Tarja Filatov: Suomen kansallismaisema minun silmin

Minut kutsuttiin Helsingin päärautatieaseman "Näköaloja kansallismaisemaan" -kuvakeräykseen ja pitämään pieni puhe omasta kuvastani.

Ohjelma alkoi Hassan Maikalin musiikkivideolla. Hassan lauloi Vexi Salmen ja Kassu Halosen Maailma on kaunis kappaleen Kolin klassisissa lumisissa maisemissa ja ympäri Suomea. Koskettava esitys. Tuntui julmalta mennä pitämään omaa puhetta upean esityksen jälkeen.

Suo, metsä ja vesi on kaikki minua puhuttelevia elementtejä. Ja tietenkin valo. 

Valitsin blogissa olevan kännykkäräpsyn kuvaksi tuohon tapahtumaan.

Erityisesti suot ovat aina kiehtoneet minua. Suomesta 1/3 on alun perin ollut suota.  

Ehkä viehätys juontaa juurensa lapsuuden karpaloretkiin. 

Suo oli jännittävä, ehkä vähän pelottavakin ja karpalot suurta herkkuani. 

Suo on ikoninen elementti monelle Pohjantähtensä lukeneelle.

Alussa oli suo kuokka ja Jussi. Kovalla työllä suosta sai leivän lähteen. 

Myöhemmin turve oli energiana ja kotienkin lämmittäjänä merkityksellinen. 

Suo on luonnon supervoima ja aikojen vaihtuessa se käyttää voimaansa eri asioihin.

Nyt elämme uutta aikaa. 

Suot toimivat hiilinieluina, jotka sitovat ilmakehän hiilidioksidia ja hidastavat ilmastonmuutosta. 

Suot toimivat vesien suodattajina, puhdistaen ja pidättäen valumavesiä. 

Suot suojelevat tulvilta ja tasapainottavat vesistöjemme tilaa, mikä on erityisen tärkeää muuttuvassa ilmastossa.

Valitettavasti suot ovat uhanalainen kansallismaisemamme osa. Yli puolet Suomen alkuperäisistä soista on ojitettu ja erityisesti Etelä-Suomen suot ovat kärsineet. Jopa 80 % suotyypeistä on Etelä-Suomessa uhanalaisia.

Nyt haasteenamme on soiden ennallistaminen eli soiden palauttaminen luonnontilaan. Ennallistaminen on yksi keino hillitä ilmastonmuutosta.

Ennallistaminen ei tapahdu itsestään. Se vaatii poliittista tahtoa, taloudellisia resursseja ja ennen kaikkea ymmärrystä siitä, että suo on enemmän kuin vain maa-alue. Se on elävä, hengittävä osa yhteistä ekosysteemiämme. 

Turvasatama monille lajeille, jotka eivät menesty muualla. Ne ovat sopeutuneet juuri soiden ainutlaatuisiin olosuhteisiin. 

Kansanperinteessä suot olivat pyhiä paikkoja, joissa rajat tämän- ja tuonpuoleisen välillä hämärtyivät. Suot ovat syvällä kulttuurissamme, osa sitä, keitä olemme

Suot ovat inspiroineet taiteilijoita, kirjailijoita ja muusikoita. 

Suot ovat siis enemmän kuin maa-alueita: ne ovat tarinoiden ja tunteiden lähteitä. 

Itse asiassa kuvani on Suomussalmelta Vuokin kylästä. Kirkon pihalta. 

Suomussalmi ja sen syrjäiset kylät ovat Pakko sanoa -monologifestivaalin ainutkertaista ympäristöä. 

Ainutlaatuinen  on festivaalikin. Pakko sanoa on ihan omansa. Sitä ei voi selittää, se pitää kokea. Suosittelen.

(Näyttely on esillä sivustolla https://paarautatieasema.fi/nakoaloja-kansallismaisemaan ainakin tämän vuoden loppuun - ja jos kuvakollaasi saa innostuneen vastaanoton, sitä saatetaan jatkaa.

Kuvat tulevat olemaan heijastettuna viikon verran päärautatieasemalla 9.12. alkaen. Kuvat ovat esillä kollaasissa yksitellen, peräkkäin ja kuvaajan nimi on kuvassa mainittu.

Vaikuttajilta tulee kuvakollaasiin noin 150-200 kuvaa - ja sen jälkeen kuvakeräys avautuu 6.-8.12. kaikille suomalaisille, jolloin jokaisella on mahdollisuus lähettää oma näkemyksensä Kansallismaisemasta.)

Tarja Filatov: Ihminen tarvitsee juuret ja siivet

Ihminen tarvitsee juuret, koska ne antavat elämälle oman historian ja merkityksen. 

Ihminen tarvitsee myös siivet, jotta elämä voi mennä eteenpäin. 

Koti, läheiset, kulttuuri, historia, oma yhteisö. Niiden kautta voi tuntea kuuluvansa yhtä ihmistä suurempaan kokonaisuuteen. 

Juuret auttavat ymmärtämään, kuka on ja mistä tulee. Ne auttavat hahmottamaan omaa paikkaa maailmassa. 

Perheen, kulttuurin ja historian tunteminen  auttaa ymmärtämään omia arvoja, uskomuksia ja toimintatapoja. Traumojakin.

Antti Eskola on sanonut, inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Minusta se on hienosti sanottu. 

Työn, koulutuksen, harrastusten kautta olemme osa yhteisöä. Olemme kaikki jonkun synnyttämiä, jonkun hoivaamia ja kasvattamia.

Kukaan ei kykene elämään toisen puolesta eikä toisen elämää. 

Ilman toisiamme meillä ei ole kieltä, ei kulttuuria eikä historiaa. 

Silti olemme yksilöitä, joilla on oma ainutkertainen yhtä arvokas elämä ja joilla on oikeus arvokkaaseen elämään. 

Tarvitsemme myös siivet, jotta emme jää liiaksi kiinni menneisyyteen ja voimme rakentaa tulevaisuutta.

Nykyaikana puhutaan paljon juurettomuudesta. Ehkä se on tunne, että jossain muualla on aina parempi meininki ja että oma elämä on vajavaista.  Vanha sanonta, jossa ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, saattaa kummuta juurettomuudesta.

Ilman juuria ei tunne oloaan kotoisaksi, mihinkään kuuluvaksi. Uskon, että yhteisöt kantavat elämän kriisitilanteissa. 

Yhteisö voi olla ystäväporukka, kotiseutu, työpaikka, järjestö tai mikä tahansa suhteellisen pysyvä ihmisten yhteenliittymä. 

 Ilman omia ihmisiä on aina kiire jonnekin, kohti jotain parempaa, jotain jota ei ehkä koskaan saavuta. Onnellisempi voi olla jos olemassa oleva tuo iloa.

Uskon, että ihminen kaipaa sitoutumista, omia ihmisiä, hyväksyntää omana itsenään. Siksi kodilla, kotoisuudella, kotoutumisella on iso merkitys. 

Kun ihminen revitään irti kodistaan - enkä tarkoita nyt vain  fyysistä kotia, vaan enemmänkin henkistä tilaa, yhteyttä omiin ihmisiin, niin tyhjyyttä voi olla vaikea täyttää. 

Siinä voi onnistua, kun löytää uusia omia ihmisiä, oman yhteisön, oman paikan, jossa olla oma itsensä ja eläää oman näköistään elämään. Löytää uudet omat tavat ja voi rakentaa oman palansa elämän jatkumoa. 

Työväen näyttämöiden liiton Pakko sanoa -festivaalilla esityksissä pohdittiin kodin ja juurien merkitystä. Menetystä ja uudelleen löytämistä.

Pakko sanoa -festivaali vei osallistujansa Kuivajärven ja Hietajärven vienankarjalaiskyliin. Kyliin, jotka tyhjenevät.

Rajan ylittävä kanssakäyminen oli aikanaan luontevaa Suomen ja Venäjän välillä. Retki kertoi hyvin siitä, että on antoisampaa rikkoa rajoja kuin rakentaa muureja. 

Rajan yli on eletty aina. Johtajat sotivat, ihmiset yrittävät elää. 

Rajan läheisyydessä Venäjää ei voi ohittaa. Itse asiassa olimme niin lähellä, että järven toisella rannalla näkyi Venäjä. 

Putinin sotaa ei voi hyväksyä. Se on julma ja vie monelta kodin ja juuret. Tulevaisuuden. Ei vain Ukrainassa, vaan myös Venäjällä.

Niin teki aikanaan Suomessa käyty sota. Ja kaikki sodat maailmalla.

Venäjän hyökkäys on tuomittava ehdottomasti. On surullista, että Euroopassa saavat jalansijaa Ukrainan tukea kritisoivat puolueet, kuten Itävallan vaalien natsipuolueen juuret omaava Vapauspuolue. Pelottavaa. Juuret voivat olla vaaralliset. 

Israelin toimet Gazassa ja Libanonissa saavat sydämen itkemään. 

Suomessakin lentää ilmassa paljon elementtejä, jotka ovat vahvalle demokratialle kielteisiä. Yksi on kansalaisyhteiskunnan supistaminen ja yövartijavaltioajatuksen vahvistuminen. Toivottavasti heräämme pian tästä painajaisesta.

( Blogi pohjautuu Pakko sanoa -festivaalilla Suomussalmella pitämääni puheeseen)