Olen usein sanonut, että Ladan hinnalla ei saa Mersua. Ei edes työvoimapalveluissa.
Suomessa on liian usein asetettu tiukkoja velvoitteita työttömille, mutta valtiovallan velvoitteet suhteessa työnhakijaan ovat olleet ohuempia resurssipulan vuoksi. Sujuvaan tangoon tarvitaan kuitenkin kaksi.
Suomessa on haikailtu Tanskan ja Ruotsin työllisyysastetta, mutta ei olla oltu valmiita riittäviin panostuksiin työttömien auttamiseksi työhön.
Tanskassa on saatu tutkitusti hyviä tuloksia säännöllisillä työvoimavirkailijoiden tapaamisilla. Maassa toteutettiin kokeilu, jossa työttömiä velvoitettiin tapaamisiin viikon, kahden välein. Tapaamiset nostivat kohderyhmän työllistymistä neljällä prosentilla.
Naisten kohdalla vaikutus oli nopeampi kuin miesten, mutta pitkällä tähtäimellä tapaamiset paransivat enemmän miesten työllistymistä. Henkilökohtainen tapaaminen tuotti parempaa tulosta kuin ryhmätapaamiset.
Haasteellisesti työllistyvien palvelussa oleellista on räätälöinti sekä henkilökohtainen palvelu ja tuki. Tätä haetaan kuntakokeiluilla.
Vaikeimman työttömyyden hoidossa moniammatillisuus sekä yhteys sosiaali- ja terveystoimeen on välttämätöntä. Toisaalta työvoiman kapeikkoaloilla tarvitaan moniammatillisuutta sekä yhteistä palvelukonseptia oppilaitosten ja koulutusorganisaatioiden työnantajien kanssa.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä kuntien vastuulta hyvinvointialueille ja ammatillisen työvoimakoulutuksen hankinnan siirryttyä työhallinnosta pois, on oltava tarkkana, että yhteys näihin palveluihin on tiivis.
Tanskassa henkilöstöresurssit ovat moninkertaiset Suomen työvoimavirkailijoihin nähden. Lisäksi Tanska käyttää aktiiviseen työvoimapolitiikkaan vuosittain summan, joka vastaa noin kahden prosentin osuutta maan bruttokansantuotteesta. Suomessa vastaava summa on noin yksi prosentti. Luvut ovat ennen koronaa olevalta ajalta ja kuvaavat suuruusluokkaa.
Henkilökohtaisten kontaktien laatu ja palvelupolkujen rakentaminen on riippuvaista työvoimaneuvojien määrästä sekä palveluihin käytettävistä resursseista. Pohjoismaisen työvoimapalvelumallin perusperiaate on, että työnhakijaa ei jätetä yksin. Se, että työttömyyden alkuun kiinnitetään enemmän huomiota.
Työnhakijan mahdollisuudet vaikuttaa omaan työnhakuunsa kasvavat. Jatkossa työnhakija voi lähtökohtaisesti päättää itse, mitä työmahdollisuuksia hän hakee ja milloin. Työnhakuvelvoite suhteutetaan työnhakijan edellytyksiin. Jos henkilöllä on vaikeuksia hakea työtä ja työllistyä, nopeutuu hänen pääsynsä palveluihin.
Parempaa työllistymistä tavoitellaan työnhakua tukevilla tapaamisilla. Tapaamisia järjestetään työnhaun alkuvaiheessa kahden viikon välein.
Työttömän kanssa sovitaan alussa työnhakua tukevista palveluista ja kirjataan ylös haettavien työmahdollisuuksien määrä. Työllistymissuunnitelma ei ole uusi asia, mutta laatua suunnitelmiin tavoitellaan lisäresursseilla.
Perussääntö on, että työnhakija hakee neljää työpaikkaa kuussa. Määrästä voidaan poiketa, jos työkyvyssä on rajoitteita. Keneltäkään ei edellytetä sellaista, mihin hänen voimavaransa eivät riitä.
Pohjoismaisessa työvoimapalvelumallissa lisätään TE-palvelujen resursseja 70 miljoonalla eurolla vuodessa.
Tämä merkitsee asiakaspalvelun vahvistamista noin 1 200 asiantuntijalla. Vuoden 2019 resursseihin verrattuna lisäys on noin 40 prosenttia. Tällä panostuksella työvoimavirkailijat pystyvät henkilökohtaisempaan ja parempaan palveluun.