kansantalous

Tarja Filatov: Miesvaltaiset vientialat tarvitsevat julkisen sektorin naisvaltaisia aloja

Vientimallia perustellaan sillä, että se huolehtii  kansantaloudesta ja kilpailukyvystä. Kyllä, mutta ei yksin. Vienti ei vedä ilman julkisen sektorin naisvaltaisten hoiva- ja koulutusalojen panostusta. 

Julkinen sektori ja vientialat ovat syvässä keskinäisriippuvuudessa. Vaikkapa it-alan osaaja voi paremmin keskittyä työhönsä, kun tietää, että hänen lapsensa ovat laadukkaassa päivähoidossa ja vanhemmat turvallisessa hoivassa.

Nyt tätä turvaa on ravistellut henkilöstöpula hoivassa ja varhaiskasvatuksessa, koulutuksessakin.

Työvoiman saatavuudessa kyse on muustakin kuin palkkatasosta, mutta markkinatalous toimii normaalisti siten, että jos kysyntä ylittää tarjonnan, hinta nousee. Siksi viime kierroksella päädyttiin poikkeukselliseen palkkatasa-arvoa edistävään ja hoiva-alan korotukseen.

Kurkistus historiaan kertoo, että meillä oli hyvin koordinoiva malli, sitä kutsuttiin tupoksi. Se ei ollut täydellinen, mutta sen aikana haettiin kansantalouden kestokyvystä yhteistä käsitystä valtion ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyössä. Sillä saatiin rauhaa työmarkkinoille ja jos palkanmaksuvara oli hyvin pieni, veroratkaisuilla tai sosiaaliturvauudistuksilla turvattiin ostovoimaa. Sen sisällä tehtiin matalapalkkaratkaisuja ja tasa-arvoeriä.

Tästä mallista irtaantuivat nimenomaan vientialojen työnantajat. Ne julistivat, että tupot ovat historiaa, niitä ei enää solmita. Viime kierroksella työvoimapulasta kärsivä julkinen sektori hoiva etunenässä sai kuoppakorotuksen, johon liittyi hyvinvoinialueiden palkkaharmonisaatioon varautumista. 

Tämä yksi kerta sai herneen vientialojen työnantajien nenään. Nyt ne ja Orpon hallitus haluavat estää lailla, että näin kävisi uudelleen. Ei vaikka mahdollisimman vapaata markkinataloutta perään kuuluttavat.

Tapelkaa tytöt saatte nallekarkkeja

Suomessa palkkakierroksen on yleensä avannut vientialan ammattiliitto. Se on käytännössä luonut pohjan palkankorotuksille pohjan, josta ei ole juuri poikettu. Tässä on tietty viisaus kansantalouden kannalta, mutta lakisääteisen vientimallin viheliäisyys on sen  prosentuaalinen  kustannusvaikutus.

Vientialoja matalapalkkaisemmilla aloilla tämä tarkoittaa, että koko alalla on pienempi rahapotti käytössä. Euromääräisesti kullakin alalla jaettava palkkapotti on pienipalkkaisilla ja julkisen sektorin toimialoilla lakisääteisesti pienempi. Ero julkisen sektorin naisten ja vientialojen miesten välillä kasvaa siis kerta kerralta.

Tässä mallilla ei voi korjata palkkakuopassa olevien asemaa toimialan sisällä. Esitys johtaa siihen, että vientialoja matalammin ansaitsevan alan väki rahoittaa kuoppien korjaamisen. Jakaa kurjuutta keskenään. Alojen välistä palkkaeroa ei voi korjata alan sisällä, koska kokonaispotti on euromääräisesti vientialoja pienempi. Näyttää siltä, että vientimallilla halutaan naisvaltaiset alat tappelemaan keskenään pennin nallekarkeista.

Tarja Filatov: Makron ja mikron ristiriita

Syksyn budjettiriihessä päätetään siitä, miten ihmisiä tullaan vastaan hintojen noustessa.

Ekonomistit varoittelevat kompensaatiosta, koska sen ennustetaan kiihdyttävän hintojen nousua. Heillä on varaa arvioida pelkästään makrotaloutta, mutta politiikassa on tasapainoteltava monen eri suuntaan vetävän tavoitteen kanssa yhtäaikaa. Siksi on nähtävä keskiarvojen takaa yksilöiden tarpeet. 

Elämä ei ole pelkkää kansantaloutta, ihmisillä on oltava varaa ruokaan, lämpöön ja liikkumiseen. 

Itse ajattelen, että tulevien ratkaisujen pitää täyttää kolme ehtoa.

Ensiksi tarvitsemme täsmätoimia, jotka auttavat heitä, joiden on vaikein selviytyä ruuan hinnan noususta ja energian kallistumisesta. Kaikkea emme voi kompensoida, joten valitaan kohteet ja keinot huolella.

Toiseksi kompensaatioiden pitää mennä varmasti perille ihmisten lompakkoon asti eikä jäädä väliportaisiin. 

Kolmanneksi toimet eivät saa olla kohtuuttoman kalliita eivätkä ne saa heikentää työllisyyttä.

Pienten lasten perheissä raha on aina tiukalla. Niinpä varhaiskasvatusmaksun alentaminen tuo pelivaraa ruokalaskuun ja harrastuksiin. Ihan pelkällä kaurapuurolla ei pärjää. Ratkaisu tukee vanhempien työssäkäyntiä. Hintalappu ei ole liian suuri, mutta raha menee varmasti perille ja se kannustaa työssäkäyntiin.

Mielelläni näkisin vauvaperheiden köyhyyttä ehkäisevän tuen. Lapsiperheen köyhyydellä on elämän mittaiset vaikutukset. Haavoittavinta on vauvaperheiden köyhyys. Vauva-aikainen perheen köyhyys näkyy lasten elämässä muita yleisempinä mielenterveys-, päihde- ja syrjäytymisongelmina. Siksi lapsilisän korottaminen edes vauvaperheille olisi hyvä valinta.

Työmatkat ovat kallistuneet. Kaikki eivät pääse töihin ratikalla tai bussilla. Osalla työn aikataulut eivät sovi yhteen julkisen liikenteen kanssa. Osa meistä taas asuu alueilla, joilla julkinen liikenne on vähäistä, joten omaa autoa on pakko käyttää työmatkoihin. Työmatkaan liittyvää kompensaatiota tulisi parantaa. Tämä ratkaisu kannustaa työssäkäyntiin.

Kolmas väline voisi olla verotus. Moni on väläytellyt ruuan arvonlisäveron alennusta tai bensaveron alennusta. Ne ovat kalliita ratkaisuja eikä ole takeita, että alennukset näkyvät hinnoissa. Väliportailla on tapana käyttää tilannetta hyväkseen ja napata oma siivunsa veronkevennyksistä.

Pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen olipa kyse eläkeläisestä tai palkansaajasta helpottaisi monen arkea. Ratkaisulla on työllisyysvaikutusta, vaikka se ei suuri olekaan.

Parasta olisi, jos veronkevennys voitaisiin sitoa palkkamalttiin, jotta hintojen nousun kierre ei pahentuisi. Tämä saattaa olla toiveajattelua, sillä työnantajat halusivat luopua keskitetyistä palkkaratkaisuista.

Tärkeintä on, että toimet kohdistuvat niitä kipeimmin tarvitseville ja menevät perille. Työllisyysvaikutukset ovat plussaa, joka kannattaa huomioida. Luovuutta saa ja pitää käyttää, kun ratkaisuista lopulta päätetään.