teatteri

Kulttuuri on sivistyksellinen perusoikeus

Alueellinen etäisyys, taloudelliset tekijät, vähemmistöasema tai liikkumisesteet eivät saa rajoittaa mahdollisuuksia taiteen tekemiseen tai seuraamiseen.

Kulttuurin tukemisessa painottuu usein ammattimaisen taiteen edistäminen.

Mutta yhtä tärkeää on ulottaa tukeminen taiteen harrastamiseen. Tai puoliammattimaisen taiteen tukemiseen. Ammattilaisten ja harrastajien yhteistyö tuo lisäarvoa molempien toimintoihin.

Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan identiteettiinsä. Oikeus tulla näkyväksi ja kuulluksi omana itsenään.

Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokainen voi kasvaa täyteen potentiaaliinsaa. Saada itse apua ja tukea tarpeidensa mukaan ja hyödyttää koko yhteiskuntaa kykyjensä

Kulttuurilla on iso merkitys ihmisen identiteetin rakentumisessa. On tärkeää, että taidetta on tarjolla koko maassa.

Työväen näyttämöiden liitto TNL on paitsi kulttuuri- mutta myös tasa-arvoliike. Siksi on ilahduttavaa, että eri ikäisille suunnatut festivaalit ovat saaneet Pakko sanoa! -festivaalin kautta lisää alueellista ulottuvuutta.

Pakko sanoa! -teatterifestivaali järjestettiin menestyksekkäästi ensimmäistä kertaa vuosi sitten teatteri Retikassa Suomussalmella.

Mukana oli maamme eturivin taiteilijoita, kuten Kati Outinen, Antti Raivio, Reijo Kela, Teatterikorkeakoulun neljännen vuosikurssin näyttelijäopiskelijat sekä paikallisia osaajia.

Tämä festivaali vahvistaa uskoa siihen, että korkeatasoista taidetta on olemassa kasvukeskusten ulkopuolella.

Tapahtuma-aika lokakuussa on erinomainen yhteisöllinen kohtaaminen Kainuun syksyssä, jolloin muita tapahtumia on tarjolla vain niukasti. Pakko sanoa! -monologifestivaali yhdistää paikalliset teatterintekijät, eturivin ammattilaiset, harrastajat ja teatterialan opiskelijat.

Uskon, että Teatteri Retikan viikonloppu on monipuolinen ja taiteellisesti mielenkiintoinen. Näemme kattavan otoksen monologiteatterin, yksin esitettävän teoksen voimasta ja sanomisen pakosta.

Ohjelmistossa huomioidaan kaikki ikäryhmät päiväkotilapsista ikäihmisiin.

Tämän vuoden tapahtuman otsikkona on Selviytyminen, joka pitää sisällään erilaisista elämässä tapahtuvista koetoksista tavalla tai toisella eteenpäin pääsemistä.

Työn, koulutuksen, harrastusten kautta olemme osa yhteisöä. Olemme kaikki jonkun synnyttämiä, jonkun hoivaamia ja kasvattamia.

Kukaan ei kykene elämään toisen puolesta eikä toisen elämää. Ilman toisiamme meillä ei ole kieltä, ei kulttuuria eikä historiaa. Silti olemme yksilöitä, joilla on oma ainutkertainen yhtä arvokas elämä ja joilla on oikeus arvokkaaseen elämään.

Jos ihmisten välinen yhteys puuttuu, syrjäytyminen yhteiskunnasta uhkaa. Taide voi olla yksi kanava kuulua joukkoon joko harrastuksena tai katsomossa tehtynä oivalluksena.

Kulttuurin ja teatterin yhteiskunnallinen merkitys tuntuu aina vain tärkeämmältä. Taloutta ja tehokkuutta korostavassa yhteiskunnassa merkitys jää helposti talouden kovien tunnuslukujen varjoon. Kulttuuri tukee erinomaisesti ihmisten hyvinvointia ja jaksamista.

Nopeasti muuttuvassa maailmassa luovuuden ja innovatiivisuuden merkitys korostuu. Luovuus ja innovatiivisuus syntyvät kulttuurisesta rikkaudesta ja monimuotoisuudesta.

Tunnetun luovuuden tutkijan, professori Kari Uusikylän mukaan luovuus syntyy valamalla myönteistä uskoa itseen, auttamalla omien lahjojen löytämisessä, antamalla aikaa toteuttaa itseään ja oppia nauttimaan muista ihmisistä inhimillisen elämän rikkautena, joilta saa ja joille voi tarjota omasta puolestaan apua, ystävyyttä, toveruutta.

Luovuutta on vaikea antaa toiselle, mutta voi luoda luovuutta tukevat olosuhteet. Vaikka luovuuden antaminen on vaikeaa, sen tuhoaminen on helppoa.

Luovuuden pahin vihollinen on elämäämme tunkeutunut yltiöpäinen talouden ja tehokkuuden ihannointi. Arviointi, kontrolli, kilpailuttaminen ja tulosvastuu nujertavat luovuutta, mikä on huolestuttavaa erityisesti kohdistuessaan lapsiin ja kouluun.

Taide ja kulttuuri ovat hyvinvointimme ja luovuutemme tärkeä perusta. Taiteen avulla voimme vaalia ja kehittää tunne-elämäämme, vahvistaa itsetuntoamme. Oppia selviytymisessä tarvittavia taitoja.