Tarja Filatov: Miksi järjestöjen tukien leikkaukset ovat enemmän kuin euroja?

Kansalaisyhteiskunta on kansalaisten ja päätöksentekojärjestelmän välissä oleva organisoitunut kerros, joka toimii molempiin suuntiin. Se antaa äänen maan hiljaisille ja kertoo ihmisten viestiä päätöksentekoon. Se myös kertoo ihmisille tehdyistä päätöksistä, neuvoo, auttaa ja osallistaa. Kritisoikin kuten demokratiaan kuuluu.

JÄRJESTÖT VAHVISTAVAT DEMOKRATIAA 

Suomessa monet sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat syntyneet tavallisten ihmisten elämässään kohtaamista puutteista. Järjestöt ovat tuoneet apua, palvelua ja ajaneet ihmisten oikeuksia. Rakentaneet parempaa elämää kaikille.

Demokratiaa ei saa kuihduttaa vain enemmistön vallaksi ja äänestämiseksi vaaleissa. Vahva demokratia on enemmän. Se kuuntelee kansalaisiaan ja pitää huolta vähemmistöistään. Se tukee järjestöjä ja arvostaa niiden ääntä, myös silloin kun se ei miellytä poliittisia päättäjiä. Se on osallistumista keskusteluun, epäkohtien esiin nostamista ja yhteisten ratkaisujen etsimistä.

Demokratiassa on muistettava, ettei sillä, joka huutaa kovimmin, välttämättä ole suurin hätä. On pystyttävä kuulemaan hiljaisia signaaleja ja osattava kuulla myös heitä, jotka eivät aina edes näy.

ARVOKASTA TIETOA PÄÄTTÄJILLE

Monimutkaisessa yhteiskunnassa päätöksentekijät saavat arvokasta tietoa kansalaisjärjestöjen kautta erilaisten ryhmien tarpeista ja huolista. Aktiivinen kansalaisyhteiskunta tuo lisäarvoa molempiin suuntiin ja vahvistaa demokratiaa.

Järjestöjen rahoituksen kriteerimuutoksissa ja rahoituksen puolittamisessa on kyse muustakin kuin euroista. 

Ei ole yllätys, että perussuomalaiset haluavat tukkia korvansa erilaisilta äänenpainoilta, mutta jos kokoomus sallii järjestöjen äänen vaientamisen, ei sivistyksen vaalimisesta ole enää jälkeäkään. Tässä asiassa luotan siihen, että pääministeri pitää pintansa ja että järjestöjen avustuskriteerit neuvotellaan uudelleen.

Maailmasta löytyy useita esimerkkejä siitä, miten kehittymätön tai näivettynyt/näivetetty kansalaisyhteiskunta ei pysty toimimaan vastavoimana poliittisen kentän epädemokraattisten äärilaitojen vahvistumiselle. Siksi kansalaisyhteiskunnan tukeminen on demokratian tukemista.

SOMESSA HUUTAMISEN SIJAAN ANALYSOITUA PALAUTETTA

Kansalaisjärjestöt ovat tärkeä järjestäytyneen yhteiskunnallisen keskustelun foorumi. Osalle ihmisistä riittää yksipuolinen somessa huutelu, mutta aito vuorovaikutus tarvitsee pysyvämpiä alustoja. Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen on siksi tärkeää.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskustelu ei ole vähäpätöinen asia.  Kyse ei ole vain rahasta. Kyse on kansalaisyhteiskunnan vaientamisesta. Järjestöt halutaan typistää pelkiksi palveluntuottajiksi tai avustusjärjestöiksi. Ne eivät saisi enää ajaa jäsentensä asioita. 

Uusissa avustuskriteereissä keskus- ja kattojärjestöjen roolia ollaan kaventamassa merkittävästi. Tämä on vakavaa, sillä valtakunnallisten kansalaisjärjestöjen tehtävä on yhdistää ihmisten kokemukset, asiantuntemus ja auttava työ vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. Yksikään alueellinen toimija ei pysty tähän ilman, että resursseja siirtyy pois suoraan auttamistyöstä.

Ilman keskusjärjestöä jäsenyhdistysten työ pirstaloituisi, kehittäminen hidastuisi ja vaikuttava auttamistyö heikkenisi. Byrokratiaksi leimatut keskusliitot kokoavat ja koordinoivat jäsenyhdistysten työn ympäri Suomen. Ne kouluttavat, varmistavat  palveluiden laadun, kehittämisen ja yhdenvertaisuuden. Ne tuottavat asiantuntijatietoa päätöksenteon tueksi. Ne vievät kentältä nousevan tiedon päättäjille ja kehittää palveluita sen perusteella.

HAAVOITTUVIMMILTA ON LEIKATTU

Sanotaan, että leikkauksia ei kohdenneta kohtaavaan ja auttavaan työhön. Kyllä kohdennetaan. Leikkaukset ovat jo nyt kohdistuneet kohtaavan työhön. Noin 80% tämän hetken myönnetystä avustuksista kohdistuu itse toimintaan ja 20% sitä tukevaan toimintaan kuten vapaaehtoisten kouluttamiseen ja koordinointiin. Tällä hallituskaudella järjestöjen rahoituksesta tullaan leikanneeksi puolet pois. 

Lisäksi koko järjestötyötä ja erityisesti vaikuttamistyötä demonisoidaan. Sotejärjestöt toimivat maan hiljaisimpien ja haavoittuvimmassa asemassa olevien äänitorvena. Ehkä juuri tämä megafoni halutaan hiljentää.

Järjestöjen edunvalvontaa ja vaikuttamista on se, kun nostetaan esiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja esitetään lakimuutoksia, jotka auttavat uhreja.

Edunvalvontaa ja vaikuttamista on se, kun puolustetaan vammaisten oikeuksia ja pidetään ääntä ja vaaditaan YK: n vammaisten oikeuksien sopimuksen noudattamista.

Edunvalvontaa ja vaikuttamista on se, kun vaaditaan lapsiperheköyhyyden vähentämistä. Edunvalvontaa ja vaikuttamista on lukuisten asiantuntijoiden työ, joka kehittää sosiaalityötä.

On syytä kysyä, miksi sama ajattelu ei koske myös työnantajajärjestöjä. Heidän lobbauspaperinsa kirjoitetaan suoraan laeiksi. Kyse ei ole vain rahasta, vaan asennoitumisesta.

Että sellaista demokratiaa… Suomessa.

HILJAISTEN MEGAFONI

Hiljaisuus voi olla demokratian suurin uhka. Järjestöillä on tärkeä rooli hiljaisuuden muurin purkamisessa. Erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöillä, koska ne tavoittavat toiminnassaan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, joita virallinen Suomi ei tavoita. 

Järjestöt tarjoavat kanavan osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Ne puolustavat heikommassa asemassa olevia ja vahvistavat osallisuutta. Rohkaisevat ja tukevat maan hiljaisia käyttämään ääntään. 

Järjestöjen erityisosaamista on tarjota apua ja vertaistukea useille ihmisryhmille, jotka muuten jäävät avun ulkopuolelle.  Järjestöt tarjoavat toimintamahdollisuuksia sellaisille ihmisille, joiden on vaikeampi osallistua yhteisölliseen toimintaan esimerkiksi sairauden, vamman, elämäntilanteen tai yksinäisyyden vuoksi. Järjestöt pitävät yllä demokratian monimuotoisuutta ja elinvoimaa. 

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat merkittäviä aktiivisen yhteiskunnan rakentajia. Ne ovat kiinteä osa suomalaista hyvinvointivaltiota. 

Demokratia tarvitsee aktiivisia kansalaisia, rohkeita keskustelijoita ja yhteisöjä, jotka kokoavat ihmisiä yhteen yhteisten teemojen äärelle. Jos oikeasti haluamme ja uskon, että haluamme pitää huolta siitä, että jokainen ääni voi kuulua. Ymmärrämme, että järjestöt eivät ole byrokratian sivutuote tai ylimääräinen menoerä. Ne ovat kansalaisyhteiskunnan selkäranka.

Suomi yksinkertaisesti tarvitsee järjestöjen ja vapaaehtoisten osaamista ja voimaa.

Järjestöihin investointi rakentaa siltoja ihmisten välille, ehkäiseeyksinäisyyttä ja syrjäytymistä sekä vahvistaa ihmisten tunnetta siitä, että he kuuluvat yhteiskuntaan. 

Tarja Filatov: Jokainen meistä voi olla muutosvoima - Hyvää Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivää!

Liput liehuvat saloissa kunnianosoituksena ensimmäiselle naisministerillemme Miina Sillanpäälle ja samalla muistutuksena siitä, että demokratia elää vain, jos sitä käytetään.

Miina teki elämäntyönsä köyhien, palvelijoiden ja vähäosaisten oikeuksien puolesta. 

Hän näki, että jokaisella on arvo sekä ääni ja että oikeudenmukaisempi yhteiskunta syntyy vain osallistumalla ja vaikuttamalla. 

Miinan perintö haastaa meitä yhä. Yhdenvertaisuus, ihmisoikeudet ja demokratia eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ne syntyvät ja vahvistuvat vain, jos olemme valmiita puolustamaan niitä – niin arjen teoissa kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. 

Kansalaisvaikuttaminen antaa meille kaikille mahdollisuuden tulla kuulluiksi. Se on kansalaisaloitteita, mielenilmauksia, järjestötyötä, vapaaehtoisuutta ja rohkeutta nostaa ääni esiin silloin, kun on vaikea puhua. Se on ihmisten tapa sanoa: meillä on merkitystä.

Kansalaisvaikuttaminen tuo esiin ne äänet, jotka muuten jäisivät syrjään. Monet tärkeät muutokset – naisten äänioikeus, työväen oikeudet, ympäristönsuojelu, ihmisoikeuksien puolustus – ovat alkaneet kansalaisista. Kun epäreiluus on saanut vallan, ihmiset ovat nousseet esiin ja vaatineet muutosta.

Kansalaisvaikuttaminen rakentaa luottamusta. Kun ihmiset kokevat, että heidän sanallaan ja teoillaan on merkitystä, syntyy osallisuutta ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen. Luottamus ei synny ylhäältä, se syntyy tavallisista ihmisistä – yhdessä tekemisestä.

Ajattelen, että demokratiaan kasvetaan lähellä. Jos ihminen ei voi vaikuttaa oman päiväkodin, koulun, työpaikan tai kuntansa asioihin, on vaikea uskoa, että valtakunnallisiin, saati sitten globaaleihin asioihin voidaan vaikuttaa.

On muistettava, että sillä, joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole suurin hätä. 

On pyrittävä lukemaan yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja etsittävä keinoja kuulla heitä, jotka eivät aina edes näy.

Yhteiskunnan menestymiselle on tärkeää, että poliittiset päätökset lujittavat sosiaalisia siteitä ja parantavat yhteenkuuluvaisuutta. 

Siksi voimme sanoa: ilman kansalaisvaikuttamista demokratia näivettyy. Mutta kun ihmiset osallistuvat, silloin yhteiskunta vahvistuu ja muuttuu oikeudenmukaisemmaksi.

Meidän jokaisen teoilla on merkitystä. Jokainen allekirjoitus, jokainen mielenilmaus, jokainen puheenvuoro ja jokainen yhteinen teko vie Suomea eteenpäin.

Miina näki, että jokaisella ihmisellä on arvo ja ääni. Miinan kuuluisa ensimmäinen puhe eduskunnassa alkoi "Minä kumminkin käytän puheenvuoroa". Hän puhui, koska hän tiesi, että hiljaisuus ei vie eteenpäin. 

Meidän tehtävämme on sama: käyttää puheenvuoromme ja tehdä valintoja, jotka vahvistavat tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

Tämä ajatus on suomalaisen demokratian perusta. Tänään on meidän tehtävämme jatkaa hänen työtään – tehdä Suomesta maa, jossa kaikilla on mahdollisuus tulla kuulluksi ja jossa ketään ei jätetä yksin.

"Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä". Miina Sillanpään sanoin, pysähtyä ei saa, vaan on rakennettava uutta. 

Maailmalla autoritääriset voimat hiljentävät kansalaisyhteiskuntaa ja supistavat demokratiaa. Meidän on kohdattava nykypäivän haasteet sekä pidettävä huolta demokratiasta ja oikeusvaltioperiaatteesta. 

Miinan ja kansalaisvaikuttamisen päivä on kutsu rohkeuteen ja osallistumiseen. Jokainen meistä voi olla muutosvoima.

Tarja Filatov: Hyvinvointi tarvitsee demokratiaa

Demokratia on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Ilman sitä on lähes mahdoton rakentaa oikeusvaltiota tai hyvinvointivaltiota.

Demokratialle on tyypillistä ihmisten kansalaisoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen, kuten sananvapaus, yhdistymisvapaus ja mielipiteenvapaus. Demokratiassa pidetään huolta ihmisten yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä.

Oleellista on, että demokratiassa kansalaisilla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. 

Minimissään tämä on vaaleissa äänestämistä ja edustuksellista demokratiaa. Mutta vahvempi, osallistava demokratia edellyttää enemmän. Ja siihen meidän tulee pyrkiä.

Ajattelen, että demokratiaan kasvetaan lähellä. Jos ihminen ei voi vaikuttaa oman päiväkodin, koulun, työpaikan tai kuntansa asioihin, on vaikea uskoa, että valtakunnallisiin puhumattakaan globaaleihin asioihin voidaan vaikuttaa.

Demokratiassa on muistettava, että sillä, joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole suurin hätä. On pyrittävä lukemaan yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja etsittävä keinoja kuulla heitä, jotka eivät aina edes näy.

Nykyisin puhutaan paljon osallisuudesta ja osallistamisesta. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle siitä, että koetaan demokratian olevan kriisissä, koska äänestysprosentit laskevat ja aktiivisuus/passiivisuus jakautuvat. 

Pitäisi miettiä sitä, ketkä pääsevät mukaan demokraattisiin prosesseihin ja millä ehdoilla? 

Miksi hyvätuloisten äänestysprosentti on korkea, mutta pienituloisten matalampi? 

Miksi korkeakoulutetut ovat aktiivisempia ja matalammin koulutetut vähemmän aktiivisia? 

Pitäisikö ylipäätään puhua aktiivisuudesta ja passiivisuudesta?  

Usein vaaleilla valitut edustajat kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa ovat suhteellisen koulutettuja, hyvätuloisia ja parempiosaisia. Muut vahvat vaikuttajat kuuluvat etuoikeutettujen joukkoon. Näin päätökset herkästi suosivat saman viitekehyksen ihmisiä. 

Tästä taas seuraa se, että heikommassa asemassa olevat ihmiset kokevat, että he eivät voi vaikuttaa. Ja sitten vielä etuoikeutetussa asemassa olevat syyttävät heitä passiivisuudesta. 

Joskus jopa tuntuu siltä, että osallisuudesta on tullut hieman kärjistetysti sanottua orwellilainen uussana, koska modernissa yhteiskunnassa ei haluta puhua köyhyydestä ja sen luomasta osattomuudesta. 

Ei saa olla niin, että ensin työnnämme ihmisiä yhteiskunnan ulkoradoille ja sitten kehitämme osallisuusprojekteja.

Ei saa olla niin, että kehitetään vain osallistamisen välineitä, mutta unohdetaan juurisyihin puuttuminen. Molempia tarvitaan. 

Molempia tarvitaan. Juurisyihin puuttumista ja uusia osallisuuden välineitä.

On tärkeää, että osallisuus on aitoa. Ihmisillä pitää olla aito oikea mahdollisuus vaikuttaa. Harva haluaa käyttää aikaansa turhaan.

Joku on joskus viisaasti sanonut, että ihminen on usein paras kertomaan, mistä kenkä puristaa, mutta sama ihminen ei välttämättä paras tekemään hyvää kenkää.  

Tästä ei mielestäni voi tehdä sitä johtopäätöstä, että vain he, jotka osaavat tehdä hyviä kenkiä ovat oivallisia vaikuttamaan siihen, millaisia kenkiä tehdään. 

Vaikuttamista ei saa mystifioida vaikeaksi, vaan kynnyksiä on madallettava.

Osallistamisprojekteissa kysytään usein mitä sinä haluat? Mutta onko kysymys riittävä? 

Pitäisikö kysyä, mikä olisi reilu ratkaisu tähän ongelmaan. Päätöksenteossa on otettava huomioon koko yhteiskunta.

(Puhe Kansalaisparlamentissa 11.11.2023. Kansalaisparlamentti on puntaroivan osallistumisen muoto, jossa 600 suomalaista pääsee tuottamaan omaa näkemystään eduskunnan päätöksenteon pohjaksi.)