Hämeenlinna

Tarja Filatov: Rollaattorimarssi vaatii hyvää elämää ikäihmisille

”Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori?” Näin kysyi kirjailija Eeva Kilpi. Kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Suomi on yksi maailman ikääntyneimmistä maista. Pidentynyt elinikä on osoitus onnistumisesta. Terveydenhuoltomme on tehnyt hyvää työtä ja pidentänyt elämää.

Mutta pidempi elämä ei yksin riitä. Ratkaisevaa on, millaisena ja miten täyttä elämää pystymme elämään ikääntyessämme.

Ikääntyneet ihmiset ovat suuri voimavara yhteiskunnalle.

Neljä viidestä isovanhemmasta tukee lapsiperheiden arkea.

Ystäväni oli Brysselissä arvostetussa ja hyvin palkatussa työssä, mutta hän palasi takaisin Suomeen. Kun kysyin miksi, hän vastasi, että siellä ei ole isovanhempia – pienten lasten perheelle arvokasta tukea.

Omaishoitajat tekevät rahassa mittaamattoman arvokasta työtä.

Ikäihmisten hoivapaikat eivät ikinä saisi riittävää määrää työntekijöitä, jos kaikki hoidettaisiin ympärivuorokautisessa hoivassa.

Vapaaehtoistyössä aktiivisia ovat ikääntyneet ihmiset. Moni aloittaa uuden uran toisten auttajana, kun jää eläkkeelle.

Tämä rollaattorimarssi on oodi hyvälle ikääntymiselle. Kunnianosoitus ikäihmisille – mutta ehkä hätähuuto riittävien sekä laadukkaiden palvelujen ja tuen puolesta.

Viime vuosikymmenten aikana maailma on todella keskittynyt ihmisten fyysiseen hyvinvointiin.

Sairauksia ja niiden parannuskeinoja tutkitaan paljon. Elinajan odote on kasvanut.

Kaiken tämän edistyksen keskellä olemme panostaneet aivan liian vähän ikäihmisten elämänlaadun parantamiseen ja vanhusten hyvinvoinnin kehittämiseen – kuntoutukseen ja ennakointiin.

Koska elämme kauemmin, saamamme lisävuodet tulisi olla laatuaikaa.

Kun puhumme ikääntymisestä, puhumme lopulta elämästä kokonaisuutena. Me kaikki vanhenemme heti synnyttyämme tasaista tahtia.

Puhumme siitä, millaiseksi elämämme rakennamme vuosien varrella ja millaisena sen kohtaamme vanhempana.

Ja siitä, miten yhteiskunta kohtelee ikääntyneitä ihmisiä.

Hyvä vanhuus ei tarkoita pelkästään monia ikävuosia.

Se tarkoittaa arvokasta, turvallista ja merkityksellistä elämää silloin, kun omat voimat vähenevät.

Hyvä vanhuus on aikaa, jolloin ihmisellä on oikeus olla oma itsensä – ei pelkkä hoivan kohde, vaan edelleen täysivaltainen ihminen, jolla on oma historia, oikeutettuja toiveita ja oma ääni.

Siksi tarvitsemme toimia, joilla turvataan itsemääräämisoikeus ikäihmisten palveluissa.

Yksi hyvän ikääntymisen tärkeimmistä tekijöistä on koko elämän mittainen yhteys toisiin ihmisiin.

Yksinäisyys voi satuttaa enemmän kuin mikään fyysinen vaiva.

Siksi meidän jokaisen vastuulla on huolehtia siitä, että kukaan ei jää näkymättömäksi.

Me tarvitsemme toisiamme – muksusta mummoon ja vauvasta vaariin.

Hyvä vanhuus on turvallisuutta.

Se tarkoittaa sitä, että apua on saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan.

Se tarkoittaa, että arki on ennakoitavaa ja luotettavaa.

Se on luottamusta siihen, ettei tarvitse pärjätä yksin.

Hyvä ikääntyminen on ennen kaikkea elämän merkityksellisyyttä loppuun asti.

Ihminen tarvitsee tunteen siitä, että on tärkeä – että hänen kokemuksensa ja elämänviisautensa ovat tärkeitä.

Tämä tarve ei lopu vuosien karttuessa.

Hyvään ikääntymiseen kuuluu tunne osallisuudesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa.

Ikäihmiset kokevat osattomuutta demokraattisessa vaikuttamisessa, kertoo tuore sukupolvibarometri.

Ei mikään ihme, koska ikääntymiseen liittyvä julkinen puhe on liian usein ongelmakeskeistä tai alistavaa.

Tämä hieno rollaattorimarssi haluaa muuttaa negatiivisen puheen suuntaa.

Kertoa voimavaroista, pelkäämättä puhua ongelmista.

Sukupolvibarometrin mukaan eri sukupolvet haluavat kohdata enemmän toisiaan.

Kohtaamiset lisäisivät keskinäistä ymmärrystä ja vahvistaisivat osallisuutta.

Ihmiset elävät pidempään, ja se edellyttää lisää foorumeita, joissa eri-ikäiset ihmiset voivat osallistua ja kohdata toisiaan.

Lailla ei voi säätää ystävyydestä eikä rahalla voi ystäviä ostaa, mutta yhteiskunnan tehtävä on tarjota foorumeita yhteisöllisyydelle, jossa ystävyyksiä voi syntyä.

Järjestöjen toiminta on tästä yksi hyvä esimerkki.

Järjestöt tavoittavat ja tarjoavat myös apua heille, joita virallinen Suomi ei tavoita.

Järjestöt pitävät heidän puoltaan, joiden oma ääni ei aina kuulu.

Mutta yksinäisyyden ehkäisy on meidän kaikkien vastuulla.

Hyvät kuulijat,

Vanhuus ei ole elämän sivulause, vaan yksi elämän tärkeistä luvuista.

Me voimme kaikki vaikuttaa siihen, millaiseksi vanhuus muodostuu – niin omamme kuin muidenkin.

Rakennamme sitä arjen teoilla, asenteilla ja päätöksillä jo tänään ja tulevaisuudessa.

Hyvä vanhuus ei synny sattumalta. Se syntyy kunnioituksesta, huolenpidosta ja siitä, että näemme toisissamme ihmisen iästä riippumatta.

Kun rakennamme mahdollisuutta hyvään ikääntymiseen, on muistettava, että ikäihmiset eivät ole yhtenäinen joukko.

Yhä useampi elää aktiivista, osallistuvaa elämää. Ikääntyneet ovat voimavara perheissä, vapaaehtoistyössä, järjestöissä ja työelämässäkin.

Samaan aikaan, kun toiset elävät uudelleen elämänsä kevättä, kaikkein hauraimpien ikäihmisten arki on yhä raskaampaa.

Kotihoidon asiakkaat tarvitsevat entistä enemmän apua ja tukea.

On hämmentävää, että valtakunnan tasolla kotihoidon asiakkaita on vähemmän kuin aiemmin, vaikka Suomi ikääntyy – ja vaikka paremman kotihoivan piti ehkäistä ympärivuorokautisen hoivan tarvetta.

Eihän sen niin pitänyt mennä.

Ympärivuorokautiseen hoivaan ei aina pääse silloin, kun tarve on ilmeinen.

Eihän se niin saa mennä.

Turvallisuudesta puhutaan paljon ja isoon ääneen tänä viheliäisenä aikana, mutta arjen turvallisuus kaatuu jonoihin ja liian tiukkoihin kriteereihin.

Yhteisöllinen asuminen on ilman pelisääntöjä paikoittain melkoinen maksujen villi länsi.

Eihän se niin saa olla.

Tarvitsemme lainsäädäntöä, joka määrittää maksut ja turvaa sisällön.

Hyvät rollaattorimarssilaiset,

Koti on hyvä paikka asua – mutta se ei saa muuttua pelottavaksi paikaksi.

Suomi valittiin jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi.

Kärkisijamme kertoo, että olemme monessa onnistuneet. Hyvinvointivaltion rakenteet ovat turvanneet elämän riskeissä.

Meidän kannattaa olla iloisia vertailun tuloksista, mutta emme voi olla tyytyväisiä, koska onnellisuus ei jakaudu tasan.

Epävarmuus on alkanut näkyä ihmisten ajatuksissa. Luottamusindeksi syöksyy alaspäin.

Ikääntyneistä enää viidennes uskoo, että he saavat aikanaan tarvitsemansa hoivan.

Kannattaa muistaa, että onnellisuus ei synny sattumalta.

Se rakennetaan yhdessä ja ennen muuta pitämällä kaikki mukana.

Ei riitä, että olemme hyvä maa kahdelle kolmasosalle suomalaisista.

Arvoisa yleisö,

Hyvinvointialueiden säästöpaineissa katse kääntyy teknologiaan. Turvanapit, lääkerobotit ja etäyhteydet voivat helpottaa arkea. Mutta teknologia ei korvaa ihmistä.

Teknologia ei taputa lohduttavasti olkapäälle eikä tekoäly ole aidosti empaattinen. Me tarvitsemme toisiamme ihmisinä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita uudistettaessa on huolehdittava siitä, että ihmiset eivät syrjäydy palveluista puutteellisten digitaitojen vuoksi.

Uutta teknologiaa on käytettävä ehdottomasti enemmän terveys- ja hoivapalvelujen henkilökunnan työn helpottamiseksi, mutta harkiten palveluja käyttävien ihmisten kohdalla.

Digipalvelut ovat ajasta ja paikasta riippumattomia. Ne säästävät resursseja ja tuovat tehokkuutta. Jos palvelun tarvitsijan digitaidot eivät riitä, hyöty kääntyy haitaksi.

On muistettava, että kasvokkaista palvelua tarvitaan yhä.

Digi on mahdollisuus. Sen avulla melkein koko maailma on auki omassa kodissasi.

Digitalisaation ansiosta kauppareissun, viranomaispalvelun ja joskus jopa lääkärissä käynnin voi hoitaa kotona keittiön pöydän ääressä, jos osaa netin kieltä ja kiemuroita.

Isäni, joka on yhdeksänkymppinen, laittoi muutama vuosi sitten viestin, että soita heti.

Hätäännyin, koska hän ei yleensä laita sellaisia viestejä.

Kun pääsin soittamaan, puhelimeen vastasi rauhallinen isäni ja totesi, ettei tässä enää mitään. Hän olisi vain kysynyt, miten granaattiomena kuoritaan, mutta löysi ohjeen YouTubesta.

Ikäihminenkin voi oppia, mutta kaikki eivät ole saaneet bittivirtaa geeniperintönä.

Eikä kaikkien tarvitse osata puhua digiä.

Eivätkä kaikki halua oppia.

Taustalla voi olla digimaailman vieraus, pelko tietoturvasta, pelko identiteettivarkaudesta tai siitä, että virhe tulee kalliiksi.

On kehitettävä digitaalisia palveluita, jotka osaavat puhua paremmin mummoa ja pappaa.

Hyvät ystävät,

Arvokas ikääntyminen edellyttää toimivaa terveydenhoitoa, riittävää kotihoitoa ja oikea-aikaista pääsyä hoivaan.

Se edellyttää päätöksiä, joissa ihmisen arvosta ei säästetä.

Ihmisillä on oikeus elää täyttä elämää kaikenikäisinä.

Ikääntyminen on onnistumisen merkki.

Ikääntyminen ei ole ongelma.

Se, että meillä on liian vähän työikäisiä, on.

Ja se, että kaikille ei ole töitä, vaikka hoivassa on tekemisen tarvetta yllin kyllin.

Kiitos kaikille rollaattorimarssille osallistuneille. Toivon teille hyviä kohtaamisia.

Kiitos siitä, että pidätte ääntä – koska kaikki eivät jaksa.

Kiitos siitä, että tuotatte ikäihmisten ongelmia näkyviksi ja puutteita esiin, koska liian helposti asiat ovat teoriassa hyvin, mutta elävä elämä ei tottele teorioita.

Kiitos siitä, että muistutatte ikääntymisen voimavaroista, koska tavoitteenamme pitää olla hyvä Suomi kaikille.

Iso kiitos järjestöille ja järjestöjen aktiiveille, koska te teette tällaiset tapahtumat mahdollisiksi, rollaattoreilla ja ilman.

(Puheeni Hämeenlinnan Rollaattorimarssilla perjantaina 8.5.)

Tarja Filatov: Tulevaisuuden työhön on valmistauduttava nyt

Koronan kirous on pian jo vuoden ajan pitänyt yhteiskuntiamme kiristysotteessa joka puolella maapalloa. Tunnelin päässä näkyy kuitenkin valoa. Rokote tuo helpotusta tilanteeseen, mutta sitä ennen meidän oltava entistä varovaisempia, jottei supertartuttava virus ota valtaa.

Korona kyllästyttää ja kiukuttaa, mutta jos siitä etsii jotain positiivista, se on parantanut digitaitojamme huimasti. Itse käytän nykyisin suht sujuvasti noin kymmentä erilaista kokousalustaa. Skypet, teamsit, zoomit, kudot, bluejeansit ovat arkipäivää. Tosin itse toivon, että skype olisi pian historiaa. Puhumattakaan opiskeilijoista, joilla netti on melkein osa verenkiertoa.

Teknologinen muutos tuo voittajia ja häviäjiä

Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta joitain perusteltuja arvauksia siitä voi toki tehdä. Selvää lienee, että 2010-luvulla kiihtynyt teknologinen kehitys ei ole ainakaan hidastumaan päin. Selvää lienee, että työelämässä uusien teknologioiden käyttöönotolla on sekä voittajia että häviäjiä.

Monesti iso muutos tapahtuu lähes huomaamatta. Pehmeästi. Lapsuudessani oli luurit ja pyöritettävät numerot, mutta suurin ero on oikeastaan se, että puhelimessa ei turhia höpötelty. Nyt kännykkä on jossain käytössä koko ajan. Ilman sitä arki ei toimi eikä töitä kykene tekemään. Työn muutos on osin huomaamatonta, osin ryskyvää, ihmisten elämää järisyttävää. Työpaikoista keskimäärin 12 prosenttia kuolee ja syntyy uusina vuosittain eli yli 220 000. Tämän lisäksi ihmiset vaihtavat työpaikkaa muista syistä. Vuosittain normaalioloissa työpaikoilla on yli 480 000 työntekijää, jotka eivät olleet siellä vuotta aiemmin. Toissa vuonna työhön haettiin yhteensä 640 000 henkilöä, joista 75 % oli määräaikaisia.

Pitkällä aikavälillä tieto- ja viestintäteknologia, tekoäly, robotiikka tai lohkoketjut todennäköisesti helpottavat ihmisten elämää ja kasvattavat yhteiskuntien hyvinvointia. Niin teknologiset edistysaskeleet tapaavat tehdä.

Luddismin sijaan tarvitsemme oikeudenmukaisuutta

Joskus teknologisten innovaatioiden hyödyt tulevat näkyviksi vasta ajan kuluessa: esimerkiksi ensimmäiset jääkaapit tulivat Suomeen jo 1920-luvulla, mutta yleisesti niitä alettiin ottaa käyttöön 1960-luvulla. Vasta silloin ruoka-aineiden säilytys helpottui ratkaisevasti ja ihmisten ravinto monipuolistui.

Vaikka yhteiskunnan kokonaishyöty jääkaapin käyttöönotosta on tänä päivänä selvää kaikille – eikä kukaan tuskin enää vaihtaisi jääkaappiaan jäällä täytettyyn maakellariin – oli tällä innovaatiolla näkyvät häviäjät: jääkaappi on varmasti ollut lamauttava uutinen kaikille niille jäämiehille ja -naisille, jotka saivat elantonsa kylmäsäilytysketjun töistä.

Vastaavia tarinoita voisi kertoa useimmista arkisista laitteistamme. Uusi innovaatio on monille tervetullut, elämää helpottava uudistus, toisille – onneksi usein harvemmille – taas toimeentulon ja elannon aito uhkatekijä.

Muistanemme historian tunneilta esimerkiksi luddiitit, jotka teollistumisen alkuvuosikymmeninä 1800-luvun Englannissa rikkoivat ja särkivät uusien tehtaiden mekaanisia kehruukoneita. Tehtaat kun ajoivat käsityöläisiä talousahdinkoon.

Vaikka luddiitit eivät onnistuneetkaan kääntämään kehityksen pyörää, osoittaa esimerkki traagisesti, miten pahimmillaan osattomuuden kokemus ja syrjäytyminen voivat synnyttää levottomuutta, rauhattomuutta ja jopa väkivaltaa yhteiskunnissa.

Tasapainoisen yhteiskuntakehityksen kannalta on tärkeää, että 2020-luvulla teknologisen kehityksen hyödyt ja haitat jaetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Kehitystä on johdettava niin, että työn määrä ja laadullinen sisältö paranevat ja monipuolistuvat digitalisaation myötä.

Samalla on rakennettava siltaa uuteen työelämään niille, joiden työt mahdollisesti tulevat koneiden tekemiksi. Tällöin riskiryhmässä ovat erityisesti matalasti koulutetut työntekijät, joiden työpaikat ovat vaarassa poistua kokonaan markkinoilta.

Osaamista on yhä vahvistettava

Sekä poliittisen päätöksentekijän että työmarkkinatoimijoiden on yhdessä kannettava vastuunsa siitä, että ihmisiä tuetaan oman työllistettävyytensä kehittämisessä – autetaan löytämään elämässään uusia polkuja.

Itsestään tämä ei tapahdu, vaan tarvitsemme tähän reilut pelisäännöt ja yhteisen näkymän, mitä yhteiskuntana haluamme teknologian kehityksen määrittämältä tulevaisuudelta tavoitella.

Olemme pitkään tottuneet ajattelemaan, että osaaminen on pienen kansakuntamme vahvin valtti. 2020-luvun alkaessa tämä vanha totuus pätee yhä. Korkea koulutustaso ja osaava työvoima ovat yhä parhaita kilpailutekijöitämme.

Päinvastoin kuin jotkut väittävät, ei kilpailukyky parane palkkoja polkemalla tai työehtoja heikentämällä. Emmehän halua taantua bulkkitaloudeksi tai raaka-ainereserviksi.

Elinkeinoelämämme kilpailukyky paranee, kun työmarkkinoilla vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja toimiva, osapuolia arvostava tulevaisuusorientoitunut vuoropuhelu.

Lisäksi tarvitsemme kulttuurinmuutoksen, jossa koulutukseen ja harjoitteluun osallistuminen miellettäisiin osaksi jokapäiväistä työtä.

Moniosaajuus, matikka ja sosiaaliset taidot

On arvioitu, että tulevaisuuden työmarkkinoilla paras yhdistelmä on matematiikan ja sosiaalisen taitojen muodostama kokonaisuus. En tiedä pitääkö tämä arvio paikkaansa, koska erilaisissa töissä tarvitaan erilaisia vahvuuksia.

Uskon kuitenkin, että kyky analyyttiseen päättelyyn, kriittiseen ajatteluun ja laaja osaamispohja eivät olisi pahitteeksi tulevaisuuden työelämässä.

Sanotaan, että työmarkkinoilla moniosaajuuden vaade lisääntyy.

Työntekijöiltä vaaditaan perusammattitaitoa, mutta sen lisäksi monet muut työhön liittyvät osaamisvaatimukset kasvavat. Ennen riitti kun osasi yhden työn ja teki sen kunnolla. Nykyisin yksi ammattiosaaminen ei riitä, vaan elämän aikana tarvitaan monenlaista ammattiosaamista, jopa samassa työssä.

Hyvän tyypin taakka kasvaa. Asiakastyössä on paljon sellaisia osaamisvaatimuksia, joihin on vaikea kouluttautua. Miehiltä ja naisilta vaadittavat henkilökohtaiset ominaisuudet vaihtelevat.

Itsensä ja työnsä myyminen lisääntyy. Työn ulkoistaminen liittyy ydintyöpaikan ulkopuolelta ostettaviin palveluihin. Samaa kehitystä tapahtuu työyhteisön sisällä. Ennen työtä oli niin kauan kuin firma pyöri, nykyisin oma asema omassa työpaikassa pitää lunastaa joka päivä uudelleen.

Yksinäisyys ja itsensä johtaminen lisääntyvät. Työtä tehdään entistä yksilöllisemmillä tavoilla. Työnteon aika, paikka ja yhteisöt vaihtelevat. Ennen monia tekemiseen perustuvia työtehtäviä tehtiin työnjohdon ohjauksessa ja valvonnassa. Nykyisin esimerkiksi siivoustyö on usein yksinäistä ja itsenäistä.

Työ feminisoituu. Naisille tyypilliseksi miellettyjen ominaisuuksien osaamisen vaatimus työssä kasvaa. Hoiva ja palvelutyöt lisääntyvät. Huolehtiminen, yhteistyösuhteiden ylläpitäminen, monien tehtävien samanaikainen suorittaminen sekä ristiriitojen sovittelu työssä lisääntyy. Ennen raavaalle miehelle riitti kun työssä oli voimaa, nyt ei aina pärjää edes hyvällä supliikillla.

Huoli analysointi ja ongelmanratkaisutaitojen puutteista

Vaatimuslista on hätkähdyttävä. Ja koeteltukaan ammattitaito ei enää yksin välttämättä riitä, vaan tarvitaan oppimaan oppimista. Tätä taustaa vasten on todella huolestuttavaa, että uusin tutkimus osoittaa, että lähes 60 prosentilla korkeakouluopiskelijoista geneeriset eli yleiset taidot olivat korkeintaan tyydyttävällä tasolla ja noin 40 prosentilla vähintään hyvällä tasolla. Tämän kertoo Kappas!-hankkeen Loppuraportti.

Geneeriset taidot tarkoittavat mm. analysointia ja ongelmanratkaisua, argumentatiivista kirjoittamista, kielen hallintaa, kriittistä lukutaitoa ja arviointia, tieteellistä ja määrällistä päättelyä sekä argumenttien analysointia.

Työntekijöiden jatkuva oppiminen ja koulutusjärjestelmän piiriin pääseminen tarvittaessa useita kertoja työuran aikana on niin yritysten kuin yhteiskunnan edun mukaista. Karkeasti: mitä paremmin koulutettu työvoima, sitä parempi työn tuottavuus ja sitä suurempi yrityksen ja yhteiskunnan kokonaishyöty. Itse asiassa tuottavuuden kehno kehittyminen on yksi työelämämme suurimpia ongelmia.

Valtiovalta on omalta osaltaan erittäin sitoutunut osaamisen vahvistamiseen niin työelämässä kuin koulujärjestelmässä. Koulutuspolitiikka on palautettu sille kuuluvalle paikalle politiikan kovaan ytimeen. Tästä parhaimpana osoituksena on viime vuoden lopussa vuosien työn jälkeen hyväksytty oppivelvollisuuden laajentaminen koskemaan toista astetta.

Tämä rakenteellinen uudistus on vertailukelpoinen jopa peruskoulu-uudistuksen kanssa. Sen hyödyt tulevat näkymään jo 2020-luvulla sekä tulo- ja työllisyyskehityksessä että nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa. Mitä pidempään nuoret pysyvät koulunpenkillä, sen paremmat ovat heidän tulevaisuuden odotuksensa ja valmiudet elinikäiseen oppimiseen.

Vuoden 2021 alussa maailma valmistautuu uuteen vuosikymmeneensä toivon ja epätoivon koronaspiraalissa. Maratonin maali kuitenkin häämöttää eikä enää voi eikä saa antaa periksi. Rokotteita on jo olemassa, meillä pitää vain olla malttia odottaa, että tuotantoa on riittävästi.

Kirjoituksessani on samoja elementtejä kuin avauspuheessani Hämeenlinnan ja Forssan Tekijä-tapahtumassa 21.1. 2021. Tekijä-tapahtuma kokoaa yhteen kaikki opinnoista ja työnteosta kiinnostuneet, opiskelijat ja opettajat, nuoret ja vanhat, työnantajat ja työntekijät.