa. Sen hyödyt tulevat näkymään jo 2020-luvulla sekä tulo- ja työllisyyskehityksessä että nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa. Mitä pidempään nuoret pysyvät koulunpenkillä, sen paremmat ovat heidän tulevaisuuden odotuksensa ja valmiudet elinikäiseen oppimiseen.
Vuoden 2021 alussa maailma valmistautuu uuteen vuosikymmeneensä toivon ja epätoivon koronaspiraalissa. Maratonin maali kuitenkin häämöttää eikä enää voi eikä saa antaa periksi. Rokotteita on jo olemassa, meillä pitää vain olla malttia odottaa, että tuotantoa on riittävästi.
Kirjoituksessani on samoja elementtejä kuin avauspuheessani Hämeenlinnan ja Forssan Tekijä-tapahtumassa 21.1. 2021. Tekijä-tapahtuma kokoaa yhteen kaikki opinnoista ja työnteosta kiinnostuneet, opiskelijat ja opettajat, nuoret ja vanhat, työnantajat ja työntekijät.