Tarja Filatov: Ihminen tarvitsee juuret ja siivet

Ihminen tarvitsee juuret, koska ne antavat elämälle oman historian ja merkityksen. 

Ihminen tarvitsee myös siivet, jotta elämä voi mennä eteenpäin. 

Koti, läheiset, kulttuuri, historia, oma yhteisö. Niiden kautta voi tuntea kuuluvansa yhtä ihmistä suurempaan kokonaisuuteen. 

Juuret auttavat ymmärtämään, kuka on ja mistä tulee. Ne auttavat hahmottamaan omaa paikkaa maailmassa. 

Perheen, kulttuurin ja historian tunteminen  auttaa ymmärtämään omia arvoja, uskomuksia ja toimintatapoja. Traumojakin.

Antti Eskola on sanonut, inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Minusta se on hienosti sanottu. 

Työn, koulutuksen, harrastusten kautta olemme osa yhteisöä. Olemme kaikki jonkun synnyttämiä, jonkun hoivaamia ja kasvattamia.

Kukaan ei kykene elämään toisen puolesta eikä toisen elämää. 

Ilman toisiamme meillä ei ole kieltä, ei kulttuuria eikä historiaa. 

Silti olemme yksilöitä, joilla on oma ainutkertainen yhtä arvokas elämä ja joilla on oikeus arvokkaaseen elämään. 

Tarvitsemme myös siivet, jotta emme jää liiaksi kiinni menneisyyteen ja voimme rakentaa tulevaisuutta.

Nykyaikana puhutaan paljon juurettomuudesta. Ehkä se on tunne, että jossain muualla on aina parempi meininki ja että oma elämä on vajavaista.  Vanha sanonta, jossa ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, saattaa kummuta juurettomuudesta.

Ilman juuria ei tunne oloaan kotoisaksi, mihinkään kuuluvaksi. Uskon, että yhteisöt kantavat elämän kriisitilanteissa. 

Yhteisö voi olla ystäväporukka, kotiseutu, työpaikka, järjestö tai mikä tahansa suhteellisen pysyvä ihmisten yhteenliittymä. 

 Ilman omia ihmisiä on aina kiire jonnekin, kohti jotain parempaa, jotain jota ei ehkä koskaan saavuta. Onnellisempi voi olla jos olemassa oleva tuo iloa.

Uskon, että ihminen kaipaa sitoutumista, omia ihmisiä, hyväksyntää omana itsenään. Siksi kodilla, kotoisuudella, kotoutumisella on iso merkitys. 

Kun ihminen revitään irti kodistaan - enkä tarkoita nyt vain  fyysistä kotia, vaan enemmänkin henkistä tilaa, yhteyttä omiin ihmisiin, niin tyhjyyttä voi olla vaikea täyttää. 

Siinä voi onnistua, kun löytää uusia omia ihmisiä, oman yhteisön, oman paikan, jossa olla oma itsensä ja eläää oman näköistään elämään. Löytää uudet omat tavat ja voi rakentaa oman palansa elämän jatkumoa. 

Työväen näyttämöiden liiton Pakko sanoa -festivaalilla esityksissä pohdittiin kodin ja juurien merkitystä. Menetystä ja uudelleen löytämistä.

Pakko sanoa -festivaali vei osallistujansa Kuivajärven ja Hietajärven vienankarjalaiskyliin. Kyliin, jotka tyhjenevät.

Rajan ylittävä kanssakäyminen oli aikanaan luontevaa Suomen ja Venäjän välillä. Retki kertoi hyvin siitä, että on antoisampaa rikkoa rajoja kuin rakentaa muureja. 

Rajan yli on eletty aina. Johtajat sotivat, ihmiset yrittävät elää. 

Rajan läheisyydessä Venäjää ei voi ohittaa. Itse asiassa olimme niin lähellä, että järven toisella rannalla näkyi Venäjä. 

Putinin sotaa ei voi hyväksyä. Se on julma ja vie monelta kodin ja juuret. Tulevaisuuden. Ei vain Ukrainassa, vaan myös Venäjällä.

Niin teki aikanaan Suomessa käyty sota. Ja kaikki sodat maailmalla.

Venäjän hyökkäys on tuomittava ehdottomasti. On surullista, että Euroopassa saavat jalansijaa Ukrainan tukea kritisoivat puolueet, kuten Itävallan vaalien natsipuolueen juuret omaava Vapauspuolue. Pelottavaa. Juuret voivat olla vaaralliset. 

Israelin toimet Gazassa ja Libanonissa saavat sydämen itkemään. 

Suomessakin lentää ilmassa paljon elementtejä, jotka ovat vahvalle demokratialle kielteisiä. Yksi on kansalaisyhteiskunnan supistaminen ja yövartijavaltioajatuksen vahvistuminen. Toivottavasti heräämme pian tästä painajaisesta.

( Blogi pohjautuu Pakko sanoa -festivaalilla Suomussalmella pitämääni puheeseen)

Tarja Filatov: Jokainen numero on rikkoutunut elämä

Ei ole muiden lapsia, on vain lapsia, muistutti Ukrainan ensimmäinen nainen Olena Zelenska, kun hän puhui meille Euroopan neuvoston täysistunnossa torstaina. 

Kävimme läpi raporttia, joka käsittelee Ukrainasta Venäjälle pakkosiirrettyjä siviilejä ja lapsia. 

Zelanska kertoi lapsista, jotka on viety pakolla Ukrainasta Venäjälle. Lapsille valehdellaan, että vanhemmat ovat hylänneet heidät tai että vanhemmat ovat kuolleet tai että he ovat vankilassa loppuelämänsä. 

Hän kertoi 361 onnellisesta lopusta, jossa lapset oli onnistuttu pelastamaan takaisin vanhemmilleen tai isovanhemmilleen. 

Yhdessä tapauksessa isä heitettiin vankilaan ja kolme lasta ”varastoitiin” Moskovaan. Lapset onnistuttiin pelastamaan ennen kuin heidät pakkoadobtoitiiin venäläistettäviksi. Mezhevyn perhe kuului onnekkaisiin.

Ikävä kyllä surullisia, järkyttäviä, tuomittavia loppuja on yli 19.000, jopa enemmän. Koska tarkkaa lukua ei voida sodan keskellä tietää.

Lasten varastaminen vanhemmiltaan ja käyttäminen aseena on rikosten rikos. Julmin kaikista. 

Venäjä vie lapset uudelleenkoulutusleireille aivopestäviksi. Osasta nuoria koulutetaan sotilaita taistelemaan Ukrainaa vastaan. 

Venäjän valtio suunnittelee ja organisoi järjestelmällisesti toimintaa. Konseptiin liittyy kaikilla tasoilla poliittista päätöksentekoa ylhäältä alaspäin. Venäjän hallintoelimet ja valtion instituutiot ovat täytäntöönpanon taustalla. 

Kodeistaan ​​ja perheistään kidnapattujen lasten "uudelleenkoulutus" on pakkovenäläistämistä. 

Lapset eivät saa puhua ukrainaa tai ilmaista ukrainalaista identiteettiään ja kulttuuriaan. Heille tarjotaan vain venäjän kieltä, kulttuuria ja propagandauutisia.

Heidät pakotetaan ”uuteen historiaan”. Vierailut "isänmaallisilla" kohteilla, sotilaskoulutus, Ukrainan kielen, kulttuurin ja historian halveksuminen on osa heidän uudelleenkoulutustaan. Kyse on kansanmurhasta.

Ukrainan viranomaiset sekä kansalliset ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt työskentelevät intensiivisesti dokumentoidakseen ja tutkiakseen siviilien pakkosiirtoja sekä karkotuksia. Tekevät työtä löytääkseen, tukeakseen ja vapauttaakseen uhrit sekä yhdistääkseen heidät perheisiinsä ja kotiympäristöönsä. 

Tätä työtä vaikeuttavat äärimmäisen vaikea, vihamielinen tilanne ja salailu, jonka suojissa Venäjä julmuutta harjoittaa. 

Pakkosiirrettyjen lasten kansanmurharikos on tutkittava perusteellisesti ja asetettava syylliset syytteeseen. 

Euroopan neuvosto vaatii Venäjää lopettaa välittömästi ja ehdoitta ukrainalaisten lasten pakkosiirrot. Palauttamaan lapset vanhemmilleen ja kotimaahansa. Vaatii, että kansainväliset yhteisöt ja avustusjärjestöt saavat esteettömän, välittömän ja turvallisen pääsyn lasten luo turvaamaan lasten ihmisarvoista kohtelua ja turvallista paluuta.

Tänään päätimme, että Euroopan neuvoston yleiskokous tukee tarvetta kirjata, kerätä ja arvioida perusteellisesti todisteita kansanmurharikoksesta, kuten Rooman perussäännössä ja kansanmurhaa koskevassa yleissopimuksessa määrätään. 

Yleiskokous tukee Venäjän ukrainalaisten lasten pakkosiirtoja ja karkottamista koskevan valtion politiikan tutkimista ja syyttämistä. Se tukee Ukrainan toimia kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ja kansainvälisessä tuomioistuimessa. 

Tämä tuntuu kovin pieneltä niitä kauheuksia vastaan, mitä Venäjä tekee.  Mutta se on oikeudellinen toimi, jolla syylliset voidaan saada tuomiolle. Sota Ukrainassa vaatii toisenlaisia tukitoimia. Ja onneksi niitäkin tehdään. 

Kun sota saa aikaan voimattomuuden tunteen ja ajattelen, että pienillä asioilla ei ole merkitystä, muistan hyttysen ininän hiljaisessa huoneessa. Pienillä asioilla voi olla iso vaikutus.