Miksi hoitajan pitäisi pärjätä vähemmällä levolla?

Työaikalain uudistus olisi ollut väline puuttua hoiva-alan henkilöstön riittävyyteen ja jaksamiseen. Superin mukaan 30 000 hoivatyöntekijää toimii muilla aloilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukaan luku on jopa 70 000. Osaajia siis on, mutta jostain syystä työntekijät siirtyvät pois hoiva-alalta, vaikka ovat sille kouluttautuneet.

Yksi syy siirtymään on jaksotyö, joka sallii ylipitkät työpäivät. Sipilän-Orpon hallituksen esitys lisää jaksotyötä, vaikka siitä tulisi päästä kokonaan eroon.

Esimerkiksi lääkäriasema, joka on auki kello 7–20, voisi jatkossa laittaa henkilöstön jaksotyöhön, jolloin työvuoro voisi olla koko aukiolon pituinen. Eikä ylimääräisen työn teettämisestä tarvitsisi maksaa ylityölisää, jos työvuorosuunnitelmasta vastaavasti vähennetään tunteja eivätkä työaikajakson tunnit ylity.

Tällaiset työvuorot kuormittavat tekijöitään, kasvattavat sairastumisriskiä ja jopa vaarantavat hoidon laatua.

Positiivista työaikalaissa on lepoajan pidentäminen yhdeksästä tunnista 11 tuntiin, mutta tässä sallitaan jaksotyössä poikkeus. Näin ei saisi olla. Lyhyet vuoronvälit ovat yhteydessä väsymyksen, unettomuuden, tapaturmien ja sairauspoissaolojen lisääntymiseen. Ne vaikeuttavat työn ja muun elämän yhteensovittamista.

Työaikalain perimmäinen tarkoitus on työaikasuojelu. On välttämätöntä löytää keinoja, joilla turvataan hyvä työelämä meille kaikille tärkeillä hoiva-aloilla. Kyse on palkkauksesta, johtamisesta, mutta myös perheystävällisistä työajoista.

Keskustelu hoiva-alan työntekijöiden riittävyydestä on vahvistunut, koska ympärivuorokautiseen hoivaan halutaan lakisääteiset miniminormit henkilöstön määrälle. Tämä hoivan laadun varmistamiseksi.

Yksi keino varmistaa osaavien hoivatyöntekijöiden määrä on parantaa työaikajärjestelyjä. Nyt mennään väärään suuntaan.

(Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa)

Nöyryyttämisen aika on ohi, koulutusta ja työnvälitysapua aktiivimallin tilalle

Kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd.) ei ole yllättynyt Lännen Median tänään julkaistun aktiivimallin toimivuutta kartoittaneen kyselyn tuloksista. Kyselyn mukaan suomalaisista työttömyyskassojen johtajista 74 prosenttia, eli lähes kolme neljästä kannattaa työttömiä kurittavan aktiivimallin poistamista.

Sipilän ja Orpon hallituksen aktiivimalli edellyttää työntekoa tai työvoimapoliittisiin aktiivitoimiin osallistumista, jotta työtön voi saada täyden työttömyysturvan. Jos tässä ei onnistu, turvaa leikataan lähes viisi prosenttia.

– Mallin perimmäisin ongelma piilee siinä, ettei työtön itse päätä siitä saako hän työpaikan tai pääseekö aktiivitoimiin. Erilaisten työttömien ja eripuolilla asuvien ihmisten mahdollisuudet täyttää lain velvoitteet ovat erilaisia. Malli koskee myös ihmisiä, joilla ei ole työmarkkinoilla vaadittavaa työkykyä. Viime kesänä julkaistujen tietojen mukaan perinteisissä työntekijäammateissa olevista ikääntyvistä työttömistä vain 13 prosenttia täytti mallin vaatiman työllistymisehdon.

Valtion virkamiesten työttömyyskassa Statian oman tutkimuksen mukaan noin 2 prosenttia etuudensaajista katsoi, että aktiivimallilla on suuri tai erittäin suuri vaikutus työllistymiseen. Sen sijaan lähes 70 prosenttia kaikista vastanneista koki aktiivimallin aiheuttaneen itselleen ahdistuneisuutta ja stressaantuneisuutta.

– Luvut eivät yllätä. Esimerkiksi henkilö, joka on sairastunut ja hänen sairauspäivärahakautensa on tullut täyteen, joutuu hakemaan elantonsa työmarkkinatuesta, vaikka sairaus jatkuu. Sairauslomalla olevan työttömän pitää onnistua löytämään työtä saadakseen täyden turvan. Tämä ei ole oikein. Työkyvyttömiä työttömyysturvan varassa olevia on hallituksen oman arvion mukaan lähes 30 000.

– SDP on luvannut useasti, että mikäli pääsemme hallitusvastuuseen, me tulemme poistamaan tämän ihmisiä eriarvoistavan ja työttömiä kepittävän mallin.

Filatovin mukaan Sipilän ja Orpon aktiivimallin sijaan tarvitaan panostusta ammatilliseen työvoimakoulutukseen, tehokkaampaa työnvälitystä, henkilökohtaista apua työn etsinnässä ja moniammatillista palvelua.

- Ylipäätään tarvitaan henkilön tarpeen mukaista palvelua ja tukea. Lisäksi tarvitaan taloudellista tukea työllistymiseen. SDP:n esittämä työllistymisseteli, jossa työttömyysturvaa voidaan käyttää automaattisena palkkatukena, on saatava pian käyttöön.

Vihapuhe on teon siemen

Timo Soini ärsyttää ja suututtaa. Minuakin. Olen hänen kanssaan monista asioista hyvin, hyvin eri mieltä. Tasa-arvosta, naisten roolista, hallituksen talouspolitiikasta jne. Mutta olen vielä enemmän suutuksissani siitä, että häntä on lyöty vaalitilaisuudessa.

Demokratiaan kuuluu erilaiset näkemykset ja niiden vapaa ilmaisu. Missä sitten menee raja, jota ei saa ylittää. Ihmisen fyysinen koskemattomuus on ylittämätön raja. Yksi lyönti on liikaa.

On surullista, että useilla ministereillä pitää nykyisin olla turvamiehet, mutta hyvä että on, koska ammattitaitoinen turvahenkilöstö taltutti tekijän nopeasti.

Sananvapaus on yksi yhteiskuntamme keskeisimmistä perusoikeuksista. Siihen liittyy poliittisen mielipiteen ilmaisun vapaus. Sanomisen vapauteen liittyy aina vastuu sanoista. Eikä toisen vapaus saa olla toisen oikeuksia loukkaavaa.

Sanominen muuttuu vihapuheeksi silloin, kun se pyrkii mitätöimään toisen ihmisen ihmisarvon, leimaamaan, syereotypisoimaan ja vaientamaan.

Puhe on teon siemen, siksi vihapuheet on otettava vakavasti eikä niitä saa hyväksyä. Vihapuhe ei tuota ratkaisua - se vain syventää juopaa ja rajoittaa moniäänistä, demokraattista keskustelua.

Suomessa vihapuhe rajoittaa erityisesti naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen oikeutta osallistua julkiseen keskusteluun.

Vihapuhe on ihmisoikeusongelma

Vihapuhe on yksi niistä asioista, jotka YK:n ihmisoikeusneuvoston määräaikaistarkastelussa määriteltiin Suomen suurimmiksi ihmisoikeusongelmiksi.

Oikeusministeriön vuoden 2016 selvityksen mukaan vihapuhe vaikuttaa sen kohteiden turvallisuuden tunteeseen, psyykkiseen terveyteen ja viranomaisluottamukseen sekä saa vihapuheen kohteena olevat välttelemään tietyillä paikoilla liikkumista.

Vihapuhe rajoittaa kohteensa oikeutta tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Vihapuhe pyrkii antamaan stereotyyppisen ja alentavan kuvan kohteestaan sekä uhkaa kohteensa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia.

Vihapuhe kohdistuu usein henkilöihin, jotka nähdään jonkin tietyn ryhmän julkisina puolestapuhujina tai auttajina. Vihapuhe voi muuttua väkivallaksi, mutta kaikki vihapuhe ei ole välttämättä edes sävyltään aggressiivista, vaan hyvin rauhallisesti argumentoitua.

Vihapuheen muuttuminen teoksi ministerin kohdalla nostaa teon isompiin otsikoihin ja hyvä niin. Silti meidän on torjuttava yhtä tiukasti ja vielä tiukemmin tavallisiin ihmisiin kohdistuvaa vihapuhetta sekä vihatekoja.

Monet maahanmuuttajat, romanit, jopa vammaiset ihmiset kohtaavat vihapuhetta ja -tekoja arkisessa elämässään. Näistä ei nouse uutisia, vaikka jokaisen ihmisen turvallisuus on arvokas. 

Vihapuhe alistaa ja hiljentää

Vihapuhe ei ole sama asia kuin vihainen puhe. Viha on tunne, jota saa tuntea, kuten mitä tahansa muuta tunnetta. Vihapuhe ei ole sama asia kuin riita, kritiikki tai konflikti. Kriittisiä äänenpainoja saa ja pitää esittää.

Kritiikin ja vihapuheen ero on siinä, että vihapuheella alistetaan ja hiljennetään vihapuheen kohdetta. Vihapuhe on toiseuttavaa eli sillä rakennetaan ja vahvistetaan tunnetta yhtäältä meistä sekä toisaalta jostain ryhmästä toisina. Vihapuhe pyrkii tekemään joistain ihmisryhmistä jo perusoletukselta vääränlaisia ja väärin toimivia.

Suomessa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Saksassa toteutetun tutkimuksen mukaan joka toinen 15–30-vuotias nuori on altistunut vihaviesteille. Nettivihan kohteeksi on joutunut joka kymmenes nuori.

Saman tutkimuksen mukaan vihapuheen kohteeksi joutuneet kertovat heikommasta hyvinvoinnista kuin muut, he luottivat vähemmän toisiin ihmisiin, olivat vähemmän onnellisia ja heillä oli heikompi itsetunto.

Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa (R 97 20) vihapuhe on määritelty seuraavasti:

" Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen. Tämä koskee niin aggressiivista suvaitsematonta kansalaismielisyyttä kuin vähemmistöjen, siirtolaisten ja siirtolaistaustaisten ihmisten syrjintää ja vihamielisyyttä heitä kohtaan.”

Vihapuhe  loukkaa syvästi toisen ihmisen ihmisarvoa. 

Rangaistava vihapuhe täyttää rikoksen tunnusmerkit

Rangaistavalle vihapuheelle on tyypillistä  kiihottaminen kansanryhmää vastaan, kunnianloukkaus, yksityiselämään loukkaavan tiedon levittäminen sekä uskonrauhan rikkominen.

Osa vihapuheeksi mielletystä puheesta on sananvapauden suojaamaa, vaikka se olisi asiatonta. Kaikkeen vihapuheeseen ei siis voi oikeudellisesti puuttua.

Esimerkiksi poliittisiin päätöksiin kohdistuva asiaton kielenkäyttö, joka ei kuitenkaan yksilöi ihmisiä kohteekseen eikä loukkaa muiden ihmisten oikeuksia, on sallittua.

Maahanmuutto on yleinen kovan puheen aihe. Maahanmuuttoa saa kritisoida kovalla kielellä, mutta kritiikki muuttuu vihapuheeksi, jos puhe kohdistuu yksilöön tai tiettyihin ryhmiin halventavasti.

Miksi kirjoitan vihapuheesta, vaikka Soinia lyötiin. Siksi että puhe on teon siemen. Ja se pitää kitkeä, jotta teot eivät lisäänny.

Minna Canthia kannattaa juhlia ylpeänä

Minna Canth oli kirjailija, tärkeä edelläkävijä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Jotkut kiistelevät siitä oliko hän merkittävämpi kirjailijana vai vaikuttajana. Itse ajattelen että ihan sama. Minna oli nainen, josta yhä tänä päivänä voidaan ottaa oppia. Rohkea nainen.

Tasa-arvon puutetta ei ole helppo nähdä, jos on itse vahvalla puolella eikä koe olevansa epätasa-arvoinen. Historiassa tasa-arvoa ovat vaatineet sorretut yhtä kiihkeästi kuin sortajat ovat yrittäneet perustella tasa-arvon tuhoavaksi, lamaannuttavaksi, tasapäistäväksi voimaksi. 

Tasa-arvokeskustelu liittyy yleensä yhteiskunnan kiperimpiin epätasa-arvoisuuksiin. Intiassa tasa-arvoa vaadittaessa halutaan purkaa kastijärjestelmä, Etelä-Afrikassa tai Amerikassa se tarkoittaa tasa-arvoa mustien ja valkoisten välillä. Uskontojen ristiriitamaissa tarkoitetaan uskontojen harjoittamisen tasa-arvoa. 

Pohjoismaissa ja Suomessa tasa-arvokeskustelu useimmiten tarkoittaa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tai taloudellista tasa-arvoa.

Tasa-arvopolitiikan tehtävänä on luoda toimintaympäristö, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa. Kyse on politiikasta, joka luo mahdollisuuksia, näkee miesten ja naisten väliset erot: hyödyntää vahvuuksia ja tukee heikkoja kohtia.

Tasa-arvosta hyötyy yksilö ja koko yhteiskunta. Minnan sanoin: ”Kun naiset ovat suljetut riveistä pois, on silloin toinen puoli ihmiskuntaa lamassa, ja luonnollisesti toinenkin puoli semmoisesta epäsuhtaisesta tilasta kärsii.”

Nykypäivänä arvoilmapiiri kulkee kahteen suuntaan: avoimeen, liberaaliin ja kansainväliseen suuntaan, mutta ikävä kyllä myös käpertyvään, ahdasmieliseen, jopa ikävällä tavalla kansalliskiihkoiseen suuntaan. 

Minna Canthin aikana ahdasmielisyys oli aivan eri luokkaa,  vihapuhe oli Minnalle tuttua. Naisten oikeudet olivat olemattoma ja tiukka sääty-yhteiskunta piti ihmiset lokeroissaan. 

Kaikki syrjintä ei ole tarkoituksellista

Minnan mukaan: ”Kuitenkin puhutaan alinomaa naisen luontaisesta heikkoudesta, niin kuin muka esteenä hänen oikeuksiinsa pääsemiselle. Kasvatettakoon poikaa yhtä typerästi ja ahdasmielisesti kuin naista, puristettakoon nuorukainen kureuumiin ja katsottakoon, kuinka pitkälle hänellä voimia ja terveyttä riittää.”

Tasa-arvon edistäminen rakentuu tasapuolisesta kohtelusta ja erityisryhmien huomioimisesta työelämässä, koulutuksessa ja koko yhteiskunnassa. Tasa-arvo takaa parhaiten sen, että kaikkien ihmisten lahjakkuus, luovuus ja työpanos ovat mukana hyvinvoinnin, sivistyksen ja talouden kehittämisessä.

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on aina otettava huomioon se, etteivät ratkaisut ja toiminta kohtele täysin tasapuolisesti erilaisia ihmisiä. Ratkaisujen vaikutus erilaisten miesten ja naisten, vähemmistöjen ja erityisryhmien asemaan on arvioita etukäteen.

 Vain osa syrjinnästä on yhteiskunnassa avointa tai tarkoituksellista. Rakenteellinen syrjintä perustuu vanhakantaisiin normeihin ja oletuksiin siitä, minkälainen tyypillinen ihminen on. 

Tasavertainen kohtelu ei aina tarkoita samanlaisuutta. Näennäinen neutraalisuus saattaa palvella paremmin valtaväestön tarpeita tai jopa sivuuttaa vähemmistöjen tarpeet kokonaan. Joskus tasa-arvon edistäminen vaatii positiivista erityiskohtelua ollakseen tehokasta.

Onko  tasa-arvo on valmis? 

Sipilän hallitusohjelman Suomea kuvaava tilannekuva sanoo: "Miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia."  Lause on ohjelman ainoa tasa-arvokirjaus.

Ymmärtäväinen minä ajattelee, että hallitus on halunnut kuvata Suomen vahvuuksia verrattuna muihin maihin. Onhan Suomi kiistatta yksi maailman tasa-arvoisimpia maita. 

Realisti minä on kitkerämpi ja epäilee, koska ohjelmassa ei sanota mitään muuta tasa-arvosta. Hallitus on ilmeisesti sitä mieltä, että Suomi on valmis, mitä tulee miesten ja naisten välisen tasa-arvoon.

Tämä ei olisi  mikään ihme, jos ajattelee yleistä ilmapiiriä. Ensin tikun nokkaan nousi maahanmuutto, nyttemmin tasa-arvopolitiikka. Jopa vammaiset ihmiset ovat alkaneet saada vihapalautetta.

Tekisi mieli kysyä Minnan sanoin: ”Vapaus, tasa-arvo, rakkaus - toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?”

Asenteiden kovenemiseen voi vastata politiikkalinjauksilla. Hallitusten tulee näyttää esimerkkiä tasa-arvopolitiikassa jo Euroopan unionin perusopimuksen mukaan.

Sipilän hallituksen tasa-arvolinjausten puuttumista on selitelty ohjelman strategisuudella. Hallitus perustelee, että yksityiskohtia ei strategiapaperiin ole otettu. 

Joissain asioissa on. Ohjelmasta löytyy esimerkiksi hevosen lannan polton salliminen, puoluetuen säilyminen  emopuolueella, jos puolue hajoaa. Nämä tavoitteet muuten hallitus toteutti.

Työelämää heikennetään, ei kehitetä

Työelämän tasa-arvossa Suomi on jämähtänyt ja ottanut jopa tasa-askeleita. Arvokysymykset, palkkaus, osa-aikaisten, määräaikaisten tai nollasopimusten turvan kehittäminen on muuttunut  ongelmien pahentumiseksi.  

Koeaikaa on pidennetty ja määrä-aikaisuukisen käyttöä helpotettu. Tämä on heikentää erityisesti naisten asemaa työmarkkinoilla, koska epävarmat määräaikaiset työsuhteet ovat juuri naisten harmina työmarkkinoilla.

Suomen sijoitus  PwC:n Women in Work -indeksissä heikkeni. Putosimme Pohjoismaiden jumboksi ja sijalle 9. Esimerkiksi Puola kiipesi ohitsemme.

Indeksi mittaa mm. sukupuolten välistä palkkaeroa, naisten osallistumista työelämään, työttömyyttä ja kokoaikaisien työsuhteiden määrää. Merkittävää ei ole vain sijoitus, vaan se, että monet muut maat ovat pystyneet parantamaan asemaansa. Suomi ei.

Perhevapaauudistus on välttämätön tasa-arvon ja  työllisyyden näkökulmasta. Siihen nykyhallitus ei ryhtynyt, vaikka se olisi yksi kivuttomimmista työllisyystoimista.

Työllisyys on kyllä parantunut, mutta tasa-arvo ei. Uusista työpaikoista 75 prosenttia on määräaikaisia. Toimeentulotukiasiakkuuksien määrä on kasvanut. Ja hallitus itse ennustaa budjetissaan sen kasvavan tänä vuonna.

Subjektiiviseen päivähoito-oikeutta on rajoitettu ja varhaiskasvatuksen laatua heikkennetty ryhmäkokojen kasvattamisella. 

Molemmat ratkaisut heikentävät naisten työmarkkina-asemaa ja houkuttelevat naisia jäämään kotiin. Näitä säästöjä onneksi kaikki kunnat eivät ole toteuttaneet. Esimerkiksi Hämeenlinnan valtuustossa äänestimme asiasta ja voitimme äänestyksen.

 Palkkaerot eivät poistu toivomalla

Suomessa naisen säännöllisen työajan palkka on keskimäärin vain 83,9 prosenttia miehen palkasta. Vuonna 2018 miesten keskimääräinen kuukausiansio oli lähes 600 euroa korkeampi kuin naisten. Eläkkeissä naiset saavat vain noin 70 prosenttia miesten eläkkeistä.

Palkkatasa-arvo ei etene, jos palkkojen julkisuutta ei lisätä. Kyse ei ole siitä, että kaikkien palkat listataan lehtiin kuten verotiedot, riittää kun työpaikalla voidaan avoimesti tarkistaa, mitkä palkat ovat, jos syrjintäepäilyjä ilmenee.

Naisten ja miesten välinen työelämän epätasa-arvo ei ole ainoa tasa-arvokysymys. Naisten kohdalla mielestäni vakavin kysymys on naisiin ja lapsiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta. 

Miesten kohdalla terveys, kuolleisuus ja syrjäytyminen ovat haasteita. Rikas nainen elää jopa 15 vuotta pidempään kuin köyhä mies.

Tasa-arvotyötä on siis tehtävä molempiin suuntiin. Miesten ongelmien ratkaisemiseksi ja naisten.

Eriarvoistuminen ja köyhyys, jopa kasvanut lapsiperheköyhyys haastaa Suomea. Työn murros vaatii turvallisuuden vahvistamista ei epävarmuuden lisäämistä. 

Tasa-arvo ei ole voileipäpöytä, josta valita vain herkut

Koulutuksen leikkauksista on päästävä osaamisen arvon palauttamiseen. Vanhustenhoivan laiminlyönneistä luotettavaan hoivaan jne.  Näihin kipeisiin ongelmiin on löydettävä kestäviä ratkaisuja.

Presidentti Halonen: ”Tasa-arvosta ei voi valita vain itselleen sopivia asioita. Kyse ei ole voileipäpöydästä. Yksi oikeus ei voi ohittaa toista. Sukupuolten välinen tasa-arvo on tärkeää.” Se on hyvin sanottu.

 Kannattaa muistaa, että tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Se auttaa jokaista kasvamaan täyteen potentiaaliinsa. Tasa-arvoa parantamalla jokainen voi osallistua yhteiskunna kehittämiseen paremmin. 

Kyse ei ole vain miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, vaan laajemmasta tasa-arvosta. Taloudellinen tasa-arvo ja tuloerojen kaventaminen toimivat samoin. Tämän tunnistaa nykyisin IMF ja  OECD.

Sipilän hallituksen tasa-arvosaldo on karu

Kilpailukykypaketissa ensimmäinen versio oli työelämän tasa-arvopolitiikan musta päivä. Muutosten jälkeen se muuttui tumman harmaaksi.

Kun viennin vetoa haetaan julkisen sektorin sopeutuksella ja kotimarkkinoiden kustannuksella työelämän seggregaatio tekee siitä sukupuolittuneen väkisin.

Monet julkisen talouden säästöt koskevat kipeästi naisille tärkeisiin asioihin. Toisaalta hyvinvointivaltio on naisen paras kaveri, joten siihen kohdistuvat säästöt ja leikkaukset kohdistuvat vääjäämättä enemmän naisiin. Olipa kyse palveluiden käytöstä tai tuottamisesta.

Budjetin suvaus eli sukupulivaikutusten arviointi osoittaa, että hallituksen reformeista ensimmäisenä vuonna hyödyt ja haitat menivät sukupuolten välillä kokolailla tasa.

Mutta vuosina 2017 ja 2018 vuosina naiset kärsivät enemmän. Vuonna 2017 naiset hyötyivät vähemmän kuin miehet ja kärsivät enemmän. Vuosi 2018 oli hieman parempi, naiset hyötyivät vähemmän, mutta kärsivät vähemmän.

Jos budjettia tarkastelee tulodesiileittäin, niin hyvätuloiset hyötyvät selvästi eniten. Ja hyvätuloiset miehet kaikkein eniten. Pienituloiset taas kärsivät eniten ja pienituloistet naiset kaikkein eniten. Naisten pienituloisuus aste kasvoi enemmän kuin meisten.

 Tutkimusta tekivät tasa-arvotutkijat ja ekonomistit yhdessä. Joten ei voi sanoa, että feministit vetivät välistä.

Lasten suusta kuulee totuuden

Pikkutyttö: Jos olisin poika perustaisin yhtiön, koska pojat tuottavat enemmän rahaa. pojat tahtovat aina kaiken, paitsi saippuan.

Pikkupoika: Ainakaan virkkaajaksi, siivoojaksi, malliksi tai Miss Suomeksi en ala. Muutenkin miehillä on parempi asema. Naiset vain passaavat miehiä, kuten hoitavat lapsua, laittavat ruokaa ja tiskaavat. Se homma ei miehille kuulu. Totisesti.

Moderni tasa-arvopolitiikka kunnioittaa miesten ja naisten elämän erilaisuutta, näkee jokaisen yksilön vahvuudet ja osaa hyödyntää niitä. Naisten ja miesten elämän riskikohdat ovat erilaisia. 

Sukupuolierityisyyden tunnistavalla tasa-arvopolitiikalla vahvistetaan naisille ja miehille parempi elämä. Naiset tai miehet eivät ole ryhminä sisäisesti yhtenäisiä, vaan epätasa-arvoisuutta esiintyy suhteessa toisiin naisiin tai toisiin miehiin. 

Nämä ovat niitä yhteiskuntapolitiikan realiteetteja, hotka jokaisen sukupolven on opittava tunnistamaan ja edistämään oman aikansa vaatimaa tasa-arvopolitiikkaa.

Tasa-arvon edistäminen edellyttää, että miesten ja naisten erot tuodaan näkyville. Erot pitää ensin tunnistaa ja sitten tunnustaa sekä ottaa huomioon päätöksenteossa.

Kyse on ketjusta, Joka lähtee virkamiesvalmistelusta, realisoituu poliittisessa päätöksenteossa ja tulee todeksi toimeenpanossa tapahtuvien valintojen seurauksena.

Kyse on pitkän tähtäimen mielikuvista. Muutos ei synny hetkessä.

Suuret viheliäiset ongelmat kuten ilmastonmuutos, kaupungistumisen haasteet, muuttoliikket jne. vaativat ratkaisuja. Näitä ratkaisuja etsittäessä on oltava tasa-arvosilmälasit päässä, jotta ratkaisut eivät eriarvoista ihmisiä sukupuolen eivätkä sosaalisen aseman mukaan.

Minnan sanoin: ”Elämä on taistelua, ihanaa taistelua.”

Ikäihmisten palvelut eivät saa olla lompakon paksuudesta kiinni

”Tiedän kyllä, miten tärkeää on säilyttää positiivinen asenne elämään, mutta kyllä se on ajoittain vaikeaa. Kun aamulla avaat lehden tai radion ja illalla katsot televisiota, niin joka paikassa puhutaan, miten kalliiksi ikäihmiset Suomelle tulevat. Säilytä siinä sitten iloinen elämänasenne, kun joka puolelta syyllistetään.” Näin kuvasi 85-vuotias rouva elämäänsä.

Arvokas vanhuus ei ole vain kotihoidon tai terveyspalveluiden asia. Se pitää olla koko yhteiskuntapolitiikan tavoite. 

Jokainen meistä vanhenee ja suuri osa kavahtaa ajatusta huonosta, turvattomasta ja yksinäisestä vanhuudesta. 

Arvokkuus tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Itse ajattelen, että kyse on jokaisen ihmisarvon kunnioittamisesta. Arvokkaassa vanhenemisesa on kyse Elämästä, jossa voimme kokea arvostusta ihmisenä ja varmuutta avun ja tarpeen mukiasn hoivan saamisesta. Ihmismäisestä kohtelusta.

Suomen kieleen on tullut uusi käsite ”hoivaköyhyys”. Kyse on tilanteesta, jossa ihminen ei tarpeistaan huolimatta saa tarvitsemaansa palvelua.

Kyse voi olla on rahasta, liian tiukoista palvelujen piiriin pääsemisen kriteereistä ja muista syistä. Hyvinvointivaltiossa raha ei saa muodostua esteeksi turvalliselle vanhuudelle!

Sivistyneessä yhteiskunnassa arvostetaan kaikenikäisiä ihmisiä ja ymmärretään, että jokaisella on oma tärkeä paikkansa. Hyvä terveys, hyvä koti ja arki sekä hoiva ja turva ovat hyvän elämän edellytyksiä.

Ikääntyessään ihmiselle kuuluu ihmisarvo, itsemääräämisoikeus, yksilöllisyys, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu, tasa-arvo ja osallisuus yhtä lailla kuin työelämässä oleville.

Viime aikoina ikäihmisten hoivan laiminlyönti, kaltoinkohtelun ja heihin kohdistuvien rikosten ennaltaehkäisy on noussut keskiöön.

Vanhustenhoidon laatu on saatava paremmaksi. Kyse on resursseista, henkilökunnan jaksamisesta ja riittävyydestä. Hyvinvointi on varmistettava riittävillä resursseilla ja jatkuvalla täydennyskoulutuksella.

Oleellista on se, mitä palvelut maksavat. Maksut eivät saa estää hoitoon pääsyä. On hyvä, että terveyskeskusmaksujen välikaton poisto kaatui eduskunnassa. Se olisi rokottanut paljon sairastavia.

Tulevalla eduskuntakaudella on luotava kokonaisvaltainen ikääntyneiden ihmisten toimeentuloon liittyvä ohjelma, jossa pienimpiä eläkkeitä nostetaan satasella, säädetään palveluiden hinnoista ja kohtuullistetaan alkuvuoden kustannuksia muuttamalla maksukatot kuukausittain laskettaviksi.

Asumisen kustannuksiin on löydettävä ratkaisuja. Suomessa on yli miljoona yksin asuvaa eläkeläistä. Heidän toimeentulonsa on usein tosi tiukkaa, vaikka eläke olisi kohtuullinen. Asuminen on Suomessa liian kallista ja mitä pienituloisempi ihminen on, sitä suuremman osan käytettävissä olevista tuloista asuminen haukkaa.

Meidän tulee olla päättäjinä tarkkana, miten puhunme ikääntymisestä. Huomisen kynnyksellä –kyselyssä 75 prosenttia 55–84 –vuotiaista kokee tulevansa kohdelluksi toisen luokan kansalaisena ja lähes yhtä monet kokevat, että yhteiskunnassa on paljon ikään kohdistuvaa syrjintää. 70 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi, että heidän käsityksensä mukaan vanhempia ihmisiä ei pidetä yhteiskunnassa voimavarana vaan pikemminkin kulueränä.

Sivistyneessä yhteiskunnassa arvostetaan kaikenikäisiä ihmisiä ja ymmärretään, että jokaisella on oma tärkeä paikkansa. Hyvässä yhteiskunnassa ihminen on tärkein - olipa hän minkä ikäinen tahansa. 

Markkinat eivät huolehdi ihmisten hyvinvoinnin jakautumisesta oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti, joten yhteiskunnan on varmistettava, että ketään ei jätetä ilman hoivaa ja huolenpitoa. 

Eliniän pidentyminen on hieno  asia. Terveydenhuollolla  on pyritty tähän terveiden elinvuosien lisäämisen tavoitteeseen. Nyt tavoitteena tulee olla, että jokainen kansalainen voi elää mahdollisimman pitkään täysipainoista ja aktiivista elämää. 

Näitä mietin ollessani maanantaina puhumasssa ikäihmisille Turengissa.

Päärata palvelee työssäkäyntiä ja teollisuutta

Pienen pieni veturi, aamulla kerran hieroi hyvin unisia silmiään... Unisia silmiä hierovat monet pendelöijät, joiden työpaikka on junamatkan päässä. Monen aamuna on tullut vuosien varrella odotettua junaa asemalla.

Kuulun itse ihmisiin, jotka pendelöivät liki päivittäin töihin. Kaltaisiani on paljon. Omaa kulkemistani helpottaa se, että voin ottaa bussin silloin kun juna ei satu kohdalle. Kaikille tämä ei ole mahdollista, koska junan ja bussin yhteiskäyttö tulee kalliimmaksi.

Hämeenlinnassa junaliikenne kuumentaa tunteita. Eikä syyttä. Totuimme parempaan ja meillä on oikeus vaatia parempaa. 

Ainoa kestävä tapa ratkaista asia on panostaa pääradan kuntoon, kolmanteen raiteeseen ja riittävään kalustoon. Nämä päätökset ovat maan hallituksen käsissä. Pääradalla kulkevien junien matka-aika pitenee vääjäämättä, jos rataa ei korjata.

VR:n kanssa Hämeestä on käyty jatkuvaa neuvottelua aikatauluista ja pysähdyksistä. Jotain on saatu, mutta ei riittävästi.

Oleellista edunvalvonnassa on johdonmukaisuus ja kumppanit. Viesti sakkaa, jos prioriteetit vaihtuvat. Yhtä tärkeää on puhua oikeista asioista oikeille päättäville tahoille. Budjetista vastaa maan hallitus, junaliikenteestä VR, raiteista Väylä jne.

Vaikka junayhteydet ovat heikentyneet, junassa kulkijoiden määrä on kasvanut. Hämeenlinnan näkökulmasta kannattaa muistaa, että on tehtävä töitä junaliikenteen parantamiseksi, mutta ei saa synnyttää kuvaa, että olemme kaupunki, josta junat ajavat ohi. 

Miksikö? Siksi, että tämä on yhä edelleen hyvä asuinpaikka pääkaupunkiseudulla työskenteleville. Olemme yhä hyvien yhteyksien päässä. Täällä on yhä hyvä asua. Jos hehkutamme liikaa menetettyjä junavuoroja julkisuuteen, emme houkuttele asukkaita.

Päärata palvelee koko Suomea, niin työssäkäyviä ihmisiä, opiskelijoita kuin teollisuutta ja tavaraliikennettä. Se on maan tärkein väylä. Radanvarren maakuntaliitot ajavat yhdessä kolmatta raidetta ja korjauksia. 

Hämeen edunvalvonnassa kannattaa keskittyä oikeiden kumppaneiden hakemiseen. Riihimäen intressit ovat samat kuin meidän, molemmat tarvitsevat lisää pysähtyviä IC-junia. Tähän rintamaan kannattaa houkutella vientiteollisuus, jolle päärata on tärkeä.

Tampereella ja Helsingillä on kaupunkeina oikeus ajaa omaa asiaansa ja nopeaa tunnin junaa, joka jättää muut asemat väliin. Mutta niiden kannattaa muistaa, että matkalta tulee työvoimaa, jota ilman kaupungit eivät pärjää.

Se että maan hallitus/toimitusministeristö huristaa Hämeenlinnan ja Riihimäen ohi, ei ole hyväksyttävää. Valtiovallan tehtävä on ajaa koko Suomen etua. Turku saakoon ratansa, mutta kannattaa muistaa, että yksin Tampereen ja Seinäjoen välillä on enemmän kaukojunamatkaajia kuin Helsingin ja Turun. 

Jos taas Hämeenlinna ajaa puolen tunnin junaa Helsinkiin, Riihimäki tippuu kyydistä. Joskus hieman hitaampi eteneminen on useammalle parempi. Siksi tulevan hallituksen on otettava tiukka ote pääradasta. Se palvelee koko Suomea. Turun junassa on enemmän kulkijoita, jos juna kulkee hieman hitaammin ja malttaa ottaa mm. lohjalaiset ja salolaiset kyytiin.

Investointeihin voi houkutella institutionaalisia sijoittajia mukaan, mutta se, mitä ja millä aikataululla toteutetaan, ei saa pirstoutua yhtiöihin. Sen tulee olla koko maata palveleva strateginen päätös. Kyse on paitsi liikkumisesta myös työmarkkinoiden toimivuudesta.

Nopeus on valttia, mutta liika nopeus ilman hormipulveria haihattelua.

Työolobarometri antaa karun kuvan soten vaikutuksesta kuntatyöntekijöihin

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd.) toteaa, että Sipilän hallituksen poukkoilu soteuudistuksen yhteydessä näkyy kunta-alan työntekijöiden alentuneena työn mielekkyytenä.

- Jatkuvat puheet yhtiöittämisistä ja ulkoistuksista luovat epävarmuutta ja vaikuttavat väistämättä ihmisten kokemuksiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometri 2018 julkaistiin tiistaina. Filatov pitää barometrin tuloksia pääosin rohkaisevina.

- Talouskasvu ja parantunut työllisyys näkyy mittaristossa positiivisena ja SDP:n hallituskaudella 2011 käynnistämän Työelämä 2020 -työhyvinvointihankkeen uurastus tuottaa nyt tulosta.

- Erityisesti työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa omaan työntekoon vaatii vielä paljon lisähuomiota ja on huolestuttavaa, että digiajalla työajan läikkyminen vapaa-ajalle näyttää voimistuvan.

Työolobarometrin työn mielekkyyttä kuvaavat mittarit ovat pahasti pakkasella kuntasektorin osalta vuosina 2015-2018, kun samaan aikaan muilla sektoreilla työn mielekkyys on parantunut talouskasvun myötä.

- Sipilän hallituksen poukkoilu soteuudistuksen yhteydessä näkyy kunta-alan työntekijöiden alentuneena työn mielekkyytenä. Jatkuvat puheet yhtiöittämisistä ja ulkoistuksista luovat epävarmuutta vaikuttavat väistämättä ihmisten kokemuksiin.

Barometrin yhteydessä esitettiin vahvoja perusteita kansallisen Työelämä 2020 -hankkeen jatkolle seuraavien hallitusten aikana.

- Yhdyn tähän näkemykseen ja SDP esittää seuraavalle hallituskaudelle entistä laajempaa kansallista työhyvinvointihanketta.

Kohtuullinen työaika on ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa

Hoiva-alalla yleisesti käytetty jaksotyö on jäänne 1940-luvulta. Se on joustava työaikajörjestely, mutta se on keino välttää ylityökorvauksia. Uusi työaikalaki laajentaa jaksotyön käyttöä sosialaialalle. Nykypäivän politiikkaa olisi hankkiutua kokonaan eroon jaksotyöstä.

Superin mukaan 30.000 hoivatyöntekijää toimii muilla aloilla. THL:n arvion mukaan luku on jopa 70.000. Osaajia siis on, mutta jostain syystä työntekijät siirtyvät pois hoiva-alalta, vaikka ovat sille kouluttautuneet. 
Keskustelu hoiva-alan työntekijöiden riittävyydestä on vahvistunut, koska ympärivuorokautiseen hoivaan halutaan lakisääteiset miniminormit henkilökunnan määrälle. Tämä hoivan laadun varmistamiseksi.

Yksi keino varmistaa osaavien hoivatyöntekijöiden määrä, on parantaa työaikajärjestelyjä. Nyt mennään väärään suuntaa. Hallituksen lakiesitys mahdollistaa jaksotyössä esimerkiksi yksityisellä terveysasemalla työvuoron, joka on klo 7-20. Tällaisesta työvuorosta ei tarvitsisi maksaa ylityökorvausta, jos työvuorosuunnitelmasta vähennetään vastaavat tunnit ja jos työaikajakson tunnit eivät ylity. 

Positiivista työaikalaissa on lepoajan pidentäminen yhdeksästä tunnista 11 tuntiin. Mutta tässä sallitaan jaksotyössä poikkeus. Näin ei saisi olla.

Lyhyet vuoronvälit ovat yhteydessä väsymyksen, unettomuuden, tapaturmien ja sairauspoissaolojen lisääntymiseen. Ne vaikeuttavat työn ja muun elämän yhteensovittamista.

Uuden työaikalain mukaan säännöllisen työajan järjestelyistä voidaan sopia tietyissä tilanteissa aiempaan selvästi pidemmissä tasoittumisjaksoissa. Asiantuntijoiden näkemyksen mukaan neljän kuukauden tasoittumisjakso työajan enimmäismäärässä on liian pitkä. Näin pitkä tasoittumisjakso sallii hyvin pitkät viikkotyöajat, jotka kuormittavat erityisesti osatyökykyisiä. Kuuden viikon tasoittumisjakson pitää riittää.

Pitkät työajat voivat lisätä tapaturmia ja mahdollisesti esimerkiksi aivoveritulppia tai muita sydän- ja verisuonitapahtumia. Aikuinen tarvitsee 7-9 tuntia unta vuorokaudessa. Jo viikon kestävä osittainen univaje heikentää toimintakykyä ja voi heikentää työturvallisuutta.

Iltatyötä Suomessa tekee 56 prosenttia työntekijöistä. Tämä on enemmän kuin yhdessäkään toisessa Euroopan maassa. Yötyötäkin meillä tekee neljännes työntekijöistä. Riittävien lepotaukojenkin kanssa yötyö on terveysriski ja siksi yhteiskunnan tulisi organisoida työ siten, että yötyö rajataan vain välttämättömään. 

Eduskunta hyväksyi maanantaina käytännössä uuden työaikalain. Lakiin jätetyistä lausumaehdotuksista äänestetään vielä. Sosialidemokraattien lausumassa edellytetään selvitystä, jonka tavoitteena olisi luopua jaksotyöstä kokonaan.

Tasa-arvon uusi suunta

Sipilän hallitusohjelmassa lukee "Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia".  Lause on hallitusohjelman ainoa tasa-arvokirjaus. Tasa-arvo on haastava asia, se taantuu, jos sitä ei vaali.

Suomen sijoitus  PwC:n Women in Work -indeksissä heikkeni. Putosimme Pohjoismaiden jumboksi ja sijalle 9. Esimerkiksi Puola kiipesi ohitsemme. Indeksi mittaa mm. sukupuolten välistä palkkaeroa, naisten osallistumista työelämään, työttömyyttä ja kokoaikaisien työsuhteiden määrää. Merkittävää ei ole vain sijoitus, vaan se, että monet muut maat ovat pystyneet parantamaan asemaansa. Suomi ei.

Indeksin mukaan naisten työllisyyden kasvattaminen ja palkkaerojen poistaminen kasvattaisi OECD-maiden taloutta merkittävästi.

Perhevapaauudistus on välttämätön tasa-arvon ja  työllisyyden näkökulmasta. Siihen nykyhallitus ei ryhtynyt vaikka se olisi yksi kivuttomimmista työllisyystoimista. 

Hallituksen politikka on ikävä kyllä heikentänyt työelämää, ei kehittänyt. Työllisyys on kyllä parantunut, mutta tasa-arvo ei. Uusista työpaikoista 75 prosenttia on määräaikaisia.

Hallitus pidensi koeaikaa ja lievensi  määrä-aikaisuukisen käytön rajoituksia. Määräaikaiset työsuhteet ovat erityisesti naisten riesa työmarkkinoilla.

Subjektiiviseen päivähoito-oikeutta on rajoitettu ja varhaiskasvatuksen laatua heikkennetty ryhmäkokojen kasvattamisella. Molemmat ratkaisut heikentävät naisten työmarkkina-asemaa ja houkuttelevat naisia jäämään kotiin. Näitä säästöjä onneksi kaikki kunnat eivät ole toteuttaneet.

Naisten palkat ovat ovat keskimäärin pienempiä kuin miesten ja eläkkeissä ero kasvaa. Siksi eläkkeensaajan asumistukeen ja lääkekorvauksiin tehdyt leikkaukset köyhdyttävät erityisesti naisia. Samaan suuntaan vaikuttavat maksujen korotukset.

Naisten ja miesten välinen työelämän epätasa-arvo ei ole ainoa tasa-arvokysymys. Miesten kohdalla terveys, kuolleisuus ja syrjäytyminen ovat haasteita.

Eriarvoistuminen ja köyhyys, jopa kasvanut lapsiperheköyhyys haastaa Suomea. Työn murros vaatii turvallisuuden vahvistamista ei epävarmuuden lisäämistä. Koulutuksen leikkauksista on päästävä osaamisen arvon palauttamiseen. Vanhustenhoivan laiminlyönneistä luotettavaan hoivaan jne.  Näihin kipeisiin ongelmiin on löydettävä kestäviä ratkaisuja.

Kirjoittaessani tätä kuulen, että hallitus eroaa. Nyt tarvitaan uusi suunta. Tasa-arvon suunta. 

Köyhän pitää olla nöyrä?

Äitini oli töissä pukutehtaalla. Tehdasta ei enää ole, mutta minulla on siitä monta muistoa. Yksi liittyy äidin sanavalmiiseen työkaveriin. Hän tuli töihin hieman myöhässä ja pyyhälsi vauhdilla työpisteeseensä. Kuinkas ollakaan pomo tuli vastaan ja rouva kaatui pomon eteen. Noustessaan hän totesi, että köyhän pitää olla nöyrä. Ei tullut moitteita myöhästymisestä, mutta muutama paha mustelma kyllä.

Tämä hallituskausi on ollut kylmää kyytiä yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleville. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi selvityksen jonka mukaan Sipilän hallituksen lakimuutokset ovat elämäntilanteesta riippuen heikentäneet perusturvan tasoa tai pitäneet sen muuttumattomana.

Eniten ovat kärsineet työttömät. Heidän perusturvan tasonsa on heikentynyt indeksileikkausten ja aktiivimallista johtuvien etuuksien alentamisen seurauksena.

Työttömien toimeentulotuen käyttö on kasvanut huomattavasti vuosina 2015-2019. Tämä on viheliäistä, koska kaikki tunnustavat, että toimeentulotuki on hankala keikkatöiden ja satunnaisten tulojen kannalta. Se synnyttää pahimman tulo- ja kannustinloukun.

Eli hallitus, joka puhuu kovasti työhön kannustamisesta, on ajanut monta ihmistä tilanteeseen, jossa työnsaanti on erityisen vaikeaa. Jossa työstä saatava taloudellinen hyöty leikkautuu pois ellei tulot nouse todella merkittävästi.

Opiskelijoiden kohdalla leikkaukset ovat johtaneet lainanottoon.

THL:n arvion mukaan vuosina 2015–2019 yhä useammalle henkilölle on syntynyt oikeus saada toimeentulotukea.

Viimesijaista toimeentulotukea hallitus ei ole sentään leikannut eli tätä kautta perusturvan varassa elävien tulotaso ei ole laskenut vaan pysynyt kutakuinkin ennallaan.
 
Olen usein kritisoinut sitä, että vaikka työllisyys on parantunut, niin toimeentulotukimenot ja sen varassa elävien ihmisten määrä ovat kasvaneet.

Mielestäni tässä on kyse siitä, että halutaan köyhän olevan nöyrä. Toimeentulotukea ei sentään tarvitse hakea hattu kourassa ei rähmällään, mutta ”kuittinippu” kädessä kuitenkin, vaikka toimeentulotuen perusosanmaksatus siirtyi Kelalle, niin silti se byrokraattinen ja hankala.

Toimeentulotuki tekee mahdottomaksi säästämisen ja jos joku yrittää auttaa henkilöä taloudellisesti, niin se leikkaa toimeentulotukea.

Tässä esimerkki, joka on Kelan sivulta. Se kertoo “Miten 90 euron synttärilahja kutistuu 50 euroon”. ”Anni saa Kelasta perustoimeentulotukea. Hän saa syntymäpäivälahjaksi elokuussa veljeltään 40 euroa ja äidiltään 50 euroa. Lahjojen yhteenlaskettu määrä on elokuussa 90 euroa. Tämä ylittää vähäiseksi katsottavan määrän (50 euroa). Lahjoina saadusta tulosta huomioidaan siis 40 euroa.”

Sinänsä on ymmärrettävää, että tulot otetaan huomioon, mutta ajatelkaapa työtöntä, joka toivoi, että edes syntymäpäivänä voisi olla jotain ekstraa. Tai ajatelkaa lahjan antajaa, joka halusi auttaa.

Sosiaaliturvaremontti on välttämätön. Sen yhtenä tavoitteen pitää olla se, että ihmiset pääsevät pois toimeentulotuelta. Sitä ei ole tarkoitettu pysyväksi. SDP:n mallissa etuuksia yhdistettäisiin ja samantasoistettaisiin sekä niiden yhteensovitusta työtulojen kanssa helpotettaisiin.