Tarja Filatov: Monikriisiä ei ratkaista yksin taloutta tasapainottamalla

Tänään pohdimme tulevaisuutta ja sitä, miten muuttuva toimintaympäristö haastaa meitä. 

Yritämme varmasti tunnistaa nykypäivän kipupisteitä, sillä on tärkeää vahvistaa sitä mikä toimii ja korjata sitä mikä on rikki. 

Saatamme hieman kurkistaa historiaan, koska kukapa ei ottaisi oppia jo tapahtuneesta.

Vastassamme on monenlaisia haasteita ja murroksia: ilmastonmuutos ja luontokato, teknologian ja demokratian murros, Ukrainan sota ja kasvavat geopoliittiset jännitteet, väestönkasvu, muuttoliikkeet ja rasismi. 

Valtiontalouden velkaantuminen ja hyvinvointialueiden resurssipula ja mielenterveyskriisi. Eriarvoistuminen ja syrjäytyminen. 

Luetteloa voisi vielä jatkaa. Ehkä siksi maailmanlaajuista tilannetta on alettu kuvata sanalla monikriisi.

Monikriisissä useat kriisit kytkeytyvät toisiinsa ja vahvistavat toistensa vaikutuksia. 

Tilanne vaatii meiltä erityistä viisautta. Emme voi hoitaa yhtä ongelmaa kerrallaan, vaan tekojemme vaikuttavuutta on arvioitava entistä enemmän useammalla osa-alueella.

Monikriisin olennainen piirre on sen systeemisyys – kriisien vaikutukset ulottuvat laajasti sosiaalisiin, ekologisiin ja taloudellisiin järjestelmiin, mikä monimutkaistaa niiden ratkaisemista. 

Elämme ajassa, jossa monikriisi määrittää yhä enemmän lasten ja nuorten elämää.

Suomi on rankattu monena vuonna maailman onnellisimmaksi kansaksi, mutta nuorilta kysyttäessä emme olekaan enää ykkösiä, vaan sijoituksemme tippuu.

Epävarmuuden keskellä lapset ja nuoret pohtivat, millainen tulevaisuus heitä odottaa ja miten he voivat valmistautua siihen. 

Meidän aikuisten tehtävä on varmistaa, että lapset ja nuoret saavat tarvitsemansa tuen ja toivon, jotta he voivat kohdata tulevaisuuden luottavin mielin.

Ja jotta lapset ja nuoret ovat onnellisuusmittareiden ykkösiä.

Tulevaisuuden menestystä määrittää kyky uudistua.

Usein sanotaan, että ei pidä jättää hyvää kriisiä käyttämättä. Suuret haasteet pitää kääntää uudistamisen voimaksi.

Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti ja siksi haasteisiin on vastattava yhdessä. 

Muutoinkin yhteisten ratkaisujen etsiminen isoissa kysymyksissä on arvo, joka heijastuu positiivisesti ympäristöönsä. 

Yhteisöllisyys on voima, joka liittää meidät toisiimme ja luo vahvan perustan hyvinvoivalle yhteiskunnalle. Myös luottamukselle.

Yhteisöllisyys on paljon enemmän kuin pelkkää fyysistä läsnäoloa samassa paikassa. Se on henkinen side, joka syntyy yhteisistä arvoista ja toisiamme kohtaan osoittamasta huolenpidosta.

Suomessa koulutus, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä tulonsiirrot ovat investointi ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointiin ja menestykseen.

Hyvinvointi tarvitsee vahvaa demokratiaa, sillä ilman sitä on lähes mahdoton rakentaa oikeusvaltiota tai hyvinvointivaltiota.

Ajattelen, että demokratiaan kasvetaan lähellä. Jos ihminen ei voi vaikuttaa oman päiväkodin, koulun, työpaikan tai kuntansa asioihin, on vaikea uskoa, että valtakunnallisiin, saati sitten globaaleihin asioihin voidaan vaikuttaa.

On muistettava, että sillä, joka huutaa kovimmin, ei välttämättä ole suurin hätä. 

On pyrittävä lukemaan yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja etsittävä keinoja kuulla heitä, jotka eivät aina edes näy..

Yhteiskunnan menestymiselle on tärkeää, että poliittiset päätökset lujittavat sosiaalisia siteitä ja parantavat yhteenkuuluvaisuutta. 

Viime aikoina olen hyvin usein kysynyt itseltäni hiljaa mielessäni, mikä meissä on mennyt rikki?

Suomalaisen yhteiskunnan suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. Yhteiskunnallisen ryhmähengen rakentaminen. Tässä järjestöillä on iso rooli.

Jos Suomessa vahvistuu te ja me -ajattelu, Suomi muuttuu radikaalisti. On jo osin muuttunut.

Jos yhteistä ratkaisujen etsimisen pöytää ei enää ole, niin jää vain tiukka vääntö omista eduista, kun Suomi muuttuu saalistajien kentäksi.

Savannilla sanotaan, että pedon uhatessa ei saa juosta, koska vain ruoka juoksee.

Vaikeina aikoina on tärkeää, että katsomme toisiamme rohkeasti silmiin ja teemme työtä oikeudenmukaisemman ja reilumman Suomen puolesta.

Talouden ahdinko on Suomen savanni. Pedot syövät vain nälkäänsä. Entä ihmiset?

Nyt jos koskaan on tärkeää säilyttää maltti ja muistaa, että on vain yksi yhteinen Suomi. Vastakkainasettelun kasvattaminen heikentää meitä kaikkia.

Maailmalla eriarvoisuus synnyttää kriisejä, se synnyttää muuttoliikkeitä, se haastaa vakaitakin yhteiskuntia. 

Suomessa eriarvoisuuden ehkäiseminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen ovat olleet yhteiskuntapolitiikan yhteisiä tavoitteita.

Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Se mahdollistaa jokaisen voimavarojen käytön täysimääräisesti yksilön itsensä ja koko yhteiskunnan hyväksi.

Liian usein väitetään, että on vain itsestä kiinni, pärjääkö elämässä. Onko? 

Voimme toki itse vaikuttaa paljon, mutta kukaan ei valitse itse väkivaltaista perhetaustaa, vammautumista, sairastumista, irtisanomista jne.

Hyvinvointivaltion idea on, että me kaikki osallistumme kustannusten maksamiseen ja me kaikki hyödymme silloin, kun apua tarvitsemme. 

Äidit eivät synnytä suoraan veronmaksajia, vaan vauvoja.

Siksi on tärkeää, että talouden tasapainottaminen tehdään reilulla ja oikeudenmukaisella tavalla. 

Suomessa on vallinnut yhteinen näkemys siitä, että kannamme yhdessä laajaa sosiaalista vastuuta.

Hyvinvointivaltion verotus, tulonjakopolitiikka, sosiaaliturva ja palvelut ovat yhdessä toimineet liisterinä, jossa olemme kaikki kiinni.

Suomi tarvitsee eheyttävää yhteiskuntapolitiikkaa.  Ei vastakkainasettelua.

Ensi- ja turvakotien liiton iso tavoite on, että jokainen on turvassa.

Lähiajan tavoitteet painottavat muun muassa vauva-ajan varhaisia vuosia, koska tiedämme, että niiden vaikutus kantaa läpi koko elämän. 

Neuvolat ovat varhaisen tuen ja riskien tunnistamisen kivijalat. Laadukas varhaiskasvatus puolestaan vahvistaa yhdenvertaisuutta ja lapsen hyvää kehitystä. 

Mutta kyse ei ole vain lapsista, myös vanhemmat tarvitsevat vaikeuksissa apua. Vanhempien pahoinvointi näkyy lasten arjessa.

Erityistä tukea tarvitsevat haavoittuvassa asemassa olevat lapset.

Tiedämme, että lastensuojelun tarve on kasvanut paljon. Lapset ja perheet eivät saa apua ajoissa. Tässä Suomen on pystyttävä parempaan.

Liian moni lapsi joutuu kokemaan kaltoinkohtelua, väkivaltaa tai altistuu perheväkivallalle kotonaan. Kynnys avun hakemiseen on korkea. 

Palveluissa ei riittävästi tunnisteta lähisuhdeväkivaltaa eikä oteta sitä puheeksi. Tässä pystymme parempaan.

Lähisuhdeväkivallan kierre on katkaistavissa. Ilman apua jäämisestä seuraa psyykkisiä ja muita vaurioita sekä isot kustannukset. 

Väkivalta ei ole perheen sisäinen asia. Se on rikos.

Köyhyyden vähentäminen ehkäisee monia muita ongelmia. Ei lisätä ehdoin tahdoin lapsiperheköyhyyttä. Säästetään lapset säästöiltä.

On muistettava, että köyhyys ei ole vain rahan puutetta, vaan se on myös emotionaalista ja sosiaalista köyhyyttä.

Vaurioittavinta on vauvaperheköyhyys. Se näkyy myöhemmin muita yleisempinä mielenterveys-, päihde- ja syrjäytymisongelmina. 

Köyhyys sulkee lapsen monista muille lapsille kuuluvista mahdollisuuksista mm. harrastuksista, joskus kaveripiiristäkin. 

Tähän meillä ei yksinkertaisesti ole varaa!

Järjestöillä on hyvinvoinnin kasvattamisessa moninainen rooli. 

Toimiva ja autonominen kansalaisyhteiskunta on demokraattisen yhteiskunnan perusta. 

Järjestöt mahdollistavat ihmisten osallistumisen, keskinäisen avun ja vaikuttamisen. 

Järjestöt tavoittavat niitä avuntarvitsijoita, joita virallinen Suomi ei kykene auttamaan. 

Me tarvitsemme toimivan kansalaisyhteiskunnan, me tarvitsemme tukea vapaaehtoistyölle ja järjestöille. 

Raju järjestöiltä leikkaaminen tulee sairaan kalliiksi. Kohtuullistetaan leikkauksia.

Huolehditaan yhdessä siitä, että jokainen on turvassa. 

(Avauspuheenvuoro Ensi- ja turvakotien liiton ETKL:n seminaarissa “Yhteiskunnallinen muutos haastaa - arvot kantavat” 19.9.2024)

Tarja Filatov: Järjestöiltä säästäminen tulee kalliiksi

Tiesitkö, että vapaaehtoistyön taloudellinen arvo on reilusti yli kolme miljardia euroa. Jokainen euro, joka sijoitetaan vapaaehtoistyöhön, tuottaa yli kuuden euron verran yhteistä hyvää. Hyvää tehdään vapaaehtoistyössä lähes 300 miljoonaa tuntia. Tätä työtä eivät voi korvata yritykset eikä julkinen sektori.

Ilman järjestöjä ei ole vapaaehtoistoimintaa. Jonkun on organisoitava vapaaehtoistyö. Kutsuttava joukot koolle. Toisaalta vaikkapa auttavissa puhelimissa ja tsäteissä toimivat vapaaehtoiset on koulutettava. Muutoin vahinko voi olla isompi kuin apu. Järjestöissä on hurja määrä asiantuntemusta.

Järjestöjen ja yhteisöjen toiminta käytännössä lakkaisi ilman vapaaehtoistoimijoita. Toiminta edellyttää julkista tukea. Toimiva kansalaisyhteiskunta on edellytys vahvalle demokratialle ja sivistyneelle yhteiskunnalle.

Vapaaehtoistoiminta tuottaa arvoa, jota ei voi rahalla ostaa.  Auttaminen tai vapaaehtoistyö tekee näkyväksi ihmisen taidot, resurssit, erikoisosaamisen ja luo tunteen elämän hallinnasta. Tutkimukset kertovat, että vapaaehtoistyö vähentää masennusoireita ja lisää onnellisuutta, osaamisen tunnetta, itsehallintaa ja kohottaa omanarvon tuntoa. 

Tekemällä hyvää voi siis itsekin tulla onnellisemmaksi.

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset ovat niin suuria, että aukkoa on mahdoton korjata nopeasti. Rahoituksesta lähtee kolmannes. Erityisen huolestittavaa on, että leikkaukset kohdistuvat järjesöille, jotka auttavat väkivallan ja rikosten uhreja sekä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä.

Menetämme jotain, mitä ei olisi vara menettää. Kyse on sosiaali- ja terveysjärjestöistä, kulttuurijärjestöistä, harrastusjärjestöistä, ympäristöjärjestöistä, Ihmisoikeuksista, rauhan rakentamisesta, väkivallan uhrien auttamisesta. Julkisten palvelujen kontolle kaatuvien kustannusten ennaltaehkäisystä ja vähentämisestä.

Nyt tarvittaisiin talousviisautta. Järjestöiltä säästäminen tulee kalliiksi. Jälkiä korjaamme pitkään ja kalliisti.

Tarja Filatov: Rajalaki

Jos olisin diktaattori, palauttaisin niin kutsutun rajalain uuteen valmisteluun. Se olisi pitänyt alun perin rakentaa toiselta pohjalta. Ihmisoikeustahot ovat esittäneet malleja, jotka hallituksen olisi ollut syytä katsoa huolella läpi ja tehdä uusi laki niiden pohjalta. Vaihtoehtojen sijaan hallitus valmisteli epäkelpoa lakia pitkään ennen kuin oikeuskansleri näytti sille vihreää valoa. Nyt eduskunta on joutunut paikkailemaan lakia nopealla aikataululla.

Olen vankka demokraatti enkä edes tässä tilanteessa toivo olevani diktaattori. Sen sijaan toivon taikasauvaa, jolla voisin pyyhkiä Putinin politiikan pois. Palauttaa rauhan Ukrainaan ja ystävällismieliset naapuruussuhteet Suomeen. Ikävä kyllä taikasauva on vain unelmaa, joten siitä ei ole apua. Siksi tarvitaan turvallisuutemme vahvistamista ja rauhanprosessia.

Aggressiivisen naapurin kanssa eivät normitoimet riitä. Mieltä järkytti Venäjän hyökkäys lastensairaalaan Ukrainassa. Ihan mitä tahansa voi odottaa.

Lailla pyritään estämään välineellistettyä maahantuloa. Se ei ole normaali toimi. Siinä käytetään laajamittaista maahantuloa Venäjän järjestämänä ja yritetään luoda kaaosta niin rajalle kuin Suomeen. Tästä saimme maistiaisia ennen kuin raja suljettiin. Määrät eivät olleet mahdottomia, mutta uskon, että Venäjällä on kyky moninkertaistaa ne halutessaan. Itse asiassa Venäjän kautta Suomeen pyrkivät vapaaehtoisesti tai pakotettuna vain ne ihmiset, joiden Venäjä sallii tänne pyrkivän, koska Venäjä hallitsee toista puolta rajaa.

Suomi sääti aiemmin rajalain, joka mahdollisti rajan sulkemisen kokonaan. Raja on ollut kiinni noin seitsemän kuukautta. Sitä kautta ei ole voinut kulkea maahan tai maasta. Turvapaikkahakemuksia ei ole Venäjän vastaisella rajalla voitu jättää.

Kun nykylaki säädettiin, se tehtiin yksimielisesti. Jo silloin oikeusoppineet esittivät voimakasta kritiikkiä, mutta yhtä suurta julkista keskustelua asiasta ei syntynyt. Kukaan tuskin uskoi sulun kestävän näin pitkään. Itse uskon, että jos nykyhallitus jatkaa, raja pysyy kiinni eikä parempaa lakia valmistella.

Nyt olemme valitsemassa ruton ja koleran välillä. Pysyykö raja kokonaan kiinni vai aukeaako se rajatusti. Vastakkain on kaksi sosialidemokraateille pyhää asiaa. Rajaturvallisuus ja ihmisoikeudet. Kumpikaan ei ole suhteellinen asia, vaan absoluuttinen.

Olen politiikassa oppinut, että joskus paras on hyvän vihollinen ja päätynyt ajattelemaan asiaa käytännön läheisesti. Raja on turvattava. Meidän ei pidä alistua Venäjän kiusantekoon. Ymmärrän hyvin, että eduskunnassa paranneltu laki yhä rikkoo kansainvälisiä sopimuksia mm. palauttamiskiellon osalta. Venäjä ei ole turvallinen maa.

Jos rajalaki menee eduskunnassa läpi mm. opiskelijat voivat matkata rajan yli ja ihmiset voivat tavata sukulaisiaan. Ei tavallinen venäläinen ole syyllinen Putinin hirmutekoihin. Maa ei ole demokratia eikä kunnioita omien kansalaistensa oikeuksia, joten Putinin äänekkäällä vastustamisella on Venäjällä kova hinta.

Käsittelyssä olevassa laissa turvapaikanhakua on rajattu. Haavoittuvassa asemassa olevat voivat päästä niin sanottuun normaaliin turvapaikkaprosessiin. Muut hakijat palautetaan ja tässä rikotaan kansainvälisiä sopimuksia. Rikkomus on yritetty rakentaa niin pieneksi kuin mahdollista, korkean kynnyksen taakse ja määräaikaiseksi. Rajavartijat ovat tiukan paikan edessä, koska haavoittuvuuden tunnistaminen ei ole yksinkertaista.

Lain käyttöönotolle on korkea kynnys. Se voi olla voimassa vain kuukauden kerrallaan. Koko laki on voimassa vuoden. Sitten on löydettävä parempia ratkaisuja. Niitä on syytä valmistella jo alusta asti parlamentaarisesti.

Minun oikeudentuntoni sanoo, että on parempi, että edes haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset voivat päästä Venäjän kautta turvaan kuin että kukaan ei pääse. Ajattelen, että tavallisilla ihmisillä on oikeus tavata läheisiään. Turvallisuus on pienelle maalle yhteinen asia.

Hallitus saa enemmistöllään läpi eduskunnassa lähes kaikki lait. Tämän lain kohdalla tarvitaan 5/6 enemmistö, jos se halutaan kiireellisesti voimaan. Korotettu kynnys on juuri siksi, että siinä on perustuslaillisia ja kansainvälisiin sopimuksiin liittyviä ongelmia. Tällä suojataan sitä, että poikkeuksia ei kevyesti käytetä. Eikä niitä nytkään kevyin perustein käytetä.

Tarja Filatov: Prideä ja sen filosofiaa tarvitaan juuri nyt!

Nykypäivänä arvoilmapiiri kulkee kahteen suuntaan: avoimeen ja liberaaliin suuntaan, mutta ikävä kyllä myös käpertyvään ja ahdasmieliseen suuntaan. Siksi on arvokasta, että Pride ylpeästi kantaa sateenkaarilippua ja puolustaa yhteiskunnan moninaisuutta.

Tasa-arvon edistäminen rakentuu tasapuolisesta kohtelusta ja erityisryhmien huomioimisesta työelämässä, koulutuksessa ja koko yhteiskunnassa. Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Tasa-arvo takaa parhaiten sen, että kaikkien ihmisten lahjakkuus, luovuus ja työpanos ovat mukana hyvinvoinnin, sivistyksen ja talouden kehittämisessä.

Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on aina otettava huomioon se, etteivät ratkaisut ja toiminta kohtele täysin tasapuolisesti erilaisia ihmisiä. Ratkaisujen vaikutus erilaisten vähemmistöjen ja erityisryhmien asemaan on arvioita etukäteen.

Vain osa syrjinnästä on yhteiskunnassa avointa tai tarkoituksellista. Rakenteellinen syrjintä perustuu vanhakantaisiin normeihin ja oletuksiin siitä, minkälainen tyypillinen ihminen on.

Tasavertainen kohtelu ei aina tarkoita samanlaisuutta. Näennäinen neutraalius saattaa palvella paremmin valtaväestön tarpeita tai jopa sivuuttaa vähemmistöjen tarpeet kokonaan. Joskus tasa-arvon edistäminen vaatii positiivista erityiskohtelua ollakseen tehokasta.

Yhteiskuntamme on edelleenkin heteronormatiivinen. Rakenteita, jotka olettavat sukupuolen määrittävän sitä, millainen ihminen on, tulee purkaa.

Valtion ja kuntien palveluiden tulee olla syrjimättömiä. Palveluiden tulee olla tasa-arvoista niin neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, terveydenhoivassa ja vanhuspalveluissa yhtä hyvin kuin virastoissa.

Sivistysvaltiossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille tulee taata samat oikeudet ja velvollisuudet kuin enemmistöön kuuluville.

Tänä vuonna Helsinki Priden teema on rauha ja toivo. Teemat ovat ajattomat, mutta silti aivan ajan hermolla.

Ukrainassa taistellaan jo kolmatta vuotta, mutta tänä vuonna Kiovassa järjestettiin ensimmäinen Pride sodan syttymisen jälkeen. Kiovan Pridella on erityistä arvoa, kun otetaan huomioon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sorrettu asema hyökkääjämaassa Venäjällä.

Saavutetut oikeudet eivät ole itsestäänselvyys, vaan niitä täytyy vaalia. Niistä täytyy muistuttaa.

Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) julkaisi toukokuussa tutkimuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten tilanteesta.

Tulosten mukaan asenteet ja yleinen ilmapiiri ovat koventuneet Suomessa Euroopan keskitasoa voimakkaammin.

Vuonna 2019 taas 61 % vastaajista arvioi Suomen hallituksen pyrkivän torjumaan sateenkaari-ihmisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja suvaitsemattomuutta. Viime kesänä näin ajattelevien määrä oli pudonnut lähes puoleen.

Yli puoleen Pride-tapahtumista kohdistui viime vuonna Suomessa vihatekoja, jotka ovat useimmiten vihapuhetta. Monet näistä on tehty somessa, mutta toisinaan ne ovat kohdistuneet kulkueeseen.

Kaikenlainen vihapuhe nakertaa perusluottamusta yhteiskuntaan ja toistuvana tekee siitä arkisempaa, kun siedätymme sille. Näin vihapuhe petaa tietä teoille.

Suomessa on tänä vuonna otettu askelia taaksepäin. Oikeus- sekä liikenne- ja viestintäministeriöiden viestinnässä ei enää näy Pride millään tavalla ministerien linjausten vuoksi.

Maaliskuussa seitsemän kansanedustajaa nosti kirjallisessa kysymyksessä ongelmaksi Setan peruskouluvierailut.

Kesäkuussa 19 kansanedustajaa jätti toimenpidealoitteen, jolla estettäisiin Pride-liputus julkisissa rakennuksissa.

Liputusta on kritisoitu poliittisuudesta, mutta sitähän ihmisoikeudet juuri ovat.

Sateenkaarilippu nousee silti onneksi valtioneuvoston kanslian päätöksellä kaikkien ministeriöiden salkoon Helsinki Priden kulkuepäivänä.

Tarja Filatov: Maailman ympäristöpäivä laskee iltaan

Elin lapsuuteni energiagriisin aikaan. Kattila  kansi piti olla kiinni hellalla ja ovet piti sulkea kun tuli ulkoa ja kylmästä alakerrasta. Joskus unohtui ja ”rangaistuksena” oli muutama oven sulkemisen harjoittelukierros. Muistan, kun Vanajassa ei oikein voinut uida eikä kalaa oikein syödä. Nyt Vanajan kuha on yksi lempiruuistani.

Nuoruuteni pelkäsin, että otsonikato tuhoaa maapallon, mutta siihen löytyi ratkaisut. Oli poliittista tahtoa ja vaihtoehtoja silloisille erilaisille haitallisiille kaasuille. Vieläkään en tohdi käyttää suihkepulloja.

Nyt ikäännyn maailmassa, jossa luontokato ja ilmaston kuumeneminen ovat koko ihmiskuntaa uhkaavia ongelmia, jotka koskettavat meistä jokaista. Uskon kuitenkin, että siirtymä ekologisesti kestävään yhteiskuntaan on mahdollista. Se on välttämätöntä, mutta samalla se tuo uusia mahdollisuuksia.

Suomessa päästöt laskivat pitkään, mutta nyt lasku uhkaa hidastua ja jopa pysähtyä kokonaan. Suomen 2035 hiilineutraaliustavoite on perustunut oletukselle, että metsät ja maaperä sitoisivat nettona merkittäviä määriä hiiltä. Viimeisimpien arvioiden mukaan Suomen maankäyttösektori ei ollut enää kokonaisuutena hiilinielu, vaan päinvastoin päästölähde. 

Euroopan Unioni on keskeinen toimija kansainvälisessä luonto- ja ilmastopolitiikassa. Ei siis ole yhdentekevää, ketä EU-vaaleissa äänestää. 

EU:n on pystyttävä pitämään kiinni tavoitteistaan torjua luontokatoa ja jatkettava suunnan näyttämistä päästöjen vähentämisessä. Ikävä kyllä Suomessakaan ei ole kyse vain lisätiedosta hiilinielujen suhteen, vaan ympäristöpolitiikan linja on muuttunut. 

Toimet ilmastolain mukaiseen hiilineutraaliuteen eivät riitä. Polttoaineen jakeluvelvoitteen lasku aiheuttaa työ- ja elinkeinoministeriön teettämien arvioiden mukaan jopa yli miljoona tonnin vuosittaiset lisäpäästöt eikä tilalle ole esitetty korvaavia ratkaisuja.

Maatalouden päästöissä on skarpattavaa. Ne eivät ole laskeneet käytännössä lainkaan 2000-luvulla. Tämä on seuraavan kauden isoimpia EU-kysymyksiä.  

Talouden kestävyyteen tarvitaan ratkaisuja. Maapallon kantokyvyn turvaamiseen tarvitaan toimia. Ihmisten hyvinvointi on turvattava.

Ikävä kyllä ilmastonmuutos kielletään jopa kokonaan, jopa eduskunnassa.

Vihreä siirtymä on kohtalon kysymys. Tuore Oxford Economicsin arvio alleviivaa, kuinka hiilineutraalius vuonna 2035 toisi tämän vuosisadan puoliväliin mennessä Suomelle jopa yli 200 miljardin (kumulatiivisen) lisäyksen bruttokansantuotteeseen. Tämä on ymmärrettävä talouden tasapainottamisessa ja ihmisten hyvinvoinnin turvaamisessa.

Suomen ja suomalaisten yritysten menestys on riippuvainen vihreän siirtymän onnistumisesta. Osa kilpailuedustamme rakentuu juuri puhtaasta teknologiasta ja korkeista standardeista. Suomalainen elinkeinoelämä on onneksi ollut eturintamassa kehittämässä vihreän siirtymän ratkaisuja.  Korkea jalostusaste, puhdas tuotanto sekä digitalisaation ja teknologian hyödyntäminen kuuluvat moderniin maailmaan.

Tarja Filatov: Köyhän pitää olla nöyrä

Olin maanantaina podcastissa, jossa puhuttiin lasten köyhyydestä. Nuori tyttö sanoi pohtineensa, että voiko mennä lukion jälkeen opiskelemaan, koska jo koulukirjat lukiossa oli niin kova ponnistus.  Lapsena koettu köyhyys näkyy usein vielä aikuisena muun muassa suhteessa rahaan, opiskeluvalinnoissa sekä ulkopuolisuuden tunteena. 

Yhdenkään nuoren ei pitäisi joutua miettimään, uskaltaako taloudellisten seikkojen vuoksi lähteä opiskelemaan. Yhdelle opintolainan nostaminen on pikkujuttu, koska tietää, että vanhemmat auttavat, jos oikein tiukka paikka tulee. Toiselle se on pelottavaa, koska ei ole varma, miten töitä löytyy opintojen jälkeen. 

”Meillä ei ollut koskaan varaa uusiin vaatteisiin ja ruoka oli aina alelaarista ja pahimmillaan jouduimme hakemaan ruokaa diakoniasta. Kasvuympäristö oli stressaava rahan vähyyden vuoksi.” Sitaatti on Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön Itlan köyhyysraportista. 

Lasten kokema köyhyys näkyi materiaalisesti, sosiaalisesti kuin emotionaalisesti. Rahan puute näkyi eniten ruoassa, vaatteissa ja asumisessa. Sosiaalisesti köyhyys jätti ulkopuoliseksi ja näkyi emotionaalisesti stressinä, kateutena ja huolena tulevaisuudesta. 

Selviytymisessä auttoi ympäristön tuki. Sukulaiset ja ystävät. Perheet yrittivät sopeutua tilanteeseen tinkimällä menoista, säästämällä.

Suomessa yli 100.000 lasta elää köyhyydessä. Talouden tasapainotustoimien on arvioitu lisäävän lapsiperheköyhyyttä, koska sosiaaliturvan leikkaukset kasaantuvat. Taustalla on ajatus siitä, että sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät työllisyyttä ja sitä kautta parantavat toimeentuloa.

Itlan tutkimuksen perheistä monet kävivät töissä, mutta olivat silti köyhiä. Suomessa on arviolta 200.000 työssäkäyvää köyhää. Taustalla on korkeita asumiskuluja. Siellä, missä töitä on parhaiten tarjolla, asumisen hinta on korkea. Osa-aikatyö ja velkaantuminen ovat työssäkäyvien köyhyyden syitä.

Itlan tutkimuksen mukaan lapsuuden köyhyyskokemus ei kaikille ollut yhtä ahdistavaa. Osalle köyhyys tarkoitti harrastusten ja lomamatkojen puutetta, toisilla taas ruokaa säännösteltiin eikä perustarpeisiin ollut varaa. Jotkut vastaajista kertoivat, että lapsuus oli köyhyyskokemuksien takia pelkkää selviytymistä, kun taas toisille köyhyys ei ollut merkittävä ongelma – se oli vain elämää, jota elettiin.

Äitini oli töissä Valtion pukutehtaalla. Tehdasta ei enää ole, mutta minulla on siitä monta muistoa. Yksi liittyy äidin sanavalmiiseen työkaveriin. Hän tuli töihin hieman myöhässä ja pyyhälsi vauhdilla työpisteeseensä. Kuinkas ollakaan pomo tuli vastaan ja rouva kaatui pomon eteen. Noustessaan hän totesi, että köyhän pitää olla nöyrä. Ei tullut moitteita myöhästymisestä, mutta muutama paha mustelma kyllä.

Miksi köyhän pitäisi olla nöyrä? Ei tarvitse. Hyvinvointivaltion idea on, että elämän riskitilanteissa kannamme yhdessä vastuuta ja autamme. Pyrimme pitämään tuloerot kohtuullisina, jotta yhteiskunta ei liiaksi eriydy.

Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Hyvinvointivaltion idea on oikeudenmukaisuus. Kaikkia antavat ja kaikki saavat vuorollaan. Verojen maksaminen on vakuutus, jolla saa elämän riskitilanteissa apua ja palvelua. 

Köyhän ei tarvitse olla nöyrä, mutta jokaisen pitää osallistua taitojensa ja kykyjensä mukaan yhteiskunnan resurssien kerryttämiseen. Moni haluaisi osallistua enemmän ja pyrkii aktiivisesti töihin. Esimerkiksi osatyökykyisten työllisyysaste on Suomessa vaatimaton. 

Jos vaikkapa mielenterveyshäiriöisten pääsy työmarkkinoille olisi yhdenvertainen, työllisyysasteemme voisi nousta jopa neljällä prosenttiyksiköllä.

Tarja Filatov: Vapaaehtoistyö tuottaa hyvinvointia yli kolmen miljardin euron arvosta

Omaishoitajuus on tärkeä osa ihmisten toisistaan välittämistä. On selvää, että Suomi ei selviä ilman omaishoitajuutta. 

Me ikäännymme kolmanneksi nopeiten maailmassa heti Japanin ja Italian jälkeen.  Vaikka omaishoitajuus ei koske vain ikääntyneitä, vaan vaikkapa vammaisia tai sairaita lapsia hoitavia omaisia,  sillä on iso merkitys erityisesti ikäihmisten hoivassa. 

Yhteiskunnan vastuulla oleva hoiva on selvästi jäljessä tarpeista. Tarpeet kasvavat, mutta resurssit eivät kasva samassa suhteessa. Siksi on arvokasta, että läheiset kantavat vastuuta omaisistaan. 

Ajattelen, että tätä läheisten vastuuta on kahtalaista. Tai oikeastaan kolmenlaista. Ensinnäkin sitä, joka meidän jokaisen kuuluu tehdä ollaksemme läheisiä toisillemme. Joka kuuluu rakkauteen, välittämiseen ja läheisyyteen.  

Kaikkea ei voi ulkoistaa ostopalveluiksi eikä julkisen vallan vastuulle. Tästä kertoo hyvin helsinkiläisen toimittajan kolumni, jossa vinetolta vienosti tuoksuva Arhippa Pölkki palkataan it-firmaan management-serviceen viemään kukkia sairaalaan tuloksentekijän äidille. 

Arhipan tehtävänä on pitää kädestä kuolemansairasta äitiä terveyskeskuksen käytävällä. 

Tarina kuvaa arvomurrosta ja ihmisestä vieraantumista ja postteollista palvelutuotantoa, jossa kovan talouden huippuosaajat ulkoistavat arkielämänsä ostopalveluksi. 

Tällaiseen yhteiskuntaan meidän ei pidä suostua. Meidän on rakennettava tulevaisuutta, joka on eettisesti kestävä ja jossa lähimmäisen vastuu saa tilaa toteutua ja jossa työelämän lainsäädäntö turvaa vapaata elämän kriisitilanteissa.

Toiseksi vastuuta ja hoivaa, joka ei mahdu ns. jokaisen vastuuseen. Tässä yhteiskunnan on tuettava omaistaan hoivaavaa ihmistä. Kyse on varsinaisesta tuetusta omaishoitajuudesta. 

Kyse on sekä taloudellisesta tuesta että palveluiden tuomasta tuesta. 

Kolmas ” kategoria ” ovat varmasti ne omaiset, jotka hoitavat läheisiään, mutta eivät mahdu virallisen tuetun omaishoidon kriteereihin, vaikka kohtuudella heidän pitäisi saada yhteiskunnan tukea.

En tunne yhtään poliitikkoa, joka sanoisi, että omaishoitajuutta ei pidä tukea. Silti riittävä tuki odotuttaa itseään. 

Hoivavastuu on ollut kunnilla, omaishoidon tukeminen on ollut hyvin kirjavaa. Tapoja on lähes yhtä monia kuin on kuntia.

Tuen tasoissa on suuret erot. Kriteerit tuen saamiseksi on vaihdellut, joskus jopa kesken vuoden, palveluiden saatavuudessa on isoja eroja. 

Nyt kun hoivavastuu on siirtynyt hyvinvointialueille, eroja on vähemmän, mutta niitä on yhä liikaa. 

Omaishoidon tukien suuruudessa ja rakenteessa on merkittäviä eroja eri alueiden välillä. Näiden erojen vertailu on tärkeää, jotta voidaan varmistaa oikeudenmukainen tuki omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen eri puolilla maata. 

Avointa ja helposti saatavilla olevaa tietoa omaishoidon tuesta tarvitaan, jotta omaishoitajat voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä ja pitää puolensa saadakseen ansaitsemansa tuen. 

Omaishoidon tukien suuruudet vaihtelevat merkittävästi eri alueilla ja hoitoisuusryhmissä. 

Esimerkiksi ykkösluokan tuki vaihtelee alueittain noin 420 euroon noin 620 euroon, kun taas kolmannessa luokassa erot ovat vielä suurempia .

Ihmisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta isot erot eivät ole reiluja.

Kun hyvinvointialueet harmonisoivat palvelujaan ja tukiaan osalla tuet laskivat. Omalla alueeni harmonisoimme tukea ylöspäin juridisista ja taloudellisista syistä. 

Juridista, koska ajattelimme, ertä sovittua sopimusta ei saa heikentää ja taloudellisista, koska uskoimme, että taloudellisen tuen ja palveluiden kautta tulevan tuen avulla voidaan ehkäistä myös ympärivuorokautisen hoivan kustannuksia. 

Omaishoidon kansallinen kehittäminen ja terveyden edistämisen toimien kohdentaminen edellyttää oikeaa tilannekuvaa.

Olipa kyse omaishoidon myöntämisperusteista hyvinvointialueilla, palkkioista, omaishoitajien vapaiden järjestelyistä, omaishoitajien tuen tarpeesta ja tukijärjestelmän väliinputoajista. 

Ajantasainen tieto mahdollistaa terveyden edistämisen määrärahalla rahoitettavia toimien paremman kohdentamisen omaishoitajien monipuoliseen tukemiseen. 

On syytä selvittää omaishoidon nykytilannetta siten, että selvityksen pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö voisi arvioida mahdollisten jatkotoimien tarvetta. Näin on käsittääkseni tapahtumassa.

Itse ajattelen, että tarvitsisimme yhtenäiset kriteerit ja minimitasot. Hieman kuten lasten päivähoidon ja kotihoidontuen kohdalla on. Kyse on kansalaisten yhdenvertaisuudesta. 

Hyvinvointialueiden vastuulla oleva hoiva on järjestettävä, mutta sen ohella tulee tukea vaihtoehtona omaishoivaa.

Taloudellisen tuen rinnalla on tärkeää kehittää palveluiden laatua ja saavatuutta. Myös erilaisia vaihtoehtoja. Jotta omaishoitajien jaksaminen ei vaarannu. 

Kyse on suoraan omaishoitoon liittyvistä palveluista, kuten vapaapäivien turvaamisesta, mutta myös muista palveluista, jotka tulevat  tarpeeseen olipa kyse sairaudesta, vammasta tai iän myötä tulevasta toimintakyvyn heikkenemisestä.

Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan omaishoitaja vastoin tahtoaan ja siksi, että tarvittaviin palveluihin ei pääse. 

Vapaaehtoinen omaishoitajuus on kunnioitettavaa ja tärkeää, mutta pakotettu on hyvinvointi yhteiskunnan epäonnistumista. 

Sitten vielä lopuksi tärkeä asia järjestöjen rahoitus. Rahoitusleikkausten musta pilvi on leijunut jo pitkään järjestöjen ja vapaaehtoistyön yllä.

STM:n ja Stean myöntämiin sotejärjestötukiin eli terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen avustuksiin kohdistuvat säästöt aikaistuvat. Tämä tuo ison haasteen toimintojen sopeuttamiselle.

Vuodelle 2025 on tulossa 25 miljoonan leikkaus ja vuodelle 2026 50 miljoonan leikkaus. Ikävä kyllä.

On syytä nähdä, että demokraattiseen yhteiskuntaan liittyy vahva kansalaisyhteiskunta ja sen tukeminen. 

Leikkaukset osuvat herkästi kaikkein heikompiosaisiin, koska järjestöjen tuki ja toiminta ulottuu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. 

Pitää muistaa, että sotejärjestöt ovat myös merkittäviä työllistäjiä ja mahdollistavat työllään vapaaehtoisten toiminnan organisoinnin hyvinvointimme tueksi.

Suomessa toimii yli 11 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Niissä on 1,3 miljoonaa jäsentä ja osallistuu puoli miljoonaa vapaaehtoista. Vertaistukijoita järjestöissä on 260 000. 

Vapaaehtoistyön hyvinvointia lisäävän työn arvoksi on Suomessa laskettu lähes 3,2 miljardia euroa vuosittain. Meillä ei ole varaa menettää tätä. (Laskelman on tehnyt Helsingin yliopiston soveltavan tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrén 2023). 

Järjestöjen erityisosaamista on tarjota apua ja vertaistukea usealle ihmisryhmälle, joka muuten jää avun ulkopuolelle. Tämä koskee myös omaishoitajia.

Näiden palveluiden lopettaminen leikkausten seurauksena, johtaisi inhimillisiin seurauksiin, joilla olisi kauaskantoiset jäljet. Kasautuvat ongelmat voivat synnyttää pahoinvoinnin kierteen, jota julkinen sektori ei yksin pystyisi korjaamaan. 

Riski kasvaa, jos hyvinvointialueet ja kunnat vähentävät järjestöille suuntaamaansa tukea.  

Voimme taklata tätä resurssien vähenemistä mahdollisimman hyvällä järjestöjen välisellä yhteistyöllä ja sillä, että hallitus helpottaa niitä keinoja, joilla järjestöt voivat kerätä markkinoilta tukea toiminnalleen. Tässä edunvalvonnassa tarvitsemme yhteistä voimaa.

Tarja Filatov: Huhtikuu on kuukausista julmin

Sanotaan, että huhtikuu on kuukausista julmin. Monelle se on, koska tänään astuu voimaan osa hallituksen leikkauksista. Toimillaan hallitus väittää pyrkivänsä nostamaan työllisyyttä ja tasapainottamaan taloutta.

Leikkauksien on tarkoitus kannustaa työttömiä työhön. Tavoite on kannatettava, mutta isot leikkaukset lannistavat. Voimavarat kuluvat arjesta selviytymiseen. Ahdistus ja köyhyys kasvavat. Erityisesti lapsiperheköyhyys jättää lapseen elinikäisen jäljen. 

Harva työtön on omasta halustaan työttömänä. Työttömäksi joudutaan, ei työttömyyteen päästä. Uusimmat työministeriön tilastot kertovat, että hakijoita on enemmän ja että työpaikkoja on vähemmän kuin vuosi sitten.

Työttömien määrä nousi 31 600 henkilöllä viime vuoden helmikuusta ja avoimien työpaikkojen määrä väheni 46 900 vuoden takaiseen verrattuna.

Pienituloiset lapsiperheet ovat todella kovilla leikkausten jälkeen. Työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen iskee noin 100.000 vanhempaan. Työtön vanhempi on saanut kahdesta lapsesta 184 euroa kuukaudessa. Nyt korvaus poistuu kokonaan.

Iso osa ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla olleista on töissä. He ovat voineet ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että työttömyysturva on alentunut. Nyt tämä suojaosa poistuu noin 74.000 työssäkäyvältä ihmiseltä. 

Jos henkilö on onnistunut saamaan osa-aikatyön esimerkiksi 20 tuntia töitä viikossa ja palkka on 1000 euroa, hän on saanut tähän asti työttömyyspäivärahaa 774 euroa kuukaudessa. Jatkossa päiväraha lähes puolittuu.

Asuminen alueilla, joilla työtä on parhaiten tarjolla on turkasen kallista. Lapsiperheiden asumista on tuettu Suomessa pitkään, koska on haluttu, että vanhempien pienillä tuloilla lapset voivat asua säällisesti.

Asumistuen leikkaukset koskettavat noin 400.000 perhettä. Asumistuessa nousee omavastuu ja laskee korvausprosentti. Molemmat alentavat asumistukea. Keskimäärin asumistuki alenee noin 133 euroa kuukaudessa.

Toimet pyrkivät siihen, että ne kannustaisivat ihmisiä ottamaan vastaan pienipalkkaistakin työtä. Mutta ei työtä saa kuin kaupan hyllyltä. Monen ihmisen on vaikea työllistyä, koska terveys asettaa rajoitteita, koulutus ei kohtaa tarjolla olevien työpaikkojen kanssa, pienet lapset eivät mahdollista kokoaikatyötä jne.

Ei työllistyminen ole vain taloudellisen kannustamisen asia. Kyse on muustakin. Ja vaikka olisi, isot leikkaukset vievät noin 100.000 ihmistä toimeentulotuen asiakkaiksi. Toimeentulotuki on tunnetusti pahin kannustinloukku, koska siinä ei ole joustoa ansioiden suhteen. 

Huhtikuu on todella julma monelle pienituloiselle. Eri perhetyypeissä suhteellinen pienituloisuus kasvaa eniten nuorten aikuisten, yksinhuoltajien sekä vanhempien työikäisten yksin asuvien keskuudessa.

Rasismi on kova sana - Rasistiset heitot iskevät lujasti kohteeseensa

Meillä jokaisella on vastuu tulevasta. Se on sitä suurempi mitä vaikutusvaltaisemmassa asemassa olemme. Siksi erityisesti kansanedustajilla ja muilla poliittisilla päättäjillä on suuri vastuu siitä, että Suomi ei jakaudu meihin ja teihin.

Rasismi on kova sana. Se voi olla yksilöiden ja ryhmien välistä tahallista tai tahatonta ennakkoluuloihin ja pelkoihin perustuvaa rodullistavaa käytöstä.

Rasismissa huokuu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa.

Rasismia voi olla rakenteissa, kuten työelämässä, koulutuksessa ja palveluissa. Rakenteissa se näkyy syrjivinä toimintatapoina.

Rasismi näkyy poissulkemisena. Yksilön teot siirretään koko ryhmän synniksi. Usein yksilön tekoja käytetään tarkoitushakuisesti, jotta voidaan leimata vaikkapa uskonnollista ryhmää.

Rasismia ei pidä hyväksyä missään olosuhteissa eikä siitä saa vaieta.

Syrjintä on ”arjen rasismia”, jolle on tyypillistä jatkuvuus ja joka syö herkästi ihmisen itsetuntoa sekä osallisuutta ja identiteettiä. 

Erilaisuuteen kohdistuvat ennakkoluulot, pelot ja kielteiset stereotypiat sekä yleinen vaikeus hyväksyä monimuotoisuutta synnyttävät arkipäivän rasismia. 

Pelot ja fobiat ovat viime aikoina kasvaneet. Niistä kumpuavat syrjivät mekanismit kohdistuvat usein heikommassa asemassa oleviin ihmisiin.

Syrjinnän ehkäisy ja yhdenvertaisuuden edistäminen edellyttävät ilmiön tiedostamista. 

Pelkojen ja ennakkoluulojen poistaminen edellyttävät ihmisoikeuskasvatuksen ja monimuotoisuuskoulutuksen sekä vuorovaikutuksen lisäämistä eri kansanryhmien välillä siten, että tavoitteena on yhdenvertaisuus, joka tunnustaa monimuotoisuuden osana suomalaista identiteettiä.

Yhdenvertaisuus ei parane pelkän ajatuksen voimalla, ei edes lainsäädännön voimalla, jollei ole rohkeita ihmisiä, jotka tekevät työtä sen eteen, että maailma ja Suomi on meille kaikille hyvä paikka elää.

Ihmisten hätä on johtanut asenteiden kovenemiseen, joka on näkynyt koko Euroopassa. Kyse ei ole vain koventuneista asenteista maahanmuuttajia kohtaan: romanit, naiset, vammaiset ja monet muut ryhmät ovat saaneet osansa kylmästä suihkusta.

Joskus tuntuu, että yhteiskunnan empatiakyky on ohentunut. Herkästi ajatellaan, että menestys ja pärjääminen on kiinni ihmisen omista valinnoista. Jos joku on heikommassa asemassa, häntä on helpompi kivittää kuin vahvempiaan.

Nykyaika on ikään kuin antanut luvan puhua rumasti ja leimaavasti toisista. Syrjiä heikompia ja käpertyä omana eri omaisuuteensa. Tällaisen tien päässä ei ole mitään hyvää.

Suomi on monessa hyvässä kansainvälisessä mittaristossa kärkisijoilla. Olemme vakaa, vauras, korruptoitumaton ja turvallinen.

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Mutta olemmeko yhdenvertaisia toistemme edessä? Ikävä kyllä emme. 

Meidän on luotava tahtotila, joka ei hyväksy syrjintää ja rasismia, vaan edistää yhdenvertaisuutta. Siksi on tärkeää, että rasismista ja syrjinnästä ei vaieta.

Tahto on ihmisen sisäistä motivaatiota. Se kumpuaa arvoista, yhteisistä kokemuksista, ajatuksista ja tunteistakin.

Tahto on ominaisuus, joka määrittää tulevaisuuttamme. Jos tosissaan haluaa jotain, sen eteen on oltava valmis tekemään töitä. Tahto pitää huolen siitä, että asiat tehdään loppuun silloin kun olisi helpointa luovuttaa.

Tahto liittyy tunteeseen ja uskallukseen. Tahto on valtaa.

Rasismin- ja syrjinnänvastaista viikkoa vietetään vuosittain maaliskuussa viikolla 12. Viikko kulminoituu YK:n rasisminvastaiseen päivään 21.3. 

Päivä on jäänyt historiaan vuonna 1960, kun viranomaiset surmasivat 69 rauhanomaista rotuerottelun vastaista mielenosoittajaa Etelä-Afrikassa. Nykyään kyseisellä viikolla otetaan kantaa ympäri maailman yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta.

Tarja Filatov: Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys

Tasa-arvon puutetta ei ole helppo nähdä, jos on itse etuoikeutetulla puolella. 

Tasa-arvotyön on oltava jatkuvaa, jotta se vastaa yhteiskunnan muutoksiin. Erityisesti tänä aikana erityisesti tuntuu, että vahvemman vallalla unohdetaan varmistaa heikomman tarpeet.

Suomi on kiistatta maailman tasa-arvoisimpia maita. Me voimme olla tästä ylpeitä, mutta se ei tarkoita sitä, että olisimme tyytyväisiä. Asemamme ei säily, jos heikennämme naisten asemaa työmarkkinoilla. 

Määräaikaisten työsuhteiden solmimisen helpottaminen polkee erityisesti nuorten ja naisten asemaa työmarkkinoilla. Myötätuntolakot ovat tukeneet solidaarisesti eri alojen kehittymistä. Niiden rajaaminen osuu aloihin, joiden voima pitää puoliaan on heikompi kuin vahvojen alojen.

Naisten tulot ovat keskimäärin neljänneksen pienemmät kuin miesten. 

Naisten ja miesten palkkaerot ovat noin 16 prosenttia naisten tappioksi. Miesten palkoissa taas on suurin hajonta. 

Tätä faktaa vasten on vaarallista ajatella, että palkankorotusten katoksi asetetaan miesvaltaisten vientialojen palkankorotukset. Jos haluamme ja koska hakuamme turvata osaavan ja sitoutuneen työvoiman esimerkiksi terveydenhuoltoon, vanhustenhoivaan ja varhaiskasvatukseen, meillä on oltava välineitä kuroa palkkakuilua naisten ja miesten välillä.

Naisten pienempiä ansiotuloja seuravat pienemmät eläkkeet. Ei ole siis ihme, että yksin asuvat eläkeläisnaiset kuuluvat suurimman köyhyysriskin ryhmään. Heille hintojen nousu on ollut myrkkyä. Suunnitelmat vaikkapa ruuan ALV:n korottamisesta olisi erittäin epäreilu ratkaisu.

Miesten ja naisten välisessä elinajanodotteessa on seitsemän vuoden ero. Rikas nainen elää keskimäärin jopa 16 vuotta pidempään kuin köyhä mies. Ei siis ole yhdentekevää, miten sosiaali- ja terveyspalveluita kehitämme. 

On kohtuutonta, että valtiovalta ei suostu joustamaan hyvinvointialueiden talouden tasapainottamisvelvoitteen aikataulusta. Säästää pitää, mutta joustavampi aikataulu mahdollistaisi viisaammat säästöt.

Tytöt ja pojat aloittavat ensimmäisen kouluvuoden kutakuinkin samoin taidoin, mutta koulun päättyessä viidennes tytöistä saa huippuarvosanat, mutta pojista vain alle 10 prosenttia. Syrjäytyneistä nuorista 2/3 on miehiä. Koulun tuki, harrastusmahdollisuudet ja matalan kynnyksen apu sitä tarivttaessa on kuin laittaisi rahaa pankkiin nuoren tulevaisuuden turvaamiseksi.

Väkivalta on sukupuolittunutta. Nainen on perheväkivallan uhri kolme kertaa useammin kuin mies. Miehet taas kokevat ja kohtaavat katuväkivallan suurempana uhkana kuin naiset. Väkivaltatyö ja uhrien auttaminen ei saa jäädä jalkoihin hyvinvointialueilla.

Vastaavia esimerkkejä löytyy runsaasti. Ne kertovat, että sukupuolella on merkitystä tasa-arvon toteutumisessa. Ne kertovat sen, että pelkkä sukupuoli ei kerro koko totuutta. 

Siksi on tärkeää muistaa, että ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa sukupuolen lisäksi moni muu asia. Tasa-arvopolitiikan on ulotuttava yhteiskunnan kaikille osa-alueille ja katettava ihmisen koko elinkaari.

Tasa-arvopolitiikan tehtävänä on luoda toimintaympäristö, jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa. 

Julkisella vallalla on suuri vastuu moninaisten sukupuolten välisen tasa-arvon toteuttamisessa. Kannattaa muistaa, että tasa-arvosta hyötyvät yksilö ja koko yhteiskunta. 

Moderni tasa-arvopolitiikka kunnioittaa miesten ja naisten elämän erilaisuutta, näkee jokaisen yksilön vahvuudet ja osaa hyödyntää niitä. Se tunnistaa, että naisten ja miesten elämän riskikohdat ovat erilaiset sekä sen, että naiset tai miehet eivät ole ryhminä sisäisesti yhtenäisiä, vaan että epätasa-arvoisuutta esiintyy myös suhteessa toisiin naisiin tai toisiin miehiin. 

Moderni tasa-arvopolitiikka ottaa erot huomioon päätöksenteossa. 

Kyse on ketjusta, joka lähtee virkamiesvalmistelusta, realisoituu poliittisessa päätöksenteossa ja tulee todeksi toimeenpanossa tapahtuvien valintojen seurauksena.

 "Elävä elämä vaatii osansa, se ei voi eikä saa pysähtyä". Miina Sillanpään sanoin, pysähtyä ei saa, vaan on rakennettava uutta ja kohdattava nykypäivän haasteet. Pidettävä kiinni hyvästä ja torjuttava paha.