Sote-alan osaajapulaan ratkaisuja etsivä työryhmä esitteli ensiaskeleensa ongelman ratkaisuun. Siinä on tuttuja ja kannatettavia asioita koulutuksen, osaamisen ja urakehityksen turvaamisesta.
Hyvän työn edellytysten turvaaminen, jossa on mukana johtamisen kehittäminen, psykososiaalisten riskitekijöiden vähentäminen, työturvallisuuden lisääminen, työssä kohdatun väkivallan ehkäisy ja seksuaalisen väkivallan ja häirinnän kitkeminen ovat kaikki lämpimästi kannatettavia asioita. Jos ohjelmatyö saa lisää potkua tähän työhön uusilla hyvinvointialueilla, niin hyvä.
Ryhmä kiinnittää huomiota työnjakoon. Tämä on tärkeä asia. Meillä on pitkään kuljettu työnkuvissa siihen suuntaan, että ammattiosaajat tekevät yhä enemmän niitä tehtäviä, joita ennen tekivät avustavammissa tehtävissä olevat henkilöt. Tämä on ollut mahdollista, koska vaikkapa digitalisaatio on mahdollistanut sen, että työ, joka ennen vaati enemmän valmistelua, hoituu nyt appseilla ja muutamalla napin painalluksella.
Digitalisaation hyödyt kannattaa ottaa irti organisaatioissa tuottavuushyötyinä ilman muuta. Mutta kannattaa suunnata katse myös toisinpäin. Voisiko työtehtäviä pilkkoa uudella tavalla? Jos tarjolla ei ole valmista moniosaajaa, niin tehtävät jaettaisiin uudelleen. Koulutettaisiin vaativampiin tehtäviin heitä, joilla on halua ja innostusta ja avustaviin tehtäviin heitä, jotka niihin pystyvät. Hoiva-avustaja on tästä kehityksestä yksi jo toteutunut esimerkki.
Tämä polku ei ole helppo, koska siihen liittyy paljon pelkoja. Muistan itse kun hoiva-avustajia alettiin kouluttamaan työvoimapoliittisena koulutuksena. Ratkaisusta tuli paljon kritiikkiä, koska sen pelättiin heikentävän sairaanhoitajien ja lähihoitajien asemaa sekä palkkakehitystä.
Uskoisin, että nyt pelot ovat kaikkoamassa, koska sote-henkilökunnasta on niin suurta pulaa. Työn uutta organisointia on hyvä miettiä työpaikoilla, koska siellä tiedetään parhaiten, miten työtä voidaan jakaa. Tämä ajattelu mahdollistaisi vaatimustasossa alhaalta ylöspäin siirtymisen porras portaalta.
On tärkeää, että eri ammattiryhmät voivat keskittyä työhön, joka on heidän ydinosaamistaan. Tehtävärakenteen tarkasteluun pitää ottaa mukaan muut alalla työskentelevät kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtäviä tekevät.
Olisiko aika sote-alan ”samapalkkaisuusohjelmalle”? Palkka ei kuulu poliitikkojen päätäntävaltaan, vaan työmarkkinajärjestöille. Mutta poliitikoille kuuluvat palkkauksen resurssit. Hyvinvointialueiden palkkaharmonisaatioon on varattu resurssia, mutta tarvitsemme lisäksi ohjelman pitkäjänteiseen kilpailukykyisen palkkapolitiikan ja työehtojen luomiseen resurssit. Työn vaativuuden arviointia toimialojen yli ja rohkeaa pohdintaa siitä, millainen kannustinjärjestelmän pitäisi olla, jotta ammattilaisia saadaan sinne, missä heitä kipeimmin tarvitaan.