hyvinvointipalvelut

Tarja Filatov: Järjestöjä tarvitaan ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi

Järjestöt ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet käytännönläheisiä toimintamalleja, joilla on tuettu yhteiskuntaa ja sen jäseniä – erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Ne ehkäisevät ongelmien syntymistä, tarjoavat vertaistukea, edistävät terveyttä ja vahvistavat osallisuutta.  

Sotejärjestöjen rahoituksesta on leikattu Orpo-Purran hallituksen toimin lähes 40 prosenttia. Järjestöt ovat supistaneet toimintaansa ja joutuneet irtisanomaan työntekijöitään. Toiminnan supistuminen tai jopa päättyminen vie kertaheitolla mukanaan valtavan tietotaidon ja erityisosaamisen, joka järjestöjen varassa lepää. 

Leikkaukset uhkaavat yhä järjestöjä, jotka auttavat esimerkiksi väkivallan ja rikosten uhreja, mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä tai perheitä, jotka kamppailevat arjen haasteiden keskellä. Ilman järjestöjen tukea ongelmat vaikeutuvat ja julkisten palvelujen kuormitus kasvaa. Tämä tulee pitkällä aikavälillä kalliiksi – sekä taloudellisesti että inhimillisesti. 

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne ihmiset ja erityisryhmät, joiden tarpeisiin julkinen sektori ei yksin pysty vastaamaan. Järjestöt tuottavat palveluita, joille ei ole vastinetta muualla. Ilman järjestöjen erityisosaamista voi käydä niin, ettei kukaan ota heistä koppia. 

Vapaaehtoistyön arvoa ei voi aliarvioida. Suomessa sen on arvioitu olevan yli kolmen miljardin euron arvoista vuosittain.  

Jokainen euro, joka sijoitetaan vapaaehtoistyöhön, tuottaa yli kuuden euron verran yhteistä hyvää. Vapaaehtoistyötä tehdään lähes 300 miljoonaa tuntia vuodessa. Tämä työ ei synny itsestään, eikä sitä voi korvata yritykset tai julkinen sektori.  

Järjestöjen ja yhteisöjen toiminta lakkaisi käytännössä ilman vapaaehtoistoimijoita, mutta tämä työ tarvitsee tuekseen myös vakaan julkisen rahoituksen. Vapaaehtoiset on koulutettava, työ on organisoitava ja siihen tarvitaan resursseja. 

Talousviisaus ei tarkoita vain menojen leikkaamista, vaan sitä, että osataan nähdä, mihin sijoitettu euro tuottaa eniten. Järjestöiltä säästäminen ei ole viisasta taloudenpitoa. Se on säästöä, jonka seurauksia korjaamme pitkään ja kalliisti.  

Järjestöjen työ on tuloksellista ja vaikuttavaa. STEA seuraa tiiviisti sote-järjestöjen valtionavustusten käyttöä, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. STEAn valtioavustuksilla tuotetaan vuosittain noin 10 miljoonaa kohtaamista hyvinvoinnin ja terveyden tueksi. 

Järjestöjä on monenlaisia: osa toimii lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin, osa tuottaa osan palveluistaan kilpailluille markkinoille, osa toimii asiantuntijajärjestöinä, joiden sivuilta sotealan ammattilaisetkin hakevat tietoa. Osa tekee kaikkea tätä. 

Järjestöt ovat toimineet vahvana pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisijänä ja tarjonneet mahdollisuuksia osallistua työelämään myös heille, jotka eivät markkinaehtoisesti toimivien yritysten kriteereihin yllä. Työllä on lisätty hyvinvointia, tuotettu kotiapua sotaveteraaneille, autettu ikäihmisiä selviämään kotona pihatöillä ja siivousavulla, tarjottu kauppakassipalvelua, ulkoilutettu vanhuksia ja paljon muuta. Tämä välityömarkkina on ajettu työllisyyspolitiikassa lähes kokonaan alas, vaikka sitä tarvittaisiin kipeästi suppenevien julkisten vanhuspalveluiden tueksi. 

Mitä sote-järjestöjen valtionavustuksilla konkreettisesti saadaan aikaan?

  • Ennaltaehkäistään ongelmien syntyä. Esimerkiksi päihdekasvatuksella ehkäistään riippuvuuksia ja yksinäisyystyöllä vähennetään yksinäisyydestä aiheutuvia kustannuksia.

  • Ehkäistään kalliimpien palveluiden tarvetta matalan kynnyksen työllä. Esimerkiksi kriisipuhelimet ja chatit auttavat mm. väkivallan uhreja, mielenterveyden ongelmissa ja monessa muussa. 

  • Toimitaan sotepalveluiden kumppanina ja täydentäjänä hyödyntämällä esimerkiksi vertaistukea, vapaaehtoisuutta ja kokemusasiantuntijuutta.

  • Vahvistetaan väestön opiskelu-, työ- ja toimintakykyä väestön, joka tukee osaamisen kasvua ja työllisyyttä. Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja resilienssiä väestön hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden vahvistamiseksi.

  • Toimitaan elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan rakentajana esimerkiksi lisäämällä väestön osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Järjestöt puhuvat niiden puolesta, joilla itsellään ei ole ääntä. Heikentämällä järjestöjä heikennetään demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa. Ehkä tässä onkin se leikkausvimman ydin syy.  

Järjestöt ovat tehneet näkyväksi asiantuntevin laskelmin ja vaikutusanalyysein, että osa vaikkapa sosiaaliturvan leikkauksista kasautuu kipeästi, lisää köyhyyttä ja yhteiskunnan kustannuksia toisaalla. 

On lyhytnäköistä unohtaa, miten tärkeää järjestöjen työ on ollut suomalaisen hyvinvoinnin ja vakauden kannalta. Järjestöjen tekemä työ tulee näkyväksi erityisesti silloin, kun se jää tekemättä.  

Juuri nyt, kun säästöt purevat hyvinvointipalveluihin ja pienituloisiin ihmisiin, järjestöjen työtä tarvitaan enemmän, ei vähemmän. 

Ehkä surullisinta järjestöjen rahoituksen leikkausvimmassa on tapa, jolla sitä perustellaan. Siinä mitätöidään järjestöissä toimivien ihmisten osaaminen ja työpanos, vaikka se on tutkitusti ammattitaitoista ja tuloksellista. Järjellä ja sydämellä tehtyä. Toisten auttamiseksi.

Tarja Filatov: Työllisyyden piti parantua - kuinkas sitten kävikään?

Työllisyys on Suomen talouden avain. Ei ainoa, mutta ilman työllisyyden paranemista emme kykene taittamaan velkaantumista emmekä turvaamaan hyvinvointipalveluitamme. Tuottavuuden nostaminen on toinen avain kestävään talouteen.

Kun Sanna Marinin hallitus lopetti työllisyysaste oli 79,5. Nyt kun Orpon-Purran hallitus on on johtanut maata puolitoista vuotta työllisyysaste on 76,4. Tiputus on melkoinen. Työllisyysaste kertoo työssäkäyvien osuuden työikäisistä. 

Vuodessa työssäkäyvien määrä on tippunut yli 50.000 henkeä. Kaikkein huolestuttavinta on nuorten työttömyyden nousu ja  pitkittyminen sekä ikääntyneiden ja pitkäaikaistyöttömyyden nousu.

Hallituksen työttömyysturvan leikkaukset osuvat aikaan, jolloin työtä on vähemmän tarjolla. Uusia avoimia työpaikkoja on tarjolla lähes 30.000 vähemmän kuin vuosi sitten. Tämä yhtälö luo pelkoa ja epätoivoa.

Kurjaa kehitystä ei voi perustella Euroopan taloudella, koska tällä kertaa emme ole mallioppilas, vaan kaikkein kehnoimman kehityksen kärjessä.

Kehitys on huolestuttavaa ihmisten elämän näkökulmasta, koska jokaisen tilastoluvun takana on ainutkertainen elämä, työssäkäyvän tai työttömän ainoa.

Huolta tuo se, että työvoimapalvelut ovat siirtymässä kuntien kontolle juuri nyt. Hallitus on leikannut niitä välineitä, joilla vaikeinta työttömyyttä on helpotettu. Kyse on aikuiskoulutuksesta, vuorotteluvapaasijaisista, yhdistysten ja kuntien tukitoimista. Nämä kaikki leikkaukset vaikeuttavat kuntien mahdollisuutta selvitä tehtävästään.

Toinen huoli liittyy järjestöjen rahoituksen rajuun leikkaukseen. Järjestöt ovat työllistäneet kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia työttömiä. Pysyviä työsuhteita on syntynyt vähän, mutta toiminnalla on palveltu kahta muuta hyvää samaan aikaan. Lisätty hyvinvointia niillä aloilla joihin toiminta kohdistuu ja parannettu työttömien elämänhallintaa. Nyt tätä toimintaa ajetaan alas.

Työvoimapalveluilla ei juurikaan synnytetä työpaikkoja. Tähän tarvitaan kasvua tukevaa talous-, vero-, koulutus- ja innovaatiopolitiikkaa. Mutta työvoimapalveluilla huolehditaan siitä, että työvoimaa on tarjolla. 

Suomi on väestönkasvultaan supistuva maa ja siksi on pidettävä huolta potentiaalisesta työvoimasta kynsin hampain. Ihmisiä ei saa päästää syrjäytymään työstä työttömyysjaksojen aikana. Ihmisten kouluttautumisen mahdollisuuksia pitää lisätä, ei ajaa alas. 

Lisäksi kunnilta ollaan poistamassa mahdollisuus käyttää palkkatukea ammatillisen osaamisen parantamiseen. Kuntien ja kuntayhtymien palkkatuet on 70-prosenttisesti käytetty juuri osaamisen kehittämiseen. Tämä on ollut viisasta, koska osaamisen lisääminen parantaa työllistymismahdollisuuksia ja tuottavuutta.

Jatkossa palkkatukea saisi käyttää vain, jos henkilö on alentuneesti työkykyinen tai 60 vuotta täyttänyt ja ollut pitkään työttömänä. Näin valtio säästää lähes viidenneksen palkkatukimenoista eli noin 40 miljoonaa euroa. Lasku lankeaa kunnille.

Suomi kärsii samaan aikaan työvoimapulasta ja työttömyyden noususta. Meidän on hoidettava molempia samaan aikaan. Siksi tuntuu varsin vastuuttomalta, että leikataan nimenomaan koulutuksen tukimuotoja.

Uskon, että työpaikkakehitys tulee kääntymään laskusuunnasta ylöspäin ja silloin kasvun esteenä ei saa olla pula tekijöistä.

(Kolumnini Etelä-Suomen Sanomissa)