Otsikon kysymys ei ole Suomessa enää teoreettinen. Vaan liian totta monen arjessa.
Juttelin hiljattain fiksun rouvan kanssa, joka ihan tosissaan mietti, voiko hän mennä lonkkaleikkaukseen. Rahat eivät riittäneet.
Keskustelu oli pysäyttävä ja jäi mieleen.
Jos rouva olisi toimeentulotukiasiakas tai pelkällä kansaneläkkeellä, hänellä olisi hieman parempi mahdollisuus saada apua hoitokuluihin. Mutta hän ei ole. Hän on koko ikänsä sinnitellyt pienellä palkalla, selvinnyt 1990-luvun työttömyydestä ja yrittänyt tulla omillaan toimeen. Nyt sairaus maksaa enemmän kuin hänellä on varaa maksaa.
Tämä ei ole vain yhden ihmisen tarina.
Lähes miljoona suomalaista on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Viisi vuotta sitten alle kuusi prosenttia suomalaisista eli kotitaloudessa, jossa rahat eivät kunnolla riittäneet pakollisiin menoihin. Nyt osuus on lähes yhdeksän prosenttia.
Yhä useampi joutuu laskemaan, mihin rahat riittävät. Toimeentulon riittävyys huolettaa yhä useampaa.
Ensin vuokra ja sähkölasku. Sitten ruoka. Lääkkeet. Työ- ja asiointimatkat. Jos jotain jää, ehkä jokin muu.
Samaan aikaan terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat rajusti.
Lääkärikäynti, poliklinikka, sairaalahoito, hammashoito tai fysioterapia eivät ole ylellisyyksiä. Niitä tarvitaan silloin, kun ihminen on sairas tai kun hänen toimintakykynsä on vaarassa.
Pienituloiselle muutaman kympin lisälasku ei ole vain muutama kymppi. Se voi olla summa, joka katkaisee kamelin selän.
Tässä on hyvinvointivaltion suuri ristiriita.
Sanomme ihmisille, että hoitoon pitää hakeutua ajoissa. Haluamme ehkäistä sairauksia, ylläpitää työkykyä ja tukea ikääntyneiden toimintakykyä. Haluamme, että mielenterveyden ongelmiin saa apua ennen kuin ne pahenevat ja että hampaat hoidetaan ennen kuin pienestä vaivasta tulee suuri.
Mutta mitä tapahtuu, jos ihmisellä ei ole varaa mennä hoitoon?
Yksilölle liian kallis terveydenhoito tulee yhteiskunnalle sairaan kalliiksi.
Toimeentulotuki ei ratkaise ongelmaa. Sen pitäisi olla viimesijainen turva, ei järjestelmä, jonka kautta yhteiskunta kierrättää terveydenhuollon maksuja ihmisille, joilla ei ole varaa välttämättömiin menoihin.
Pienituloisella eläkeläisellä voi olla juuri sen verran tuloja, ettei hän saa toimeentulotukea, mutta liian vähän rahaa siihen, että kaikki kasvavat menot pystyy maksamaan. Sama koskee montaa työnsä menettänyttä.
Tilastollisesti ihminen voi tulla toimeen.
Käytännössä hän voi joutua valitsemaan ruoan, lääkkeiden ja hoidon välillä.
Hyvinvointialueiden talous on vaikea. Sen tietävät kaikki. Palvelujen järjestäminen maksaa ja väestö ikääntyy.
Mutta säästöjä ei saa tehdä niin, että ihminen alkaa säästää omasta terveydestään.
Jos hoito jää saamatta tänään, sairaus ei välttämättä katoa. Se voi pahentua. Huomisen hoito voi olla kalliimpi, sairausloma pidempi ja inhimillinen hinta paljon suurempi.
Tämän pöivän säästö voi olla huomisen lisälasku.
Sairaus ei saa tehdä ihmisestä köyhää eikä pienituloisuus estää ihmistä saamasta hoitoa.