Nettisukupolven nuoret ovat sitoutuneet työelämään. He osaavat toimia nopeatempoisessa, katkoksellisessa ja virtuaalisperusteisessa työssä, mutta he eivät usko perinteisiin teollisen ajan rakenteisiin. He eivät uhraudu työlle. Nuoret haluavat työn kunnioittavan heidän oman elämänsä tarpeita.
Työelämään kohdistuu paljon odotuksia. Kasvu ja työllisyysasteen nostaminen ovat osa talouden sopeuttamista ja sieltä kivuttomimmasta päästä. Mutta työltä pitää vaatia laatua.
Me emme voi rakentaa hyvinvointivaltiota kurjistuvan työelämän varaan. Suomi ei pärjää massatuotannolla tai hintoja polkemalla, vaan tekemällä asioita fiksummin.
Nuorempien sukupolvien ikäluokat ovat pienempiä ja heidän odotetaan tekevän töitä pidempään. Työtehtävissä on eroja. Meillä on yhä työpaikkoja, jossa työ on fyysisesti kuluttavaa. Tämän rinnalle on tullut henkinen kuluttavuus. Pidemmät työurat onnistuvat vain, jos työelämä muuttuu.
Tulevaisuuden työntekijät tahtovat enemmän yksilöllisyyttä, tukea ja elämäntilanteet huomioivaa joustoa. Vastapainoksi he ovat koulutettuja, kansainvälisiä ja nopeita omaksumaan uutta teknologiaa. Nuorisotutkimukset osoittavat, että toisin kuin usein sanotaan, nuoria kiinnostaa työnteko. Mutta ei vanhan maailman, teollisen ajan, pelisäännöillä.
Jos jostain pitää olla erityisen huolissaan, niin työntekijöiden - kaikenikäisten - uupumisesta ja lisääntyvistä mielenterveysongelmista. Uuden ajan 'työtapaturmat' ovat yhä useammin henkisellä puolella.
Tämä näkyy jo opiskeluaikana ja kertoo siitä, että nuoret kokevat työelämän liian usein ahdistavaksi. Uupumista ja jaksamisongelmia pelätään jo ennen kuin ollaan ehditty kunnolla töihinkään. Tämä kertoo siitä, millainen kuva työelämästä ja tietyistä toimialoista syntyy.
Työelämän jakautuminen näkyy ihmisten työmarkkina-aseman eriytymisenä. Tarvitsemme luovuusloikan, joka tuottaa pelisääntöjä ja turvaa muuttuneisiin työelämän muotoihin.
Toisessa ääripäässä on kyse eritysosaavasta työvoimasta, joka kilpailuttaa työnantajia ja valitsee työnsä. Toisessa ääripäässä on työnantajat kilpailuttavat työntekijöitä suostumaan aina heikompiin ja epävarmempiin työn ehtoihin.
Entisajan työläinen jonotti nöyränä hattu kourassa, ostaako työnantaja hänen työpanoksensa. Nykypäivän duunari odottaa tietokoneen ääressä kännykän pirahdusta ja kutsua työhön, on vuokrafirman vipparilistalla tai taistelee provisiopalkan ja työttömyysturvan yhteensopimattomuuden kanssa.
Määräaikaiset työsuhteet, vuokratyö, 0-työsopimukset, kehnot provisiopalkat, freelancerius, pakkoyrittäjyys... Uudella epävarmuudella on monta nimeä. Pilkotuissa töissä häviää herkästi arvostuksen ja kunnioituksen tunne. Se johtaa työn mielekkyyden katoamiseen.
Ihminen ei saa olla kertakäyttöinen työpanos, joka ostetaan, kulutetaan ja heitetään pois. Pilkkominen synnyttää työkulttuuria, jossa "mä oon vaan töissä täällä"-ilmiö lisääntyy ja vastuu omasta työstä ohenee. Silpputyöt synnyttävät hetken moraalia: siksi on syytä panostaa työn laatuun
Tutkimusten mukaan työn vaatimukset sekä toisaalta kiinnostavuuden ja palkitsevuuden vähäisyys vaikuttavat työkyvyttömyysriskiin. Ne aiheuttavat nykyiselle työelämälle ja sen kehittämiselle erityisiä haasteita.
Suurin osa työntekijöistä kaipaisi, että työ tuntuu merkitykselliseltä ja että se palkitsee. Suurin osa haluaa vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja tekemisen tapaan, aikaan ja paikkaan. Valtaosa ihmisistä haluaa tehdä työnsä kunnolla.
Työelämän on joustettava paremmin elämäntilanteiden mukaan. Tarvitaan parempaa johtamista, fiksumpaa työn organisointi, tukea ja palkitsemista, ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää työterveyshuoltoa ja yksilöllisiä urapolkuja. Kaikkia näitä muutoksia ei voida politiikan keinoin toteuttaa, vaan muutos on saatava tapahtumaan työpaikoilla.
Samaan aikaan on tärkeää, että työelämässä on sijaa esimerkiksi osatyökykyisille tai eri syistä työelämän ulkopuolelle jääneille. Työelämän pelisäännöt eivät saa olla poissulkevia. Työelämässä on tunnettava vastuunsa niistä, jotka eivät ole tällä hetkellä työelämän piirissä.