Tarja Filatov: Maailman ympäristöpäivä laskee iltaan

Elin lapsuuteni energiagriisin aikaan. Kattila  kansi piti olla kiinni hellalla ja ovet piti sulkea kun tuli ulkoa ja kylmästä alakerrasta. Joskus unohtui ja ”rangaistuksena” oli muutama oven sulkemisen harjoittelukierros. Muistan, kun Vanajassa ei oikein voinut uida eikä kalaa oikein syödä. Nyt Vanajan kuha on yksi lempiruuistani.

Nuoruuteni pelkäsin, että otsonikato tuhoaa maapallon, mutta siihen löytyi ratkaisut. Oli poliittista tahtoa ja vaihtoehtoja silloisille erilaisille haitallisiille kaasuille. Vieläkään en tohdi käyttää suihkepulloja.

Nyt ikäännyn maailmassa, jossa luontokato ja ilmaston kuumeneminen ovat koko ihmiskuntaa uhkaavia ongelmia, jotka koskettavat meistä jokaista. Uskon kuitenkin, että siirtymä ekologisesti kestävään yhteiskuntaan on mahdollista. Se on välttämätöntä, mutta samalla se tuo uusia mahdollisuuksia.

Suomessa päästöt laskivat pitkään, mutta nyt lasku uhkaa hidastua ja jopa pysähtyä kokonaan. Suomen 2035 hiilineutraaliustavoite on perustunut oletukselle, että metsät ja maaperä sitoisivat nettona merkittäviä määriä hiiltä. Viimeisimpien arvioiden mukaan Suomen maankäyttösektori ei ollut enää kokonaisuutena hiilinielu, vaan päinvastoin päästölähde. 

Euroopan Unioni on keskeinen toimija kansainvälisessä luonto- ja ilmastopolitiikassa. Ei siis ole yhdentekevää, ketä EU-vaaleissa äänestää. 

EU:n on pystyttävä pitämään kiinni tavoitteistaan torjua luontokatoa ja jatkettava suunnan näyttämistä päästöjen vähentämisessä. Ikävä kyllä Suomessakaan ei ole kyse vain lisätiedosta hiilinielujen suhteen, vaan ympäristöpolitiikan linja on muuttunut. 

Toimet ilmastolain mukaiseen hiilineutraaliuteen eivät riitä. Polttoaineen jakeluvelvoitteen lasku aiheuttaa työ- ja elinkeinoministeriön teettämien arvioiden mukaan jopa yli miljoona tonnin vuosittaiset lisäpäästöt eikä tilalle ole esitetty korvaavia ratkaisuja.

Maatalouden päästöissä on skarpattavaa. Ne eivät ole laskeneet käytännössä lainkaan 2000-luvulla. Tämä on seuraavan kauden isoimpia EU-kysymyksiä.  

Talouden kestävyyteen tarvitaan ratkaisuja. Maapallon kantokyvyn turvaamiseen tarvitaan toimia. Ihmisten hyvinvointi on turvattava.

Ikävä kyllä ilmastonmuutos kielletään jopa kokonaan, jopa eduskunnassa.

Vihreä siirtymä on kohtalon kysymys. Tuore Oxford Economicsin arvio alleviivaa, kuinka hiilineutraalius vuonna 2035 toisi tämän vuosisadan puoliväliin mennessä Suomelle jopa yli 200 miljardin (kumulatiivisen) lisäyksen bruttokansantuotteeseen. Tämä on ymmärrettävä talouden tasapainottamisessa ja ihmisten hyvinvoinnin turvaamisessa.

Suomen ja suomalaisten yritysten menestys on riippuvainen vihreän siirtymän onnistumisesta. Osa kilpailuedustamme rakentuu juuri puhtaasta teknologiasta ja korkeista standardeista. Suomalainen elinkeinoelämä on onneksi ollut eturintamassa kehittämässä vihreän siirtymän ratkaisuja.  Korkea jalostusaste, puhdas tuotanto sekä digitalisaation ja teknologian hyödyntäminen kuuluvat moderniin maailmaan.

Tarja Filatov: Köyhän pitää olla nöyrä

Olin maanantaina podcastissa, jossa puhuttiin lasten köyhyydestä. Nuori tyttö sanoi pohtineensa, että voiko mennä lukion jälkeen opiskelemaan, koska jo koulukirjat lukiossa oli niin kova ponnistus.  Lapsena koettu köyhyys näkyy usein vielä aikuisena muun muassa suhteessa rahaan, opiskeluvalinnoissa sekä ulkopuolisuuden tunteena. 

Yhdenkään nuoren ei pitäisi joutua miettimään, uskaltaako taloudellisten seikkojen vuoksi lähteä opiskelemaan. Yhdelle opintolainan nostaminen on pikkujuttu, koska tietää, että vanhemmat auttavat, jos oikein tiukka paikka tulee. Toiselle se on pelottavaa, koska ei ole varma, miten töitä löytyy opintojen jälkeen. 

”Meillä ei ollut koskaan varaa uusiin vaatteisiin ja ruoka oli aina alelaarista ja pahimmillaan jouduimme hakemaan ruokaa diakoniasta. Kasvuympäristö oli stressaava rahan vähyyden vuoksi.” Sitaatti on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön Itlan köyhyysraportista. 

Lasten kokema köyhyys näkyi materiaalisesti, sosiaalisesti kuin emotionaalisesti. Rahan puute näkyi eniten ruoassa, vaatteissa ja asumisessa. Sosiaalisesti köyhyys jätti ulkopuoliseksi ja näkyi emotionaalisesti stressinä, kateutena ja huolena tulevaisuudesta. 

Selviytymisessä auttoi ympäristön tuki. Sukulaiset ja ystävät. Perheet yrittivät sopeutua tilanteeseen tinkimällä menoista, säästämällä.

Suomessa yli 100.000 lasta elää köyhyydessä. Talouden tasapainotustoimien on arvioitu lisäävän lapsiperheköyhyyttä, koska sosiaaliturvan leikkaukset kasaantuvat. Taustalla on ajatus siitä, että sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät työllisyyttä ja sitä kautta parantavat toimeentuloa.

Itlan tutkimuksen perheistä monet kävivät töissä, mutta olivat silti köyhiä. Suomessa on arviolta 200.000 työssäkäyvää köyhää. Taustalla on korkeita asumiskuluja. Siellä, missä töitä on parhaiten tarjolla, asumisen hinta on korkea. Osa-aikatyö ja velkaantuminen ovat työssäkäyvien köyhyyden syitä.

Itlan tutkimuksen mukaan lapsuuden köyhyyskokemus ei kaikille ollut yhtä ahdistavaa. Osalle köyhyys tarkoitti harrastusten ja lomamatkojen puutetta, toisilla taas ruokaa säännösteltiin eikä perustarpeisiin ollut varaa. Jotkut vastaajista kertoivat, että lapsuus oli köyhyyskokemuksien takia pelkkää selviytymistä, kun taas toisille köyhyys ei ollut merkittävä ongelma – se oli vain elämää, jota elettiin.

Äitini oli töissä Valtion pukutehtaalla. Tehdasta ei enää ole, mutta minulla on siitä monta muistoa. Yksi liittyy äidin sanavalmiiseen työkaveriin. Hän tuli töihin hieman myöhässä ja pyyhälsi vauhdilla työpisteeseensä. Kuinkas ollakaan pomo tuli vastaan ja rouva kaatui pomon eteen. Noustessaan hän totesi, että köyhän pitää olla nöyrä. Ei tullut moitteita myöhästymisestä, mutta muutama paha mustelma kyllä.

Miksi köyhän pitäisi olla nöyrä? Ei tarvitse. Hyvinvointivaltion idea on, että elämän riskitilanteissa kannamme yhdessä vastuuta ja autamme. Pyrimme pitämään tuloerot kohtuullisina, jotta yhteiskunta ei liiaksi eriydy.

Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Hyvinvointivaltion idea on oikeudenmukaisuus. Kaikkia antavat ja kaikki saavat vuorollaan. Verojen maksaminen on vakuutus, jolla saa elämän riskitilanteissa apua ja palvelua. 

Köyhän ei tarvitse olla nöyrä, mutta jokaisen pitää osallistua taitojensa ja kykyjensä mukaan yhteiskunnan resurssien kerryttämiseen. Moni haluaisi osallistua enemmän ja pyrkii aktiivisesti töihin. Esimerkiksi osatyökykyisten työllisyysaste on Suomessa vaatimaton. 

Jos vaikkapa mielenterveyshäiriöisten pääsy työmarkkinoille olisi yhdenvertainen, työllisyysasteemme voisi nousta jopa neljällä prosenttiyksiköllä.

Tarja Filatov: Vapaaehtoistyö tuottaa hyvinvointia yli kolmen miljardin euron arvosta

Omaishoitajuus on tärkeä osa ihmisten toisistaan välittämistä. On selvää, että Suomi ei selviä ilman omaishoitajuutta. 

Me ikäännymme kolmanneksi nopeiten maailmassa heti Japanin ja Italian jälkeen.  Vaikka omaishoitajuus ei koske vain ikääntyneitä, vaan vaikkapa vammaisia tai sairaita lapsia hoitavia omaisia,  sillä on iso merkitys erityisesti ikäihmisten hoivassa. 

Yhteiskunnan vastuulla oleva hoiva on selvästi jäljessä tarpeista. Tarpeet kasvavat, mutta resurssit eivät kasva samassa suhteessa. Siksi on arvokasta, että läheiset kantavat vastuuta omaisistaan. 

Ajattelen, että tätä läheisten vastuuta on kahtalaista. Tai oikeastaan kolmenlaista. Ensinnäkin sitä, joka meidän jokaisen kuuluu tehdä ollaksemme läheisiä toisillemme. Joka kuuluu rakkauteen, välittämiseen ja läheisyyteen.  

Kaikkea ei voi ulkoistaa ostopalveluiksi eikä julkisen vallan vastuulle. Tästä kertoo hyvin helsinkiläisen toimittajan kolumni, jossa vinetolta vienosti tuoksuva Arhippa Pölkki palkataan it-firmaan management-serviceen viemään kukkia sairaalaan tuloksentekijän äidille. 

Arhipan tehtävänä on pitää kädestä kuolemansairasta äitiä terveyskeskuksen käytävällä. 

Tarina kuvaa arvomurrosta ja ihmisestä vieraantumista ja postteollista palvelutuotantoa, jossa kovan talouden huippuosaajat ulkoistavat arkielämänsä ostopalveluksi. 

Tällaiseen yhteiskuntaan meidän ei pidä suostua. Meidän on rakennettava tulevaisuutta, joka on eettisesti kestävä ja jossa lähimmäisen vastuu saa tilaa toteutua ja jossa työelämän lainsäädäntö turvaa vapaata elämän kriisitilanteissa.

Toiseksi vastuuta ja hoivaa, joka ei mahdu ns. jokaisen vastuuseen. Tässä yhteiskunnan on tuettava omaistaan hoivaavaa ihmistä. Kyse on varsinaisesta tuetusta omaishoitajuudesta. 

Kyse on sekä taloudellisesta tuesta että palveluiden tuomasta tuesta. 

Kolmas ” kategoria ” ovat varmasti ne omaiset, jotka hoitavat läheisiään, mutta eivät mahdu virallisen tuetun omaishoidon kriteereihin, vaikka kohtuudella heidän pitäisi saada yhteiskunnan tukea.

En tunne yhtään poliitikkoa, joka sanoisi, että omaishoitajuutta ei pidä tukea. Silti riittävä tuki odotuttaa itseään. 

Hoivavastuu on ollut kunnilla, omaishoidon tukeminen on ollut hyvin kirjavaa. Tapoja on lähes yhtä monia kuin on kuntia.

Tuen tasoissa on suuret erot. Kriteerit tuen saamiseksi on vaihdellut, joskus jopa kesken vuoden, palveluiden saatavuudessa on isoja eroja. 

Nyt kun hoivavastuu on siirtynyt hyvinvointialueille, eroja on vähemmän, mutta niitä on yhä liikaa. 

Omaishoidon tukien suuruudessa ja rakenteessa on merkittäviä eroja eri alueiden välillä. Näiden erojen vertailu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen tuki omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen eri puolilla maata. 

Avointa ja helposti saatavilla olevaa tietoa omaishoidon tuesta tarvitaan, jotta omaishoitajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja pitää puolensa saadakseen ansaitsemansa tuen. 

Omaishoidon tukien suuruudet vaihtelevat merkittävästi eri alueilla ja hoitoisuusryhmissä. 

Esimerkiksi ykkösluokan tuki vaihtelee alueittain noin 420 euroon noin 620 euroon, kun taas kolmannessa luokassa erot ovat vielä suurempia .

Ihmisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta isot erot eivät ole reiluja.

Kun hyvinvointialueet harmonisoivat palvelujaan ja tukiaan osalla tuet laskivat. Omalla alueeni harmonisoimme tukea ylöspäin juridisista ja taloudellisista syistä. 

Juridista, koska ajattelimme, ertä sovittua sopimusta ei saa heikentää ja taloudellisista, koska uskoimme, että taloudellisen tuen ja palveluiden kautta tulevan tuen avulla voidaan ehkäistä myös ympärivuorokautisen hoivan kustannuksia. 

Omaishoidon kansallinen kehittäminen ja terveyden edistämisen toimien kohdentaminen edellyttää oikeaa tilannekuvaa.

Olipa kyse omaishoidon myöntämisperusteista hyvinvointialueilla, palkkioista, omaishoitajien vapaiden järjestelyistä, omaishoitajien tuen tarpeesta ja tukijärjestelmän väliinputoajista. 

Ajantasainen tieto mahdollistaa terveyden edistämisen määrärahalla rahoitettavia toimien paremman kohdentamisen omaishoitajien monipuoliseen tukemiseen. 

On syytä selvittää omaishoidon nykytilannetta siten, että selvityksen pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö voisi arvioida mahdollisten jatkotoimien tarvetta. Näin on käsittääkseni tapahtumassa.

Itse ajattelen, että tarvitsisimme yhtenäiset kriteerit ja minimitasot. Hieman kuten lasten päivähoidon ja kotihoidontuen kohdalla on. Kyse on kansalaisten yhdenvertaisuudesta. 

Hyvinvointialueiden vastuulla oleva hoiva on järjestettävä, mutta sen ohella tulee tukea vaihtoehtona omaishoivaa.

Taloudellisen tuen rinnalla on tärkeää kehittää palveluiden laatua ja saavatuutta. Myös erilaisia vaihtoehtoja. Jotta omaishoitajien jaksaminen ei vaarannu. 

Kyse on suoraan omaishoitoon liittyvistä palveluista, kuten vapaapäivien turvaamisesta, mutta myös muista palveluista, jotka tulevat  tarpeeseen olipa kyse sairaudesta, vammasta tai iän myötä tulevasta toimintakyvyn heikkenemisestä.

Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan omaishoitaja vastoin tahtoaan ja siksi, että tarvittaviin palveluihin ei pääse. 

Vapaaehtoinen omaishoitajuus on kunnioitettavaa ja tärkeää, mutta pakotettu on hyvinvointi yhteiskunnan epäonnistumista. 

Sitten vielä lopuksi tärkeä asia järjestöjen rahoitus. Rahoitusleikkausten musta pilvi on leijunut jo pitkään järjestöjen ja vapaaehtoistyön yllä.

STM:n ja Stean myöntämiin sotejärjestötukiin eli terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen avustuksiin kohdistuvat säästöt aikaistuvat. Tämä tuo ison haasteen toimintojen sopeuttamiselle.

Vuodelle 2025 on tulossa 25 miljoonan leikkaus ja vuodelle 2026 50 miljoonan leikkaus. Ikävä kyllä.

On syytä nähdä, että demokraattiseen yhteiskuntaan liittyy vahva kansalaisyhteiskunta ja sen tukeminen. 

Leikkaukset osuvat herkästi kaikkein heikompiosaisiin, koska järjestöjen tuki ja toiminta ulottuu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. 

Pitää muistaa, että sotejärjestöt ovat myös merkittäviä työllistäjiä ja mahdollistavat työllään vapaaehtoisten toiminnan organisoinnin hyvinvointimme tueksi.

Suomessa toimii yli 11 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Niissä on 1,3 miljoonaa jäsentä ja osallistuu puoli miljoonaa vapaaehtoista. Vertaistukijoita järjestöissä on 260 000. 

Vapaaehtoistyön hyvinvointia lisäävän työn arvoksi on Suomessa laskettu lähes 3,2 miljardia euroa vuosittain. Meillä ei ole varaa menettää tätä. (Laskelman on tehnyt Helsingin yliopiston soveltavan tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrén 2023). 

Järjestöjen erityisosaamista on tarjota apua ja vertaistukea usealle ihmisryhmälle, joka muuten jää avun ulkopuolelle. Tämä koskee myös omaishoitajia.

Näiden palveluiden lopettaminen leikkausten seurauksena, johtaisi inhimillisiin seurauksiin, joilla olisi kauaskantoiset jäljet. Kasautuvat ongelmat voivat synnyttää pahoinvoinnin kierteen, jota julkinen sektori ei yksin pystyisi korjaamaan. 

Riski kasvaa, jos hyvinvointialueet ja kunnat vähentävät järjestöille suuntaamaansa tukea.  

Voimme taklata tätä resurssien vähenemistä mahdollisimman hyvällä järjestöjen välisellä yhteistyöllä ja sillä, että hallitus helpottaa niitä keinoja, joilla järjestöt voivat kerätä markkinoilta tukea toiminnalleen. Tässä edunvalvonnassa tarvitsemme yhteistä voimaa.

Tarja Filatov: Huhtikuu on kuukausista julmin

Sanotaan, että huhtikuu on kuukausista julmin. Monelle se on, koska tänään astuu voimaan osa hallituksen leikkauksista. Toimillaan hallitus väittää pyrkivänsä nostamaan työllisyyttä ja tasapainottamaan taloutta.

Leikkauksien on tarkoitus kannustaa työttömiä työhön. Tavoite on kannatettava, mutta isot leikkaukset lannistavat. Voimavarat kuluvat arjesta selviytymiseen. Ahdistus ja köyhyys kasvavat. Erityisesti lapsiperheköyhyys jättää lapseen elinikäisen jäljen. 

Harva työtön on omasta halustaan työttömänä. Työttömäksi joudutaan, ei työttömyyteen päästä. Uusimmat työministeriön tilastot kertovat, että hakijoita on enemmän ja että työpaikkoja on vähemmän kuin vuosi sitten.

Työttömien määrä nousi 31 600 henkilöllä viime vuoden helmikuusta ja avoimien työpaikkojen määrä väheni 46 900 vuoden takaiseen verrattuna.

Pienituloiset lapsiperheet ovat todella kovilla leikkausten jälkeen. Työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen iskee noin 100.000 vanhempaan. Työtön vanhempi on saanut kahdesta lapsesta 184 euroa kuukaudessa. Nyt korvaus poistuu kokonaan.

Iso osa ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla olleista on töissä. He ovat voineet ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että työttömyysturva on alentunut. Nyt tämä suojaosa poistuu noin 74.000 työssäkäyvältä ihmiseltä. 

Jos henkilö on onnistunut saamaan osa-aikatyön esimerkiksi 20 tuntia töitä viikossa ja palkka on 1000 euroa, hän on saanut tähän asti työttömyyspäivärahaa 774 euroa kuukaudessa. Jatkossa päiväraha lähes puolittuu.

Asuminen alueilla, joilla työtä on parhaiten tarjolla on turkasen kallista. Lapsiperheiden asumista on tuettu Suomessa pitkään, koska on haluttu, että vanhempien pienillä tuloilla lapset voivat asua säällisesti.

Asumistuen leikkaukset koskettavat noin 400.000 perhettä. Asumistuessa nousee omavastuu ja laskee korvausprosentti. Molemmat alentavat asumistukea. Keskimäärin asumistuki alenee noin 133 euroa kuukaudessa.

Toimet pyrkivät siihen, että ne kannustaisivat ihmisiä ottamaan vastaan pienipalkkaistakin työtä. Mutta ei työtä saa kuin kaupan hyllyltä. Monen ihmisen on vaikea työllistyä, koska terveys asettaa rajoitteita, koulutus ei kohtaa tarjolla olevien työpaikkojen kanssa, pienet lapset eivät mahdollista kokoaikatyötä jne.

Ei työllistyminen ole vain taloudellisen kannustamisen asia. Kyse on muustakin. Ja vaikka olisi, isot leikkaukset vievät noin 100.000 ihmistä toimeentulotuen asiakkaiksi. Toimeentulotuki on tunnetusti pahin kannustinloukku, koska siinä ei ole joustoa ansioiden suhteen. 

Huhtikuu on todella julma monelle pienituloiselle. Eri perhetyypeissä suhteellinen pienituloisuus kasvaa eniten nuorten aikuisten, yksinhuoltajien sekä vanhempien työikäisten yksin asuvien keskuudessa.

Rasismi on kova sana - Rasistiset heitot iskevät lujasti kohteeseensa

Meillä jokaisella on vastuu tulevasta. Se on sitä suurempi mitä vaikutusvaltaisemmassa asemassa olemme. Siksi erityisesti kansanedustajilla ja muilla poliittisilla päättäjillä on suuri vastuu siitä, että Suomi ei jakaudu meihin ja teihin.

Rasismi on kova sana. Se voi olla yksilöiden ja ryhmien välistä tahallista tai tahatonta ennakkoluuloihin ja pelkoihin perustuvaa rodullistavaa käytöstä.

Rasismissa huokuu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa.

Rasismia voi olla rakenteissa, kuten työelämässä, koulutuksessa ja palveluissa. Rakenteissa se näkyy syrjivinä toimintatapoina.

Rasismi näkyy poissulkemisena. Yksilön teot siirretään koko ryhmän synniksi. Usein yksilön tekoja käytetään tarkoitushakuisesti, jotta voidaan leimata vaikkapa uskonnollista ryhmää.

Rasismia ei pidä hyväksyä missään olosuhteissa eikä siitä saa vaieta.

Syrjintä on ”arjen rasismia”, jolle on tyypillistä jatkuvuus ja joka syö herkästi ihmisen itsetuntoa sekä osallisuutta ja identiteettiä. 

Erilaisuuteen kohdistuvat ennakkoluulot, pelot ja kielteiset stereotypiat sekä yleinen vaikeus hyväksyä monimuotoisuutta synnyttävät arkipäivän rasismia. 

Pelot ja fobiat ovat viime aikoina kasvaneet. Niistä kumpuavat syrjivät mekanismit kohdistuvat usein heikommassa asemassa oleviin ihmisiin.

Syrjinnän ehkäisy ja yhdenvertaisuuden edistäminen edellyttävät ilmiön tiedostamista. 

Pelkojen ja ennakkoluulojen poistaminen edellyttävät ihmisoikeuskasvatuksen ja monimuotoisuuskoulutuksen sekä vuorovaikutuksen lisäämistä eri kansanryhmien välillä siten, että tavoitteena on yhdenvertaisuus, joka tunnustaa monimuotoisuuden osana suomalaista identiteettiä.

Yhdenvertaisuus ei parane pelkän ajatuksen voimalla, ei edes lainsäädännön voimalla, jollei ole rohkeita ihmisiä, jotka tekevät työtä sen eteen, että maailma ja Suomi on meille kaikille hyvä paikka elää.

Ihmisten hätä on johtanut asenteiden kovenemiseen, joka on näkynyt koko Euroopassa. Kyse ei ole vain koventuneista asenteista maahanmuuttajia kohtaan: romanit, naiset, vammaiset ja monet muut ryhmät ovat saaneet osansa kylmästä suihkusta.

Joskus tuntuu, että yhteiskunnan empatiakyky on ohentunut. Herkästi ajatellaan, että menestys ja pärjääminen on kiinni ihmisen omista valinnoista. Jos joku on heikommassa asemassa, häntä on helpompi kivittää kuin vahvempiaan.

Nykyaika on ikään kuin antanut luvan puhua rumasti ja leimaavasti toisista. Syrjiä heikompia ja käpertyä omana eri omaisuuteensa. Tällaisen tien päässä ei ole mitään hyvää.

Suomi on monessa hyvässä kansainvälisessä mittaristossa kärkisijoilla. Olemme vakaa, vauras, korruptoitumaton ja turvallinen.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Mutta olemmeko yhdenvertaisia toistemme edessä? Ikävä kyllä emme. 

Meidän on luotava tahtotila, joka ei hyväksy syrjintää ja rasismia, vaan edistää yhdenvertaisuutta. Siksi on tärkeää, että rasismista ja syrjinnästä ei vaieta.

Tahto on ihmisen sisäistä motivaatiota. Se kumpuaa arvoista, yhteisistä kokemuksista, ajatuksista ja tunteistakin.

Tahto on ominaisuus, joka määrittää tulevaisuuttamme. Jos tosissaan haluaa jotain, sen eteen on oltava valmis tekemään töitä. Tahto pitää huolen siitä, että asiat tehdään loppuun silloin kun olisi helpointa luovuttaa.

Tahto liittyy tunteeseen ja uskallukseen. Tahto on valtaa.

Rasismin- ja syrjinnänvastaista viikkoa vietetään vuosittain maaliskuussa viikolla 12. Viikko kulminoituu YK:n rasisminvastaiseen päivään 21.3. 

Päivä on jäänyt historiaan vuonna 1960, kun viranomaiset surmasivat 69 rauhanomaista rotuerottelun vastaista mielenosoittajaa Etelä-Afrikassa. Nykyään kyseisellä viikolla otetaan kantaa ympäri maailman yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta.

Tarja Filatov: Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys

Tasa-arvon puutetta ei ole helppo nähdä, jos on itse etuoikeutetulla puolella. 

Tasa-arvotyön on oltava jatkuvaa, jotta se vastaa yhteiskunnan muutoksiin. Erityisesti tänä aikana erityisesti tuntuu, että vahvemman vallalla unohdetaan varmistaa heikomman tarpeet.

Suomi on kiistatta maailman tasa-arvoisimpia maita. Me voimme olla tästä ylpeitä, mutta se ei tarkoita sitä, että olisimme tyytyväisiä. Asemamme ei säily, jos heikennämme naisten asemaa työmarkkinoilla. 

Määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottaminen polkee erityisesti nuorten ja naisten asemaa työmarkkinoilla. Myötätuntolakot ovat tukeneet solidaarisesti eri alojen kehittymistä. Niiden rajaaminen osuu aloihin, joiden voima pitää puoliaan on heikompi kuin vahvojen alojen.

Naisten tulot ovat keskimäärin neljänneksen pienemmät kuin miesten. 

Naisten ja miesten palkkaerot ovat noin 16 prosenttia naisten tappioksi. Miesten palkoissa taas on suurin hajonta. 

Tätä faktaa vasten on vaarallista ajatella, että palkankorotusten katoksi asetetaan miesvaltaisten vientialojen palkankorotukset. Jos haluamme ja koska hakuamme turvata osaavan ja sitoutuneen työvoiman esimerkiksi terveydenhuoltoon, vanhustenhoivaan ja varhaiskasvatukseen, meillä on oltava välineitä kuroa palkkakuilua naisten ja miesten välillä.

Naisten pienempiä ansiotuloja seuravat pienemmät eläkkeet. Ei ole siis ihme, että yksin asuvat eläkeläisnaiset kuuluvat suurimman köyhyysriskin ryhmään. Heille hintojen nousu on ollut myrkkyä. Suunnitelmat vaikkapa ruuan ALV:n korottamisesta olisi erittäin epäreilu ratkaisu.

Miesten ja naisten välisessä elinajanodotteessa on seitsemän vuoden ero. Rikas nainen elää keskimäärin jopa 16 vuotta pidempään kuin köyhä mies. Ei siis ole yhdentekevää, miten sosiaali- ja terveyspalveluita kehitämme. 

On kohtuutonta, että valtiovalta ei suostu joustamaan hyvinvointialueiden talouden tasapainottamisvelvoitteen aikataulusta. Säästää pitää, mutta joustavampi aikataulu mahdollistaisi viisaammat säästöt.

Tytöt ja pojat aloittavat ensimmäisen kouluvuoden kutakuinkin samoin taidoin, mutta koulun päättyessä viidennes tytöistä saa huippuarvosanat, mutta pojista vain alle 10 prosenttia. Syrjäytyneistä nuorista 2/3 on miehiä. Koulun tuki, harrastusmahdollisuudet ja matalan kynnyksen apu sitä tarivttaessa on kuin laittaisi rahaa pankkiin nuoren tulevaisuuden turvaamiseksi.

Väkivalta on sukupuolittunutta. Nainen on perheväkivallan uhri kolme kertaa useammin kuin mies. Miehet taas kokevat ja kohtaavat katuväkivallan suurempana uhkana kuin naiset. Väkivaltatyö ja uhrien auttaminen ei saa jäädä jalkoihin hyvinvointialueilla.

Vastaavia esimerkkejä löytyy runsaasti. Ne kertovat, että sukupuolella on merkitystä tasa-arvon toteutumisessa. Ne kertovat sen, että pelkkä sukupuoli ei kerro koko totuutta. 

Siksi on tärkeää muistaa, että ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa sukupuolen lisäksi moni muu asia. Tasa-arvopolitiikan on ulotuttava yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja katettava ihmisen koko elinkaari.

Tasa-arvopolitiikan tehtävänä on luoda toimintaympäristö, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa. 

Julkisella vallalla on suuri vastuu moninaisten sukupuolten välisen tasa-arvon toteuttamisessa. Kannattaa muistaa, että tasa-arvosta hyötyvät yksilö ja koko yhteiskunta. 

Moderni tasa-arvopolitiikka kunnioittaa miesten ja naisten elämän erilaisuutta, näkee jokaisen yksilön vahvuudet ja osaa hyödyntää niitä. Se tunnistaa, että naisten ja miesten elämän riskikohdat ovat erilaiset sekä sen, että naiset tai miehet eivät ole ryhminä sisäisesti yhtenäisiä, vaan että epätasa-arvoisuutta esiintyy myös suhteessa toisiin naisiin tai toisiin miehiin. 

Moderni tasa-arvopolitiikka ottaa erot huomioon päätöksenteossa. 

Kyse on ketjusta, joka lähtee virkamiesvalmistelusta, realisoituu poliittisessa päätöksenteossa ja tulee todeksi toimeenpanossa tapahtuvien valintojen seurauksena.

 "Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä". Miina Sillanpään sanoin, pysähtyä ei saa, vaan on rakennettava uutta ja kohdattava nykypäivän haasteet. Pidettävä kiinni hyvästä ja torjuttava paha.

Tarja Filatov: Assi-sairaalan tulee olla vahva jatkossakin!

Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiestyöryhmän on valmistellut ehdotuksen sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten työnjaon kehittämisestä. (Lue sairaalaverkon karsimiseksi.)

Työryhmä ehdottaa sairaaloiden palveluprofiilin muuttamista. Keskussairaaloiden määrä olisi tulevaisuudessa 5–8  eli selvästi nykyistä vähemmän. 

Työryhmän esitys perustuu arvioon minkä verran työvoimaa on tulevaisuudessa käytettävissä. Digiteknologia, työnjaon uudelleenohjaus, ennakoiva terveydenhuolto ja muut päivystystarpeen vähentämiseen vaikuttavat tekijät vaikuttavat keskussairaaloiden lopulliseen määrään.

Ajattelen, että keskittämisesitys itseasiassa heikentää monella alueella työvoiman saatavuutta. Jos alueen sairaalan toiminnot ovat epämääräisen heikentämisuhan alla, tilanne ohjaa työvoimaa keskuksiin.

Esitys on varsin keskeneräinen. Hintalappu ja todellinen arvio työvoiman saatavuudesta eri alueilla on hatara.

Lisäksi esitys tuo suurta huolta ihmisille, koska epävarmana aikana huoli omasta toimeentulosta ja terveyspalveluista on suuri.

Nyt kannattaa antaa työrauha hyvinvointialueille. Emme vielä näe, mitkä alueet ovat vetovoimaisimmat. 

Ikävä kyllä Orpon hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2024 aikana hallitus antaa eduskunnalle esityksensä lainsäädännön muutoksiksi (koskien terveydenhuoltolakia ja mahdollisesti sote-järjestämislakia). Virkavalmistelu hallituksen esitykseksi on aloitettu ministeriöissä. Alkukeväällä on sidosryhmille valmistelu- ja kuulemistyöpajat.

Muutoksia nykylakeihin voidaan ja on osin syytäkin tehdä, mutta keskussairaaloiden ohentamista esitetyssä muodossa ei.

OmaHämeen hyvinvointialueen johtaja Olli Naukkarinen jätti esitykseen eriävän mielipiteen.  Meidän kaikkien on syytä yhdessä toimia siten esitys kuopataan.

Tarja Filatov: Täyttä elämää kaiken ikäisenä

”Vanhuutta ei voi ratkaista,
ystävät kalliit, sanoo isoäiti.

Sen kanssa on elettävä.
Sitä on siedettävä.

Sille on puhuttava ystävällisesti.
Sen kanssa on neuvoteltava.

Sen kanssa on pohdittava asioita,
tätä ilmiötä,
mysteeriä jopa.

Te jotka elätte nuoruutenne lumoissa
puoli vuosisataa ja ylikin,
mihin teillä on hätä? ”

Näin kirjoittaa Eeva Kilpi.

Suomen väestö on maailman vanhimpia. 65 vuotta täyttäneiden osuus Suomessa on 22 prosenttia. Osuus on maailman kolmanneksi korkein Japanin ja Italian jälkeen.

Ikääntyminen on onnistumisen indikaattori. Terveydenhuoltomme on mahdollistanut sen, että yhä useampi ihminen voi elää yhä pidempää.

1970-luvulla Suomessa oli vain kolmisen tuhatta 90-vuotiasta, nyt heitä on jo noin 50 000. 

Ikäihmisten määrä kasvaa, mutta suurin muutos on kuitenkin siinä, millaisia ikäihmiset ovat. 

Vanhuuden roolit muuttuvat

Ei ole kovinkaan pitkä aika, kun ikäihmisistä puhuttaessa ajattelimme mielissämme kiikkustuolissa istuvaa huonokuntoista vanhusta. 

Nyt kartamme jopa sanaa vanhus, koska se ei kuvaa hyvin nykyajan aktiivista ja hyvinvoivaa ikäihmistä. 

Tämän päivän 70-vuotias eroaa aika lailla vaikkapa 1960-luvun 70-vuotiaasta. 

Terveelliset elämäntavat ja terveydenhoidon paraneminen ovat muuttaneet ikääntymistä. 

On alettu puhua myöhäiskeski-iästä, 65—75-vuotiaat eivät nykyään ole vanhuksia vaan myöhäiskeski-ikäisiä. 

Olipa ihminen minkä ikäinen tahansa, hän on aina oikean ikäinen. Me ikäännymme kaikki heti syntymämme jälkeen tasaisella tahdilla.

Ingrid Bergman on sanonut, että vanheneminen on kuin vuorelle kiipeämistä; hengästyt hieman, mutta näkymä on paljon parempi!  Tämä on helppo allekirjoittaa. 

Ikääntyneet ihmiset ovat voimavarana

Ikääntyneiden ihmisten osaamista täytyy hyödyntää paremmin niin työelämässä, vapaaehtoistyössä kuin elämän arjessa. 

Neljä viidestä isovanhemmasta tukee lapsiperheiden arkea. 

Ystäväni oli Brysselissä arvostetussa ja hyvin palkatussa työssä, mutta hän palasi takaisin Suomeen. Kun kysyin miksi, hän vastasi, että siellä ei ole isovanhempia. Pienten lasten perheelle arvokasta tukea.

Omaishoitajat tekevät mittaamattoman arvokasta työtä. Ikäihmisten hoivapaikat eivät ikinä saisi riittävää määrää työntekijöitä, jos kaikki hoidettaisiin ympärivuorokautisessa hoivassa.

VAPAAEHTOISTYÖssä aktiivisia ovat ikääntyneet ihmiset. Moni aloittaa uuden uran toisten auttajana, kun jää eläkkeelle.

Viime vuosikymmenten aikana maailma on todella keskittynyt ihmisten fyysiseen hyvinvointiin. 

Elämänlaatua lisävuosiin

Sairauksia ja niiden parannuskeinoja tutkitaan paljon. Elinajan odote on kasvanut.

Kaiken tämän edistyksen keskellä olemme panostaneet aivan liian vähän elämän laadun parantamiseen ja vanhusten hyvinvoinnin kehittämiseen.

Koska elämme kauemmin, saamamme lisävuodet tulisi olla laatuaikaa? 

Elämäänsä tyytyväisiä iäkkäitä yhdistää joukko toimintatapoja ja asenteita. 

Monet näistä asioista voi itse tietoisesti valita: 

menneen hyväksyminen ja arvostaminen,

huumori ja leikillisyys, 

toivo ja aloitteellisuus, 

myönteinen suhtautuminen, 

iän myötä tulevien vaivojen sietäminen, 

sosiaalisuus, avoimuus uudelle,

muista välittäminen ja heidän auttamisensa

sekä halu antaa anteeksi ja olla kiitollinen.

Nämä suhtautumistavat synnyttävät elämäniloa, joka saa iäkkään ihmisen voimaan hyvin. 

Mielen hyvinvoinnille on tärkeää elämän tarkoituksellisuuden havaitseminen. 

Huomio voi olla lyhytaikaisissa onnen hetkissä ja kestävämmissä, syvää tyydytystä tuovissa elämään suhtautumisen tavoissa. 

Elämän haurauden hyväksyminen on tärkeää samoin menneen ja jäljellä olevan ajan arvostaminen. 

Ole armollinen itsellesi

Korkeassa iässä suhde elämään ja aikaan avartuu. 

Puhutaan ikäkerrostumista, jotka ovat samanaikaisesti läsnä. Vähän kuten puun vuosirenkaat tai sipulin kerrokset. 

Samoin ihmiset voivat kokea kuuluvansa sukupolvien ketjuun, olevansa osa sukupolvien helminauhaa ja ihmiskunnan taikka suvun jatkuvuutta. 

Näiden kokemusten kautta elämän rajallisuus näyttäytyy uudessa valossa osana elämän jatkumoa.

Tarkoituksellisuutta löytyy arjesta ja läheltä, erityisesti läheisistä ihmissuhteista. Hengellisyys, tyytyväisyys ja iloisuus sekä terveys ja arjen sujuvuus ovat tekijöitä, joita eläkeikäiset mainitsevat elämän tarkoituksellisuuden kokemisen lähteinä. (Harvard Grant Study, maailman pisin seurantatutkimus.)

Kannattaa olla itsellensä armollinen, ei murehtia sitä, että jotain jäi ehkä tekemättä, vaan hyväksyä itsensä ja hyväksyä menneisyytensä. 

Kun vaikkapa eläkeläisiltä itseltään on kysytty, mikä virkistää elämää, vastauksissa nousee esiin

muiden seuraan lähtemistä

monenlaista harrastamista 

osallistumista

muiden kanssa yhdessä tekemistä ja toimimista

esiin nousevat myös liikunta ja ulkoilu.

Joku on kiteyttänyt asian sanomalla:

”Ei jäädä neljän seinän sisälle. Muiden kanssa ajatukset muuttuvat paremmiksi.”

Viisaasti sanottu.

Asenne auttaa

Lisäksi eläkeikäisten parissa esiin nostetaan läheisten ja ystävien kanssa keskusteleminen, kokemusten jakaminen ja kuulluksi tuleminen.

Eläkeikäiset itse painottavat oman asennoitumisen merkitystä. 

Itseä pitää kuunnella ja omia arvoja noudattaa, mutta yhtä tärkeää on suhtautua asioihin rauhallisesti, kärsivällisesti ja myönteisesti. 

Eläkeikäisten näkemyksissä korostuu yksilöllisyyden huomioimisen tärkeys: on olennaista löytää juuri itselle sopivia harrastuksia ja tehdä sellaisia asioita, jotka itseä kiinnostavat. 

Liikkeelle lähtemisen motiiveista paras on tekemisestä ja toiminnasta saatava ilo, innostus ja virkistys. 

Keskusteluissa eläkeikäisten kanssa nousee toistuvasti esiin huoli niistä, jotka syystä tai toisesta jäävät syrjään ja voivat huonosti. 

Halu auttaa ja saada heikommassa asemassa oleville tukea on voimakas. 

Nämä kaikki asiat sopivat hyvän elämän ohjenuoraksi kaikenikäisille. 

Irti ikäsyrjinnästä

Ikävä kyllä kielteiset asenteet ja ennakkoluulot ikääntyneitä kohtaan heikentävät ikääntyneiden mielenterveyttä ja osallistumisen mahdollisuuksia. 

Ikäsyrjinnästä on syytä päästä eroon.

Jokainen meistä haluaa elää mahdollisimman terveen elämän, siksi meidän täytyy edistää tervettä ikääntymistä. Haasteemme on terveydenhoidon riittävyyden ja laadun takaaminen ikäihmisten määrän kasvaessa.  

Aktiivinen ikääntyminen on tärkeä yhteiskuntapoliittinen tavoite ikääntyvissä yhteiskunnissa. 

Julkisessa keskustelussa aktiivisella ikääntymisellä viitataan usein palkkatyön tekemiseen ja työmarkkinoille osallistumisen kannustamiseen. 

Palkkatyöhön keskittyminen jättää varjoonsa sen, että aktiivinen ikääntyminen tarkoittaa muunlaista toimeliaisuutta, joka saattaa hyvinvointia ikäihmisille itselleen, heidän läheisilleen sekä yhteiskunnalle laajemmin.

Parinkymmenen vuoden kuluttua joka kuudes suomalainen on yli 75-vuotias. 

Nyt 75-vuotiaita on Suomessa yli 600 000 ja jo neljän vuoden päästä 700 000. 

Kun olin lapsi, niin oma äitini oli mielestäni ikivanha. Kun täytin kolmekymmentä, hän oli paljon nuorempi.

Minusta ongelma ei ole suomalaisten ikääntyminen, vaan se, että työikäisten määrä vähentyy ja lapsia syntyy aina vain vähemmän. 

Kullan kallis terveys

Terveys on yksi tärkeimmistä asioista hyvän ikääntymisen rakentamisessa. Terveydenhuolto tärkeimpiä palveluitamme.

Ikääntyneiden osuudessa on kasvavia eroja eri kunnissa. Espoossa yli 65-vuotiaiden osuus on 15.1 prosenttia, Ilomantsissa osuus on 45,1 prosenttia. 

Yli 65-vuotiaden osuus Kanta-Hämeen hyvinvointialueella on 26,9 %, kun se Etelä-Savon hyvinvointialueella on 33 ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueella vain puolet 16,4 %.  

Hämeenlinnassa 27,1 %, Forssassa 32,9 %, Riihimäellä 24 %. 

Haasteet palvelujen turvaamisessa ovat suuret. Meillä Kanta-Hämeessä tilanne ei ole huonoin, mutta ei helppokaan.  

Tuotamme palvelumme jo valmiiksi tehokkaasti, joten talouden tasapainottamisen haasteet eivät ole helppoja.  Lisää haastetta on tuonut hallituksen tiukka linja hyvinvointialueiden ja kuntien rahoitukseen.

Hintojen ja korkojen nousu rasittaa rankasti hyvinvointialueiden rahoituspohjaa. Laista tuleva velvoite tasapainottaa talous on tiukka ja sitä pitää noudattaa. Nopeat välineet ovat kuitenkin vähissä. 

Lainaa ei saa ottaa, verotusoikeutta ei ole, maksut on säädelty ja työllisyyden ja palkkojen nousun tuomat kasvaneet verotulot eivät kerry hyvinvointialueille kuten kunnissa.

Vaikuttavuutta ja tuottavuutta voidaan nostaa ja sillä saadaan säästöjä, palveluketjuja parantaa, integraatiota syventää, ylimääräisistä tiloista voidaan hankkiutua eroon, teknologiaa voidaan hyödyntää entistä paremmin jne. Keinoja on, mutta ne eivät tuota heti. 

Erityisen haasteelliseksi tilanteen tekee se, että tiedossa olevia jälkirahoituksia ei saa budjetoida etukäteen. Tämä tiukentaa tasapainottamisvelvoitetta.  

Esimerkiksi tiedämme jo nyt, että hyvinvointialueiden alijäämät ovat noin 1,3-1,5 miljardia. 

Valtio kattaa nämä jälkikäteen, mutta tulossa olevia rahoja saa budjetoida vuodelle 2025 vain noin 600 000 euroa?  

Nämä kikkailut vaikeuttavat budjettien tekemistä ja ohjaavat voimavarat väärin kohdennettuihin nopeisiin säästöihin sen sijaan, että tekisimme rakenteellisia uudistuksia, jotka tuovat kestävää säästöä.

Ajattelen, että juuri nyt olisi hallitukselta fiksua pidentää tasapainovelvoitteen aikaa väliaikaisesti. Se mahdollistaisi paljon fiksummat säästöt. 

Lumityöt on osa saavutettavuutta

Kuntien tehtävänä puolestaan on edistää iäkkäiden asukkaidensa hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. 

Ikäystävällinen kunta luo mahdollisuuksia hyvään elämään kuunnellen iäkkäiden asukkaittensa toiveita ja tarpeita heidän omannäköisensä elämän rakentamiseen.

Ikäihmiset hyödyntävät monipuolisesti kuntien tarjoamia palveluita. Ne eivät rajoitu ainoastaan sosiaali- ja terveyspalveluihin, vaikka usein tuntuu, että juuri niistä puhutaan eniten.

Kunta vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisia palveluita on tarjolla, miten helposti ne ovat saatavilla, kuinka lähellä ne sijaitsevat ja miten selkeästi ne muodostavat toimivan kokonaisuuden.

Palveluiden saavutettavuutta voidaan parantaa monin eri tavoin. Palvelut voivat sijaita fyysisesti lähellä, liikkua asiakkaiden luokse tai olla sähköisinä palveluina paikasta riippumattomia. 

Tärkeää on varmistaa, että palvelut vastaavat iäkkäiden asukkaiden tarpeisiin ja ovat helposti käytettävissä tukien ikäihmisten mahdollisimman itsenäistä ja mielekästä elämää. 

Se miten bussit kulkevat, 

onko kävelyreiteillä tuoleja, joilla voi huilata

kuinka hyvin lumet luodaan teiltä ja jalankulun väyliltä ei ole yhdentekevää. 

Miten osaan olla vanha

Äidit eivät synnytä veronmaksajia, vaan vauvoja. 

Hyvinvointivaltion idea on, että me kaikki osallistumme kustannusten maksamiseen ja me kaikki hyödymme silloin, kun apua tarvitsemme. 

Siksi on tärkeää, että talouden tasapainottaminen tehdään reilulla ja oikeudenmukaisella tavalla. 

Suomessa on vallinnut yhteinen näkemys siitä, että kannamme yhdessä laajaa sosiaalista vastuuta. 

Hyvinvointivaltion verotus, tulonjakopolitiikka, sosiaaliturva ja palvelut ovat yhdessä toimineet liisterinä, jossa olemme kaikki kiinni. 

Nyt tämä yhteys uhkaa murentua. Kun säästöjä etsitään ja taloutta tasapainotetaan on toimet asetettava kunkin kantokyvyn mukaan. 

Sama koskee palveluita. Niitä on järjestettävä ihmisten tarpeen mukaan. 

Hyvät kuulijat, Eeva Kilpi on kysynyt ”Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori? ”

Ehkä olemista helpottaa se, sanotaan:

Kun ihminen on kahdenkymmenen, hän tietää kaiken. Ollessaan kuudenkymmenen hän toivoo, että olisi jotain, mitä hän todella tietäisi. 

Hyvät ystävät, joku viisas on sanonut, että

”Ruumiin rapistuminen on vanhenemisen haittapuoli, mutta suuret edut iän karttumisesta ovat lisääntynyt älykkyys ja ymmärrys asioista, itsevarmuuden ja omanarvontunteen lisääntyminen. Niitä en kuitenkaan vaihtaisi vetreämpään ruumiiseen.”

Kaikkea emme voi koskaan tietää, mutta sen tiedämme, että kaikkina aikoina on syytä elää täysillä.

(Puheenvuoroni Eläkeläisten hyvinvointia koskevassa seminaarissa Hämeenlinnassa 12.12.2023)

Tarja Filatov: Nuoruus on kuin painekattilassa kiehumista

Nuoruudestani on jo paljon aikaa, joten yritän arvailla, mitä nykynuori ajattelee ja kokee. Mutta rohkenen kirjoittaa siitä, miltä nykynuoruus näyttää täältä kuusikymppisen perspektiivistä 

Nykynuoruus näyttää painekattilassa kiehumiselta. Pitäisi kypsyä nopeasti. Kasvurauhaa ei juuri ole eikä kasvukipuja juuri sallita. Oman identiteetin etsiminen elämän eri alueilla ei ole helppoa, koska mahdollisuuksia on lukemattomia.

Pitäisi opiskella nopeasti ja hyvin, jotta pääsee opiskelemaan ammatin nopeasti ja hyvin, jotta työllistyy nopeasti ja hyvin.

Pitäisi näyttää kauniilta ja hyvinvoivalta, olla aktiivinen ja energinen, koska muutkin ovat. Tai ainakin niin suodatettu somemaailma vakuuttaa. 

Lisäksi tulee huoli ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, sodasta, pandemioista, hallitsemattomista pakolaisaalloista ja monista muista aikamme viheliäisistä haasteista. 

Osaan kuvitella mitä nuori minä tuntisi näissä kaikissa paineissa. Joko musertuisin itsetuntokriisiin tai pistäisin kampoihin niin, että ryskyy. Molempia taisin tehdä jo oman aikani keveämmissä paineissa.

Yksikin harrastus auttaa nuorta 

Ystävät, palvelut, oma perhe sekä yksilön kyvyt mainittiin nuorisobarometrissa tärkeimpinä asioina, jotka auttavat nuoria selviytymään vaikeista tilanteista. 

Korona ja sen jälkeen lisääntynyt etäily ehkä muutkin elämäntapamuutokset ovat aiheuttaneet sen, että nuoret tapaavat toisiaan harvemmin kuin ennen. Siksi on tärkeää vahvistaa yhtesöllisyyttä. Yks keino on harrastusmahdollisuuksien lisääminen. Harrastaminen tuo nuorten arkeen yhteisöllisyyttä ja kuuluvuuden tunteita. 

Marinin hallitus laittoi liikkeelle Suomen harrastamisen mallin, jossa pyritään turvaamaan nuorille mahdollisuus harrastaa, koska se on hyvä takuu syrjäytymistä ja yhteiskunnan ulkopuolelle joutumista vastaan.

Tänä aikana on erityisen tärkeää pitää huolta jokaisen nuoren mahdollisuudesta mielekkääseen harrastamiseen. Juuri tänä aikana on suuri riski, että harrastusmahdollisuudet heikkenevät. Tai ainakin jakautuvat. 

Hinnat nousevat, kuntien rahoitusta leikataan, järjestöjen rahoitukseen on tulossa isoja leikkauksia, tämä saattaa johtaa harrastusten kallistumiseen. Samaan aikaan perheiden tulot pienenevät, koska hnnat nousevat, etuudet pienenevät jne. Kierre vaatii aktiivista otetta, jotta jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa.

Heikommassa asemassa olevat, kuten työttömät, ilman opiskelupaikkaa olevat nuoret ja vähemmistökokemuksia omaavat nuoret, kokevat kuuluvansa yhteisöihin muita heikommin. 

Opiskelijat uuvutetaan

Tutkimuksen mukaan yli puolet nuorista aikuisista kokee, että nuorten pahoinvointi johtuu toimeentulon ongelmista. Yksinäisyys sekä liian suuret odotukset ja riittämättömyyden tunne mielletään yleisiksi pahoinvoinnin aiheuttajiksi. Emme saisi lisätä nuorten toimeentulohuolia. Siksi leikkausten kasautuminen nuorille on vaarallista.

Säästäminen nuorten toimeentulosta ja tuesta saattaa tullaa sairaan kalliiksi.

Opiskelu on investointi itseen. Opiskelijan toimeentulon ei tarvitse olla yhtä korkea kin eläkeläisen, mutta kuinka niukka se saa olla?

Nuorena on oikeus elää täyttä elämää. Jos koko elämä muodostuu sitkun-ratkaisuista, nuoruus menee elämättä ohi. Opiskelijoille on tolkutettu, että ottakaa lainaa ja opiskelkaa nopeasti, niin saatte osan lainasta anteeksi. Korkojen ollessa lähellä nollaa tämä oli vielä joten kuten siedettävää. Mutta nyt tilanne on toinen. Korot ovat nousseet, elämisen hinta on noussut.

Nyt opiskelijoille toitotetaan, että opiskelkaa ja menkää töihin. Töitä on kyllä tarjolla. Niin ja ottakaa sitä lainaa, josta saatte osan anteeksi, jos olette tarpeeksi nopeita opinnoissanne.

Töitä on tarjolla merkittävästi vähemmän kuin vuosi sitten. Moni törmää töitä hakiessaan siihen, että on ylikoulutettu tiettyihin tehtäviin, mutta ei vielä valmistunut toisiin. Työt eivät rytmity opiskeluaikatauluihin, vaan opinnot työaikatauluihin. Tämä viivyttää valmistumista. 

Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa. Suomi tarvitsee opiskelleita nuoria. Aikuisten tehtävä on huolehtia siitä, että nuoren opintopolkua ei liiaksi kuormiteta. 

Pätkätyö luo hetken moraalia

Kestävyysvaje, huoltosuhde, inflaatio, korkojen nousu ovat aikamme mörköjä. Niihin liittyy aitoa haastetta, mutta myös yön pimeydessä kasvatettuja kauhuja. Niihin pitää löytää ratkaisuja, mutta niiden varjolla ei saisi oikeuttaa toimia, jotka tuhoavat nuorten tulevaisuuden uskoa ja unelmia. Ratkaisujen pitäisi olla sukupolvien näkökulmasta reiluja ja tulonjaon näkökulmasta oikeudenmukaisia.

Jos samaan aikaan helpotetaan pätkätöiden teettämistä ja heikennetään irtisanomissuojaa saatetaan saada muutama työpaikka lisää. Mutta saadaanko pitkällä aikavälillä työvoimaa? Kannattaa muistaa, että pätkätyöt synnyttävät hetken moraalia. Jos työnantaja ei sitoudu työntekijöihinsä, eivät työntekijätkään sitoudu työhönsä.

Ennemmin kannattaisi panostaa nuorten koutsaamiseen työuran alkupäässä. Kaikki eivät ole heti osaavia, tehokkaita ja itseohjautuvia työntekijöitä. Moni tarvitsee enemmän ohjausta ja perehdytystä, koska työelämä on monimutkaistunut.

Tarja Filatov: Hyvinvointi tarvitsee demokratiaa

Demokratia on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Ilman sitä on lähes mahdoton rakentaa oikeusvaltiota tai hyvinvointivaltiota.

Demokratialle on tyypillistä ihmisten kansalaisoikeuksien ja -vapauksien kunnioittaminen, kuten sananvapaus, yhdistymisvapaus ja mielipiteenvapaus. Demokratiassa pidetään huolta ihmisten yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä.

Oleellista on, että demokratiassa kansalaisilla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. 

Minimissään tämä on vaaleissa äänestämistä ja edustuksellista demokratiaa. Mutta vahvempi, osallistava demokratia edellyttää enemmän. Ja siihen meidän tulee pyrkiä.

Ajattelen, että demokratiaan kasvetaan lähellä. Jos ihminen ei voi vaikuttaa oman päiväkodin, koulun, työpaikan tai kuntansa asioihin, on vaikea uskoa, että valtakunnallisiin puhumattakaan globaaleihin asioihin voidaan vaikuttaa.

Demokratiassa on muistettava, että sillä, joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole suurin hätä. On pyrittävä lukemaan yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja etsittävä keinoja kuulla heitä, jotka eivät aina edes näy.

Nykyisin puhutaan paljon osallisuudesta ja osallistamisesta. Keskustelu on lähtenyt liikkeelle siitä, että koetaan demokratian olevan kriisissä, koska äänestysprosentit laskevat ja aktiivisuus/passiivisuus jakautuvat. 

Pitäisi miettiä sitä, ketkä pääsevät mukaan demokraattisiin prosesseihin ja millä ehdoilla? 

Miksi hyvätuloisten äänestysprosentti on korkea, mutta pienituloisten matalampi? 

Miksi korkeakoulutetut ovat aktiivisempia ja matalammin koulutetut vähemmän aktiivisia? 

Pitäisikö ylipäätään puhua aktiivisuudesta ja passiivisuudesta?  

Usein vaaleilla valitut edustajat kunnissa, hyvinvointialueilla ja eduskunnassa ovat suhteellisen koulutettuja, hyvätuloisia ja parempiosaisia. Muut vahvat vaikuttajat kuuluvat etuoikeutettujen joukkoon. Näin päätökset herkästi suosivat saman viitekehyksen ihmisiä. 

Tästä taas seuraa se, että heikommassa asemassa olevat ihmiset kokevat, että he eivät voi vaikuttaa. Ja sitten vielä etuoikeutetussa asemassa olevat syyttävät heitä passiivisuudesta. 

Joskus jopa tuntuu siltä, että osallisuudesta on tullut hieman kärjistetysti sanottua orwellilainen uussana, koska modernissa yhteiskunnassa ei haluta puhua köyhyydestä ja sen luomasta osattomuudesta. 

Ei saa olla niin, että ensin työnnämme ihmisiä yhteiskunnan ulkoradoille ja sitten kehitämme osallisuusprojekteja.

Ei saa olla niin, että kehitetään vain osallistamisen välineitä, mutta unohdetaan juurisyihin puuttuminen. Molempia tarvitaan. 

Molempia tarvitaan. Juurisyihin puuttumista ja uusia osallisuuden välineitä.

On tärkeää, että osallisuus on aitoa. Ihmisillä pitää olla aito oikea mahdollisuus vaikuttaa. Harva haluaa käyttää aikaansa turhaan.

Joku on joskus viisaasti sanonut, että ihminen on usein paras kertomaan, mistä kenkä puristaa, mutta sama ihminen ei välttämättä paras tekemään hyvää kenkää.  

Tästä ei mielestäni voi tehdä sitä johtopäätöstä, että vain he, jotka osaavat tehdä hyviä kenkiä ovat oivallisia vaikuttamaan siihen, millaisia kenkiä tehdään. 

Vaikuttamista ei saa mystifioida vaikeaksi, vaan kynnyksiä on madallettava.

Osallistamisprojekteissa kysytään usein mitä sinä haluat? Mutta onko kysymys riittävä? 

Pitäisikö kysyä, mikä olisi reilu ratkaisu tähän ongelmaan. Päätöksenteossa on otettava huomioon koko yhteiskunta.

(Puhe Kansalaisparlamentissa 11.11.2023. Kansalaisparlamentti on puntaroivan osallistumisen muoto, jossa 600 suomalaista pääsee tuottamaan omaa näkemystään eduskunnan päätöksenteon pohjaksi.)