työhyvinvointi

Tarja Filatov: Työlle ei tarvitse uhrautua

Nettisukupolven nuoret ovat sitoutuneet työelämään. He osaavat toimia nopeatempoisessa, katkoksellisessa ja virtuaalisperusteisessa työssä, mutta he eivät usko perinteisiin teollisen ajan rakenteisiin. He eivät uhraudu työlle. Nuoret haluavat työn kunnioittavan heidän oman elämänsä tarpeita.

Työelämään kohdistuu paljon odotuksia. Kasvu ja työllisyysasteen nostaminen ovat osa talouden sopeuttamista ja sieltä kivuttomimmasta päästä. Mutta työltä pitää vaatia laatua.

Me emme voi rakentaa hyvinvointivaltiota kurjistuvan työelämän varaan. Suomi ei pärjää massatuotannolla tai hintoja polkemalla, vaan tekemällä asioita fiksummin.

Nuorempien sukupolvien ikäluokat ovat pienempiä ja heidän odotetaan tekevän töitä pidempään. Työtehtävissä on eroja. Meillä on yhä työpaikkoja, jossa työ on fyysisesti kuluttavaa. Tämän rinnalle on tullut henkinen kuluttavuus. Pidemmät työurat onnistuvat vain, jos työelämä muuttuu.

Tulevaisuuden työntekijät tahtovat enemmän yksilöllisyyttä, tukea ja elämäntilanteet huomioivaa joustoa. Vastapainoksi he ovat koulutettuja, kansainvälisiä ja nopeita omaksumaan uutta teknologiaa. Nuorisotutkimukset osoittavat, että toisin kuin usein sanotaan, nuoria kiinnostaa työnteko. Mutta ei vanhan maailman, teollisen ajan, pelisäännöillä.

Jos jostain pitää olla erityisen huolissaan, niin työntekijöiden - kaikenikäisten - uupumisesta ja lisääntyvistä mielenterveysongelmista. Uuden ajan 'työtapaturmat' ovat yhä useammin henkisellä puolella.

Tämä näkyy jo opiskeluaikana ja kertoo siitä, että nuoret kokevat työelämän liian usein ahdistavaksi. Uupumista ja jaksamisongelmia pelätään jo ennen kuin ollaan ehditty kunnolla töihinkään. Tämä kertoo siitä, millainen kuva työelämästä ja tietyistä toimialoista syntyy.

Työelämän jakautuminen näkyy ihmisten työmarkkina-aseman eriytymisenä. Tarvitsemme luovuusloikan, joka tuottaa pelisääntöjä ja turvaa muuttuneisiin työelämän muotoihin.

Toisessa ääripäässä on kyse eritysosaavasta työvoimasta, joka kilpailuttaa työnantajia ja valitsee työnsä. Toisessa ääripäässä on työnantajat kilpailuttavat työntekijöitä suostumaan aina heikompiin ja epävarmempiin työn ehtoihin.

Entisajan työläinen jonotti nöyränä hattu kourassa, ostaako työnantaja hänen työpanoksensa. Nykypäivän duunari odottaa tietokoneen ääressä kännykän pirahdusta ja kutsua työhön, on vuokrafirman vipparilistalla tai taistelee provisiopalkan ja työttömyysturvan yhteensopimattomuuden kanssa. 

Määräaikaiset työsuhteet, vuokratyö, 0-työsopimukset, kehnot provisiopalkat, freelancerius, pakkoyrittäjyys... Uudella epävarmuudella on monta nimeä. Pilkotuissa töissä häviää herkästi arvostuksen ja kunnioituksen tunne. Se  johtaa työn mielekkyyden katoamiseen. 

Ihminen ei saa olla kertakäyttöinen työpanos, joka ostetaan, kulutetaan ja heitetään pois. Pilkkominen synnyttää työkulttuuria, jossa "mä oon vaan töissä täällä"-ilmiö lisääntyy ja vastuu omasta työstä ohenee. Silpputyöt synnyttävät hetken moraalia: siksi on syytä panostaa työn laatuun

Tutkimusten mukaan työn vaatimukset sekä toisaalta kiinnostavuuden ja palkitsevuuden vähäisyys vaikuttavat työkyvyttömyysriskiin. Ne aiheuttavat nykyiselle työelämälle ja sen kehittämiselle erityisiä haasteita.

Suurin osa työntekijöistä kaipaisi, että työ tuntuu merkitykselliseltä ja että se palkitsee. Suurin osa haluaa vaikuttaa oman työnsä sisältöön ja tekemisen tapaan, aikaan ja paikkaan. Valtaosa ihmisistä haluaa tehdä työnsä kunnolla.

Työelämän on joustettava paremmin elämäntilanteiden mukaan. Tarvitaan parempaa johtamista, fiksumpaa työn organisointi, tukea ja palkitsemista, ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää työterveyshuoltoa ja yksilöllisiä urapolkuja. Kaikkia näitä muutoksia ei voida politiikan keinoin toteuttaa, vaan muutos on saatava tapahtumaan työpaikoilla.

Samaan aikaan on tärkeää, että työelämässä on sijaa esimerkiksi osatyökykyisille tai eri syistä työelämän ulkopuolelle jääneille. Työelämän pelisäännöt eivät saa olla poissulkevia. Työelämässä on tunnettava vastuunsa niistä, jotka eivät ole tällä hetkellä työelämän piirissä.

Tarja Filatov: Mitä jos puhuttaisiin vain ihmisestä - Ikääntyneen haasteet työelämässä

Ikä on pääomaa, jonka elämänkokemus on kypsyttänyt viisaudeksi. Ei aina eikä automaattisesti, mutta aika usein. Onhan näkymä tornin huipulta mahtavampi kuin sen juurelta.

Ikääntyneen työvoiman vahvuutena on totuttu pitämään hiljaista tietoa. Monimutkaisissa ongelmatilanteissa maltti, harkitsevuus auttavat. Kokemus, osaamisen karttuminen ovat ikääntyneen työvoiman valttikortit. Työhön sitoutuneisuus jne.

Fyysisessä työssä ikä tuo helpommin rajoitteita. Kaverillani oli tapana sanoa, että takuu loppuu, kun täyttää kolkyt. Pitää ruveta itse pitämään huolta itsestään. Ja niinhän se on. Työpaikalla voidaan pitää huolta ihmisten jaksamisesta. Nuorten ja kokeneempien.

Muistan kun kävin jo vuosia sitten Oraksen tehtaalla, siellä ihmisiä sitoutettiin jaksamaan työkykyohjelmalla, johon sitoutumalla sai ylimääräisiä vapaapäiviä. Kyse oli uupumuksen ja sairastumisen ennaltaehkäisystä. Malli toimi ja sairauspoissaolot vähenivät, eläköitymisikä nousi.

Olin tänään maanantaina ammattiliitto PROn paneelissa, jossa peräänkuulutettiin ikääntyneen työvoiman arvostusta. Olen ylpeä iästäni on teema, jota on syytä pitää esillä, koska työvoimapulan riivaamassa Suomessa ikääntyneen ihmisen on yhä vaikea saada osaamistaan vastaavaa työtä, jos menettää työnsä.

Ollessani työministeri opin, että 45-vuotias on ikääntyvä työntekijä ja 55-vuotias ikääntynyt työntekijä. Kirosin näiden termien keksijää. Kyllä ihminen alkaa ikääntyä heti synnyttyään. Ei se nelivitosena ala. Kieli on ajattelun väline ja sanat ohjaavat ennakkoluulojamme.

Työllisyysaste on noussut kohisten 55-64 -vuotiailla. Heitä on töissä yli puoli miljoonaa. Valtava määrä työpanosta ja osaamista. Makrotalouden luvut kertovat hyvää työllisyysasteen kehityksestä, työttömyyden alenemisesta ja työurien pidentymisestä. Ja kiistatta on menty parempaan. Mikrotalouden kokemukset kertovat myös ikäviä kokemuksia.

Yksi kommentti kiteytti monen tuntemukset: ”Ei ole todellista osaajapulaa, jos on varaa jättää palkkaamatta iän, nimen, naaman värin yms. takia. Kyse on ihan muusta.”

”AINA on viimeiset pari kk valittu nuorempi nainen, vaikka mulla on enemmän kokemusta ja sama tai parempi koulutus. Kukaan ei näitä riitauta. Kuka haluaa työpaikkaan raastuvan kautta? ”, näin kirjoitti toinen osallistuja. Näinhän se on. Laki yksin ei tuo turvaa, tarvitsemme asennemuutosta. Tarvitsemme hyvää monimuotoisuuden ymmärtävää johtamista. Tarvitsemme rakenteiden perkaamista. Riskien minimointia.työtehtävien räätälöintiä ja uutta ajattelua. 

Tiesitkö, että 50-vuotiailla on vähemmän sairauspoissaoloja kuntasektorilla kuin nuoremmilla? Enää ei flunssat kantaudu päiväkodista ja koulusta kotiin. Ikääntyneen sairastelua ei tarvitse pelätä. Mutta nuorten uupumusta pitää. Hyvä työympäristö ottaa huomioon kaikenikäiset ja toimii viisaasti, ihmista tuhlaamatta. 

Ikä on pääomaa ja voimme hyödyntää sitä päivittäin.