Demokratia on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Ilman sitä on lähes mahdoton rakentaa oikeusvaltiota tai hyvinvointivaltiota.
Demokratialle on tyypillistä ihmisten kansalaisoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen, kuten sananvapaus, yhdistymisvapaus ja mielipiteenvapaus. Demokratiassa pidetään huolta ihmisten yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä.
Oleellista on, että demokratiassa kansalaisilla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa yhteiskunnan asioihin.
Minimissään tämä on vaaleissa äänestämistä ja edustuksellista demokratiaa. Mutta vahvempi, osallistava demokratia edellyttää enemmän. Ja siihen meidän tulee pyrkiä.
Ajattelen, että demokratiaan kasvetaan lähellä. Jos ihminen ei voi vaikuttaa oman päiväkodin, koulun, työpaikan tai kuntansa asioihin, on vaikea uskoa, että valtakunnallisiin puhumattakaan globaaleihin asioihin voidaan vaikuttaa.
Demokratiassa on muistettava, että sillä, joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole suurin hätä. On pyrittävä lukemaan yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja etsittävä keinoja kuulla heitä, jotka eivät aina edes näy.
Nykyisin puhutaan paljon osallisuudesta ja osallistamisesta. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle siitä, että koetaan demokratian olevan kriisissä, koska äänestysprosentit laskevat ja aktiivisuus/passiivisuus jakautuvat.
Pitäisi miettiä sitä, ketkä pääsevät mukaan demokraattisiin prosesseihin ja millä ehdoilla?
Miksi hyvätuloisten äänestysprosentti on korkea, mutta pienituloisten matalampi?
Miksi korkeakoulutetut ovat aktiivisempia ja matalammin koulutetut vähemmän aktiivisia?
Pitäisikö ylipäätään puhua aktiivisuudesta ja passiivisuudesta?
Usein vaaleilla valitut edustajat kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa ovat suhteellisen koulutettuja, hyvätuloisia ja parempiosaisia. Muut vahvat vaikuttajat kuuluvat etuoikeutettujen joukkoon. Näin päätökset herkästi suosivat saman viitekehyksen ihmisiä.
Tästä taas seuraa se, että heikommassa asemassa olevat ihmiset kokevat, että he eivät voi vaikuttaa. Ja sitten vielä etuoikeutetussa asemassa olevat syyttävät heitä passiivisuudesta.
Joskus jopa tuntuu siltä, että osallisuudesta on tullut hieman kärjistetysti sanottua orwellilainen uussana, koska modernissa yhteiskunnassa ei haluta puhua köyhyydestä ja sen luomasta osattomuudesta.
Ei saa olla niin, että ensin työnnämme ihmisiä yhteiskunnan ulkoradoille ja sitten kehitämme osallisuusprojekteja.
Ei saa olla niin, että kehitetään vain osallistamisen välineitä, mutta unohdetaan juurisyihin puuttuminen. Molempia tarvitaan.
Molempia tarvitaan. Juurisyihin puuttumista ja uusia osallisuuden välineitä.
On tärkeää, että osallisuus on aitoa. Ihmisillä pitää olla aito oikea mahdollisuus vaikuttaa. Harva haluaa käyttää aikaansa turhaan.
Joku on joskus viisaasti sanonut, että ihminen on usein paras kertomaan, mistä kenkä puristaa, mutta sama ihminen ei välttämättä paras tekemään hyvää kenkää.
Tästä ei mielestäni voi tehdä sitä johtopäätöstä, että vain he, jotka osaavat tehdä hyviä kenkiä ovat oivallisia vaikuttamaan siihen, millaisia kenkiä tehdään.
Vaikuttamista ei saa mystifioida vaikeaksi, vaan kynnyksiä on madallettava.
Osallistamisprojekteissa kysytään usein mitä sinä haluat? Mutta onko kysymys riittävä?
Pitäisikö kysyä, mikä olisi reilu ratkaisu tähän ongelmaan. Päätöksenteossa on otettava huomioon koko yhteiskunta.
(Puhe Kansalaisparlamentissa 11.11.2023. Kansalaisparlamentti on puntaroivan osallistumisen muoto, jossa 600 suomalaista pääsee tuottamaan omaa näkemystään eduskunnan päätöksenteon pohjaksi.)