Tarja Filatov: Nuoruuden painekattila

Lapsuudessani ruokaa keitettiin painekattilassa. Mikroa ei ollut. Paine nopeutti ruuan kypsymistä. Kattila oli kuin hornantuutti, siitä suhisi kuumaa höyryä voimalla. Kattilassa oli turvatulppa, joka rauhotti. Sen tehtävä oli estää ylipaine ja räjähdys. Samaa turvaa yhteiskunnan pitäisi kyetä tarjoamaan nuorelle. Tasata paineita ja estää räjähdys.

Nykynuoruus näyttää painekattilassa kiehumiselta. Vaadimmeko nykynuorilta liikaa ja liian nopeasti? Palava maailma, arvojen ja asenteiden koveminen ja työttömyys kuormittavat aikaa, jonka pitäisi olla iloista ja onnellista täynnä uskoa tulevaisuuteen. Tänään julkaistiin uusi nuorisobarometri. Se on nuorten hätähuuto.

Nuorten tyytyväisyys elämään on laskenut merkittävästi. Vain 30 prosenttia antaa elämälleen nyt kouluarvosanaksi 9 tai 10. Vielä vuonna 2020 nuorista 56 prosenttia arvioi elämänsä vähintään kiitettäväksi.

Optimistisesti maailman tulevaisuuteen suhtautuu vain 17 prosenttia nuorista. Määrä on alle puolet siitä, mitä se oli neljä vuotta sitten. Jo viime vuoden nuorisobarometri kertoi sanaa viestiä: nuorten usko omaan tulevaisuuteen oli romahtanut ennätysmatalalle.

Turvattomuutta nuorista kokee 60 prosenttia maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi. Toiseksi eniten turvattomuutta tuo yhteiskunnassa vallitsevat arvot ja asenteet. Vielä vuonna 2010 näin koki 9 prosenttia, nyt yli puolet nuorista. Työttömyys ruokkii epävarmuutta: 2/3 nuorista kokee, että työn saaminen aiheuttaa paineita.

Nuoruudestani on jo aikaa, joten yritä arvailla, mitä nykynuori ajattelee ja kokee. Mutta rohkenen silti kirjoittaa siitä, miltä nykynuoruus näyttää täältä kuusikymppisen perspektiivistä.

Pitäisi opiskella nopeasti ja hyvin, jotta pääsee opiskelemaan ammatin nopeasti ja hyvin, jotta työllistyy nopeasti ja hyvin.

Pitäisi näyttää kauniilta ja hyvinvoivalta, olla aktiivinen ja energinen, koska muutkin ovat. Tai ainakin niin suodatettu somemaailma vakuuttaa. 

Lisäksi tulee huoli ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, sodasta, pandemioista, hallitsemattomista pakolaisaalloista ja monista muista aikamme viheliäisistä haasteista. 

Osaan kuvitella mitä nuori minä tuntisi näissä kaikissa paineissa. Luulenpa, että sanavalintani tilanteen kuvaamiseksi ei ole painokelpoista.

Säästäminen nuorten toimeentulosta ja tuesta saattaa tullaa sairaan kalliiksi.

Opiskelu on investointi itseen. Opiskelijan toimeentulon ei tarvitse olla yhtä korkea kin eläkeläisen, mutta kuinka niukka se saa olla? Nyt opiskelijan toimeentulo on alhaisin kaikista tulonsiirroista. Jos mieli ei ole täynnä opiskeluintoa, siihen ei juurikaan kannusteta. Toimeentulotueltakin ohjataan hakemaan töitä, joita ei löydy. Opiskeluun motivointi tai oman alan löytämisessä auttaminen on vähäisempää.

Nuorena on oikeus elää täyttä elämää. Jos koko elämä muodostuu sitkun-ratkaisuista nuoruus menee elämättä ohi. Opiskelijoille on tolkutettu, että ottakaa lainaa ja opiskelkaa nopeasti, niin saatte osan lainasta anteeksi. Korkojen ollessa lähellä nollaa tämä oli joten kuten siedettävää. Mutta nyt tilanne on toinen. Korkojen ennustaminen on vaikeaa ja elämisen hinta on noussut. Laina kasvattaa epävarmuutta. Työllistyminen korkeankin koulutuksen jälkeen epävarmaa.

Töitä on tarjolla merkittävästi vähemmän. Nuorten aikuisten pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut tällä vuosikymmenellä noin kolminkertaiseksi. 

Pätkätyö luo hetken moraalia

Kestävyysvaje, huoltosuhde, inflaatio, korot, velkajarru ovat aikamme mörköjä. Niihin liittyy aitoa haastetta, mutta myös yön pimeydessä kasvatettuja kauhuja. Niihin pitää löytää ratkaisuja, mutta niiden varjolla ei saisi oikeuttaa toimia, jotka tuhoavat nuorten tulevaisuuden uskoa ja unelmia. Ratkaisujen pitäisi olla sukupolvien näkökulmasta reiluja ja tulonjaon näkökulmasta oikeudenmukaisia.

Jos samaan aikaan helpotetaan pätkätöiden teettämistä ja heikennetään irtisanomissuojaa, saatetaan saada muutama työpaikka lisää. Mutta samalla vahvistetaan sitä piilojarrua, joka syö kulutusta ja mahdollisia työpaikkoja kotimarkkinoillamme. Kannattaa muistaa, että pätkätyöt synnyttävät hetken moraalia. Jos työnantaja ei sitoudu työntekijöihinsä, eivät työntekijätkään sitoudu työhönsä.

Tulisi ehkäistä lapsiperheköyhyyttä, koska ihminen kantaa lapsuuden kokemuksia läpi elämänsä. Panostaa koulutukseen ja tukea työhön pääsyä. Panostaa nuorten koutsaamiseen työuran alkupäässä. Kaikki eivät ole heti osaavia, tehokkaita ja itseohjautuvia työntekijöitä. Moni tarvitsee enemmän ohjausta ja perehdytystä, koska työelämä on monimutkaistunut.

Huolehtia kuntoutuksesta, mielenterveyden tukemisesta ja nuorten osallisuudesta. Ylipäätään ottaa nuorten huolet vakavasti ja kohdata nuori arvostavasti. 

Tarja Filatov: Politiikan yhteinen pöytä

Nailonnarua vai hamppua? Kyynelsilmäinen mies kertoi kaverinsa näin häneltä kysyneen. Vaalikentillä näkyy ihmiselämän kirjo hyvässä ja pahassa, ilossa ja surussa. Vaikeina aikoina tärkeää on perusasiat: turvallisuus, työ, terveys ja toimeentulo. Vaaleissa ratkaistaan, millaisin keinoin näitä elämän tärkeitä asioita vahvistetaan.

Itse ajattelen, että meidän on rakennettava myötätuntoisempaa Suomea. Palata yhteisen pöydän ääreen ja etsiä vastauksia aikamme viheliäisiin ongelmiin.

Talous on tasapainotettava oikeudenmukaisesti. Tarvitsemme kasvua ja työllisyyttä, lisää tuloja ja vähemmän menoja. Molempia. Ihmisten toimeentulo on turvattava hintojen noustessa. Eläkeläiset, pienituloiset lapsiperheet ovat todella tiukoilla. Eivätkä he ole ainoita.

Kykymme osallistua talouden tasapainottamiseen on erilainen. Siksi suurituloisten veronkevennykset istuvat huonosti tähän aikaan. Se tarkoittaisi, että muiden kukkarolla käydään enemmän. Sen sijaan pieni- ja keskituloisten ihmisten toimeentuloa voidaan helpottaa veronkevennyksin. Varsinkin koska keskituloisten verotus on käytännössä kireämpää kuin suurituloisimpien.

Viime vuonna kertyi verotuloa kuusi miljardia enemmän kuin ennakoitiin. Yrityksillä meni aiempaa paremmin ja työllisyys vahvistui. Kasvupolitiikalla on iso merkitys. Työllisyyden Akilleen kantapää on ihmisten jaksaminen ja työvoiman riittävyys. Työn laatua ja työhyvinvointia on parannettava, koska väsynyt ihminen ei opi uutta eikä kestä muutosta.

Meillä olisi noin 130.000 työllistä enemmän, jos kaikki työpaikat olisivat täyttyneet. Julkinen talous vahvistuisi lähes neljällä miljardilla. Maahanmuutto on yksi osa työvoiman saatavuutta, mutta ei ratkaise koko ongelmaa. 

Samaan aikaan meillä on aivan liian iso joukko ihmisiä työttömänä ja työvoiman ulkopuolella. Heitä ei pidä syyllistää työttömyydestään, vaan tarjota tehokkaammin apua työllistymiseen.

Erityisen tärkeää on koulutus, koska työelämä muuttuu. Koulutukseen on panostettava tutista tohtorinhattuun, koska se on paras vakuutuksemme muuttuvassa maailmassa. Työn tuottavuutta on nostettava, mutta se on tehtävä fiksusti - ei ihmistä tuhlaten.

Toinen tärkeä asia on terveydenhuolto, koska poikkeuksellisen monen työllistymisen esteenä ovat terveydelliset syyt. Nyt ei ole aika säästää sosiaali- ja terveyspalveluista, vaan tehdä rakenneuudistus huolella. Panostaa ennalta ehkäisyyn ja varhaiseen apuun. Apua on saatava ja lääkäriin päästävä tarvittaessa. Koronan tuoma hoivavelka on selätettävä ja mielenterveyspalveluihin pääsyä on parannettava. 

Henkilöstön hyvinvointia ja saatavuutta on parannettava. Yhtä vippaskonstia saatavuuteen ei ole, on käytettävä kaikkia keinoja ja mietittävä millä osaamisella, mitäkin työtehtäviä tehdään.

Hyvinvointi kuuluu jokaiselle muksusta mummoon ja vauvasta vaariin. Ikäihmisille kuuluu arvokas elämä. Turvallinen kotona asuminen on varmistettava, samoin pääsy palveluasuntoon tarvittaessa. On luotava keinoja, joilla yksinäisyyttä ehkäistään. Tässä työssä tarvitaan meitä kaikkia läheisinä.

Lapsuus on suora lähetys, siitä ei tule uusintaa, siksi laadukas varhaiskasvatus ja hyvä koulu kuuluvat jokaiselle. Harrastukset on turvattava ja nuorten syrjäytymistä on ehkäistävä. 

Olemme nuorille ja lapsille sen velkaa, että pidämme huolta maapallosta. Varastosta ei löydy uutta, jos tuhoamme maapallon, siksi ilmastonmuutosta on hillittävä ja luontokatoa torjuttava sosiaalisesti reilulla tavalla.​

Yritetään parhaamme mukaan etsiä yhteisiä pöytiä, ymmärtää toisiamme ja erilaisten ihmisryhmien tarpeita. Muistaa, että vapauteen kuuluu aina vastuu. Myös sananvapauteen.

(Julkaistu Hämeen Sanomissa 1.4.2023)

Tarja Filatov: Palkalla pitäisi tulla toimeen

Viime aikoina on keskusteltu siitä, mikä on kohtuullinen palkkataso. Milloin työ on parasta sosiaaliturvaa?

Itse ajattelen, että taloudellisessa mielessä työ on parasta sosiaaliturvaa silloin, kun työstä jää välttämättömien kulujen jälkeen sen verran ylimääräistä, että kuun lopussa ei tarvitse miettiä, millä kauppalaskunsa maksaa. Vuoden aikana pitäisi voida säästää sen verran, että pesukoneen rikki meneminen ei ole katastrofi ja lomalla on varaa tehdä jotain extrakivaa. 

Ylipäätään palkasta pitäisi jäädä enemmän käteen kuin tulonsiirtojen varassa elämisestä. Tämä tavoite on kuitenkin vielä kaukana. Työssäkäyviä kotitalouksia, jotka joutuvat turvautumaan asumistukeen on lähes 70 000. Erityisesti Uudellamalla perheiden palkka ei meinaa riittää perustarpeisiin. Yksinhuoltaja voi joutua turvautumaan asumistukeen, vaikka tulot olisivat yli mediaanipalkan.

Moni ajattelee, että kauheaa tuhlausta, leikataan asumistukea. Sieltähän niitä säästöjä löytyy. Kokoomus esitti vaihtoehtobudjetissaan asumistukea saaville keskivertolapsiperheille noin 70 euron leikkausta kuukausittain.

Kun Sanna Marin heitti lonkalta, että sopiva palkka olisi noin 3000 euroa, kansakunta kohahti. Maaseudun tulevaisuus teetätti tutkimuksen, jonka mukaan valtaosa suomalaisista pitää 2000-2500 euron kuukausipalkkaa sopivana. Ei tällä palkkatasolla nälkään kuole, mutta niukkaa lapsiperheen elämä tällaisella tulotasolla on.

Mihin perheiden rahat sitten oikein menevät? Tuhlailuun vai perustarpeiden tyydyttämiseen?

Erilaisten perheiden kulutusta on laskettu niin sanotuilla viitebudjeteilla. Budjetit eivät ole tuhlailubudjetteja. https://www.takuusaatio.fi/hallitserahojasi/mita-elaminen-maksaa/ Niissä on huomioitu nykypäivänä välttämättömät menot ja kohtuulliset vapaa-aikaan liittyvät kulut. Etelän lomia niillä ei kateta. Eikä herroiksi elellä. 

Mietitäänpä hetki, jos molempien vanhempien palkka on 2000 euroa kuukaudessa, niin kahden hengen taloudessa se tarkoittaa noin 44.500 euron nettotuloja vuodessa. Jos perheessä on kaksi lasta lisäksi tulee lapsilisää noin 2400 vuodessa. 

Nelihenkisen perheen noin 70 neliön vuokra-asunto maksaa kuluttajahinta-analyysin mukaan Helsingissä noin 1300 euroa kuukaudessa. Tosin en pikagooglailulla löytänyt tarjolla olevia asuntoja tällä hinnalla, vaan niistä piti maksaa parisataa enemmän. 

Aiemmilla tuloilla 1500 euron kuukausivuokran jälkeen perheelle jää 2400 euroa kuussa. Tästä pois aikuisten ja lasten julkisen liikenteen kustannukset jäljelle jää 2200 euroa. Ruokamenot neljän hengen perheessä lienevät nykyhinnoilla lähes 1000 euroa kuukaudessa. 

Jäljelle jää 1200 euroa vakuutuksiin, tietoliikenteeseen, sähkölaskuihin, terveydenhuoltoon, hygieniaan, vaatteisiin, lasten harrastuksiin jne. 

Kuluttajahintojen mukaan laskettu viitebudjetti, jossa on mukana välttämättömyysmenot on nelihenkiselle pikkulapsiperheelle pääkaupunkiseudulla yli 3400 euroa kuukaudessa ja muualla Suomessa noin 2970 euroa. Osaamme kuvitella, että ensi vuonna kustannukset ovat korkeammat, koska ruuan ja energian hinta on noussut. 

Eli ei sillä kahden tonnin palkalla herroiksi elellä. Viitebudjetin mukaan perheen teatterireissu menee jo yli kuukausikustannusten. 

Jos taas mietitään asiaa yhden huoltajan perheen näkökulmasta, palkkataso ei riitä välttämättömiin menoihin. Kuukauden nettotulot ovat noin 1860 euroa + lapsilisä yksinhuoltajakorotuksella noin 260 euroa. 

1200 euron vuokralla asumistuki on noin 600 euroa. Eli maksettavaa jää itselle 600 euroa kuukaudessa. Vuokran jälkeen ruokaan ja muuhun välttämättömään jää noin 1500 koko perheelle. 

Mielenkiintoista lehden kyselyssä oli, että johtavassa asemassa olevissa oli suhteessa eniten niitä, joiden mielestä 1500 euron kuukausipalkka on ok. Ehkä johtajasopimukset, joissa työnantaja maksaa osan arjen kuluista, hämärryttävät todellisuuden. Tai sitten johtoporras ajattelee, että duunarin kuuluu olla köyhä. Ja elää ilman kännykkää ja tietsikkaa, kuten vanha sanonta kuuluu. 

Jos ajatellaan, että työ on parasta sosiaaliturvaa, niin ei se kolmen tonnin palkka vielä jättitulo ole varsinkaan pääkaupunkiseudulla. Se, että haaveillee hyvästä toimeentulosta kaikille, ei tarkoita sitä, että ajattelisi sen heti toteutuvan. Mutta ei tavoitteenamme voi olla palkkataso, jolla lapsiperheistä tehdään pysyviä toimeentulotukiasiakkaita. Silloin työltä viedään arvo.

Koska unelmat eivät heti toteudu, niitä kohti mennään palasittain. Tärkeä askel on uudistaa sosiaaliturvaa siten, että se on yksinkertaisempi, ennakoitavampi ja antaa tehdystä työstä myös rahallisen palkinnon.