Me elämme poikkeuksellisen epävarmaa aikaa. Olemme keskellä suurta yhteiskunnallista murrosta, joka ulottuu kaikille elämänalueille. Näissä oloissa on erityisen tärkeää pitää hyvää huolta yhteisestä Suomesta.
Kyse ei ole vain yhdestä muutoksesta, vaan läsnä on iso joukko muutoksia.
Vastassamme on monenlaisia viheliäisiä haasteita: maailman mittakaavassa ilmastonmuutos ja luontokato, teknologian ja demokratian murros, Ukrainan sota, Iranin sota ja kasvavat geopoliittiset jännitteet, väestönkasvu, muuttoliikkeet ja rasismi.
Kotimaassa valtiontalouden velkaantuminen ja hyvinvointialueiden resurssipula ja mielenterveyskriisi. Eriarvoistuminen ja syrjäytyminen. Työn muutos ja teknologian riskit.
Luetteloa voisi vielä jatkaa. Ehkä siksi tilannetta on alettu kuvata sanalla monikriisi. Monikriisissä useat kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toistensa vaikutuksia.
Tilanne vaatii meiltä erityistä viisautta. Emme voi hoitaa yhtä ongelmaa kerrallaan, vaan tekojemme vaikuttavuutta on arvioitava entistä enemmän useammalla osa-alueella.
Monikriisin olennainen piirre on sen systeemisyys – kriisien vaikutukset ulottuvat laajasti sosiaalisiin, ekologisiin ja taloudellisiin järjestelmiin, mikä monimutkaistaa niiden ratkaisemista.
Usein sanotaan, että ei pidä jättää hyvää kriisiä käyttämättä. Suuret haasteet pitää kääntää uudistamisen voimaksi.
Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ja siksi haasteisiin on vastattava yhdessä.
Muutoinkin yhteisten ratkaisujen etsiminen isoissa kysymyksissä on arvo, joka heijastuu positiivisesti ympäristöönsä.
Monikriisin ajassa keskeiseksi kysymykseksi nousee, mikä pitää yhteiskunnan koossa ja kantaa meitä epävarmuuden yli. Tässä korostuu kriisinkestävyys, se, miten hyvin selviämme yhdessä vaikeista ajoista.
Bantujen tavatessa ystäviään, he eivät kysele kuulumisia, vaan onko sinulla voimaa? Bantut eivät pelkää toisten kykyjä eivätkä hyvyyttä, vaan ajattelevat, että itsekin voi voimaantua toisen vahvuuksista.
Uskon, että kriisinkestävyys ei synny yksittäisestä tekijästä, vaan monen asian yhteisvaikutuksesta. Se rakentuu arvoista, kokemuksista ja siitä, kuinka toimivaksi ja oikeudenmukaiseksi ihmiset kokevat yhteiskuntansa.
Ensinnä: luottamus on tärkeä perusta. Kun ihmiset luottavat viranomaisiin, päätöksentekoon ja toisiinsa, he ovat valmiimpia toimimaan yhteisen hyvän eteen myös vaikeina aikoina ja vaikeissa asioissa.
Toiseksi: tarvitaan kokemus oikeudenmukaisuudesta ja osallisuudesta.
Ihmiset puolustavat sellaista yhteiskuntaa, jossa he kokevat tulevansa kohdelluiksi reilusti ja jossa heillä on mahdollisuus vaikuttaa. Osallisuus vahvistaa tunnetta siitä, että “tämä on myös minun yhteiskuntani”.
Kolmanneksi: arjen turvallisuus ja hyvinvointi. Hyvä koulutus, toimiva terveydenhuolto ja sosiaalinen turva luovat perustan, jonka varaan kriisinkestävyys rakentuu. Kun arki toimii, ihmisillä on enemmän voimavaroja kohdata poikkeustilanteita.
Neljänneksi: yhteisöllisyys ja sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä.
Naapurit, perhe, ystävät ja paikallisyhteisöt ovat usein ensimmäinen tuki kriisissä. Yhteenkuuluvuuden tunne lisää halua auttaa muita ja pysyä mukana yhteisessä ponnistuksessa.
Viidenneksi: tieto ja ajantasainen osaaminen helpottavat.
Kansalaisten kriisitietoisuus esimerkiksi ensiaputaidot, varautuminen kotona ja ymmärrys siitä, miten toimia häiriötilanteissa lisää hallinnan tunnetta.
Kun tietää mitä tehdä, pelko vähenee. Luottamus puolustusvoimiin, pelastusviranomaisiin ja kokonaisturvallisuuden rakenteisiin vahvistaa tunnetta siitä, että yhteiskunta pystyy suojelemaan kansalaisiaan.
Kriisien kohdatessa tarvitsemme hyvää johtamista. Selkeä, rauhallinen ja inhimillinen johtaminen lisää turvallisuuden tunnetta. Epävarmuuden keskellä ihmiset tarvitsevat suuntaa ja ymmärrettävää tietoa.
Henkinen kriisinkestävyys, kyky sietää epävarmuutta, käsitellä pelkoa ja sopeutua muutoksiin on keskeinen osa yhteiskunnan kestävyyttä. Tätä vahvistavat esimerkiksi koulutus, kulttuuri ja avoin keskustelu vaikeistakin asioista.
Lopulta kyse on siitä, kokevatko ihmiset olevansa osa jotakin sellaista, jota kannattaa suojella – ja luottavatko he siihen, etteivät he ole yksin kriisin hetkellä.
Suomi on rakentunut pitkälti keskinäiselle luottamukselle. Sille että jokainen saa tarvitessaan tukea ja että säännöt ovat kaikille samat. Jos kuilu hyväosaisten ja heikommin pärjäävien välillä kasvaa liian suureksi, tämä luottamus alkaa murentua.
Vaikeina aikoina on katsottava toisiamme rohkeasti silmiin ja tehtävä työtä oikeudenmukaisemman ja reilumman Suomen puolesta.
Suomessa meillä on paljon, mistä voimme olla ylpeitä. Meillä on vahva perinne yhteisvastuusta ja siitä ajatuksesta, että jokainen pidetään mukana. Mutta nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne ovat valintoja, joita meidän on tehtävä yhä uudelleen.
Siksi yhdessä selviytyminen on myös tulevaisuuden kysymys.
Minkälaisen yhteiskunnan haluamme jättää seuraaville sukupolville? Sellaisenko, jossa jokainen pärjää yksin vai sellaisen, jossa kukaan ei jää yksin?
On vain yksi yhteinen Suomi. Ja sen tulevaisuus tehdään yhdessä. Voimaannumme toisistamme.
Näitä ja monia muita asioita pohdiskelin puheessani Kiven Killan tilaisuudessa Nurmijärvellä.